5 askelta stressittömään muuttoon

Muutimme vajaa kuukausi sitten Espooseen. Aiemmat muutot ovat olleet varsinaisia stressipiikkejä, ja sanotaankin, että muuttaminen on ihmiselämän kolmanneksi stressavin tapahtuma. Tällä kertaa muutto ei ollut vain stressitön – vaan se vieläpä piristi arjen tuoksinassa. Tässä viisi keskeisintä askelta stressittömään muuttoon.

1. Suunnittele muutto hyvin etukäteen

Isoin stressitekijä muutossa on, että siihen liittyy niin valtavan paljon pieniä hoidettavia asioita. Ihmisen työmuisti pystyy pitämään kerrallaan mielessä vain noin seitsemän asiaa. Muuton sadasta kahteensataan venyvät askareatomit tööttäävät mielen tukkoon alta aikayksikön – ja seinät kaatuvat päälle.

Muutto kannattaakin suunnitella tarkoin etukäteen. Pikkuaskareet muuttolaatikoiden tilaamisesta sähkösopimuksen tekemiseen, osoitteenmuutoksesta suksien pakkaamiseen kannattaa kaikki kirjata ylös. Loistavan startin muuton suunnittelulle saat Fortumin ylläpitämästä erinomaisesta muuttajan muistilistapalvelusta.

2. Konkretisoi muuttoon liittyvät askareet

Kun olet ladannut muuttajan muistilistan, konkretisoi se käytännön tehtäviin sen mukaan, missä voit tehdä asiat. Tee esimerkiksi puhelimitse asioitaville asioille yksi lista, ja tietokoneella hoidettaville toinen. Näin pystyt hoitamaan samantyyppisiä asioita arjen lomassa helposti.

Jos esimerkiksi lähetät verkkolomakkeella muuttofirmalle tarjouspyynnön, voit seuraavaksi laittaa sähköpostia nettiliittymäsi tarjoajalle ja ilmoittaa uudesta osoitteesta. Ajattelunhallinta on loistava menetelmä askareiden konkretisointiin. Voit tutustua siihen siihen lataamalla Ajattelunhallinnan oppaan täältä.

3. Konkretisoi pakkaaminen

Pakkaaminen on yksi muuton työläimmistä vaiheista – ja sataprosenttisen varma stressin aiheuttaja, jos se jää viime tinkaan. Pakkaamisessa on tärkeää konkretisoida käytännön toimenpiteet. Jos muuttajan tehtävälistalla lukee ”pakkaa olohuoneen tavarat”, on lähes varmaa, että askare jää viime tinkaan. Olouhuoneen tavaroiden pakkaaminen kun on sellainen savotta, ettei siitä kukaan selviä käden käänteessä. Jos hyödynnät sen sijaan ajattelunhallinnan perusmenetelmiä, saat pakkaamisen loksahtamaan arjen lomaan kuin itsestään.

Tee jokaiselle huoneelle oma lista. Käy sitten asuntosi läpi, ja kirjaa listaan mahdollisimman yksityiskohtaisella tasolla, mitä kaikkea pitää pakata. Esimerkiksi ”pakkaa olohuoneen kirjahyllyn lelulaatikko”, ”pakkaa keittiön kattilakaappi”, ”pakkaa siivouskaapin ylähylly” ja niin edelleen. Tilaa sitten hyvissä ajoin kotiin muuttolaatikoita. Näin voit vaivatta pakata esimerkiksi vain yhden kirjahyllyn tason silloin, kun sinulla on hetki aikaa – ilman, että joutuisit tarttumaan hahmottomaan ”olohuoneen pakkaus” -toimeen. Pian huomaat muuttopäivän lähetyessä, että puolet asunnostasi onkin jo pakattu kuin itsestään.

4. Pakkaa systemaattisesti

Pakkaa laatikot niin, että yhteen laatikkoon menevät tavarat siirtyvät suurin piirtein samaan paikkaan myös määränpäässä. Merkitse jokaiseen laatikkoon, mihin huoneeseen ne ovat menossa. Muuten laatikot jäävät irvistämään olohuoneen nurkkaan viikkokausiksi. Jos laatikot sen sijaan löytävät tiensä kohdeosoitteen oikeisiin huoneisiin, tulevat ne myös purettua alta aikayksikön.

Kannattaa myös muistaa, ettei muuttolaatikoita kannata pakata liian täyteen. Huolehdi siitä, ettei laatikon sisältö liikehdi kannettaessa, ja että kaikki laatikot voidaan pinota toistensa päälle. Näin säästät paljon päänvaivaa itse muuttopäivänä.

5. Koordinoi muuttoapu hyvissä ajoin

Jos se suinkin on mahdollista, kannattaa käyttää hyvämaineista muuttofirmaa. Se ei ole ihan ilmaista, mutta vähentää stressiä huomattavasti: ammattilaiset tekevät tätä hommaa päivittäin ja osaavat sen aivan varmasti noin kymmenen kertaa paremmin kuin tällainen tavallinen tallaaja.

