Tietoteoria, epistemologia, on filosofian ala, joka käsittelee tiedon luonnetta. Mitä tieto on? Miksi tiedämme yhtä, emmekä toista? Voimmeko joskus tietää kaiken kaikesta? Yksi kiinnostavimpia tietoteorian aloja on niin sanottu käsiteoppi, eli ajatus siitä, että tiedon synty ei ole koskaan vain passiivista todellisuuden vastaanottamista, vaan aktiivista toimintaa, jossa muotoilemme itse tiedon jonkinlaisessa vuorovaikutuksessa todellisuuden kanssa.

Käsiteopin vei 1900-luvun puolivälin tienoilla jonkinlaiseen johdonmukaiseen lopputulokseensa Harvard-professori C.I. Lewis. Lewisin mukaan tieto edellyttää kahta rakennuspalikkaa: koettua ja käsitteitä. Jo Lewisia ennen tätä tiedon kahtiajakoisuutta voidaan katsoaa eri tavoin tavoitelleen muun muassa Immanuel Kantin, jonka mukaan kokemus on aina rajattu todellisuudesta, jota emme  sellaisenaan saa tietää, sekä Tractatuksen aikaisen Ludwig Wittgensteinin, jonka mukaan maailma on jonkinlainen kielen rajaama osa todellisuudesta. Lewisin työ perustui puolestaan häntä edeltäneisiin Kantin ajattelua jalostaneisiin C.S. Peirceen ja William Jamesiin.

Lewisin mukaan tieto perustuu siis siihen, että meillä on aina jotain, joka on kokemuksessa itsessään. Siis riippumatta siitä, olemmeko unessa tai Matrixissa, vai jonkinlaisessa fyysisessä todellisuudessa, koemme aina jotain. Ja se, miten me sen jonkin koemme riippuu puolestaan käsitteistä. Sama asia voidaan kokea hyvin eri tavoin, riippuen siitä, mitä käsitteitä siitä käytämme. Hyvänä esimerkkinä toimii vaikkapa tämä kuva, jonka voi tulkita yhtä oikein joukkona mustia täpliä, tai maata nuuskivana dalmatialaiskoirana,

Käsitteet muodostavat Lewisin mukaan hierarkian. Luonnolliset luokat kuten vaikkapa planeetat tai eläimet ovat hierarkian huippu ja siksi alttiimpia muutokselle. Pluto on tai ei ole planeetta, riippuen siitä, miten planeetat määritellään. Vesinokkaeläin on tai ei ole nisäkäs, riippuen siitä, miten nisäkäs määritellään. Ja musta joutsen on tai ei ole joutsen, riippuen siitä, miten joutsen määritellään. Jos määritelmän pohjana olisi geeniperimän sijaan väri, olisi musta joutsen eri elikko kuin valkoinen serkkunsa, ja sillä sipuli.

Luonnolliset luokat ovat puolestaan alisteiset tieteelliselle tutkimukselle, ja se puolestaan fysiikan laeille. Fysiikan lait nojaavat matematiikkaan ja matematiikka lopuksi logiikkaan. Mutta jopa logiikka voi muuttua. Meille tutun kaksijakoisen logiikan sijaan, jossa totuusarvoja on kaksi (tosi ja epätosi) voisimme ihan yhtä hyvin käyttää kolmijakoista logiikkaa totuusarvoineen tosi, epätosi – ja ehkä. Mutta miksi emme sitten käytä?

Lewis teki huikean oivalluksen, jonka hän kiteytti pääteokseensa An Analysis of Knowledge and Valuation. Usein ajatellaan, että tietoteoria ja etiikka ovat toisistaan erillisiä filosofian aloja. Lewis kuitenkin käänsi koko aiemman ajattelun päälleen. Sen sijaan, että ensin selvitämme mitä on (tietoteoria) ja sitten miten asioiden tulisi olla (etiikka), se, mitä on olemassa perustuukin siihen, miten haluaisimme asioiden olevan. Valitsemme käsitejärjestelmämme viime kädessä sen nojalla, mikä toimii. Ja se, mikä toimii perustuu siihen, mitä pidämme arvokkaana. Eli siis viime kädessä arvoihin.

