Miten hyödynnät ympäristöäsi ajattelun ohjaamiseen?

Ajattelu ei ole vain aivotoimintaa. Jokainen ympäristössäsi oleva esine tai asia voi ohjata ajatteluasi. Jos seinällä on Casablanca-juliste, silmien siihen harhautuessa mielesi voi vilahtaa Rickin kahvilaan ja mielessä alkaa soida ”As Time Goes By”. Jos pöydällä on maailmanlopun kaaos, joka ikinen esine saattaa laukaista uuden ajatusketjun. Esimerkiksi silloin kun haluaisit vaikkapa laatia diat huomista esitelmää varten, huomio kiinnittyykin pöydällä lojuvaan maksamattomaan sähkölaskuun ja ajatukset laukkaavat pöpelikköön. 

Ongelmana tässä on, että useimmiten juuri se ajatus, jonka ympäristösi laukaisee on jotain ihan muuta, kuin mitä oikeasti haluaisit ajatella.

Olen aiemmin kirjoittanut paljon ajattelun kaksoisprosessoinnista. Nykytutkimus osoittaa, että ihmismieli jakautuu karkeasti kahteen systeemiin: tiedostamattomaan Systeemi 1:een ja tietoiseen Systeemi 2:een. Ympäristön vaikutus ajatteluun on kuitenkin niin merkittävä, että sitä voisi pitää melkein ajattelun kolmantena systeeminä, Systeemi 3:na. Ympäristöösi vaikuttamalla voit muokata ajatteluasi enemmän sellaiseksi kuin haluaisit.

Ensimmäinen tapa vaikuttaa ajatteluun ympäristösi avulla on tietysti sisustus. Ei ole merkityksetöntä, minkälaisia huonekaluja valitset tai mitä ripustat seinillesi. Karkeasti voidaan ajatella, että keskittymistä vaativa työ vaatii mahdollisimman pelkistetyn ympäristön kun taas luova ajattelu vaatii virikkeitä. Sekä kotona että toimistossa tämän voi huomioida sisustamalla eri huoneita eri tavoin. Neuvotteluihin tai rauhoittumiseen kannattaa valita valkoseinäinen pelkistetty huone. Ideointiin ja uuden kehittelyyn taas seinille kannattaa maalata värejä ja kuvioita, ripustaa erilaisia julisteita ja varata tilaan tusseja, fläppitauluja ja vaikkapa Legoja.

Kun työstät isompaa projektia, kannattaa siihen liittyvä aineisto pitää käsillä. Lähdemateriaalit on hyvä pitää näkyvillä kirjahyllyssä tai peräti työpöydällä. Miellekartta voi olla oivallinen tapa aktivoida ajattelun merkitysyhteyksiä. Samaten voit myös etsiä erilaisia projektiisi liittyviä virikekuvia, joita voit ripustaa työpisteesi lähettyville. Tai jos sinulla ei ole fyysistä työpistettä, myös tietokoneen virtuaalityöpöytä on mainio paikka virikkeille. Voit rakentaa esimerkiksi verkosta innostavia kuvia lataamalla moodboardin, eli tunnetaulun, jonka voit avata aina kun kaipaat innoitusta tekemiseesi. Itselläni oli aikanaan esimerkiksi kännykän kuva-arkistossa kuva James Bondista talon katolla, jonka kaivoin usein esiin kun virta meinasi loppua – ja jostain kumman syystä Daniel Craigin esittämän Bondin kuva antoi lisäbuustin, jolla jaksoin väsyneempänäkin.

Sekä kotona että töissä kannattaa pitää käsillä erilaisia inspiraation lähteitä. Voit hankkia vaikka kirjoja maalauksista tai valotaiteesta, sarjakuvia, Brian Enon ja Peter Schmidtin Oblique Strategies -kortit tai vaikkapa veljeni Paavon kanssa kehittämäni PIM! -luovuuskortit. Tällaiset virikkeet voivat laukaista ihan uudenlaisia ajatuksia, joita et olisi koskaan tullut ajatelleeksi, jos ympäristösi olisi ollut erilainen.

Jos se on mahdollista, toimistolla on hyvä olla ainakin neljänlaisia tiloja. 

Ensinnäkin, tila jossa kohtaaminen on mahdollista. Applen perustaja Steve Jobs suunnitteli muun muassa Applen ja Pixarin päämajat niin, että eri osastojen ihmiset törmäsivät väistämättä toisiinsa. Bostonissa sijaitsevassa MIT Media Labissa puolestaan porraskäytävät ovat niin kapeat, että niissä on pakko ainakin sanoa ”anteeksi, pääsisinkö tästä ohi”, jolloin ventovieraatkin joutuvat ottamaan kontaktia toisiinsa. Jonkinlainen jaettu keittiö tai muu yhteinen tila voi myös olla oivallinen tapa törmäyttää ihmisiä. Jos toimistolta löytyy vain yksi kahvikone, on melko varmaa, että se tulee synnyttämään uusia ihmiskohtaamisia.

Toiseksi, toimistolla pitää olla riittävästi rauhallista tilaa keskittyneeseen työhön. Avokonttorit häiriötekijöineen ja kissavideoita esittelevine kollegoineen ovat myrkkyä pitkäjänteiselle flow’lle. Siksi kannattaa varata riittävästi pelkistettyjä neuvottelutiloja, joihin voi tarvittaessa vetäytyä työskentelemään.

Kolmanneksi, toimistolla pitää olla myös jonkinlaisia puhelinkoppeja tai muuten äänieristettyjä tiloja, joissa voi hoitaa puheluita – tai joita voi myös tarvittaessa käyttää vaikkapa kirjoitustyöhön.

Ja neljänneksi, nykyajan tietotyössä luova ajattelu on elinehto alaan katsomatta. Siksi kannattaa myös sisustaa neukkari tai pari leikkisäksi ideointitilaksi ja varata sinne myös hypisteltävää ja puuhasteltavaa, esimerkiksi Legoja, muovailuvahaa ja muuta värikästä kivaa.

