Vapaus, virtaus ja vastuu: Yksilökeskeisyydestä yhteisön kukoistukseen

14/10/2013

Esittelin kesäkuussa Los Angelesin positiivisen psykologian maailmankongressissa Filosofian Akatemialla kehitetyn toiminnanohjausmallin. Sen keskuskäsitteet ovat vapaus, virtaus ja vastuu.

Mallin taustalla on joukko kehittyneitä tietellisiä teorioita. On hämmästyttävää, miten monet erilaiset teoriat ovat päätyneet lopulta hyvin samanlaiseen kolmikantaan.

Keskeisin teorioista on Edward Decin ja Richard Ryanin itsemääräytymisteoria. Sen keskuskäsitteet ovat autonomia, kompetenssi ja ihmissuhteet. Tutkijakollegani Frank Martela tekee paraikaa töitä Decin ja Ryanin kanssa, ajatuksenaan laajentaa kolmatta ihmissuhteiden osa-aluetta käsittelemään myös prososiaalisuuden: toisten ihmisten palvelemisen. Decin ja Ryanin teoriaa on myös menestyksekkäästi popularisoitu esimerkiksi Daniel Pinkin ja Roman Krznaricin toimesta.

Martin Seligman esitteli puolestaan teoksessaan Authentic Happiness ajatuksen kolmesta erilaisesta onnellisuudesta: nautintokeskeisestä, tekemiskeskeisestä ja palvelukeskeisestä onnellisuudesta. Näistä viimeksi mainittu ennustaa kaikkein kestävintä hyvinvointia.

Robert Bellah kirjoitti jo 1980-luvulla kolmesta erilaisesta työstä. Työ urakkana tarkoittaa, että tekemisen päämääränä on siitä saatu palkkio. Työ urana tarkoittaa, että tekemisen päämääränä on itsensä kehittäminen. Työ kutsumuksena puolestaan tarkoittaa, että tekemisen päämääränä on toisten palveleminen. Jälleen viimeksi mainittu ennustaa pitkäkestoisinta hyvinvointia, kuten esimerkiksi Amy Wrzesniewski ja Jane Dutton ovat tutkimuksissaan osoittaneet.

Mihaly Csikszentmihalyin, Howard Gardnerin ja William Damonin Good Work -mallin perustana ovat puolestaan kiinnostus, erinomaisuus ja eettisyys. Samantapainen kolmikanta löytyy myös esimerkiksi Erik Allardtilta (hyvinvointi, itsensä toteuttaminen, ihmissuhteet) ja Aaron Antonofskyltä (hallinnantunne, aikaansaaminen, merkityksellisyys).

Mistä näissä inhimillisen hyvinvoinnin kolmessa keskeisessä tukipilarissa on kysymys?

Vapaus tarkoittaa viime kädessä kykyä toimia: itsetuntemusta, riittäviä resursseja ja koettua hyvinvointia.

Virtaus tarkoittaa aikaan saamista: tulosten syntymistä, osaamisen kehittymistä ja flow-tilassa työskentelemistä.

Vastuu taas tarkoittaa yhteisen hyvän eteen työskentelemistä: autenttisia ihmiskohtaamisia, toisten palvelemista ja merkityksellisyyden kokemista.

Vapaus, virtaus ja vastuu muodostavat kestävän kehityksen prosessin. Vapaus mahdollistaa omien intohimojen kirkastamisen. Aidosta kiinnostuksesta kumpuava toiminta ohjaa virtauskokemukseen ja osaamisen kehittämisen. Innostunut ja osaava työ toisten hyvinvoinnin eteen lisää puolestaan muiden halua huolehtia toimijasta itsestään, lisäten näin vapautta. Ja niin edelleen.

Vapaus, virtaus ja vastuu eivät myöskään ole saman arvoisia hyvinvoinnin lähteenä. Pelkkään vapauteen keskittyminen lisää kyllä hyvinvointia hetkellisesti, mutta jos vapaus ei kanavoidu mielekkääseen toimintaan, on yhdentekevää minkälaiset resurssit on käytössä, tai kuinka hyvin itsetuntemus toteutuu paperilla.

Samaten yksinomaan virtaustilassa työskentely muuttuu pian raskaaksi, jollei tuloksilla ole arvoa muille. Vasta siinä vaiheessa kun virtauskokemus palvelee jotain yksilöä itseään laajempaa kokonaisuutta, syntyy kestävää hyvinvointia. Eli silloin kun toiminnan ytimessä on toisten ihmisten palveleminen.

