Suomen pääministeri Sanna Marinin ympärillä pyörinyt #aamiasgate on ollut Suomen pääuutinen nyt vajaan viikon verran. Tavallaan on ihan suloista, että meidän maamme asiat ovat ilmeisesti sen verran hyvällä tolalla, että muutamien eurojen suuruisesta ateriakorvauksesta saadaan veivattua raivokas “korruptioskandaali”. Vertailun vuoksi, siinä, missä Marinin perheen ruokakuluja on maksettu keskimäärin viiden euron edestä per ateria, esimerkiksi Ranskan presidentin Emmanuel Macronin kauneudenhoitoon on käytetty lähes kymppitonni kuussa. Jostain Putinin palatseista puhumattakaan. Tässä näyttää kuitenkin kyse olevan ylipäätään ihan puhtaasta uutisankasta, joka ei ole korruptiota nähnytkään.
Kohu lähti sensaatiojournalismiin erikoistuneen Iltalehden jutusta, joka toki ihan ansiokkaasti nosti esiin kysymyksen siitä, pitäisikö yhteiskunnan rahoilla maksaa tällaisia kuluja. Kysymys kohdistettiin nopeasti pääministeri Sanna Mariniin huolimatta siitä, että käytäntö on tullut yleiseksi vuonna 2006 käyttöön otetussa ministeripalkkiolaissa. Yleisesti ottaen poliitikkojen nauttimia etuja kannattaa toki tarkastella kriittisesti, semminkin, koska poliitikot säätävät ne lait, jotka sanotut edut turvaavat. Tässä tapauksessa kuitenkaan nykyinen pääministeri ei ole tiettävästi ollut osallinen näiden säännösten laatimisessa.
Jos katsotaan faktat kuntoon, on asia oikeastaan melko yksiselitteinen. Tuloverolain 70. pykälässä todetaan valtioneuvoston jäsenen määrätyistä eduista seuraavasti: “Veronalaista tuloa ei ole etu kansanedustajan toimeen tai valtioneuvoston jäsenen tehtävään liittyvästä oikeudesta maksuttomaan matkustamiseen eikä pääministerin tehtävään liittyvä asuntoetu siihen kuuluvine palveluineen.” Pääministerin asuntoetu, mukaan lukien siihen kuuluvat palveut, on siis yksiselitteisesti verotonta.
Mitä nämä palvelut sitten ovat? Tämä on puolestaan määritelty Valtioneuvoston virka-asuntoa koskevassa Valtioneuvoston kanslian päätöksessä, joka on päivätty 17.8.2010. Siinä todetaan muun muassa, että “Pääministerin virka-asuntoon kuuluvia muita palveluita ovat muun ohella ruokailuun liittyvät palvelut. Valtioneuvoston edustustilojen Kesärantaan sijoitettu emäntä huolehtii virka-asunnon ruokapalveluista.” Jos asiassa jotain epäselvyyttä on, koskee se lähinnä sitä, voidaanko tämä Valtioneuvoston kanslian tekemä linjaus laskea tuloverolain 70. pykälässä mainittujen palveluiden piiriin. Tästä syystä Valtioneuvoston kanslia on tehnyt Verohallinnolle asiasta lausuntopyynnön.
Asiaan liittyvä epäselvyys koskee siis pääministerien etuuksien verotusta yleensä. Se ei koske millään tavalla nykyistä pääministeriä muilta osin, kuin että hän sattuu olemaan työnkuvaansa kuuluvan edun nauttija juuri nyt.
Kohusta voi kuitenkin oppia ainakin kolme asiaa. Kohu kertoo ensinnäkin sen, miten sensaatiojournalismi toimii. Vaikka Iltalehden jutussa oli ihan asiallinen ydinkysymys, itse juttu on puhdasta spekulaatiota ja johdattelua. Kyse on retorisesta kikkailusta, jolla esiin tullut epäkohta saadaan paisutettua kokoaan kertaluokkaa suuremmaksi. Iltalehden funktio ei ole kertoa tosiasioita tai harjoittaa laatujournalismia. Se tekee viihdettä takoakseen voittoa omistajilleen.