Kun tilat ovat riittävän monipuoliset, voit valita oikean tilan aina sen mukaan, millä tavalla haluat kullakin hetkellä ajatella. Ajattelu ei ole vain aivotoimintaa, vaan ympäristöllämme on hämmästyttävän iso vaikutus siihen, mitä ja miten ajattelemme.

Syvennä elämänymmärrystäsi kartoittamalla arvosi helpolla harjoitteella

Arvo tarkoittaa sen sanallistamista, mitä pidät tärkeänä. Harva pysähtyy miettimään, mitä oikeasti arvostaa – vaikka arvot ohjaavat ihan kaikkea toimintaamme ura- ja parinvalinnasta harrastuksiin, ostokäyttäytymisestä äänestyspäätöksiin. Arvostatko ennustettavuutta, vai sykkiikö sydämesi aina seuraavalle seikkailulle? Pidätkö luovuutta tärkeänä vai onko analyyttisyys juuri sinun juttusi? Vai entä jos molemmat ovat juuri sinun juttusi?

Arvojen määrittely lähtee siitä, mitä sinä pidät arvokkaana. Yhtä tärkeää on poisvalinta. Yleensä kun alamme miettiä arvoja, kaikki tuntuukin yhtäkkiä todella tärkeältä. Mutta mitkä asiat ovat juuri sinulle erityisen tärkeitä? Näiden pohjalta voit läpivalaista oman arvomaailmasi.

Ennen vanhaan arvojen ytimessä olivat koti, uskonto ja isänmaa. Nykyään kaikki kolme ovat kokeneet aikamoisen arvon alennuksen. Etenkin uskonnon merkityksen vähentyminen on synnyttänyt nykyihmiselle merkittävän identiteetti- ja merkityskriisin. Kun ennen vastaukset elämän peruskysymyksiin löytyivät uskonkappaleista ja papin saarnasta, nykyään valinnanvaraa on niin paljon, että moni joutuu tuuliajolle elämässään.

Jokaisella on kuitenkin arvomaailma, oli sitä tehty näkyväksi tai ei.

Vasta kun tunnet arvosi, voit tehdä aktiivisia valintoja niiden pohjalta. Arvot ovat kaikkien päätöstemme ja toimiemme taustalla. Tekemällä ne näkyväksi saamme huikean työkalun, joka auttaa meitä etenkin kinkkisissä valintatilanteissa. Jos et tiedä, mitä tehdä, voit aina palauttaa kysymyksen arvoihisi.

Yleensä arkielämä on askareesta toiseen touhottamista. Tällöin akuutein kysymys mielessämme on: ”Miten tämä tehdään?” Usein oikeampi kysymys olisi, kuten Simon Sinek opastaa: ”Miksi tämä tehdään?” Kun kysymme ensin ”miksi?” voikin olla, että vastaus on: ”ei miksikään”. Tällöin ”miten”-kysymys menettää merkityksensä.

Arvo ilman aktiivisuutta on sanahelinää.

Arvojen pitää siis johtaa toimintaan. Jos joku sanoo arvostavansa rohkeutta, mutta lykkää vaikka ihanalle ihmiselle treffien toivossa soittamista kuukausikaupalla, ei rohkeus ole todellinen arvo. Jos taas joku sanoo arvostavansa ympäristöä, mutta kuluttaa kuin 1980-luvulla, ovat todelliset arvot jossain toisaalla.

Voit käyttää arvojesi kartoitukseen yksinkertaista harjoitusta. Voit ladata harjoitusta varten tehtäväpohjan täältä. Kirjoita ensin ylös kolme asiaa, jotka haluat tehdä lähitulevaisuudessa. Teot kertovat enemmän kuin sanat. Sen jälkeen voit kartoittaa seuraavien kysymysten avulla sinulle merkityksellisiä asioita. Mitä arvostat hyvässä ystävässä? Mitkä ovat tärkeimpiä asioita, jotka olet oppinut vanhemmiltasi? Mitä arvostat toisissa ihmisissä? Mitä arvostat itsessäsi? Jos mieleen ei meinaa tulla mitään, voit käyttää syötteenä vaikkapa täältä löytyvää 20 yleisimmän arvon listaa.

Kun olet kartoittanut aikomuksiasi ja merkityksellisiä asioita, listaa niin monta arvoa kuin tehtävän perusteella pystyt. Lopuksi valitse näistä kolme tärkeintä ja keksi jokaiseen kolmeen jokin konkreettinen asia, jonka voit tehdä lähipäivinä.

Kirjaa sitten suunnittelemasi toimi tehtävälistaasi tai vaikkapa tarralapulle jääkaapin oveen ja ota askeleet kohti entistä kirkkaammin arvojesi mukaista elämää.

4 nopeaa tapaa parantaa keskittymistä tietotyössä

Tutkimusten mukaan ihminen kykenee pitämään tietoisessa mielessään vain noin 3–5 asiaa kerrallaan. Jos hoitamattomat asiat putkahtelevat mieleen, kadulla porataan, sähköposti sanoo plim tämän tästä ja yrität keskittyä kuumeisesti huomisen presentaation laatimiseen, ei enää tarvita kuin kollega esittelemään Tiktokin uutuusmeemiä, niin pää sanoo poks.

Jos tietoinen ajattelu ei onnistu, komento siirtyy ajattelun primitiivisempiin järjestelmiin, ja vaihtoehtoja on tällöin käytännössä kolme: taistele, pakene tai jäädy.

