Uusi maa – matkalla Marsiin?

Vuoden 2015 alussa sain päähäni, että muuttaisimme USA:n itärannikolle viisilapsisen perheeni kanssa. Jostain syystä New York, Washington ja Boston ovat sellaisia kaupunkeja, joissa koen aina olevani jotenkin enemmän kotonani kuin missään muualla maailmassa.

Hain yhtä kiinnostavaa pestiä MIT:ltä, jota en saanut. Huhtikuussa 2015 lenkkeilin pitkin Central Parkia ja mietin, että pitäisi varmaan ruveta pankkiiriksi, jos haluaisin asua Manhattanilla. Asiat kehittyivät tosi hämmästyttävästi ja toukokuussa sähköpostissa oli työtarjous New Yorkista (ei pankkialalta kuitenkaan). Aloimme vaimoni kanssa katsella asuntoja Manhattanilta.

Mutta sitten tapahtui hämmentävä sattumien sarja, joiden seurauksena syntyi Lightneer. New York sai jäädä, ainakin toistaiseksi.

Tapahtumien seurauksena syntyi tämä biisi, ”Uusi maa”. Olin jo kirjoittanut tekstin käytännössä valmiiksi, kun Elon Musk julkisti suunnitelmansa ihmiskunnan muutosta Marsiin. Tajusin, että eihän tämä biisi kerrokaan New Yorkista.

Matkalippuja odotellessa.

Uusi maa

Lähde mun kultani matkalle mukaan
Lähde mun kanssani kauas pois

Mennään sinne, missä ei oo käynyt kukaan
Kultaisille rannoille lennetään pois

Siell’ on meille talo
Siell’ on meille uusi maa
Meidän koti kultainen

Elämämme valo
Puhalletaan loistamaan
Uuden maailman siemen kylvetään

Lähde mun kanssani matkalle tähtiin
Mennään ja piirretään maailma uus

Kirkkaaseen toivojen kirjomaan yöhön
Seilataan kohteena tulevaisuus

Siell’ on meille talo…

Tule, me mennään ja otetaan haltuun
Unelmain määräämä todellisuus

Nyt me mennään vauhdilla horisonttiin
Ajatus on maailmoista ihan uus

Siell’ on meille talo…

Kohti tulevan ajan maailmaa

Nyt on aika jännää aikaa. Tiistaina julkaistiin uusi kirjani Monenkirjavia kuvitelmia. Olen kirjoittanut aika paljon käytännönläheisiä kirjoja. Nyt halusin kirjoittaa pohdiskelevamman, filosofisemman teoksen.

Kirja käsittelee todellisuuden ja kuvitelmien rajoja. Unia ja unelmia, haaveita ja niiden todeksi tekemistä. Kirjan julkaisu ajoittui tosi jännään kohtaan elämässäni. Tulin nimittäin tiistai-iltapäivänä takaisin Suomeen Washingtonista. Tiistai-illan kirjajulkkarit olivat huikea ja lähes surrealistinen kokemus, kiitos kaikkien paikalle tulleiden ihanien ihmisten, huikeiden sirkus- ja lauluesitysten sekä myös jetlagin sumentamissa aivoissani pyörineistä viikonlopun tapahtumista.

Vietimme viikonlopun yhdessä Rovion Peter Vesterbackan ja Lauri Koutaniemen kanssa White House Education Game Jam -tilaisuudessa. Värkkäsimme uudenlaista oppimisympäristöä oppimispelitilaisuudessa, jossa olimme ainoa USA:n ulkopuolinen tiimi. Maanantaina oli aika surrealistinen olo esitellä viikonlopun tuotoksia Valkoisen talon auditoriossa USA:n johtaville oppimis- ja teknologia-alojen päättäjille.

Oli hurjaa huomata, minkälainen maine Suomella (ja vihaisilla linnuilla) on USA:ssa. Päädyin viikonlopun aikana punaisessa Angry Birds -hupparissa varmaan yli sataan selfie-kuvaan USA:n vaikutusvaltaisimpien johtajien kanssa. En ollut koskaan aiemmin tajunnut, kuinka iso juttu Rovion peli on Suomen ulkopuolella. Ja koko juttu on syntynyt siitä, että kourallinen ihmisiä on uskonut niin paljon tekemiseensä, että on jaksanut yrittää uudelleen ja uudelleen.

Meillä on kaksi voimakasta trendiä käynnissä. Yksi näistä on pelon trendi: maailma muuttuu yhä nopeammin, ja se on pelottavaa. Monet uskovat, että kohta seuraa lopullinen romahdus. Pelon trendi kutistaa. Se tekee maailman pieneksi ja ahdistavaksi.

Toinen trendi on puolestaan toivon trendi. Se saa katsomaan kohti tulevaisuutta ja uskomaan uusiin mahdollisuuksiin. Myös sellaisiin, joita emme vielä osaa nähdä tai edes aavistaa.

En osaa sanoa, kumpi näistä trendeistä vie voiton. Mutta tiedän kirkkaasti, kumpaa haluan itse olla rakentamassa.

Toivo tekee maailmasta suuremman ja kauniimman ja se auttaa meitä rakentamaan uutta. Toivo auttaa meitä näkemään maailman kauniina, jopa kauniimpana kuin se nyt on. Ja sitten tarttumaan toimeen ja tekemään.

Maailma ei ole pysyvä paikka, vaan se on alati liikkeessä. Me emme ole yhtä kuin historiamme. Siitä voimme oppia, ja huomenna teemme asiat fiksummin kuin ennen.

Kaikkiin asioihin emme voi vaikuttaa. Mutta siellä missä voimme, ehkä pitäisi. Tulevaisuus on aina ensin tarinaa. Jos uskallamme unelmoida, pystymme tekemään ihan mielettömän huikeita juttuja. Kunhan vaan sitten tartumme toimeen.

Maailmaa voi nähdäkseni muuttaa kahdella tavalla: muuttamalla ajattelua tai muuttamalla asioita. Ja usein asioita voi muuttaa muuttamalla ensin ajattelua: uskomalla siihen, että uskomatonkin on mahdollista.

Maailmasta vain puolet on totta. Loput perustuu ajatuksiimme, asenteisiimme ja unelmiimme.

Todellisuus on se taustakangas, jolle maalaamme monenkirjavat kuvitelmamme.