Mistä Twitter-myrskyt johtuvat?

Joko maailma on tullut hulluksi, tai sitten minä olen.

Ainakin siltä tuntuu, kun seuraa näitä nykyajan Twitter-myrskyjä. Ihan käsittämättömistä asioista saadaan mobilisoitua virtuaalisia lynkkauskampanjoita. Pahimmillaan särjetään kokonaisia ihmiselämiä.

Yksi osasyy on nähdäkseni maailman syvenevä poteroituminen. Vahvat äärioikeistolaiset ja liberaalipuritanistiset näkökulmat synnyttävät aaltoja ”ainoasta oikeasta ajattelutavasta”. Me emme tarvitse enää isoveljeä valvomaan – sosiaalinen media hoitaa homman.

Kun rintamalinjat syvenevät skandaali skandaalilta, epätoivo tuntuu kasvavan etenkin liberaalileirissä. Äärioikeistoon ei tunnu tarttuvan oikein mikään. Jos Donald Trumpia ei kaada edes #metoo, kai jotain pitää tehdä jollekin? On surullista, että liberaalit tuntuvatkin alkaneen jahdata ensi sijassa toisiaan närkästyskampanjoillaan, vaikka nyt viimeksi pahastumalla tästä Herra Heinämäen intiaanihatusta.

Vaikka poliittiset rintamalinjat ja maailman jonkinlainen kollektiivinen ahdistus selittävätkin osan ilmiöstä, todellinen syy on kuitenkin muualla: sosiaalisen median perusluonteessa ja sen synnyttämässä radikaalissa viestintävinoumassa.

Meidät on kasvatettu ajattelemaan, että painettu sana on totta.

Vielä minun lapsuudessani 1980-luvulla painettu teksti oli lähes aina käynyt läpi pitkällisen laadunvarmistusketjun. Painokoneet eivät jauhaneet tekstiä ulos kuin vasta siinä vaiheessa, kun se oli arvioitu moneen kertaan. Ei ollut kerta kaikkiaan mahdollista, että joku tuottaisi painettua tekstiä umpikännissä niin, että se päätyisi lukijan käsiin käymättä lukuisten kustannustoimittajien arvioitavana.

Samaten kirjallinen viestintä oli harkittua. Kirjeen tuottaminen käsin tai kirjoituskoneella vaati vaivannäköä ja ajatustyötä. Sitä ei voinut vaan töötätä kolmisormimenetelmällä sähköpostiruudulle ja painaa ”lähetä” ennen kuin ehdit edes lukea kirjoittamaasi.

Viimeisen kymmenen vuoden aikana kirjallinen viestintä on muuttunut täysin. Ensisijaisesti muutos johtuu sosiaalisesta mediasta, mutta sen juuret ovat jo 1990-luvulla sähköpostissa ja muissa sähköisissä viestimissä. Nyt kuka tahansa voi tuottaa julkista tekstiä toimimalla itse kirjoittajana, päätoimittajana, kustannuspäällikkönä, painokoneen käyttäjänä ja tekstin jakelijana.

Silti me suhtaudumme tekstiin yhä niin kuin olemme oppineet suhtautumaan vuosikymmenten aikana. Käsitys tekstin luotettavuudesta ja virallisuudesta istuu syvällä selkärangassamme.

Vain murto-osa nykyaikana lukemastamme tekstistä on tuotettu harkiten.

Päin vastoin, twiittejä lauotaan umpitunnelissa niin, ettei kirjoittaja edes muista aamulla kirjoittaneensa someen. Twiittien, statuspäivitysten, Instagram-kommenttien ja joskus jopa blogipostausten tuottaminen muistuttaa enemmän tapaa, jolla ilmaisemme itseämme suullisesti. Väitteet ovat spontaaneja, hiomattomia ja joskus ajattelemattomia.

Perinteisesti jos joku päästi aivopierun kaljatuopin äärellä, riitti sanoa perään ”anteeksi, en tarkoittanut sitä ihan noin”. Keskustelukumppani tönötti nokan edessä. Pöyristynyt ilme riitti kommunikoimaan, että viesti ei mennyt perille niin kuin piti.

Jos töksäytys sen sijaan lipsahtaa Twitteriin ja kirjoittaja ehtii nukkumaan ennen ensimmäisiä kommentteja, ei anteeksipyyntö enää auta. Yön aikana twiittimyrsky on mobilisoinut lynkkausjoukot. Sosiaalisen median kaikukammio on nostattanut lipsahduksesta skandaalin.

Oma roolinsa on myös medialla. Ennen vanhaan virallisia poliittisia kannanottoja ja niiden sanamuotoja työstettiin viikkokaupalla. Nyt poliitikon aamutunneilla lähettämä tunteenpurkaus saatetaan tulkita lehtikirjoitelussa puolueen virallisena kantana. Kun media vielä korostaa ilmiötä siteeraamalla yksittäisiä twiittejä ikään kuin virallisina lausuntoina, ei ole ihme, että saamme lillukanvarsista aikaan mittavia paheksuntavyyhtejä.

Nähdäkseni suurin haaste nykyisessä viestintäkulttuurissa ei liity niinkään poliittisiin tai aatteellisiin rajanvetoihin, vaika ne toki kärjistävät ja ruokkivat myrskyjä.

Twitter-myrskyt syntyvät siitä, että me tuotamme sosiaalista mediaa kuin puhuisimme asioista – ja tulkitsemme sitä kuin lukisimme harkittua, painettua sanaa.