Suomalainen kulttuuriala on ennennäkemättömässä ahdingossa. Niin kuin Paula Vesala taannoin totesi, tänä päivänä on ok mennä katsomaan apinaa, mutta ei muusikkoa. Vaikka korona onkin päällimmäinen syy kulttuurialan ahdinkoon, se ei ole ainoa tekijä tilanteessa, jossa suomalainen politiikka ei vain kerta kaikkiaan kykene hahmottamaan kulttuurin merkitystä yhteiskunnassamme. Olen melko varma, että koko kulttuurialan rahoituspohja pitää miettiä lähivuosina radikaalisti uusiksi.

Haasteita on nähdäkseni kolme:

1) Koronan aiheuttama markkinahäiriö;

2) Kulttuurirahoituksen (etenkin veikkausvarojen) radikaali väheneminen; sekä

3) Kulttuurialan rahoituksen painottuminen yhä voimakkaammin markkinaehtoiseksi.

Ensimmäisestä seuraa se, että monet normaalitilanteessa hyvin pärjäävät taiteilijat ovat akuutissa talouskriisissä. Toisesta seuraa, että markkinoilla pärjäämättömälle taiteelle on yhä vähemmän elinmahdollisuuksia, oli koronaa tai ei. Kolmannesta puolestaan esimerkiksi Anna Erikssonin esiin nostama ilmiö, jossa valtavirtataide painottuu yhä enemmän ”torkkupeittotaiteeseen” ja haastavia aiheita kartetaan yleisöjen kaikkoamisen pelossa.

Koronan aiheuttama markkinahäiriö vaatii pikaisia toimia kulttuurialan rahoittajilta. Apurahojen ja muun markkinaehtoisen rahoituksen käyttäminen nykytilanteessa on ihan älytöntä, kun normaalitilanteessa hyvin pärjäävät muusikot joutuvat panttaamaan soittimiaan tullakseen toimeen. Hallitus tuskin pystyy suuntaamaan OKM:n varoja uudelleen kovinkaan ketterästi, ja on aika selkeää, ettei kulttuuriala ole ylipäätään kovinkaan korkea prioriteetti. Mutta ehkä säätiöt voisivat paikata tilannetta ja jakaa avustuksia tulonmenetysperustein apurahahakemusten sijaan? Jakovaroja on kuitenkin sen 60–70M€, jolla voisi jonkin verran ainakin paikata pahimmassa ahdingossa olevien taiteilijoiden tilannetta.

Veikkaus tukee kulttuurialaa n. 200M€:lla vuodessa. Se on puolet koko OKM:n kulttuurituista. Tämä raha on käytännössä tulonsiirto vähävaraisilta, heikko-osaisilta ja peliriippuvaisilta kulttuurin tekijöille. Puhumattakaan siitä jäljelle jäävästä miljardista, jolla tuetaan esim. urheilua. Nyt kun pelikoneet kauPOISta etenee Lidlin johdolla ja korona kurittaa veikkausvaroja sadoilla miljoonilla, tulee kulttuurialan ahdinko vain syvenemään. On aika vaikea kuvitella, että yksikään sellainen poliitikko, joka esittäisi veronkorotuksia paikkaamaan 200-1200 miljoonan lovea kukkarossa tulisi valituksi, saatika että sellaista päätöstä ikinä saataisiin läpi millään hallituskokoonpanolla. Sen sijaan nykyhallitus leikkaa jo olemassa olevia varoja jo ensi vuodesta alkaen kymmenillä miljoonilla. Lovea ei voi pitkässä juoksussa paikata myöskään lainarahalla toisin kuin monia nykyisiä koronamenoja, koska kyse ei ole markkinahäiriön paikkaamisesta eikä investoinnista, vaan jatkuvasta yhteiskunnan toimintojen ylläpidosta.

