Pelasimme viime perjantaina sählyporukkamme kanssa mielestäni kevään parhaan harjoitusottelun. Peli oli alusta loppuun lähes tasan. Viimeiseen erään joukkueemme lähti parhaasta mahdollisesta asemasta: 8–9 tappiotilanteesta.

Sinun geenisi ovat todennäköisesti aika keskinkertaisia. Tarkoitan, että et todennäköisesti ole Princeton-alumni, tavallista pidempi, kauniimpi, lihaksikkaampi, nopeampi oppimaan tai muuten älykkäämpi.

Olen surrut usein omien geenieni keskinkertaisuutta. Kaihoten olen katsonut kavereitani, jotka voivat syödä ihan mitä vaan, samalla kun suuhuni laittamani suklaapatukka humahtaa heti vyötärölle. Toiset roistot käyvät salilla kerran kuussa ja pullistelevat lihaksikkaina, kun itse joudun tekemään viikkokaupalla töitä, että edes vähän isompi paino nousisi.

Samaten olen ihmetellyt tutkijatovereitani, jotka vähän silmäilevät valtavia filosofisia opuksia ja käyvät niistä saman tien syvällisiä keskusteluja. Itse kun joudun tiiliskiveni tavaamaan kynä kädessä. Samaten ihmettelen niitä kauniita mieliä, jotka ratkovat matemaattisia haasteita salamannopeasti, kun itse painin niiden kanssa usein huuli pyöreänä.

Ehkä juuri tästä syystä olen usein kirjoittanut paljon harjoittelun merkityksestä. Olen usein toistanut mantraa: alkuasetelma ei ratkaise lopputulosta. Tämä on nähdäkseni totta.

Mutta jos tästä saa käsityksen, ettei geeneillä ole mitään väliä, se on ihan höpönlöpöä.

Kimi voi ajaa kymmenenneltä ruudulta ruutulipulle. Mutta kyllä se formulakisan voittaminen on perhanan paljon helpompaa, jos vauhtiin pääsee paalupaikalta. Samaten elämänhaasteisiin on helpompaa tarttua, jos on siunaantunut nätti naamakerroin, hyvä aineenvaihdunta tai terävästi piuhoitettu aivosolukko.

Geenit ovat kuitenkin vain yksi palikka elämäntarinassa.

Esa Saarisen filosofiakavalkadista löytyy superviehättävä ajatusrakennelma nimeltään muumifilosofia. Sen pääteesi on: “töpöjaloillakin pääsee”.

Geeneillä on väliä. Mutta töpöjaloille on toivoa kahdesta seikasta.

Ensinnäkin, vaikka suurimmalle osalle meistä on todennäköisesti jaettu ekalla kierroksella mitäänsanomattomat kortit, se ei vielä ratkaise sitä, miten pelaamme niillä.

Toisekseen, töpöjaloilla starttaamisesta voi jopa olla hyötyä.

Kyllä: huippugeenit yhdistettynä kovaan harjoitteluun ovat yhä lyömätön yhdistelmä. Katso vaikka Usain Boltia.

Huippugeeneillä on kuitenkin ristinsä. Niin kuin takavuosien Fatboy Slimin albumin You’ve Come a Long Way, Baby kannessa luki “I’m number one, so why try harder.” (Jos et muista levynkantta, klikkaa tästä, niin ymmärrät mitä tarkoitan.)

Alkuasetelma ei ratkaise lopputulosta.

160-senttinen koripalloilija Muggsy Bogues treenasi niin kovaa, että oppi jallittamaan puolta pidempiä kilpakumppaneitaan – ja teki NBA-historiaa. Peikkomaisen näköinen Björk rakensi omintakeisen tyylinsä niin, että hänestä tuli muoti-ikoni pitkäsääristen huippumallien rinnalle. Albert Einsteinin opettajat tuomitsivat nelivuotiaana puhumaan oppineen tyhmäksi, laiskaksi ja hankalaksi ihmiseksi. Tämän töpöjalan nimeä käytetään nyt synonyyminä nerolle.

Kun töpöjaloilla pääsee vauhtiin, niillä voi päästä ihan järkyttävän pitkälle.

Yhden pisteen taka-ajotilanne on nähdäkseni paras mahdollinen paikka aloittaa urheiluottelun viimeinen erä. Johtavalla joukkueella on kovat paineet voittoaseman ylläpitämisestä. Altavastaaja voi puolestaan laittaa vaihteen silmään ja hakea uutta vauhtia. Johtava joukkue on osoittanut tähän asti olevansa parempi. Mutta alkuasetelma ei ratkaise lopputulosta. Sen määrää se, minkälaisella tarmolla juoksemme pallon perässä ja haemme maalipaikkoja.

Voitimme sählymatsin 12–10.