Jos et halua käyttää muuttofirmaa, kannattaa silti tilata ainakin muuttolaatikot ja muuttoauto jostakin ammattifirmasta: kunnon laatikot ja riittävän tilava auto vähentävät radikaalisti muuttamiseen liittyvää stressiä. Muuttoapu kannattaa myös koordinoida hyvissä ajoin. Kysy, ketkä pääsevät paikalle ja ilmoita tarkkaan, mihin aikaan lähtöosoitteessa ja määränpäässä olisi tarkoitus häärätä. Jos nojaat kaveriporukkaan, kannattaa kavereita pyytää paikalle mieluummin muutama liikaa; on hyvin todennäköistä, että yksi tai kaksi jää viime tingassa tulematta. Tilaa vielä muuttopizzat ja -oluet hyvissä ajoin niin, että kaikille muuttajille jää urakasta hyvä mieli.

Kun suunnittelet muuton hyvissä ajoin, konkretisoit systemaattisesti muuttoon liittyvät tehtävät ja koordinoit muuttoavun reilusti ennen muuttopäivää, muuttuu stressiä aiheuttava muuttokaaos tarkkaan hallituksi kokonaisuudeksi, jossa jokainen pieni askel kohti päämäärää palkitsee. Näin muuttaminen muuttuu lyijyviitta hartioilla puurtamisesta varsinaiseksi puuhastelubaletiksi, jonka koreografian avulla asiat hoituvat lopulta kuin itsestään.

Maailman paras muutto

Muutimme kolmisen viikkoa sitten Espooseen. Sanotaan, että muuttaminen on ihmiselämän kolmanneksi stressaavin tapahtuma. Tämä ei ole mikään ihme: sen lisäksi, että muuttaessa koko elinympäristö muuttuu aivan toisenlaiseksi, liittyy muuttoon myös aivan valtava määrä pientä sälää.

Pikkusälän suitsemiseen on olemassa kuitenkin erittäin tehokas menetelmä.

Tämä oli ensimmäinen kerta, kun olen muuttanut sen jälkeen, kun aloin vuonna 2008 käyttää ajattelunhallinnan menetelmiä. Olen briiffannut muutamaan kertaan muuttourakan kanssa painiville ajattelunhallinnan perusteet, ja tulokset ovat olleet huimia. Nyt pääsin kuitenkin ensimmäistä kertaa kokeilemaan itse, miten homma toimii, kun muuttoon liittyvät sadat tehtäväatomit suitsetaan käytännönläheisiin toimintalistoihin.

Noin puolitoista kuukautta ennen muuttopäivää listasimme vaimoni kanssa joka ikisen askareen, joka muuttoon liittyy. Listalle tuli runsaat sata erilaista kohtaa. Sitten purimme ne vielä pienemmiksi listoiksi niin, että joka ikinen kohta listalla tarkoitti jotain käytännön toimintaa. Esimerkiksi ”pakkaa kirjahyllyn lelulaatikon sisältö muuttolaatikkoon”. Sitten tilasimme parikymmentä muuttolaatikkoa ennakkoon.

Tulos oli kuin Disneyn Noidan oppipoika -animaatiosta: laatikot täyttyivät arjen hulinassa kuin itsestään. Sen sijaan, että muutto olisi tuottanut kuukauden kestävän kaaoksen keskelle muutenkin korkealentoista ja kiireistä elämää, laatikot alkoivat täyttyä systemaattisesti yksi toisensa jälkeen. Kaaoksen sijaan joka ikinen pieninkin listalle kirjattu askare tuotti aivoihin pienen dopamiinipiikin, ja muuton toimet muuttuivat ahdistusta aiheuttavasta sekasorrosta pieniä onnistumisentunteita aiheuttaviksi päivän piristyksiksi. Oikeasti: on aika siisti tunne, kun kolme viikkoa ennen muuttopäivää huomaat, että olet kuin varkain pakannut jo puolet kämpästä valmiiksi.

Muuttopäiväksi tilasimme vielä muuttoapua Victor Ek -nimiseltä firmalta. En muista, milloin olisin saanut parempaa palvelua. Ensinnäkin, paikan päälle tulleet kolme muuttomiestä olivat rautaisia ammattilaisia. Heidän työnsä seuraaminen oli melkein kuin olisi tarkastellut pitkälle hioutunutta tanssiesitystä: muuttoautto täyttyi sentin tarkkuudella, kun ammattimiehet osasivat hoitaa hommat. Lisäksi muuttomiesten kanssa oli mahtavaa rupatella kantamisen lomassa kaikesta maan ja taivaan väliltä, musiikinteoriasta muuttomiehen arkeen. Jos tarvitset muuttoapua, voin suositella Victor Ek:in palveluita täysin rinnoin.

Lopputuloksena koko muutto hoitui runsaan kuukauden jänteellä listoja pikku hiljaa purkaen. Aikaisemmat muutot ovat olleet minulle kauhunsekaisella jännityksellä odotettuja stressipiikkejä. Tällä kertaa muutosta tuli ennen kaikkea antoisa ja arkea piristävä kokemus. Siitä, miten stressitön muutto hoituu käytännössä, kerron tarkemmin keskiviikon kirjoituksessa.