Myös tutkimusrahoitus toimii markkinataloudessa

Mietin, miksi Gabriel Sandun taannoinen Hesari-sivallus ”mediahuomiota kalastavista filosofeista” jäi kaivelemaan. (Muuta kuin tietysti että osui omaan nilkkaan.)

Ehkä jotenkin näin:

Minusta on jännää, etteivät markkinakriittiset yliopistotutkijat tajua, että myös tutkimusrahoitusjärjestelmä on yhdenlainen markkina. Se on vaan ihan poskettoman vinoutunut sellainen.

Kuvittele kaupankäyntijärjestelmä, jossa maitoa ostavia asiakkaita on kymmenen kappaletta – ja maitokauppoja kolme tuhatta. Siinä on aika vaikeaa rakentaa fiksua kilpailutilannetta vaikka tekisi mitä.

Sen lisäksi ne kymmenen maksavaa asiakasta haluavat kaikki jotain ihme taideranskalaista luomulehmän aamukasteessa lypsettyä ternimaitoa. Asiakkaat eivät myöskään kerro koskaan miksi ostivat juuri siltä tai tältä tarjoajalta – tai mitä kilpailijan tuotteessa on vikana.

Apurahajärjestelmä toimii kuitenkin juuri näin. Kysyntää on marginaalisesti ja se kohtaa melko harvoin tutkijoita aidosti kiinnostavia tutkimushankkeita. Sen sijaan tutkijat joutuvat lukemaan säätiöiden päätöslistoja ja lottoamaan tutkimusaiheita siinä toivossa, että ensi kerralla tärppäisi. Näin ollaan luotu Suomeenkin nykyinen ihastuttava filosofinen ”Kant siitä” ja ”Wittgenstein tästä” -tutkimuskulttuuri.

Rannalle jää ruikuttamaan valtava määrä aidosti lahjakkaita ja intohimoisia tekijöitä, sama mitä tekevät. Ei mikään ihme, että tutkijat kyynistyvät. Akateeminen vapaushan tuntuu olevan akateemisessa järjestelmässä lähinnä surullinen vitsi.

Jos sen sijaan tutkimustuloksia tehdään kansantajuisemmiksi (myös osin median avulla), laajenee tutkimusrahoitusmarkkina ahtaasta akateemisesta sisämarkkinasta kattamaan käytännössä koko kansakunnan. Olemassaolevaan kysyntään on mahdollista vastata monin tavoin, puhumattakaan uudenlaisen kysynnän synnyttämisestä esimerkiksi innostavilla ja innovatiivisilla uusilla ajatuksilla.

Eikö filosofian perimmäinen tarkoitus ole kuitenkin herättää kiinnostavaa keskustelua, synnyttää uutta ajattelua ja rakentaa mielenkiintoisia näkökulmia meitä kautta aikain askarruttaneisiin kysymyksiin?

Akateeminen sisämarkkina toimii ihan samalla tavoin asiakkaan (apurahalautakunnan) ehdoilla kuin kaupallinenkin markkina. Rahoitushaku on kai pohjimmiltaan ihan samanlaista myyntityötä kuin kaupallisessakin markkinassa. Jälkimmäisessä vaan potentiaalisten ”tutkimusrahoittajien” määrä on päätähuimaavassa mittakaavassa moninkertainen.

Tässä ajatuksenjuoksussa saattaa toki olla jonkinlainen virhe tai useitakin, mutta minusta tuntuu, ettei apurahalautakuntien huomionkaan kalastaminen tunnu järin järkevältä tavalta tehdä tutkimusta.

Sen sijaan voisi olla hienoa, jos yliopistot satsaisivat olemassaolevan tutkimuksen popularisointiin ja kaupallistamiseen tutkimuslaitoksista erillisissä yksiköissä niin, että tutkijat saisivat rauhassa tutkia sitä mitä haluavat – ja ”mediahahmot” voisivat samalla rakentaa akateemiselle vapaudelle toimivan rahoituspohjan.

One thought on “Myös tutkimusrahoitus toimii markkinataloudessa

  1. Ei se ny ihan näin mee.. Varmasti suomalaiset filosofit popularisoivat tuloksiaan jo nyt niin paljon kuin piskuinen kielialueemme vetää. Ensimmäinen ongelma on juuri akatemian ulkopuolisten markkinoiden pienuus. Toinen on siinä, että jos aikoo saada jotakin myytyä suuremmalle lukijakunnalle, näytön osaamisesta on oltava kovaa, usein perinteisen tutkimusrahoituksen turvin tehtyä tutkimusta. Näin raha ja maine menevät niille harvoille, joilla sitä jo muutenkin on.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s