Tag Archives: emilia lahti

Sisun juhlavuosi käynnistyi lauantaina upealla Sisun päivän gaalalla

02/03/2015

1 kommentti

Tänä vuonna juhlitaan sisun juhlavuotta.

Meillä on edessä ennennäkemättömiä haasteita. Niistä ei selvitä pelkillä juhlapuheilla. Samaan aikaan olemme kansa, joka tunnetaan maailmalla sisustaan: kyvystään nousta ja ylittää mahdottomiltakin tuntuvia haasteita. Voisiko Suomen suunta kääntyä tänä vuonna uuteen nousuun?

Sisun juhlavuosi polkaistiin käyntiin viime lauantaina Korjaamolla pidetyssä Filosofian Akatemian järjestämässä juhlagaalassa. Tilaisuuden aloitti Jonna Tervomaa kappaleella ”Ihme”. Jo ensi nuoteista lähtien laitojaan myöten täyteen pakattu Korjaamon pääsali oli virittäytynyt sisun taajuudelle.

Tilaisuuden juontaja Marco Bjurström osoitti illan aikana kerta toisensa jälkeen mieletöntä tilannetajua. Hän kutoi illan puheenvuorot, julkistukset ja taide-esitykset saumattomaksi kokonaisuudeksi.

Illan ensimmäinen pääpuhuja oli sisututkija Emilia Lahti. Emilian määritelmän mukaan sisu alkaa siitä, missä sinnikkyys loppuu. Perinteitä murtavassa puheenvuorossaan Emilia totesi kuitenkin, että sisu ei ole vain jääräpäistä puurtamista. Se on myös rakkautta, paljaana toisten edessä olemista. Tästä rakkaudellisuudesta ja toisten kohtaamisesta kasvoikin yksi koko illan pääteemoista.

Emilian jälkeen näimme videotervehdykset Suomen USA:n suurlähettiläs Bruce Oreckilta, UN Womenin pääjohtaja Phumzile Mlambo-Ngcukalta sekä sinnikkyyttä tutkivalta Pennsylvanian yliopiston professori Angela Duckworthilta.

Ensimmäisen puoliajan aikana julkistettiin myös Monsterin Sisukone, joka auttaa tunnistamaan oman sisuprofiilin, sekä Suomen Rahapajan sisu-aiheinen juhlaraha. Ensimmäinen puoliaika huipentui Syyriassakin asti sisukkaasti vaikuttaneen Sirkus Magentan upeaan pariakrobatiaan.

Toinen puoliaika alkoi Pepe Willbergin esittämällä kappaleella ”Aamu”. Yleisö sähköistyi kuulemaan esitystä seurannutta paneelia, jossa osallistujina olivat Rovion Peter Vesterbacka, CMI:n toiminnanjohtaja Tuija Talvitie, maahanmuutto- ja ammattiosaajavaikuttaja Aleksej Fedotov sekä Emilia. Minä toimin paneelin moderaattorina.

Peter totesi, että ei ole mitään syytä, miksei Suomi voisi kohota jo vuoden 2017 100-vuotisjuhliin mennessä ihan uuteen nousuun. Tujia korosti neuvottelutaitojen keskeisyyttä. Kuka olisikaan parempi auktoriteetti alleviivaamaan neuvottelua, kuin ympäri maailmaa rauhaa rakentava huippuammattilainen?

Oli myös superinnostavaa kuulla, että nyt kymmeniä tuhansia huippuammattilaisia Suomeen vetävä Slush startattiin vuonna 2008 samaisesta salista. Peterin mukaan on ihme, jos Sisun juhla ei vedä vähintään kahtakymmentä tuhatta maailmanmatkalaista Suomeen opiskelemaan sisua vuoteen 2020 mennessä.

Paneelin teemana oli päivittää sisu 2000-luvulle. Aiheeseen sopivasti julkistimme seuraavaksi hurjan Sisu-pastillirasian päivityskampanjan. Jokainen suomalainen voi tänä kevään aikana ehdottaa omaa näkemystään siitä, miltä 2000-luvun Sisu näyttää. Voittavasta designista tulee sitten uuden ajan Sisu-rasia.

Seminaarin ylivoimainen kohokohta oli Pekka Hyysalon tunteita laidasta laitaan herätellyt huippupuheenvuoro. Urheiluonnettomuudessa halvaantunut Hyysalo kun on ehkä maailman kirkkaimpia sisun kasvoja. Hän on määrätietoisen harjoittelun kautta kuntouttanut itsensä niin, että on jopa pystynyt jo juoksemaan yli kahden kilometrin matkan. Horisontissa siintää tavoitteena maraton.