Aivojemme biologinen kehitys on niin hidasta, että käytännössä merkittäviä muutoksia ihmisaivoissa ei ole tapahtunut kymmeniin tuhansiin vuosiin. Toisin sanoen, aivomme ovat yhä luolaihmisen aivot. Biologinen evoluutio on optimoinut aivotoiminnan ihmiselle biologisesti luontaiseen ympäristöön: metsään ja savannille. Tietoisen ja tiedostomattoman mielen rajat muuttuvatkin lähes merkityksettömiksi silloin kun ”työpäivä” koostuu metsässä samoilusta, marjojen keräilystä tai antiloopin jahtaamisesta. Tällöin todo-listalla on tasan yksi asia: ”hanki ruokaa”. Vielä viljely-yhteiskunnassakaan ajattelun raja-aidat eivät yleensä tule vastaan. Aamulla lähdetään pellolle, hoidetaan hommat ja tullaan illalla kotiin.

Nykyisessä tietoyhteiskunnassa tilanne on kuitenkin aivan toisenlainen. 

Ensinnäkin, työtä tehdään yhdessä, nykyään usein avokonttoreissa. Toiseksi, viestintävälineiden monimuotoisuus, nopeus ja integrointi arkeen on kasvanut kolmessa vuosikymmenessä dramaattisesti. Vielä 1980-luvulla viestintään oli käytännössä neljä keinoa: puhelin, kirje, ovikellon soittaminen – ja faksi. Nyt meillä on puhelin, tekstiviestit, sähköposti, Teams, Zoom, Skype, Slack, Messenger, WhatsApp, Telegram, WeChat, Facebook, Instagram, Twitter, Snapchat, Tiktok – ja joskus harvoin vielä postiluukustakin kopsahtaa jotain. Nämä nyt siis alkajaisiksi. Keskimäärin nykyaikainen toimistotyöntekijä keskeytetään kerran 3 minuutissa. Keskittymisen palauttamiseen menee puolestaan 23 minuuttia.

Pikaviestinten, puhelimen ja sähköpostin lisäksi joka ikinen kännykkäsovellus haluaa myös kertoa sinulle, milloin Woltissa on uusi tarjous, koska virtuaalilohikäärmeesi on kuoriutunut tai milloin Duolingo-putkesi on katkolla. Ja joka ikinen näistä häiriötekijöistä käyttää huomiosi saamiseksi sekä visuaalisia koukkuja kuten pomppivia punaisia palloja ja alituisia plim-ääniä. Ei mikään ihme, että meinaa hermo mennä.

Asialle voi kuitenkin tehdä paljon.

Ensimmäinen askel on rakentaa informaatioympäristömme niin, että häiriötekijöitä on mahdollisimman vähän. Ihan kaikesta ei pääse eroon, mutta on hämmästyttävää, kuinka paljon tilaa voit tehdä ajattelulle pienellä vaivalla.

1. Poista notifikaatiot

Ihan ensimmäisenä kannattaa poistaa sähköpostiohjelmasta, kaikista pikaviestimistä ja kaikista kännykkäsovelluksista ääninotifikaatiot. Jos se on mahdollista, voit vapauttaa vielä lisää kaista poistamalla myös visuaaliset viestit. Maailma ei räjähdä, vaikka näkisitkin uuden Facebook-tykkäyksen vasta kaksi tuntia sen ilmestymisen jälkeen – vaikka Facebook haluaisikin, että klikkaisit sovelluksen auki sekunnissa.

2. Siivoa työpöytäsi – sekä fyysinen että virtuaalinen

Jokainen ympäristössäsi oleva asia voi toimia uuden ajatuksen kimmokkeena. Jos työpöytäsi on täynnä hoitamattomista asioista muistuttavia kaavakkeita, mietit niitä tämän tästä, vaikka pitäisikin keskittyä johonkin ihan muuhun. Siivoa sen sijaan työpöydältäsi kaavakkeet ja muu piiloon, ja laita muistutus vaikkapa tehtävälistallesi tai johonkin mukavaan todo-appiin, jotta muistat ne aikanaan käsitellä.

Toista sama myös tietokoneesi työpöydän, desktopin, kanssa. Aikanaan oma virtuaalityöpöytäni oli täynnään kymmeniä ellei satoja ”hoidettavia” tiedostoja, joista yhtäkään ei tullut oikeasti käsiteltyä, kun aina oli muuta tekemistä. TIlanne muuttui radikaalisti, kun siivosin työpöydän sisällön arkisto-ohjelma Evernoteen. Ota käyttöön jokin parhaista saatavilla olevista arkistointiohjelmista, kuten Bear, OneNote tai Nimbus Note ja siivoa työpöytäsi sisältö sinne. Stressitasot putoavat hetkessä.

3. Varaa tila keskittymiselle

Kun haluat tehdä keskittymistä vaativaa työtä, kannattaa pyrkiä tilaan, jossa on mahdollisimman vähän häiriötekijöitä. Nykyaikana harvalla on omaa toimistoa, mutta suurimmalle osalle on mahdollista hyödyntää kerrassaan huipputehokasta avokonttorimaailman niksiä: varaa itsellesi yhden hengen kokous. Buukkaa kokoushuone työtäsi varten tunniksi tai pariksi, hiippaile ”kokoukseesi”, vedä ovi kiinni, laita kännykkä äänettömälle ja – aaah! – keskity tekemään ihan oikeita töitä. Uppoutumista vaativissa työtehtävissä voit asettaa ajastimen soimaan määräajan kuluessa jotta tiedät varmasti, että päivän muutkin toimet tulevat hoidettua ajallaan. Näin huolehdit siitä, että kukin toimi saa aina jakamattoman huomiosi. 

4. Laita herätys tai muistutus hoidettavista asioista

Todelliset keskittymisen kovanaamat laittavat kaikki notifikaatiot – niin plim-äänet kuin punaiset pallotkin pois – ja ohjelmoivat vaikkapa puhelimen herätystoiminnon muistuttamaan katsomaan sähköpostit ja pikaviestimet kerran tai pari päivässä. Kun notifikaatiot ovat poissa, voi stressi hiipiä helposti siitä, että mitä jos unohdat vastata johonkin tärkeään viestiin. Herätystoiminto auttaa rauhoittamaan mielen, koska tiedät, että sitten kun puhelin piippaa, käyt uudet viestit läpi kaikessa rauhassa.