Vapaus keskittyy yksilöön. Virtaus keskittyy toimintaan. Vastuulle keskeisin asia on puolestaan yhteisö. Kuten Frank usein teroittaa, emme ole oikeasti yksilöitä vaan suhdeloita: ympäristömme ja elämässämme olevat ihmiset vaikuttavat ihan fyysisestikin aivotoimintamme ja hormonitoimintamme kautta omaan hyvinvointiimme.

Vapauden, virtauksen ja vastuun kannalta keskeiset oliot ovat siis toimija, toiminta ja toiminnan muuttama systeemi. Jos toiminta ei kohdistu viime kädessä koko systeemin hyvinvoinnin edistämiseen, ei systeemin osillakaan ole pitkässä juoksussa hyvä olla.

Aidon inhimillisen hyvinvoinnin ja kukoistuksen ytimessä on yhteisö, jossa jokainen yksilö oman itsetuntemuksensa ja osaamisensa kautta palvelee yhteistä hyvää.

Vapaus, virtaus ja vastuu: Sisäisen motivaation kolme tukipilaria

28/11/2012

10 kommenttia

Motivaatiopsykologian johtavien tutkijoiden Richard Ryanin ja Edward Decin mukaan sisäisen motivaation ytimessä on psykologisten perustarpeiden täyttyminen. Näillä ei ole juuri mitään tekemistä Maslowilaisen tarvehierarkian kanssa. Ne kertovat ennemminkin terveen ihmisen psykologiasta. Psykologisten perustarpeiden täyttyminen vaikuttaa merkittävästi koettuun onnellisuuteen ja hyvinvointiin.

Ryanin ja Decin mukaan psykologisia perustarpeita on kolme: vapaus, kyky saada asioida aikaiseksi ja yhteys toisiin ihmisiin. Daniel Pink soveltaa Ryanin ja Decin tutkimusta ja linjaa perustarpeiksi vapauden, hallinnan tunteen ja merkityksen tunteen. Roman Krznaricin mukaan ne ovat puolestaan vapaus, flow-kokemukset ja merkitys. Kaikissa linjauksissa tulee esiin sama perusajatus. Nimitänkin tässä suomeksi psykologisia perustarpeita nimillä vapaus, virtaus ja vastuu.

Vapaus

Vapaus tarkoittaa tunnetta siitä, että pystyt vaikuttamaan omaan elämääsi. Toisin sanoen, se tarkoittaa, ettei toimintaasi rajoita ylenpalttisesti toisten tahto ja toiminta, ja että pystyt kohtalaisella vaivalla saavuttamaan tavoitteesi.

Vapaus ei kuitenkaan tarkoita sitä, että voisit tehdä ihan mitä vaan päähän pälkähtää. Se tarkoittaa nimenomaan sitä, että voit toimia niin kuin on omalta kannaltasi paras. Kykenemme vaikuttamaan omaan ajatteluumme ja toimintaamme paljon vähemmän kuin yleensä luullaan. Siksi vapaudessa on vähintään yhtä paljon kysymys asenteistasi ja arvoistasi kuin käsillä olevista mahdollisuuksista.

Virtaus

Virtaus tarkoittaa sitä, että saat asioita tapahtumaan ja saavutat päämääriäsi. Se tarkoittaa sitä, että koet elämäsi pysyvän hallinnassa ja että saat aikaiseksi sen, minkä aloitat.

Virtaus ei tarkoita sitä, että tällaiset saavutukset olisivat aina helppoja. Päin vastoin, hallinnan tuntu ja flow-kokemus syntyy usein silloin kun pusket itseäsi kykyjesi äärirajoille.

Vastuu

Vastuu tarkoittaa sitä, että tiedostat vuorovaikutuksellisuutesi ja riippuvuutesi toisista ihmisistä. Se tarkoittaa sitä, että koet olevasi osa jotain ryhmää, oli kyse sitten perheestä, työtiimistä tai vaikkapa uskonnollisesta ryhmästä.

