Millennium-huumassa yksi toisensa jälkeen päivitteli sitä, kuinka ainutlaatuinen 1900-luku oli ihmiskunnan historiassa. Koskaan aiemmin ei ihmiselon aikana oltu keksitty niin montaa maailmaa mullistavaa keksintöä niin lyhyessä ajassa. Tällaista älyn lennon kulta-aikaa tuskin nähdään enää koskaan.
Luullakseni kyse ei kuitenkaan ollut ilmiömäisestä vuosisadasta, vaan täysin johdonmukaisen jatkumon vaiheesta.
Teknologia kehittyy eksponentiaalisesti: uudet keksinnöt ruokkivat lisää keksintöjä. Kun tavara tai tieto kulkee nopeammin, keksintöjä syntyy tiheämmin. Uusien keksintöjen avulla tavara ja tieto taas kulkevat jälleen nopeammin, ja niin edelleen. Jossakin vaiheessa vauhti muuttuu niin nopeaksi, etteivät kiinteät ja jäykät rakenteet pysy enää pystyssä.
Jossain vaiheessa, eli nyt.
Disruptiotapahtumat ovat tapahtumia, jotka mullistavat kertaheitolla kokonaisia teollisuudenaloja. Sellaisia, kuten kirjapaino, kehruu-Jenny, höyrykone, lennätin, hehkulamppu, auto, lentokone, tietokone, internet, kännykät, Google, Wikipedia, Facebook, iPhone, App Store, Twitter, ja niin edelleen.
Huomaatko trendin?
Vielä puolisen vuosituhatta sitten disruptioita tapahtui reippaasti yli sadan vuoden välein. Muutama sata vuotta sitten väli alkoi tiivistyä puolen vuosisadan tietämille. Vuosisadan alussa disruptiosykli oli jo mitattavissa kymmenissä vuosissa.
2000-luvun tietämillä on markkinoita mullistavia tapahtumia tapahtunut jo muutaman vuoden välein.
Ja seuraavan viiden vuoden aikana on jo nyt nähtävissä ainakin puolen tusinaa massiivista disruptoria: laajennettu todellisuus, 3d-tulostaminen, tavaroiden internet, automaattiautot, puettavat tietokoneet, robotiikka, ja niin edelleen. Voi ihan hyvin olla, että vuoden tai kahden päästä koko älykännykkäbisnes natisee liitoksissaan, kun kaikki ryntäävät rankkasateessa jonottamaan itselleen älylaseja.
Ja entäs sitten ne asiat, joita kukaan ei osaa edes ennustaa? Ihan rehellisesti, kuka olisi osannut vuonna 2007 sanoa, että vuoden 2008 radikaalein ja merkittävin läpimurto tulisi olemaan ohjelmistokauppa, App Store? Ja silti: ilman App Storea ei olisi Roviota, ei Supercelliä.
Me elämme ihan uudenlaista aikaa. Ennen vanhaan riitti, että tehdään tuote joka ratkaisee ongelman, laitetaan tien poskeen kyltti ja odotetaan, että asiakkaat valuvat sisään. Nyt on ihan mahdollista, että kun tuote saadaan kaupan hyllylle, ei ongelmaa enää ole.
Uusi aika tarvitsee uudet säännöt. Yhä nopeammin muuttuvassa maailmassa jäykät rakenteet eivät enää toimi. Tarvitaan luovaa ajattelua, oma-aloitteisuutta, ja viime kädessä innostusta.
Uusi maailma on niiden ihmisten maailma, jotka omasta intohimostaan oppivat koko ajan uutta – ei siksi, että pomo passittaa täydennyskoulutukseen, vaan siksi, että se on kivaa.
Tai kuten Eric Hoffer asian minua paljon napakammin ilmaisi: ”Muutoksen aikana oppijat perivät maan, samalla kun oppineet huomaavat osaavansa toimia loistavasti maailmassa, jota ei enää ole.”