Toki tällainen itsehillinnän zen vaatii meiltä paljon, sillä yksi syy siihen, miksi muistutukset ja punaiset pallot ovat niin hillittömiä on se, että ne ruokkivat dopamiiniaineenvaihduntaamme. Aina kun värkki sanoo plim, se aktivoi uteliaisuutemme ja kiinnittää huomion siihen, mitä uutta saattaa olla tarjolla.

Harmi vaan, että useimmiten siellä sähköpostissa on oikeasti kiinnostavan tai arvokkaan postin sijaan Gigantin uutiskirje.

Mutta pienelläkin pääsee alkuun. Käy aluksi läpi vaikka vain puhelimesi muistutusasetukset (löytyy useimmissa puhelimissa kohdasta asetukset – ilmoitukset). Poista sieltä se, minkä pystyt – ja jo nyt olet lisännyt merkittävästi kykyäsi keskittyä käsillä oleviin tehtäviin.

Ajattelun työkalut auttavat kirkastamaan mielen toimintaa ja rakentamaan parempaa elämää

Miksi heräät keskellä yötä pohtimaan huomisia työtehtäviä tai maailman myllerryksiä? Minkä takia elämä tuntuu stressaavalta ja ahdistavalta vaikka päällisin puolin kaikki on hyvin? Miksi päähän pälkähtävää loisto-oivallusta ei muista enää viiden minuutin kuluttua?

Meille opetettu käsitys ihmisestä rationaalisena päätöksentekijänä on täyttä huuhaata. Siitä huolimatta yhteiskuntamme ja talousjärjestelmämme perustuvat ajatukseen siitä, että ihminen toimii aina rationaalisesti ja omaa etuaan seuraten. Tosi asiassa mielen toiminta on piirun mutkikkaampaa.

Viime vuosikymmeninä tehty ajattelua ja mielen toimintaa koskeva tutkimus kertoo yksiselitteisesti, että ihmisen rationaalinen päätöksentekokyky on itse asiassa hyvin rajallista. Jo 1950-luvulla George Miller osoitti, että ihminen kykenee tietoisesti pitämään mielessään kerrallaan vain noin 5–9 asiaa. Tosi asiassa Millerinkin käsitys oli ylioptimistinen. Nykytutkimuksen mukaan ihminen kykenee pitämään mielessään kerrallaan vain noin 4–7 merkitysyksikköä.

Missä siis ihmismielen suuruus piilee?

Psykologi ja emeritusprofessori Keith Stanovich lanseerasi 1970-luvulla sittemin vakiokäsitteiksi muodostuneen ihmismielen erottelun kahteen systeemiin. Systeemi 2 on tämä rationaalisuuden ja tietoisuuden tyyssija. Mutta ihmismielen kauneus – ja ajoittain myös kauheus – piilee tiedostamattomassa Systeemi 1:ssä.

Tieteellisesti näkemykset näiden systeemien tarkasta yleisluonteesta vaihtelevat tutkijasta riippuen, mutta karkeasti voi sanoa, että Systeemi 2 käsittelee asiat sarjassa muutama kerrallaan, hyödyntäen erilaisia algoritmejä ja loogisia rakenteita. Systeemi 1 sen sijaan käsittelee valtavan määrän informaatiota kerrallaan hyödyntäen toistojen ja oppimisen kautta syntyneitä tunnistusmekanismeja eli heuristiikkoja. Kun olet kerran syönyt vatsatautisena kalakeittoa, keiton hajukin saa voimaan pahoin. Samaten systeemi-ykköseen perustuu myös pianistin soittotaito, puhekyky tai vaikkapa mahdolllisuus kävelemiseen, puhelimessa puhumiseen ja kännykän räpeltämiseen samaan aikaan.

Ihmismielen kahtiajakoisuus selittää myös monet arjen mysteereistä.

Miksi heräämme keskellä yötä pohtimaan työasioita? Miksi hoitamattomat asiat stressaavat? Mistä luovat oivallukset pulpahtavat mieleen? Miksi nykyaikainen tietotyö kuormittaa niin paljon että iltaisin on pää ihan piipussa? Kaikissa näistä ilmiöistä on kyse siitä, että mielemme rakenteet on optimoitu evoluution kautta luonnontilaan, mutta elämme maailmassa, joka ei juurikaan luolaihmisten aikaa enää muistuta.

Jokainen teko alkaa ajatuksesta ja hyvä elämä seuraa taitavaa ajattelua.

Ihmismielen todellisen rakenteen ja sen toimintaperiaatteiden ymmärtäminen auttaa meitä myös kehittämään ajattelutaitojamme kirkkaammiksi ja oivaltavammiksi. Ajattelu on taitolaji ja kuten mitä tahansa taitoa, myös ajattelutaitoa on mahdollista harjoituttaa ja kehittää. Seurauksena saamme enemmän aikaiseksi, elämä tuntuu mielekkäämmältä ja kiinnostavammalta – ja ehkä tämän tästä myös mielemme syövereistä pulpahtavat yöherätykset muuttuvat harvemmiksi.

