Osallistuin taannoin Neuroleaderhip Instituten Suomen osaston järjestämään kokoukseen, jossa käsiteltiin ilmiötä nimeltä mindfulness. Olen aiemmin törmännyt käsitteeseen lähinnä hengellisessä kirjallisuudessa, mutta nyt mindfulnessin eli läsnäolokokemuksen merkitys avautui uudessa valossa. Aiemmin olen liputtanut paljon flow- eli virtauskokemuksen puolesta.

NLI:n kokouksessa oivalsin, että flow tarvitsee vastaparikseen läsnäolon.

Sekä virtaus- että läsnäolokokemus perustuvat molemmat täydelliseen keskittymiseen. Flow-tila on toiminnallinen tila, jossa täysi huomio on käsillä olevassa asiassa. Tällöin rintakehä täyttyy lämmöstä, ja jopa oma käsitys itsestä ja ajan kulusta katoaa.

Virtauskokemuksen ongelmana on, että se ei katso fyysisen hyvinvoinnin perään. Vaikka liika flow onkin aika kaukaa haettu ongelma suurimmalle osalle informaatiopommituksen keskellä kamppailevia länsimaalaisia, ei sitä voi kuitenkaan jättää huomiotta. Myös hyvää voi saada liikaa. Tästä syystä virtauskokemus tarvitseekin vastakappaleekseen läsnäolon.

Välillä on nimittäin erittäin tärkeää pysähtyä tarkastelemaan, mitä ympärillä tapahtuu. Läsnäolokokemuksessa keskittyminen on yhä täysin käsillä olevassa asiassa. Mutta nyt olet täysin tietoinen siitä, mitä ympärilläsi tapahtuu. Keskittynyt tietoisuutesi vaeltaa asiasta toiseen – siitä, miltä isovarpaassasi tuntuu siihen, mitä ääniä kadulta kuuluu. Tietokoneen vaimeasta hurinasta mielesi perukoilla vaeltavaan oivallukseen. Olet yhä täysin keskittynyt niin kuin flow-tilassakin – mutta tietoisesti täysin läsnä.

Innostuin taannoin lukemassani Tony Schwartzin loistokirjassa Be Excellent at Anything esitettyyn ajatukseen siitä, että ihmisen optimitila on pulssi: vaihtelu kahden toiminnallisen navan välillä. Aktiivisuus vaatii vastaparikseen lepoa. Kirittäminen vaatii vastaparikseen hyväksyntää. Ja flow, näin luulen, vaatii vastaparikseen läsnäolon.

Flow-tilaa sanotaan usein optimaaliseksi kokemukseksi. Rohkenisin väittää, että optimitila on kuitenkin se, jossa flow vaihtelee tasaisesti läsnäolon kanssa. Tällöin olemme täysin keskittyneet siihen, mitä teemme. Välillä uppoamme siihen niin, että unohdamme itsemme täysin – ja välillä pysähdymme ihmettelemään juuri tämän hetken kauneutta.

PS. Ajattelun ammattilainen syyslomailee viikon 42. Seuraava blogikirjoitus ilmestyy maanantaina 24.10.