Perinteisen lääketutkimuksen ytimessä oleva kaksoissokkokoe on joutunut viime aikoina kriisiin. On käynyt ilmi, että esimerkiksi masennuslääketutkimuksessa ei ole osattu sulkeistaa koeasetelmaan vaikuttavia tekijöitä oikein. Näyttää siltä, että sokeritabletti tepsii masennukseen siinä, missä Prozac-lääkekin.

Lääketutkimusta hämärtävät myös lääkeyhtiöiden eturistiriidat, ja liittyypä alaan ihan suoraa epärehellisyyttäkin. Näistä syistä on alati epävarmempaa, mitkä markkinoilla olevat lääkkeet oikeasti tekevät sen, minkä lupaavat. Perinteinen, molekyylibiologiasta ponnistava lääketutkimus voi sitä paitsi raapaista vain pintaa siitä monimuotoisuudesta, joka ihminen on. Tiedämme yhä ihan tolkuttoman vähän esimerkiksi ihmisen hermoston tai aineenvaihdunnan toiminnasta.

Lääketeollisuus onkin vain yksi instrumentti monien joukossa, joilla ihmistä riivaavia vaivoja voidaan hoitaa.

Ranskassa saa nykyään reseptillä joko perinteisen tai homeopaattisen lääkkeen. Masennukseen puree myös maisemanvaihdos tai metsässä kävely. Ja vaihtoehtohoidot, esimerkiksi akupunktio, saavat yhä kasvavaa kannatusta kovankin lääketieteen kannattajien puolelta. Usko lääketieteen ylivertaisuuteen ei lepää todellisuuspohjalla: viime kädessä kyse on empiirisestä tieteestä, jossa tutkimuskohde on vieläpä yksi hankalimpia: elävä ihminen.

Jos kaksoissokkokoe ei takaakaan sitä luotettavuutta, jonka tiede on meille luvannut, on syytä arvioida kriittisesti muita tiedon lähteitä, joiden varassa voidaan ihmistä hoitaa. On typeryyttä sivuuttaa se valtava tiedon määrä, jota eri kulttuureissa on vuosisatojen varrella kertynyt. Tämä ei tosin myöskään tarkoita sitä, että Buranat pitää vetää vessanpytystä alas, ja pakata lääkekaappi täyteen goji-marjaa. Perinteisen laboratoriolähtöisen tiedon rinnalle pitäisi kuitenkin nostaa myös perimätieto ja vaihtoehtoiset hoitomenetelmät.

Oireen hoidossa molekyylilääketiede toimii usein ensiluokkaisesti. Syöpään puree yhä sädehoito, ja päänsärkyyn Burana. Kokonaisvaltaisemmassa taudinkuvassa ei pelkän oireen hoitaminen kuitenkaan riitä. Näyttää yhä enemmän siltä, että diabeteksen kamppaakin tehokkaimmin terve ja monipuolinen ruokavalio ja liikunta; ja jäykkään niskaan voi tehokkain apu löytyä akupunktiosta tai peräti vyöhyketerapiasta. Masennusta ja stressiä ehkäisevät puolestaan luonnossa samoilu, kutsumukselliset elämänvalinnat ja positiivinen ajattelu.

Laboratoriotutkimukset eivät ole välttämättä sen luotettavampia, kuin sademetsäshamaaninkaan vuosituhantinen perimätieto. Olisi hyvä ottaa käyttöön koko se osaamisen kirjo, jolla kykenemme ihmisiä hoitamaan.