Valmensin ajattelun taitoja Filosofian Akatemialla aktiivisesti 2009–2014. Viime vuosina aloin tehdä yksittäisiä ajatteluvalmennuksia nykyisessä työssäni Aalto-yliopistolla ja huomasin, että ajattelutekniikat ovat yhä keskeisessä roolissa työn ja hyvinvoinnin kehittämisessä. Tästä innostuin kehittämään opiskelijoillemme kurssin nimeltä Thinking Tools, jonka ensimmäinen opetuskausi päättyi muutama päivä sitten. Kurssisisältöjä kehitellessäni tajusin myös, että ne voisivat yhä toimia hyvin valmennuskokonaisuuksina – ehkä jopa akuutimmin nyt kuin kymmenen vuotta sitten, huomioiden minkälaisessa myllerryksessä maailma juuri nyt on. Siitä innostuin sitten muokkaamaan kursisisällöt myös valmennuksiksi. Voit tutustua niihin lähemmin osoitteessa www.ajatteluntyokalut.fi.

Lopuksi vielä yksi ajattelutekniikka, joka on ainakin itselleni ollut kullanarvoinen viimeisten parin vuoden maailman myllerryksiä ihmetellessäni.

Menetelmä on peräisin parin vuosituhannen takaisilta stoalaisilta.

Stoalainen hallinnan kolmikanta auttaa ymmärtämään, mihin voit vaikuttaa ja mihin et. Kun maailma tuntuu hullulta, auttaa ajattelun kirkastamisessa jakaa havaitsemasi ilmiöt kolmeen luokkaan. Ota vaikkapa A4-paperi ja kirjoita siihen kolme pääotsikkoa:

  • Mihin en voi vaikuttaa;
  • Mihin voin vaikuttaa;
  • Mitä voin hallita.

Esimerkiksi korona tai Ukrainan sota ovat ensimmäisen kategorian heiniä. Voit stressata niistä maailman turut, mutta tämä stressi ei lopulta palvele mitään tarkoitusta. Yöheräilysi ei edistä pandemian tai sodan päättymistä, vaikka tekisit mitä. Stressireaktiot eivät kuitenkaan kaikkoa käskemällä. Ainoa tapa saada mieli kirkastumaan on antaa sille muuta tekemistä. Tässä stoalaisten kaksi muuta kategoriaa auttavat ohjaamaan ajatteluasi sinne, missä sillä on oikeasti vaikutusta.

Työtavoitteesi tai vaikka tennisottelu kaverin kanssa kuuluvat kakkoskategoriaan. Voit vaikuttaa niihin tekemällä parhaasi tai treenaamalla ahkerasti, mutta voi silti olla, että projekti menee mönkään tai kaveri voittaa. Ymmärtämällä, missä oma toimintasi vaikuttaa onnistumiseen, mutta myös sattumalla ja tilannetekijöillä on tärkeä rooli, opit nopeasti selättämään pieleen menneen projektin tai neljännen hävityn tennismatsin synnyttämän turhautumisen. (Tähän on muuten yksi toinenkin siisti konsti, mutta kirjoittelen siitä lisää lähiviikkoina.)

Kaikkein parhaiten ajatteluasi terävöittävät viimeisen kategorian asiat, eli ne aktiviteetit, joiden tapahtumisen voit päättää itse juuri nyt. Se, että istut alas harjoittelemaan; vedät lenkkarit jalkaan ja suorit ovesta ulos; tartut uuteen kirjaan tai kaivat esiin kiinnostavan Youtube-videon; tai vaikkapa lahjoitat kympin maailman hulluuksissa auttavien järjestöjen keräykseen. Näissä asioissa pystyt tarttumaan heti toimeen. Monet hallitsemistasi aktiviteeteista myös lisäävät pikku hiljaa osaamistasi, kyvykkyyttäsi ja hyvinvointiasi ja sitä kautta myös parantavat onnistumismahdollisuuksiasi kakkoskategoriassa.

Keskittymällä kahteen viimeiseen kategoriaan kohdistat ajatuksesi sinne, missä niillä on vaikutusta. Kuka tietää, ehkä omilla toimillamme voimme myös pienin askelin edistää maailmaakin kohti parempaa.

Kun ymmärrämme, miten mieli toimii ja miten voimme omilla aktiviteeteillamme kehittää ajatteluamme, sovitamme luola-ajan aivomme sopimaan paremmin nykymaailman mullistuksiin niin arjessa kuin planeetan laajuisestikin.

Hyvä elämä seuraa taitavaa ajattelua. Tutustu ajattelun työkaluihin täällä: www.ajatteluntyokalut.fi.

Menninkäinen – kaksi mieltä yhden pääkopan sisällä

Joskus tuntuu siltä, kuin pääni sisällä asuisi kaksi ihan eri ihmistä. Nuorempana ajattelin, että tämä on varma merkki siitä, että olen seinähullu. En kuitenkaan uskaltanut kertoa kenellekään, koska – no, en halunnut että muut saavat tietää.

Päähäni pälkähtää kaikenlaisia ajatuksia. Monet niistä ovat tosi kivoja. Mutta jotkut ovat tosi outoja. Samaten huomaan tämän tästä, että vaikka tiedän tosi hyvin mitä pitäisi tehdä (jumpata, syödä salaattia, juoda yksi lasi viiniä juhla-aterialla) teenkin jotain ihan muuta (laiskottelen, syön hodarin, otan vielä yhden).

Oli lohdullista tajuta, että sama ongelma on riivannut koko ihmiskuntaa jo ainakin Platonista asti. Ehkä tästä pitäisi puhua enemmän?

Platon vertasi ihmismieltä hevosvaljakkoon. Nykyteoreetikot puhuvat fiinisti kaksoisprosessoinnista.

Itse luulen, että jokaisen päässä asuu pieni menninkäinen.

