Nuori supersankari Pekka Hyysalo pisti sosiaalisen median sekaisin torstain Sarasvuo-ohjelmassa.

Kun ihminen elää vahvuuksiensa kautta, heikkoudet eivät katoa minnekään. Ne vain menettävät merkityksensä. Aivan liian moni meistä kuitenkin vain tuijottaa heikkouksiaan.

Martin Seligmanin kuuluissa luonteenvahvuustutkimuksissa kävi ilmi, että ihmiset, jotka tunnistavat vahvuutensa ja elävät niiden kautta myös voivat merkittävästi paremmin.

Meissä jokaisessa on heikkouksia. Niitä korjaamalla ei tule koskaan valmista. Mutta tunnistamalla, missä olemme vahvoja, voimme elää täyttä elämää, olivat heikkoudet minkälaisia vain.

Toistan: meistä jokaisella on heikkouksia. Yhdellä se näkyy huterana kävelynä. Toisella levenneenä vatsanseutuna. Kolmannella epävarmuutena nukkumaan mennessä. Kukaan ei ole täydellinen.

Mitä uskomattomimmat vastoinkäymiset voivat kääntyä vahvuuksiksi. Joskus tämä vaatii sisua. Tästä Hyysalo on erinomainen esimerkki.

Tästä syystä onkin ollut päätöntä nähdä, miten näinkin inspiroiva ja kannustava esimerkki voi ruokkia kyynistä ajatusmaailmaa.

Amu Urhonen syytti Sarasvuota ja Wirtasta ylistämällä alistamisesta. Aika hämmentävä ajatus.

Nähdäkseni Sarasvuo ja legendaarista tilannetajua osoittanut Toni Wirtanen nimenomaan kohtasivat Hyysalon vertaisenaan.

Niin kuin pitääkin. Jokaisen ihmisarvo kun on vakio, sama se miltä näyttää tai miten kroppa toimii.

Ja kai sen nyt kuuluukin olla inspiroivaa, kun joku pystyy nostamaan vahvuutensa esiin jopa tällaisen vastoikäymisen jälkeen. Hyysalo kun joutui onnettomuutensa jälkeen viettämään pitkän aikaa liikuntakyvyttömänä. Ja on siitä ponnistanut takaisin pystyyn. Seuraavaksi juoksee maratonin.

Emilia Lahti määrittelee sisun kykynä kääntää massiivinen vastoinkäyminen uudeksi mahdollisuudeksi. En ensi hätään keksi Talvisodan sankareiden jälkeen parempaa esimerkkiä sisusta kuin Hyysalon.

Ei Hyysalon haastattelu mitään cripspiraatiota edusta. Vaan puhdasta inspiraatiota.

Sisullaan kirkas esimerkki meistä jokaiselle.