Toiseksi, nykyinen sosiaalisen median kaikukammio vahvistaa tätä faktojen jälkeistä todellisuutta ennestään. Sen sijaan, että väittämät pitäisi perustella tosiseikoin, tai että väitteiden esittäjiä pitäisi tarkastella lähdekriittisesti, riittää, että twiittaa vaikkapa jonkun sanoneen, että joku käyttää ehkä rahaa johonkin. Jos twiitti osuu hermoon, se voi levitä kuin kulovalkea. Sitten ollaan totuudenjälkeisen maailman ytimessä: asiat ovat niin, jos ne siltä tuntuvat. Sensaatiojournalismin voitontavoittelu ja sosiaalisen median hyväksynnäntavoittelu tukevat toisiaan saumattomasti. Kumpikin voittaa sitä enemmän, mitä tuohtuneemmiksi joukot saadaan lietsottua. Mitä enemmän klikkejä, sitä enemmän tuloja.
Lopuksi, aamiaiskohu kertoo jotain myös suomalaisesta politiikasta ja erityisesti nykyisestä pääministeri Sanna Marinista. Jos nimittäin suurin vaalihuuman yhteyteen syntynyt kohu koskee viime kädessä ehkä hieman huolimattomasti säädettyä etua, viestii se siitä, että ehkä meidän poliitikkomme ovatkin pohjimmiltaan ihan asiallista sakkia. Toki heilläkin on sen seitsemää sorttia luontaisetuja, jotka on kenties ihan syytäkin syynätä läpi. Samalla kannattaa pitää mielessä, että poliitikkojen, ja etenkin pääministerin, työ on ihan älyttömän vaativaa. On ihan perusteltua myöntää tiettyjä etuja, jotta ministerit voivat keskittyä olennaiseen, eli fiksuun lainsäätämiseen ja hallintoon. On niitä luontaisetuja muillakin toimialoilla.
Viime kädessä Sanna Marinin ympärille kohua kyhänneet saanevat kuitenkin siipeensä. He eivät ehkä ole huumassaan tajunneet retoriikan ihan alkeellisinta perussääntöä, nimittäin sitä, että myös se, mikä jää sanomatta kertoo sanotun kohteesta paljon.
Jos suurin kohu, mikä pääministeristä saadaan aikaan koskee hänen toimenkuvaansa kuuluvaa ateriaetua, se kertoo kyllä jotain ihan kiinnostavaa ministeristä itsestään. Nimittäin sen, että hän saattaakin olla pohjimmiltaan aivan kunnollinen ihminen.
Ajattelun ammattilainen 
Retorinen kikkailu? Kun hajautat ruokarahan päivätasolle viideksi euroksi, niin sehän on kikka jolla 850e näyttääkin vain parilta eurolta.
Venäjän ottaminen vertailukohdaksi tarkoittaa, että vaatimustaso ei päätä huimaa. Pitäisikö meidän muka olla ylpeitä siitä, että hallinnon ”kulttuuri” ei sentään ole samalla tasolla kuin naapurissa?
Ongelma ei niinkään ole euromäärän suuruus (jos 850e on sinulle pikku summa, otan mielelläni vastaan sen kertaluontoisesti tai useamminkin). Ongelma se, että VNK on keksinyt myöntää pääministerille edun, joka ei pohjaudu lakiin. Edes Verohallinnosta ei ole aikoinaan kysytty näkemystä.
Otetaanpa mukaan vielä Humen giljotiini. Siitä, että etuja on ninja-maksettu, ei voi päätellä että on oikein maksaa niitä.
Loppukaneettina, vika ei taida olla Sannan, vaan VNK:n. Tästä huolimatta, ”en mä tiennyt” ei ole kovinkaan kattava puolustus.
No kun se 850€ ei ole oikeasti kohdistunut Marinille, vaan siinä on kolmelle hengelle kaksi ateriaa päivässä, eli noin femman kappale. Paremmin tämä kuvaa rahankäyttöä kuin Iltiksen tämänpäiväinen lööppi “14000€ ateriatuesta”.
