Ei kovaa työtä – vaan fiksua työtä

Kova työ ei kannata. Vaikka ennen vanhaan pelkällä raadannalla pärjäsi pitkälle, ei pelkkä ahkeruus enää riitä tietoyhteiskunnassa. Yhteiskunta, joka nojaa tietopääoman lisäämiseen ja uuden kehittämiseen ei toimi pelkästään ahertamalla. Tietotyössä korostuvat aivan muut ominaisuudet. Ahkeruus voi jopa kääntyä itseään vastaan.

Tietoyhteiskunnassa työtunnit eivät ratkaise – vaan tuotetut tulokset.

Tästä huolimatta valtava enemmistö tietointensiivisistä aloista arvioi yhä työntekijöiden panosta käytetyn ajan perusteella. Tässä ei ole mitään järkeä. Eihän käytetty aika voi olla toimiva mittari uusien ideoiden keksimisessä. Kuten Kari totesi maanantain blogipostauksen kommenteissa, 80% tuloksista tuotetaan 20%:lla työajasta.

Ongelmana on se, että tietoyhteiskunnan tuloksia on aika vaikea mitata. On helppo kellottaa se kahdeksan tuntia päivässä ja ajatella, että kaitpa Pena jotain siinä ajassa saa aikaiseksi. Ja vastaavasti, madagaskarilaisen kovakuoriaisen parissa vuosikausia viettävä tutkijankloppi ei näyttäisi tuottavan mitään hyödyllistä – paitsi siinä vaiheessa, kun lääkefirma törmää kutsumuksellisen tutkijan pölyiseen paperiin, jonka seurauksena ötökän kuori osoittautuu oivaksi känsälääkkeeksi.

Oli vaikeaa tai ei, tässä asiassa ei kannata enää työntää päätä pensaaseen. Tietoyhteiskunnan tuloksia ei mitata työtunneissa. Tärkeintä on se, että projektit tulevat hoidettua ajallaan – siis se, että deadlinet pitävät. Tietotyöläisen työpanosta voi myös mitata monella tavalla. Voidaan arvioida julkaisujen tai patenttien määrää tai vaikkapa innovaatioiden tuottavuutta. Ennen kaikkea esimies voi mitata sitä, kuinka hyvin deadlinet pitävät. Jos hommat hoituvat ajallaan ja laatu pysyy korkeana, mitä merkitystä työhön käytetyllä ajalla on?

Työtunnit ovat reliikki tehdastyöstä. Niillä ei tietotyössä tee yhtikäs mitään. Tietotyössä ahkeruus ei ratkaise, vaan fiksu työ. Don’t work hard; work smart. Miinaharavan hakkaamisesta kun ei hyödy kukaan.

Ihmiset eivät ole koneita

Nalle Wahlroos esitti viime viikolla jälleen aika erikoisia julkisia huomioita. Valtakunnanpohatan mukaan ihmiset eivät ensinnäkään tee tarpeeksi töitä. Toiseksi, pitäisipä peräti vapaa-aikakin panna verolle, jotta laiskurit saataisiin paimennettua takaisin sorvin ääreen.

Helsingin Sanomien viime perjantain (19.8.2011) lehden mielipidepalstalla Väinö Lahtinen nosti esiin mielenkiintoisen seikan. Itse Nallen isä, Bror Wahlroos, oli nimittäin aikanaan esittänyt juuri päinvastaisen lausunnon: ei töihin käytetyllä ajalla ole mitään merkitystä, kunhan työajalla saadaan aikaiseksi halutut tulokset.

Kiinteän työajan käsite onkin reliikki ajalta, jolloin valtaosa työstä oli nimenomaan aikaan sidottua: tehdastyötä ja peltotyötä.

Tällöin tunnissa ehti asentaa niin ja niin monta hilavitkutinta, ja niinpä valmiiden hilavitkuttimien määrä oli ennustettavissa käytettyjen työtuntien mukaan. Toisin sanoen, tehtaan tuottama tulos oli suoraan riippuvainen siitä, kuinka ahkerasti työläiset tehdashalleissa ahersivat.

Toisin on nykyaikaisen tietotyöläisen kohdalla. Konttorityössä työtunnit eivät tosiaankaan käänny tuloksiksi. Päin vastoin, kuten amerikkalainen bisnesguru Tony Schwartz on osoittanut, ihmisen kyky tulokselliseen aivotyöhön kyykkää jo muutaman tunnin jälkeen. Sallimalla tunnin pituiset nokkaunet keskellä työpäivää – kyllä! maksullisella työajalla! – ovat Schwartzin kouluttamien suuryritysten työntekijät Applesta Googleen nostaneet työtehoaan radikaalisti. Ihmisen aivot kun eivät ole tehdaskoje, vaan orgaaninen elin, jonka toimintateho alkaa laskea jo 90 minuutin suorituksen jälkeen.

Jos tampuurimajuri tuijottaa tuimasti vain käytettyä aikaa, ei voita kukaan. Työntekijät keikkuvat burn-outin partaalla. Esimiehet kamppailevat asetettujen tavoitteiden saavuttamiseksi. Ja eniten häviää Nalle Wahlroosin asemassa oleva omistaja ja osakkeenomistaja: kun työntekijät eivät tee tulosta, ei sitä tee yrityskään.

Jos työntekijät sen sijaan toimivat levänneinä ja tekevät riittävän lyhyttä päivää, nousevat aivotyön tulokset radikaalisti. Tuloksellinen työ motivoi myös enemmän ja johtaa näin positiiviseen kierteeseen. Kaikki voittavat: työntekijän on hyvä olla. Ja kun työntekijät työskentelevät energisesti ja tehokkaasti, myös firman tuottavuus kasvaa kohisten. Ihmiset kun eivät ole koneita.