Pekka Hyysalo palkittiin puheenvuoron jälkeen vielä sisukkuudestaan Rahapajan sisu-juhlarahalla numero 1. Tämän jälkeen seurasi illan viimeinen julkistus: tämän kevän ajan ympäri Suomea näkyvät Suomalaisen sisun kasvot. Huippuvalokuvaaja Meeri Koutaniemen kuvaamat tavalliset suomalaiset sisun ilmikuvat näkyvät tämän viikon ajan katukuvassa sekä pitkin kevättä suomalaisessa mediassa.

Tilaisuuden lopuksi esitimme kutsun tarttua toimeen.

Suomi tarvitsee nyt sisua enemmän kuin koskaan. Tarvitsemme sitä, että ylitämme itsemme ei vain kerran, ei vain kahdesti – vaan jatkuvasti uusien arjen haasteiden kohdatessa. Me emme tarvitse kuitenkaan vain jääräpäistä Suo, kuokka ja Jussi -sisua, vaan myös aitoa kohtaamista, rakkautta ja paljaana olemista. Sitä, että uskallamme olla sitä, mitä me aidosti olemme. Eikö siinä muuten olekin meidän toinen kansallisaarteemme, aitous?

Sisu löytyy sieltä, missä sinnikkyys loppuu. Sieltä, missä tie näyttää kääntyvän pystyyn ja haaste tuntuu mahdottomalta. Se on se kohta, jossa meissä jokaisessa on vielä vähän enemmän kuin mitä päälle päin näkyy, tai mitä edes itse olemme uskaltaneet unelmoida.

Sisu on, niin kuin filosofi William James sen sanoi, ”toinen henki”, varavoima joka meistä kaikista löytyy silloin kun sitä kipeimmin tarvitaan. Otetaan nyt suomalainen sisu käyttöön ja pannaan tuulemaan.

Tänä vuonna Suomi ylittää itsensä.

Lue lisää Sisun juhlavuodesta täältä.

Suomalaisen sisun uusi aalto

10/11/2013

7 kommenttia

Nuori supersankari Pekka Hyysalo pisti sosiaalisen median sekaisin torstain Sarasvuo-ohjelmassa.

Kun ihminen elää vahvuuksiensa kautta, heikkoudet eivät katoa minnekään. Ne vain menettävät merkityksensä. Aivan liian moni meistä kuitenkin vain tuijottaa heikkouksiaan.

Martin Seligmanin kuuluissa luonteenvahvuustutkimuksissa kävi ilmi, että ihmiset, jotka tunnistavat vahvuutensa ja elävät niiden kautta myös voivat merkittävästi paremmin.

Meissä jokaisessa on heikkouksia. Niitä korjaamalla ei tule koskaan valmista. Mutta tunnistamalla, missä olemme vahvoja, voimme elää täyttä elämää, olivat heikkoudet minkälaisia vain.

Toistan: meistä jokaisella on heikkouksia. Yhdellä se näkyy huterana kävelynä. Toisella levenneenä vatsanseutuna. Kolmannella epävarmuutena nukkumaan mennessä. Kukaan ei ole täydellinen.

Mitä uskomattomimmat vastoinkäymiset voivat kääntyä vahvuuksiksi. Joskus tämä vaatii sisua. Tästä Hyysalo on erinomainen esimerkki.

Tästä syystä onkin ollut päätöntä nähdä, miten näinkin inspiroiva ja kannustava esimerkki voi ruokkia kyynistä ajatusmaailmaa.

Amu Urhonen syytti Sarasvuota ja Wirtasta ylistämällä alistamisesta. Aika hämmentävä ajatus.

Nähdäkseni Sarasvuo ja legendaarista tilannetajua osoittanut Toni Wirtanen nimenomaan kohtasivat Hyysalon vertaisenaan.

Niin kuin pitääkin. Jokaisen ihmisarvo kun on vakio, sama se miltä näyttää tai miten kroppa toimii.

Ja kai sen nyt kuuluukin olla inspiroivaa, kun joku pystyy nostamaan vahvuutensa esiin jopa tällaisen vastoikäymisen jälkeen. Hyysalo kun joutui onnettomuutensa jälkeen viettämään pitkän aikaa liikuntakyvyttömänä. Ja on siitä ponnistanut takaisin pystyyn. Seuraavaksi juoksee maratonin.

