Musta joutsen on Nassim Talebin vuonna 2007 samannimisessä kirjassaan esittelemä käsite. Se kuvaa äkkinäistä muutosta, jota on mahdotonta ennustaa ja jolla on mittavat maailmanlaajuiset seuraukset. Tarkastelutavasta riippuen näitä ovat esimerkiksi kotitietokoneen keksiminen, internet ja tekoälyn läpimurto – tai sitten finanssikriisi, koronapandemia ja populismin nousu.

Nyky-yhteiskunta perustuu edelleen ajatukselle siitä, että tulevaisuutta voidaan ennustaa. Ajatuksena on, että pystymme riittävässä määrin kuvailemaan, miten talous, ympäristö, tutkimus, teknologia tai yhteiskunta toimivat vaikkapa viiden vuoden päästä, jotta voimme valmistautua siihen. Suurin osa ilmiöistä onkin yhä ennustettavissa; ne nimittäin toimivat jatkossa aivan kuten nytkin. Ongelmana on, että yhä suurempi joukko ilmiöitä on kuitenkin pudonnut tällaisen ennustettavuuden ulkopuolelle.

Siis vaikka suurin osa asioista voidaan ennustaa, yhä useampia ei voida. Nämä ovat juuri niitä mustia joutsenia.

Mustien joutsenien esiintymistiheys on alkanut viime vuosina kiihtyä merkittävästi. Siinä, missä vielä 1800-1900 -luvuilla tällaisia murroksia nähtiin vuosikymmenten välein, viimeisten 15 vuoden aikana mustien joutsenten esiintymistä on alkanut tapahtua vain muutaman vuoden välein, viime aikoina jopa useammin. Koronakriisi 2020, Ukrainan sota keväällä 2022, energiakriisi syksyllä 2022, generatiivinen tekoäly syksyllä 2022, Trumpin uudelleenvalinta syksyllä 2024, kauppasota keväällä 2025 ja niin edelleen. Näissä kaikissa on kyse ilmiöistä, joita vielä jopa muutamia kuukausia aiemmin asiantuntijat ovat pitäneet tilastollisesti mahdottomina. Ja sitä ne ovatkin olleet. Kun maailman muutokset vaikuttavat toisiinsa yhä syvemmin ja kun näitä muutoksia tapahtuu nopeammin, yhä useampi todellinen mullistus onkin tilastollisesti äärimmäisen epätodennäköinen.

Tiede operoi todennäköisyyksillä. Toisin sanoen, tieteellisellä menetelmällä voi olla järkevää sanottavaa vain ilmiöistä, jotka jäävät jonkin teorian puitteissa todennäköisimmiksi. Ääri-ilmiöitä ei voida koskaan kuvata teoreettisesti riittävällä tarkkuudella, koska niitä on käytännössä lukematon määrä. Tiede kuitenkin myös toimii useimmiten hyvin ihan samasta syystä – se pystyy kertomaan suurimman osan aikaa, miten asiat toimivat. Paitsi kunnes se ei pysty. Ja tämä on siis maailma, jota kohti olemme kovaa vauhtia siirtymässä.

Mustat joutsenet eivät nimittäin vain esiinny yhä useammin – ne myös ruokkivat toisiaan. Korona avasi Venäjälle mahdollisuuden edetä Ukrainan suunnitelmiensa kanssa. Venäjän pakotteet puolestaan aiheuttivat valtavan energian hintapiikin. Tämä puolestaan kiihdyttää inflaatiota, joka ruokkii tyytymättömyyttä, joka sai yhä useamman äänestämään Trumpia, jonka hedelmiä nyt sitten keräilemme. Ja seuraava tällainen käänne odottaa jo nurkan takana.

Seuraava musta joutsen on jo tulossa, mutta se ei ole mikään aiemmin mainituista. Kuten käsite on määritelty, kukaan ei pysty sanomaan, mikä seuraava tällainen murros todellisuudessa on.

Mikä siis auttaa silloin kun maailma muuttuu yhä ennustamattomammaksi ja hämmentävämmäksi? Ei ainakaan muuttumattomattomuuden toiveeseen takertuminen, kuten toimivat nyt monessa paikassa valtaan nousseet populistit ja uuskonservatiivit. Maailmaa ei voi enää peruuttaa 1980-luvulle vaikka tekisi mitä. Jokaisella vaikutuksella on vastavaikutus, ja populismin esiin nousu onkin itse asiassa itsessäänkin vain jälleen yksi muutosvoima maailmassa.

Taleb luki 2007 kirjassaan muutoksen madonluvut. Hän tarjoaa kuitenkin vuonna 2012 julkaistussa teoksessaan Antifragile myös toivon kipinän. On nimittäin olemassa menetelmiä ja strategioita, joiden avulla muutoksessa on mahdollista pärjätä – ja ehkä jopa hyötyäkin siitä.

Perinteisempi muutoskyvykkyys, resilienssi, tarkoittaa kykyä mukautua muuttuviin tilanteisiin. Se edellyttää oikeanlaisia psykologisia tekniikoita ja kykyä reagoida nopeasti muuttuviin tilanteisiin. Taleb tarjoaa kuitenkin myös toisenlaisen ratkaisun. Antifragiliteetti tarkoittaa muutoskyvykkyyttä, jossa luodaan toimintamalleja ja rakenteita, jotka itse asiassa hyötyvät siitä, kun muutos iskee. Antifragiliteettiin perustuvat muun muassa lihaskuntoharjoittelu, jossa pienet lihasvauriot johtavat vahvistuneeseen lihakseen ja rokotukset, jossa heikennetty virus parantaa puolustuskykyä.

Samalla tavoin antifragiilit yksilöt, yhteisöt ja yhteiskunnat hyötyvät siitä, kun niitä koetellaan. Antifragiilissa toimintamallissa perusajatus on, että muutos nähdäänkin nimenomaan hyvänä asiana. Yrityksen ja erehdyksen kautta on mahdollista jatkuvasti kehittää omaa osaamista. Panostamalla kokeiluihin ja uuden kehittelyyn on mahdollista luoda ratkaisuja, joita kukaan ei edes osaa vielä kysyä. Altistus jatkuville pienille haasteille, jotka eivät johda ihmisen tai organisaation kuolemaan, vahvistaa myös pärjäämään suurempien haasteiden äärellä.

Antifragiliteetin kehittäminen ja vahvistaminen onkin yksi voimallisimpia lähestymistapoja muutoksessa myllertävässä maailmassa pärjäämiseen. Tähän on myös olemassa lukuisia konkreettisia menetelmiä, esimerkiksi teorioiden dynaaminen hyödyntäminen, jatkuva osaamisen päivitäminen ja kokeilujen lisääminen. Näihin palaan tarkemmin seuraavassa blogikirjoituksessa.