Ennen vanhaan taidetta ja kulttuuria rahoittivat ennen kaikkea varakkaat mesenaatit. Tällöin myös esim. Anna Erikssonin peräänkuuluttamat yksilölliset syvälliset taiteilijat pystyivät tuottamaan kiinnostavaa kulttuuria, vaikkei se suuria yleisöjä vetäisikään – kunhan nyt sattui kolahtamaan edes yhdelle rikkaalle ruhtinaalle. Nyt kulttuuriamme rahoitetaan yhtäältä markkinaehtoisesti ja toisaalta vähäosaisille kohdistetulla piiloverolla. Markkinaehtoinen kulttuuri (lue: valtavirta) tulee yleisesti ottaen olemaan pinnallisempaa ja vähemmän haastavaa kuin taiteilijalähtöinen, koska massat operoivat tyypillisesti alimman yhteisen nimittäjän kautta. (Toki poikkeuksiakin on, kun taiteilijalähtöinen kulttuuri kohtaa ajankuvan; vrt. esim. Mike Oldfield, Stanley Kubrick, Ann Leckie, Paula Vesala, post-2015 Antti Tuisku, St. Vincent jne.)

Vero- ja veikkausvaroilla voidaan rahoittaa myös taiteilijalähtöistä kulttuuria, mutta ensinnäkin nämä varat tulevat todennäköisesti kyykkäämään merkittävästi lähivuosina Veikkauksen eettisten haasteiden takia, ja toiseksi myös valtio- ja säätiövetoinen rahoitus on usein myös osin markkinavetoista. Apurahoja on helpompi saada, kun on yleisöä ja näyttöjä. Kaikki tykkäävät, kun on suosittu. Raha tulee rahan luokse.

Tilanne korjaantuu jonkin verran markkinaehtoisten toimijoiden (lue: menestyjien) osalta kun keikkalavat aukeavat ja kulttuuribisnes alkaa taas pyöriä. Sitä ennen kulttuurituet pitäisikin suunnata ainakin suurelta osin markkinaehtoisesti toimivien tahojen hengissä pitämiseen. Siis niiden, joilla olisi duunia, jos koronaa ei olisi. Ideaalitilantessa valtio hoitaisi tämän, mutta ei hoida, koska politiikka. Kulttuurivarojen kuihtuminen koskettaa kuitenkin kaikkia taiteentekijöitä, niin markkina- kuin taidelähtöisiäkin.

Nähdäkseni meillä on ainakin kolme vaihtoehtoa ylläolevien haasteiden ratkaisemiseksi:

1) Suunnataan nyt ne tukimuodot, joita meillä on, ennen kaikkea markkinahäiriön paikkaamiseen. Etenkin kulttuurialaa rahoittavat säätiöt voisivat suunnata tämän vuoden jakovaransa koronatilanteen paikkaamiseen.

2) Pystytetään uuden ajan mesenaattien kansanliike. Tai kehitellään jonkinlainen systeemi, jolla entisaikojen tapaan ylimääräistä varallisuutta omistavat voisivat helposti tukea haluamiaan taiteilijoita. Crowdfunding-alustoilla on jo olemassa toimiviksi testattuja käytäntöjä. Ehkä NFT:n tyyppiset uudet teknologiat voivat olla myös avuksi.

3) Kehitetään markkinaehtoisia mekanismeja, joilla voidaan skaalata niche-yleisöjä. Eli oudommillekin taiteilijoille voitaisiin rakentaa substantiaalisia globaaleja yleisöjä. Suomeksi: flipataan algoritmit taiteen puolelle.

(Jokerina vielä, ihan täyttä varmuuttahan ei ole siitä, että kyse tosiaan on markkinahäiriöstä. On myös pieni mahdollisuus, että uusi normaali tulee näyttämään enemmän nykytilanteelta kuin haluaisimme ajatella. Siksi kohdat 2) & 3) ovat entistä tärkeämpiä.)

En oikein jaksa uskoa, että kulttuuriamme pelastetaan nykytilanteessa politiikan keinoin. Politiikka ja demokratia eivät vaan taivu tällaiseen, vaikka kuinka lobbaisimme. Ainakaan niin pitkään, kun turpeella on 423 000 äänestäjää ja kulttuurilla, no, vähemmän. Yllä olevat ratkaisut voisivat kuitenkin nähdäkseni olla ihan mahdollisia. Ja lisääkin voidaan ideoida.

Kuka lähtee mukaan?