Emilia Lahti määrittelee sisun kykynä kääntää massiivinen vastoinkäyminen uudeksi mahdollisuudeksi. En ensi hätään keksi Talvisodan sankareiden jälkeen parempaa esimerkkiä sisusta kuin Hyysalon.

Ei Hyysalon haastattelu mitään cripspiraatiota edusta. Vaan puhdasta inspiraatiota.

Sisullaan kirkas esimerkki meistä jokaiselle.

Kaksi erilaista innostusta

21/10/2013

13 kommenttia

Wall Street Journalissa oli taannoin Dilbert-sarjakuvan luojan Scott Adamsin erinomainen kirjoitus. Adamsin työskennellessä pankissa pankinjohtaja oli ohjeistanut, ettei lainaa saa antaa, jos hakija on liian innoissaan. Käsien heiluttelijat jaksavat kyllä niin pitkään, kun on kivaa, mutta antavat sitten periksi heti ensimmäisen vastoinkäymisen yllättäessä.

Asiaa hieman pureskeltuani tajusin, että Adams on aivan oikeassa. Vaikka olen puhunut pitkään innostuksen ja intohimon merkityksestä, ei kaikki innostus ole samanarvoista. Itse asiassa innostusta on kahta tyyppiä.

Ensimmäistä innostuksen tyyppiä voidaan kutsua hybrikseksi. Siis sellaiseksi innostuneeksi, silmät levällään vaahtoavaksi tilaksi, jossa kaikki näyttää mahdolliselta – kunnes vastaan tulee este. Sitten hybriksen ajama innostus lopahtaakin alta aikayksikön. Hybris on tila, johon päätyy yleensä vain silloin, jos ei tiedä tilanteesta oikeasti tarpeeksi. Ja hybris on todella vaarallinen tila, koska se saattaa saada ihmisen heittämään kaiken kiinni yhden kortin varaan – vaikkei mitään perusteita omalle innostukselle ole muutamaa löyhää uskomusta lukuunottamatta.

Mutta on myös toisenlaista innostusta. En edelleenkään tiedä, miten kääntäisin sanan suomeksi, mutta englannin kielen sana engagement kuvaa tätä innostusta erinomaisesti. Tämä innostuksen tyyppi on muun muassa innostustalouden perusajatuksena; innostustalouden englanninnos, ”engagement economy”, kuvaakin mielestäni mistä on kyse piirun verran suomenkielistä termiä paremmin.

Kyseessä ei siis ole innostus, jossa kädet heiluvat, vaan sellainen, joka saattaa jopa ilmentyä vähäeleisenä keskittymisenä. Kuitenkin tässä näkyy päälle, että ihminen on tosissaan. Kyse on siis jonkinlaisesta autenttisesta, yksilöllisestä ja perustellusta kokemuksesta siitä, että jokin asia toimii. Yhtenä tämän tyyppisen innostuksen indikaattorina voi toimia flow-kokemus: siis täydellinen uppoutuminen käsillä olevaan asiaan.

Tässä mielessä Suomi onkin mielestäni erinomainen alue tämän tyyppisen innostuksen nostamiseksi talouden kivijalaksi. Suomalaiset ovat autenttista ja suorapuheista kansaa, eivätkä sorru helposti amerikkalais- tai välimerityyppiseen tyhjän hehkuttamiseen. Samalla meillä on kuitenkin DNA:ssamme myös kyky aidosti kiinnostua ja innostua tärkeistä asioista. Myös suomalainen sisu, jota Emilia Lahti on viime aikoina ansiokkaasti tutkinut, on tässä nähdäkseni jotenkin keskeisessä roolissa, vaikka en vielä tarkkaan ottaen tiedä miten.

Ongelmana tässä on, että näitä kahta innostuksen lajia on usein tavattoman vaikeaa erottaa toisistaan. Etenkin voimakkaasti ulospäinsuuntautuneella ihmisellä hybristä ja engagementia on todella vaikeaa erottaa ulkoa käsin. Samaten on usein vaikea itse tietää, milloin sydämen hypähtämään saava into on autenttista, ja milloin valheellisten toivekuvien siivittämää.

Tietyssä mielessä ilmiö on sukua positiivisen ajattelun alalajeille: naminamipositiivisuudelle ja ratkaisukeskeisyydelle.

Innostus voi olla valtava voimavara. Mutta samalla olisi erittäin tärkeää oppia erottamaan, mistä innostus kulloinkin pohjimmiltaan kumpuaa.