 

Menninkäinen

Mun päässä asuu menninkäinen
Joka kuiskaa ihme juttuja

Se sanoo mulle et pussaa tota tyttöö
Et mul ei oo tarpeeks rahaa

Mun päässä asuu menninkäinen
Joka punoo ihme juonia

Se sanoo: ”ota vielä yksi”
”Ei siinä oo mitään pahaa”

Joskus musta tuntuu kuin mä oisin kaksi aivan eri ihmistä
Yhden pääkopan sisällä

Siivekkäät ratsut eri suuntiin repii kuilun partaalla
Musta ja valkoinen

Mun päässä asuu menninkäinen
Joka keksii uusia kujeita

Se sanoo: ”surffaa yöllä tänne”
”Tällä sull’ on ihanaa”

Mun päässä asuu menninkäinen
Joka kuiskaa ihme juttuja

Se tekee tänään musta kunkun
Kuin huomista ei oliskaan

Joskus musta tuntuu…

(Se on se menninkäinen ja se kuiskii…)

Joskus musta tuntuu…

Extended Mind

Perustimme viime keväänä teknologiastartupin, joka rakentaa ratkaisuja ajattelun ja teknologian siltaamiseen. Ensimmäinen tuote on tänä vuonna julkaistava mobiilisovellus ja verkkopalvelu Extended Mind.

Extended Mind on jatke mielellesi. Se on tapa hallinnoida tehtäviäsi ja tietoasi niin että hommat hoituvat lennokkaasti ja mukavasti, ja tarvittava tieto pysyy käsillä aina kun sitä tarvitset.

Extended Mind:sta tulee tavallaan tehtävän- ja tiedonhallinnan Nike+.

Vuosi 2014 tulee olemaan päälle puettavan teknologian läpimurtovuosi. Älykellot, älylasit ja muut mukana kulkevat ratkaisut tulevat mullistamaan tapamme käyttää teknologiaa ja tietoa samalla tavoin kuin älykännykät vuonna 2007.

Luullakseni muutaman vuoden kuluttua kaiken mobiiliteknologian pitää pystyä toimimaan yhtä luontevasti kuin se olisi mielesi jatke. Tämän kysymyksen parissa myös meidän teknologiatiimimme työskentelee.

Jos haluat päästä ensimmäisten joukkoon kokeilemaan Extended Mindia, kirjaudu beta-listalle osoitteessa ext.md. Sikäli jos ensiversion kehittelyssä ei tule yllättäviä mutkia matkaan, alkavat betatestaukset kevään aikana.

Laitan nyt keväällä paljon omaa aikaani ja ajatystyötäni kiinni Extended Mindin kehittämiseen. Tästä syystä Ajattelun ammattilainen siirtyy toistaiseksi tauolle.

Kirjoitan keväällä aktiivisesti ajattelua, teknologiaa ja tulevaisuutta käsittelevää Extended Mind -blogia. Tutustu blogiin täällä.

Ihmiset ovat ihmisiä

Luullakseni ajatteluni keskeisin aksiooma on tämä:

Ihmiset ovat ihmisiä.

Ihmiset eivät ole symboleita. Eivät feminismin, vammaisuuden, menestyksen, oikeistolaisuuden tai vasemmiston. Ihmiset eivät ole merkkejä, tuotemerkkejä tai ikoneita. He ovat hengittäviä, tuntevia olentoja. Niin tavikset kuin julkkiksetkin. Ihmiset ovat itkeviä, nauravia, joskus seinään törmääviä tai siitä nojaa ottavia. Joskus mokaavia. Ja joskus taas lentoon lähteviä.

Ihmiset eivät ole objekteja. He eivät ole tarkasteltavaksi tarkoitettuja, mittatikulle asetettuja, kylmän analyyttisesti arvioituja. Tai kuuman tunteellisesti. Ihmiset ovat näkökulma maailmankaikkeuteen. Jokainen itsessään, faktuaalisesti, kokonainen maailmankaikkeus. (Ajattele: juuri tällaisena maailmaa ei näe kukaan muu kuin sinä.)

Ihmiset eivät ole koneita. Ihmiset eivät ole tuotantovälineitä tai instrumentteja toisten menestyksen siivittämiseen. Ihmisillä ei ole käyttöarvoa. Jokaisen ihmisarvo on vakio. Me olemme kaikki tasan yhtä arvokkaita, ansioihin, ulkoasuun tai pankkitilin saldoon katsomatta.

Ihmiset ovat ihmisiä.

Ensiksi tuntevia. Joskus ajattelevia, joskus ei.

Tekeviä. Joskus aikaansaavia, joskus ei.

Kokevia. Yhdessä nauravia ja itkeviä. Yhdessä aina enemmän kuin yksi kerrallaan.

Ihmiset tarvitsevat sitä, että heidät kohdataan kokonaisina. Aidosti.

Ihmiset tarvitsevat sitä, että he pärjäävät. Että homma pysyy näpeissä.

Ja ennen kaikkea ihmiset tarvitsevat sitä, että heistä välitetään, outouksineen kaikkineen.

Me tarvitsemme sitä, että olemme osa jotain. Että emme ole yksin.

Tämä pätee niin kolmivuotiaaseen vaahtosammuttimeen kuin miljardiyrityksen toimitusjohtajaan. Niin katuojaan kaatuneesen spurguun kuin miljoonia viihdyttävään supertähteen. Niin uransa ehtoopuolella olevaan urheilijaan kuin kapakkaseurueesta itseään etsivään elämäntaiteilijaankin.

Ihmiset ovat viime kädessä hirmu simppeleitä otuksia.

Ihmiset tarvitsevat arvostusta, kannustusta ja rakkautta.

Siis sitä, että kohdataan vertaisenaan. Että kasvetaan, ja autetaan eteenpäin. Ja että annetaan tulla lähelle, juuri sellaisena kuin on.

Ihmiset ovat ihmisiä.

Joka ikinen meistä.

Tehdään Himasenpieksännästä uusi kansallislaji

Kanssakansalaiset, medborgare!

On aika teroittaa kepit. Kansanfilosofimme Pekka Himanen on jälleen ryöminyt kiven alta. Kuten me kaikki hyvin tiesimme jo etukäteen, Himasen tänään julkistettu raportti on täynnä tyhjänpäiväistä liirumlaarumia. Tähän meidän rahojamme käytettiin seitsemän sataa tuhatta euroa!