Vastuu tarkoittaa sitä, että koet voimakkaasti, että teoillasi ja elämälläsi on merkitystä myös toisille ihmisille. Vastuu liittyy myös läheisesti kokemukseen siitä, että olet osa jotain itseäsi suurempaa kokonaisuutta. Lukuisat tutkimukset ovat osoittaneet, että juuri viimeksi mainittu on yksi keskeisimpiä tekijöitä kestävän hyvinvoinnin ytimessä.

Sisäinen motivaatio koostuu siis vapaudesta, virtauksesta ja vastuusta. Jos nämä psykologiset perustarpeet tyydyttyvät, ihminen on onnellinen ja voi hyvin. Lisäksi vapaus, virtaus ja vastuu muodostavat vielä positiivisen kehän: vapaus mahdollistaa uuden kokeilemisen ja uusien virtauskokemusten kartoittamisen. Työskentelemällä flow-tilassa taitosi puolestaan karttuvat ja pystyt tekemään yhä hienompia asioita yhteisössäsi. Ja kun kannat vastuusi toisista ihmisistä ja teet flow-tilassa toisten puolesta arvokkaita asioita, ovat ihmiset usein valmiit myös kompensoimaan työtäsi. Tämä puolestaan lisää resurssien kautta vapauttasi, ja niin edelleen.

Flow ja mindfulness – virtaus ja läsnäolo

17/10/2011

3 kommenttia

Osallistuin taannoin Neuroleaderhip Instituten Suomen osaston järjestämään kokoukseen, jossa käsiteltiin ilmiötä nimeltä mindfulness. Olen aiemmin törmännyt käsitteeseen lähinnä hengellisessä kirjallisuudessa, mutta nyt mindfulnessin eli läsnäolokokemuksen merkitys avautui uudessa valossa. Aiemmin olen liputtanut paljon flow- eli virtauskokemuksen puolesta.

NLI:n kokouksessa oivalsin, että flow tarvitsee vastaparikseen läsnäolon.

Sekä virtaus- että läsnäolokokemus perustuvat molemmat täydelliseen keskittymiseen. Flow-tila on toiminnallinen tila, jossa täysi huomio on käsillä olevassa asiassa. Tällöin rintakehä täyttyy lämmöstä, ja jopa oma käsitys itsestä ja ajan kulusta katoaa.

Virtauskokemuksen ongelmana on, että se ei katso fyysisen hyvinvoinnin perään. Vaikka liika flow onkin aika kaukaa haettu ongelma suurimmalle osalle informaatiopommituksen keskellä kamppailevia länsimaalaisia, ei sitä voi kuitenkaan jättää huomiotta. Myös hyvää voi saada liikaa. Tästä syystä virtauskokemus tarvitseekin vastakappaleekseen läsnäolon.

Välillä on nimittäin erittäin tärkeää pysähtyä tarkastelemaan, mitä ympärillä tapahtuu. Läsnäolokokemuksessa keskittyminen on yhä täysin käsillä olevassa asiassa. Mutta nyt olet täysin tietoinen siitä, mitä ympärilläsi tapahtuu. Keskittynyt tietoisuutesi vaeltaa asiasta toiseen – siitä, miltä isovarpaassasi tuntuu siihen, mitä ääniä kadulta kuuluu. Tietokoneen vaimeasta hurinasta mielesi perukoilla vaeltavaan oivallukseen. Olet yhä täysin keskittynyt niin kuin flow-tilassakin – mutta tietoisesti täysin läsnä.

Innostuin taannoin lukemassani Tony Schwartzin loistokirjassa Be Excellent at Anything esitettyyn ajatukseen siitä, että ihmisen optimitila on pulssi: vaihtelu kahden toiminnallisen navan välillä. Aktiivisuus vaatii vastaparikseen lepoa. Kirittäminen vaatii vastaparikseen hyväksyntää. Ja flow, näin luulen, vaatii vastaparikseen läsnäolon.

Flow-tilaa sanotaan usein optimaaliseksi kokemukseksi. Rohkenisin väittää, että optimitila on kuitenkin se, jossa flow vaihtelee tasaisesti läsnäolon kanssa. Tällöin olemme täysin keskittyneet siihen, mitä teemme. Välillä uppoamme siihen niin, että unohdamme itsemme täysin – ja välillä pysähdymme ihmettelemään juuri tämän hetken kauneutta.

PS. Ajattelun ammattilainen syyslomailee viikon 42. Seuraava blogikirjoitus ilmestyy maanantaina 24.10.