Ja kyse ei ylipäätään ole tuen suuruudesta. Käsittääkseni kansanedustajat saavat matkakuluihin 1800€ kuussa, joka on aika paljon, mutta sekin lailla säädetty. Kyse on siitä, että tuloverolain 70 pykälän voi ihan hyvin tulkita niin, että mitään väärää ei ole tapahtunut. Tulkinnan lopputulema selvinnee VNK:n ja Verohallinnon keskinäisissä selvittelyissä.
Ja lopuksi, ei kai puolustuksena ollut ettei Marin tiennyt asiasta, vaan että asia oli nimenomaan selvitetty ja VNK:n puolesta todettu, että kaikki on reilassa. Kurkkaa huviksesi tuo yllä linkkaamani VNK:n päätös vuodelta 2010, siinä se on ihan mustaa valkoisella.
Nyt en ihan seuraa päättelyketjua. Miten asiaa parantaa se, että edusta nauttivatkin myös perheen jäsenet ja henkeä kohti summa on vähän pienempi? Tällä logiikalla, kun Sanna on tänään 1.6. ilmoittanut ettei jatkossa etua käytä, hänen tappionsa olisi 850/3 = 280e. Ehkäpä Markus kattaa omista tuloistaan 560e menetyksen ?-) Edusta nauttii pääministerin perhe, ja joku heidän aamupalatarpeensa maksaa.
Ad crumenam -retoriikkaan luulisi syyllistyvän jonkun Nallen tapaisen porhon, joten, jos suot, olen hieman huvittunut.
Kansanedustajien verottomista kulukorvauksista määrää laki edustajanpalkkioista. Sillä ei ole tämän ruokaraha-asian kanssa tekemistä, ellei whattaboutismia lasketa.
Edelleenkään laissa ei tietääkseni määrätä, että PM verovapaisiin etuisuuksiin Kesärannassa kuuluisi puoli- tai täyshoito; asiasta on päätetty VNK sisällä. Käsittääkseni laki ei myöskään anna VNKlle valtaa päättää verovapaiden etuuksien perustamisesta. VNK myös syyllistyy perusteluissaan kehäpäätelmään: edusta ei tarvitse kysyä verottajalta, koska edusta ei ole ennenkään tarvinnut kysyä.
Minä ymmärrän sanan ”palvelu” kattavan, no, palvelut. Eli tässä surullisessa kohussa kaupassa käynnit, tiskaukset ja vastaavat askareet. Woltilla tilattu ruoka on palvelu siltä osin, kun sen kuljetus ja valmistaminen maksaa, mutta oven taakse päätyy tuote. Kuljetuskustannukset toisinaan laskutetaan omalla rivillään, toisinaan ne on leivottu hintaan (kuten valmistamisen kohdalla aina tehdään). Koska Kesärannan ohjeessa puhutaan kylmistä aterioista, päättelen että lämpimien aterioiden valmistaminen ei kuulu palvelupakettiin. Kokki ei siis kokkaa aamupuuroa.
Ignorantia juris non excusat. Lienee tuomioistuimen asia katsoa, onko asiassa kyse veropetoksesta tai edun myöntäjän kannalta virkavirheestä. Toki se, että PM on toiminut saamiensa ohjeiden mukaan, keventää hänen vastuutaan, mutta ”tein niin kuin ohjeistettiin” ei ole automaattinen vankilasta vapauttava kortti.
Yleisesti vastustan verovapaita palkkioita ja verovapaita etuisuuksia. Niistä nauttimalla käsitys yleisestä hintatasosta ja verotuksen vaikutuksesta tuppaa hälvenemään.
Siinä Marin on oikeassa, että hänellä on varmasti ruokakuittien selvittelyä tärkeämpääkin tekemistä. Juristeria ja legalismi varmasti ahdistavat, mutta juuri lakiin nojautuminen tekee Suomesta oikeusvaltion ja suojaa meitä vaikkapa naapurissa harjoitettavalta mielivallalta. Tämän vuoksi siedän ennemmin Alepan kuitteihin aikaansa tuhlaavaa ministeriä, kuin ihastelisin millaisen urotyön Vahva Johtaja on tällä kertaa tehnyt.
Päivitysilmoitus: Bilekuvaskandaali kertoo eniten siitä, mitä ei sanota ääneen « Ajattelun ammattilainen