Nyt kepit olalle ja kaikki yhdessä tuumin näyttämään Himanuljaskalle, missä kaappi seisoo. Eihän se käy laatuun, että mukaprofessori väsää kätyreidensä kera latteita visioita jostain tulevaisuuden Suomesta?

Ei käy.

Suomi oli parhaimmillaan 80-luvulla. Takaisin liennytys ja atomisodan uhka, niin kuin olisi jo. Ja kymmmenen pennin irtokarkit.

Ajatus siitä, että Suomi voisi kukoistaa, että täällä voisi satsata oikeasti hyvinvointiin iänikuisen byrokratiakierteen sijaan on ihan posketon. On meillä tärkeämpääkin tekemistä kuin hyvinvointihömppä.

Loppuisi jo valtiovallan pumpulinpehmeä höttöretoriikka. Meidän on saatava takaisin vanhat hyvät ajat, jolloin politiikassa puhuttiin oikeista asioista, niin kuin beekooteesta, tuposta, saltista ja etykistä. Kansakunnan tehtävänä oli tulla kiltisti tehtaalle kun kello käy. Olihan silloin sentään työpaikka turvattu.

Se, että itse pääministeri kehtaa sanoa, että politiikkaa pitäisi harjoittaa kansantajuisesti, tai taas tämä samainen filosofinplanttu vieläpä että Suomessa pitäisi satsata arvonantoon on ihan älytöntä. Ou pliis, niin kuin Ameriikanmaalla sanoisivat.

Kaiken kukkuraksi ovat oikein ministeritasolla saakka nyt innostuneet miettimään sitä, miten hyvinvointia voisi lisätä pahoinvoinnin poistamisen sijaan. Naminamihömppää on saatu sietää ihan tarpeeksi.

Kyllä se on kuulkaa sillä tavalla, että nyt ja vastaisuudessa, jos joku kehtaa nostaa ääntään ja yrittää tehdä asioita uudella tavalla, kaivetaan kepit esiin ja näytetään miten meillä päin asiat hoidetaan.

Tai ehkä ei?

Voisiko sittenkin ajatella, että on hienoa, että valtiovalta on ylipäätään tilannut tällaisen raportin? Että politiikassa oikeasti mietitään näitä asioita ja panostetaan niihin?

Voisiko ajatella, että on hienoa, että olemme ottaneet maailmassa ensimmäisten joukossa askeleita, jos kohta pieniä ja huteria, kohti aitoa hyvinvointiyhteiskuntaa?

Voisiko ajatella, että on hienoa edes yrittää aloittaa keskustelua siitä, miten voisimme uudistaa Suomea niin, että ihmiset voisivat aidosti ja yleisesti hyvin?

Voisiko ajatella niin, että vaikka ensi yritys ei olisi mestariteos, se voisi toimia ensimmäisenä astinlautana kohti kukoistavaa ja uudenlaista Suomea? Tai edes avata keskustelua siitä?

Tai voisiko ajatella niin, että keskustelisimme asioista ja ratkaisuehdotuksista ihmisten ja epäonnistumisten sijaan?

Höpön löpön.

On tässä ajateltu ihan tarpeeksi, oikein seitsemän sadan tonnin edestä.

Nyt loppuu se ajattelu: kepit esiin ja menoksi. Tehdään Himasenpieksännästä uusi kansallislaji. Onhan sitä jo harjoiteltu.

Kaikki ovat oikeasti vähän outoja

Kaikki ovat oikeasti vähän outoja.

Ongelmana on, että kun suorimme ovesta ulos, alamme esittää normaalia.

Tämän seurauksena luulemme, että kaikki muut ihmiset ovat keskimäärin järkeviä ja harkitsevia, suuttuvat harvoin, puhumattakaan siitä, että päähän pälkähtäisi toisinaan kaikenlaisia kummallisia ajatuksia. Sehän on hullua!

Keskimäärin muut ihmiset tuntuvat toimivan tilanteissa aika rationaalisesti. Kun yhteiskuntaa vielä johdetaan olettamalla, että ihminen on rationaalinen eläin, on sekasotku valmis.

Meidän kykymme vaikuttaa ajatteluumme ja toimintaamme on paljon vähäisempi kuin luulemme. Ja samalla paradoksaalisesti paljon suurempi.

Et voi estää itseäsi ajattelemasta. Yritä vaikka. Edes parhaat zen-munkit eivät tähän pysty. Päähän siis pälkähtää mitä pälkähtää. Itse asiassa mitä enemmän pistät hanttiin, sitä hanakammaksi ajatus kiihtyy.

Samaten mieleen alkaa tunkevaa mielitekoa, sanotaanko vaikka suklaapatukkaa kohtaan, ei saa käskemällä hiljaiseksi. Halulta siipien katkominen on tavattoman vaikeaa. Muutoinhan kaikki olisivat mallin mitoissa.

Ja silti me oletamme, että ne ihmiset, jotka pystyvät pysyttelemään kondiksessa tai pitävät pään kylmänä kriisitilanteissa vaan ikään kuin päättäisivät jokaisen suklaahimon kohdalla, että en syö.

Tosi asiassa me olemme kaikki vähän outoja. Ehkä tekisikin hyvää esittää normaalia vähän vähemmän, niin että näkisimme miten normaalia on oikeastaan olla vähän outo. Että se on itse asiassa ihan okei.

Sinä et ole kuitenkaan sama asia kuin ajatuksesi. Itse asiassa voit vaikuttaa paljonkin siihen, miten ajattelet. Et siihen, mitä päähäsi pälkähtää. Mutta siihen, mitä sitten tapahtuu.

