Toissa vuoden lopulla sain ajatuksen päivittää esikoisteokseni Tee itsestäsi mestariajattelija nykyaikaan. Kirja on edelleen kovassa käytössä etenkin äänikirjana. Keskusteltuani ajatuksesta Tammen kustantaja Kati Lampela-Kivimäen kanssa päädyimme kuitenkin ajatukseen siitä, että voisi olla kiinnostavampaa koostaa yksiin kansiin enemmistö viime vuosikymmenenen aikana kehittämistäni ja löytämistäni menetelmistä, joilla ajattelua voi kirkastaa. Tästä syntyi lopulta tänään julkaistu kirja Mestariajattelijan työkalut.

Kirjan tarkoituksena on esitellä kattava joukko ajattelun työkaluja. Sen ote on käytännönläheisempi kuin aiempien kirjojeni. Pääpaino on itse menetelmillä ja siinä, miten voit ne ottaa käyttöön. Kirjan avulla opit tunnistamaan ydinarvosi, ymmärtämään sisäistä motivaatiotasi ja rakentamaan elämää henkilökohtaisten kiinnostuksen kohteidesi varaan. Opit ulkoistamaan ja strukturoimaan tehtäviä ja päämääriä, asettamaan selkeitä tavoitteita ja priorisoimaan niitä. Opit rakentamaan ideapilven verkkoon, kesyttämään sosiaalisen median häiriötekijät ja ohjaamaan ajatteluasi ympäristön avulla. Opit parantamaan luovien ideoidesi määrää ja laatua. Opit myös argumentoimaan vakuuttavasti, tunnistamaan argumenttivirheitä ja rakentamaan haastavissakin vuorovaikutustilanteissa dialogia ja yhteyttä muihin.
Mestariajattelijan työkalut esitellään kirjan viidessä jaksossa, joista kukin käsittelee yhtä ajattelun osa-aluetta:
1) Ajattelun ydin käsittelee olemassaolon perusasioita: kuka olet, miksi teet sitä mitä teet? Mitä arvostat? Mitä pidät elämässäsi tärkeänä? Ilman ajattelun ytimen kirkastamista ei muista ajattelun työkaluista ole juurikaan iloa. Riskinä voi jopa olla, että opettelet tekemään tehokkaammin jotain, mikä onkin sinulle tuhoisaa. Ajattelun ydintyökalujen avulla selvität, mikä on sinulle oikeasti tärkeää.
2) Ajattelunhallinta käsittelee sitä, kuinka ajattelulle tehdään tilaa. Miten keskityt paremmin ja poistat häiriötekijät? Miten saat työtehtäväsi järjestykseen niin, että asiat rullaavat? Miten ositat päämääräsi pienempiin osakokonaisuuksiin ja miten priorisoit tavoitteesi? Ajattelunhallinnan työkalut auttavat saavuttamaan miellyttävän flow-tilan useammin arjen tuoksinassa.
3) Laajennettu mieli käsittelee ajattelun laajentamista teknologian ja ympäristön avulla. Miten pystyt rakentamaan muistiasi tukevan ideapilven? Miten voit ohjata ajatteluasi haluamaasi suuntaan ympäristöäsi hyödyntämällä? Miten suitsit sosiaalisen median ärsyketulvaa? Miten voit hyödyntää kirjoittamista tunteiden säätelyssä? Laajennetun mielen työkalujen avulla lisäät merkittävästi ajattelukapasiteettiasi.
4) Luova ajattelu käsittelee ideointiin, kehittämiseen ja uuden synnyttämiseen liittyviä työkaluja. Miten ruokit tiedostamatonta mieltäsi? Miten keksit runsaasti laadukkaita ideoita? Miten teet luovuudesta saumattoman osan arkeasi? Miten pusket ajattelun raja-aitoja vastaan? Luovan ajattelun työkalujen avulla synnytät luontevasti uusia ja arvokkaita oivalluksia.
5) Yhdessä ajattelu käsittelee ajatustesi muotoilua ymmärrettävään ja vakuuttavaan muotoon sekä aidon yhteyden muodostamista muiden kanssa. Miten argumentoit vaikuttavasti? Miten tunnistat tyypilliset viestinnän sudenkuopat? Miten muodostat yhteyden kuulijaasi? Miten voitat toiset puolellesi ja opit ajattelemaan yhdessä myös toisin ajattelevien kanssa? Yhdessä ajattelu auttaa rakentamaan siltaa sekä saman- että erimielisten kanssa ja rikastamaan ajattelua toistemme moninaisuuden kautta.
Järjestelmänä mestariajattelijan työkalut etenevät siis systemaattisesti sisältä ulospäin, itsestä kohti muita.
Voit tilata uutuuskirjan täältä. Alekoodilla MESTARI30 saat 30% alennuksen kirjan hinnasta.
Kirja on saatavilla myös äänikirjana ja e-kirjana.