Tässä on nähdäkseni avain siihen, miksi maailma näyttää jakautuvan kahtia, ja miksi tätä kahtiajakoisuutta on niin vaikea ymmärtää. Wittgensteinin käsitteistöä seuraten, me nimittäin elämme kahdessa aivan erilaisessa maailmassa. ”Maailmaa on kaikki, mikä on niin kuin se on”, Wittgenstein kirjoitti. Ja sitten: ”Kieleni rajat ovat maailmani rajat”. Kieli perustuu käsitteisiin, ja jos käsitejärjestelmä on perusteitaan myöten erilainen, on myös maailma erilainen, eikä yhdestä maailmasta käsin voi argumentoida toiseen, ennen kuin ymmärrämme, missä fundamentaaliset erot oikeasti ovat.

Amerikkalaisen demokraatin arvostukset koskevat nähdäkseni totuudellisuutta, tieteellisen tutkimuksen merkityksellisyyttä ja globaalia yhteistyötä. Oman (toki itsessään rajallisen) käsitykseni mukaan Trumpin kannattajat taas näyttävät arvostavan ennustettavuutta, turvallisuutta ja lähipiirinsä hyvinvointia. Kun tieteellinen tutkimus näyttäisi yhä painokkaammin osoittavan, että ennustettavuus on yhä vaikeampaa, ei ole ihme, että Trumpin kannattajan arvomaailma ohjaa käsitejärjestelmän pariin, jossa tieteellä ei ole todistusarvoa. Mutta millä sitten on?

Nyt kun maailma jännittää USA:n vaalitulosta, liberaali media pyörittelee silmiään sillä, miten Trump jaksaa rummuttaa vaalien epärehellisyyttä. Sillehän ei ole mitään todisteita. Mutta jos ennustettavuus ja turvallisuus syntyy siitä, että voit luottaa auktoriteettiin epävarmaa tulevaisuutta maalailevan tutkimustiedon sijaan, on arvokkaampaa istuttaa auktoriteetti käsitejärjestelmän ytimeen, jopa tieteen tai logiikan kustannuksella. Jos käsitejärjestelmän juuren muodostaa auktoriteetin tuoma turva, on todistusaineisto näin ajattelevalle konkreettisesti se, että Trump näin sanoo. Tämä on konkreettisesti totta niille, joiden käsitejärjestelmä on tällä tavoin piuhoitettu. Silloin jopa loogiset epäjohdonmukaisuudet saavat kyytiä – koska arvomaailma selättää jopa logiikan, jos nämä kaksi ovat keskenään ristiriidassa.

Kaikista vaikeinta meille toisella tavalla ajatteleville on ymmärtää, että käytännössä näin ajattelevat eivät ole millään fundamentaalisella tavalla väärässä. He ovat väärässä vain meidän käsitejärjestelmämme puitteissa – mutta myös heidän käsitejärjestelmänsä näyttäisi enemmän tai vähemmän toimivan heidän arvomaailmansa viitekehyksessä. Ennen kuin ymmärrämme kunnolla, mitä eri tavoin ajatteleva ihminen oikeasti arvostaa ja tarvitsee elämässään, emme voi ymmärtää myöskään sitä, miten hän rakentaa oman maailmansa. Ja jos jatkamme silmien pyörittelyä, olemme viime kädessä kuin Star Trek -televisiosarjan umpilooginen avaruusolio Mr. Spock, joka tämän tästä toteaa spontaanimmalle Kirkille: ”That’s not logical.” Toiminnan mies ei välitä, vaan tekee silti.

Me elämme ihan konkreettisesti eri maailmoissa, hieman samaan tapaan kuin China Mievillen loistoromaanissa The City and the City. Saatamme olla fyysisesti samassa tilassa, mutta koemme samat asiat perustuksiaan myöten eri tavoin. Läpivalaisemalla käsitejärjestelmiämme ja arvojamme  voimme kuitenkin ehkä ajan kanssa oppia ymmärtämään, että myös ne toiset ovat ihan oikeasti kunnon ihmisiä jotka haluavat elää hyvää elämää. Heille se vain tarkoittaa eri asiaa kuin meille. 

Riippumatta siitä, kuka voittaa vaalit, maailman kahtiajakoisuus ei ole menossa minnekään. Sen sijaan että pyrimme jonkinlaisen käsitteellisen imperialismin kautta alistamaan toisten ajattelun omaamme, meidän kannattaisikin ehkä varustautua filosofisista työkaluista kaikkein järeimmällä – kysymysmerkillä. Kenties silmien pyörittelyn ja spockmaisen logiikan peräänkuuluttamisen sijaan meidän pitäisikin jatkossa kysyä:

Miksi sinä ajattelet tästä näin?