Vaikkei ajattelun käskeminen ole kauhean fiksua, on meillä käytössämme valtavat voimavarat vaikuttaa ajatteluumme. Ajatuksia ei voi komentaa. Mutta niitä voi ohjata. Kunhan ensin tajuamme, ettei se tapahdu sillä tavoin kuin normaalisti luulemme.

Ajatukset ovat kuin joenjuoksuja. Väliin hyppääminen aiheuttaa pärskeitä. Mutta kaivamalla kärsivällisesti uutta uomaa voi ajattelua muuttaa.

Outoa ajattelu tulee olemaan aina, ainakin vähän. Mutta uusia uria uurtamalla päivä päivältä palkitsevampaa.

Esa Saarisen 60v-juhlaseminaari

Järjestimme eilen Esa Saarisen 60-vuotisjuhlavuoden kunniaksi juhlaseminaarin, jossa näyttävä joukko suomalaisen akateemisen maailman ja liike-elämän suurnimiä kertoi suhteestaan Saariseen. Huikeassa ja säkenöivässä tilaisuudessa ilmoittautuneista 650 ihmisestä lähes kaikki saapuivat paikalle, ja 600-paikkainen Aalto-yliopiston Mellin-sali hehkui ääriään myöten aitoa innostusta Saarisen filosofiaa kohtaan.

Tilaisuuden avasi Aalto-yliopiston tuotantotalouden laitoksen johtaja Hannele Wallenius. Hän ei säästellyt ylisanoja alleviivatessaan Saarisen ajattelun merkitystä Aalto-yliopistolle. Walleniuksen jälkeen tilaisuuden puheenjohtaja ja primus motor Frank Martela johdatteli meitä Esa Saarisen filosofiaan. Frank on myös tilaisuudessa julkistetun Elämän filosofi -juhlateoksen päätoimittaja

Frankin jälkeen Helsingin yliopiston entinen rehtori ja kansleri, professori Ilkka Niiniluoto kysyi, miten entisestä punktohtorista ja systeemikriitikosta on 2000-luvulla sukeutunut merkittävä systeemiälykkö. Saarisen yhdessä Aalto-yliopiston professori Raimo Hämäläisen kanssa kehittämä systeemiälyn käsite on saanut maailman merkittävimmät älykkyystutkijat heristämään korvaansa.

Niiniluodon jälkeen puheenvuoro oli Oxford-tutkija James Wilkillä. Wilk totesi, ettei nykymaailman ongelmia ratkota exceleitä tuijottamalla ja laskutikulla. Tarvitaan inhimillistä ajattelua. Yhden näkökulman inhimilliseen ajatteluun tarjosi Raimo Hämäläinen esitellessään yksityiskohtaisemmin systeemiälyn luonnetta.

Oma puheenvuoroni käsitteli Esa Saarista sokraattisena kapellimestarina. Nähdäkseni Saarisen filosofian ytimessä eivät ole teesit tai kuulijan ylipuhuminen omalle kannalle. Sen sijaan hän toimii sokraattisena johdattelijana, joka saa kunkin ajattelijan oman ajattelun soimaan upeasti omalla tavallaan.

Makke ja Ollis Leppänen esittelivät meille Pafos-pedagogiikkaa. He totesivat James Wilkin tapaan, että tulevaisuuden haasteisiin tarvitaan inhimillistä ajattelua. Keskeisessä roolissa on myös Saarisen Pafos-seminaarista kotiin tuotava psykologinen pääoma. Seminaari ei Leppästen mukaan ole vain filosofiaa – se on myös psykologiaa.

Kirsti Lonka kertoi lennokkaasti ja mukaansatempaavasti kokemuksistaan Saarisen kanssa leoparditakeissa ja -sukkahousuissa Helsingin yliopiston juhlasalin luennoilla. Seminaarin ensimmäisen osion päätti Sam Inkisen terävä media-analyysi, jossa hän luonnehti Esa Saarista Suomen Marshall McLuhaniksi.

Tauon jälkeen vauhtiin pääsi johtajuus- ja bisnesnäkökulma. Johtajuuskonsultit Heikki Peltonen ja Tapio Aaltonen analysoivat tarkkasilmäisesti Saarisen merkitystä johtajuudelle. Peltosen kenties tilaisuuden tunnevoimaisin esitys kertasi hänen Saarisen kanssa jo kymmeniä vuosia kulkemaansa yhteistä matkaa. Aaltonen puolestaan nimesi Saarisen ajattelun ”esasofiaksi” – Esan viisaudeksi.

Lopuksi huippujohtajat J.T. Bergqvist, Pertti Korhonen, Matti Alahuhta ja Jorma Ollila kertoivat, miten Saarinen oli muuttanut heidän ajatteluaan ja toimintaansa. Viesti oli yksimielinen: Saarinen oli onnistunut viemään heidän johtajuuttaan ihmiskeskeisemmäksi ja samalla myös tuloksekkaammaksi. Kuten Alahuhta tilaisuudessa teroitti, asiakastyytyväisyys tulee vasta henkilöstötyytyväisyyden jälkeen. Ihmisistä huolen pitäminen näkyy puolestaan myös yrityksen tuloksessa.

Kaiken kaikkiaan tilaisuus oli innostavuudessaan ja syvällisyydessään huikea läpileikkaus Esa Saarisen ajattelusta ja filosofiasta. Puheenvuorojen jälkeen kellekään jäi tuskin epäselväksi, että elämänfilosofi Esa Saarinen on muuttanut suomalaista ajattelua pysyvästi parempaan suuntaan, korostaessaan inhimillisyyttä, elämänmyönteisyyttä ja uskoa meistä joka ikisen mahdollisuuksiin kukoistaa.

PS. Voit katsoa seminaarin verkosta täältä: http://bambuser.com/v/3805999

PS2. Elämän filosofi -kirjaa voi tilata Aalto-yliopiston tuotantotalouden laitoksen kirjastosta: http://tuta.aalto.fi/fi/kirjasto/yhteystiedot/