Kvanttifysiikka on mystinen tutkimusala. Yhtäältä, se mahdollistaa ihmeellisiä teknologioita älypuhelimista kylmäjohteisiin. Toisaalta, siinä ei ole mitään järkeä.

Vuonna 1935 yksi kvanttifysiikan pioneereista, Erwin Schrödinger, turhautui niin paljon kvanttifysiikan ristiriitoihin, että hän kehitti ajatuskokeen, jonka oli tarkoitus osoittaa, ettei kvanttifysiikka voi pitää paikkaansa.

Kvanttifysiikan mukaan mikrotason hiukkaset, kuten elektronit, voivat olla useassa paikassa yhtä aikaa. Vasta kun niiden tila mitataan, ratkeaa niiden tarkka sijainti. Vasta mitattaessa mikrohiukkaset siis ylipäätään sijaitsevat missään.

Schrödinger esitti näin: laitetaan laatikkoon kissa, syanidiputki, vasara, vasaraa ohjaava geiger-mittari sekä palanen uraania. Nyt jos uraaniatomi puolittuu, geiger-mittari värähtää ja liikauttaa vasaraa, joka rikkoo syanidiputken. Tämän seurauksena kissa kuolee.

Ongelmana on, että kvanttifysiikan peruslakien mukaan uraaniatomin tila ratkeaa vasta kun se mitataan – siis vasta kun joku kurkistaa sisälle laatikkoon. Toisin sanoen, ennen kuin laatikon kansi avataan, uraaniatomi on sekä puolittunut että ei puolittunut samaan aikaan. Tämän seurauksena laatikossa oleva kissa on elävä ja kuollut samaan aikaan.

Schrödingerin esimerkin tarkoituksena oli osoittaa kvanttifysiikan mahdottomuus. 1950-luvulta asti sitä on käytetty kuitenkin esimerkkinä siitä, miten kvanttifysiikka toimii.