Sisun juhlavuosi käynnistyi lauantaina upealla Sisun päivän gaalalla

Tänä vuonna juhlitaan sisun juhlavuotta.

Meillä on edessä ennennäkemättömiä haasteita. Niistä ei selvitä pelkillä juhlapuheilla. Samaan aikaan olemme kansa, joka tunnetaan maailmalla sisustaan: kyvystään nousta ja ylittää mahdottomiltakin tuntuvia haasteita. Voisiko Suomen suunta kääntyä tänä vuonna uuteen nousuun?

Sisun juhlavuosi polkaistiin käyntiin viime lauantaina Korjaamolla pidetyssä Filosofian Akatemian järjestämässä juhlagaalassa. Tilaisuuden aloitti Jonna Tervomaa kappaleella ”Ihme”. Jo ensi nuoteista lähtien laitojaan myöten täyteen pakattu Korjaamon pääsali oli virittäytynyt sisun taajuudelle.

Tilaisuuden juontaja Marco Bjurström osoitti illan aikana kerta toisensa jälkeen mieletöntä tilannetajua. Hän kutoi illan puheenvuorot, julkistukset ja taide-esitykset saumattomaksi kokonaisuudeksi.

Illan ensimmäinen pääpuhuja oli sisututkija Emilia Lahti. Emilian määritelmän mukaan sisu alkaa siitä, missä sinnikkyys loppuu. Perinteitä murtavassa puheenvuorossaan Emilia totesi kuitenkin, että sisu ei ole vain jääräpäistä puurtamista. Se on myös rakkautta, paljaana toisten edessä olemista. Tästä rakkaudellisuudesta ja toisten kohtaamisesta kasvoikin yksi koko illan pääteemoista.

Emilian jälkeen näimme videotervehdykset Suomen USA:n suurlähettiläs Bruce Oreckilta, UN Womenin pääjohtaja Phumzile Mlambo-Ngcukalta sekä sinnikkyyttä tutkivalta Pennsylvanian yliopiston professori Angela Duckworthilta.

Ensimmäisen puoliajan aikana julkistettiin myös Monsterin Sisukone, joka auttaa tunnistamaan oman sisuprofiilin, sekä Suomen Rahapajan sisu-aiheinen juhlaraha. Ensimmäinen puoliaika huipentui Syyriassakin asti sisukkaasti vaikuttaneen Sirkus Magentan upeaan pariakrobatiaan.

Toinen puoliaika alkoi Pepe Willbergin esittämällä kappaleella ”Aamu”. Yleisö sähköistyi kuulemaan esitystä seurannutta paneelia, jossa osallistujina olivat Rovion Peter Vesterbacka, CMI:n toiminnanjohtaja Tuija Talvitie, maahanmuutto- ja ammattiosaajavaikuttaja Aleksej Fedotov sekä Emilia. Minä toimin paneelin moderaattorina.

Peter totesi, että ei ole mitään syytä, miksei Suomi voisi kohota jo vuoden 2017 100-vuotisjuhliin mennessä ihan uuteen nousuun. Tujia korosti neuvottelutaitojen keskeisyyttä. Kuka olisikaan parempi auktoriteetti alleviivaamaan neuvottelua, kuin ympäri maailmaa rauhaa rakentava huippuammattilainen?

Oli myös superinnostavaa kuulla, että nyt kymmeniä tuhansia huippuammattilaisia Suomeen vetävä Slush startattiin vuonna 2008 samaisesta salista. Peterin mukaan on ihme, jos Sisun juhla ei vedä vähintään kahtakymmentä tuhatta maailmanmatkalaista Suomeen opiskelemaan sisua vuoteen 2020 mennessä.

Paneelin teemana oli päivittää sisu 2000-luvulle. Aiheeseen sopivasti julkistimme seuraavaksi hurjan Sisu-pastillirasian päivityskampanjan. Jokainen suomalainen voi tänä kevään aikana ehdottaa omaa näkemystään siitä, miltä 2000-luvun Sisu näyttää. Voittavasta designista tulee sitten uuden ajan Sisu-rasia.

Seminaarin ylivoimainen kohokohta oli Pekka Hyysalon tunteita laidasta laitaan herätellyt huippupuheenvuoro. Urheiluonnettomuudessa halvaantunut Hyysalo kun on ehkä maailman kirkkaimpia sisun kasvoja. Hän on määrätietoisen harjoittelun kautta kuntouttanut itsensä niin, että on jopa pystynyt jo juoksemaan yli kahden kilometrin matkan. Horisontissa siintää tavoitteena maraton.

Pekka Hyysalo palkittiin puheenvuoron jälkeen vielä sisukkuudestaan Rahapajan sisu-juhlarahalla numero 1. Tämän jälkeen seurasi illan viimeinen julkistus: tämän kevän ajan ympäri Suomea näkyvät Suomalaisen sisun kasvot. Huippuvalokuvaaja Meeri Koutaniemen kuvaamat tavalliset suomalaiset sisun ilmikuvat näkyvät tämän viikon ajan katukuvassa sekä pitkin kevättä suomalaisessa mediassa.

Tilaisuuden lopuksi esitimme kutsun tarttua toimeen.

Suomi tarvitsee nyt sisua enemmän kuin koskaan. Tarvitsemme sitä, että ylitämme itsemme ei vain kerran, ei vain kahdesti – vaan jatkuvasti uusien arjen haasteiden kohdatessa. Me emme tarvitse kuitenkaan vain jääräpäistä Suo, kuokka ja Jussi -sisua, vaan myös aitoa kohtaamista, rakkautta ja paljaana olemista. Sitä, että uskallamme olla sitä, mitä me aidosti olemme. Eikö siinä muuten olekin meidän toinen kansallisaarteemme, aitous?

Sisu löytyy sieltä, missä sinnikkyys loppuu. Sieltä, missä tie näyttää kääntyvän pystyyn ja haaste tuntuu mahdottomalta. Se on se kohta, jossa meissä jokaisessa on vielä vähän enemmän kuin mitä päälle päin näkyy, tai mitä edes itse olemme uskaltaneet unelmoida.

Sisu on, niin kuin filosofi William James sen sanoi, ”toinen henki”, varavoima joka meistä kaikista löytyy silloin kun sitä kipeimmin tarvitaan. Otetaan nyt suomalainen sisu käyttöön ja pannaan tuulemaan.

Tänä vuonna Suomi ylittää itsensä.

Lue lisää Sisun juhlavuodesta täältä.

Kohti tulevan ajan maailmaa

Nyt on aika jännää aikaa. Tiistaina julkaistiin uusi kirjani Monenkirjavia kuvitelmia. Olen kirjoittanut aika paljon käytännönläheisiä kirjoja. Nyt halusin kirjoittaa pohdiskelevamman, filosofisemman teoksen.

Kirja käsittelee todellisuuden ja kuvitelmien rajoja. Unia ja unelmia, haaveita ja niiden todeksi tekemistä. Kirjan julkaisu ajoittui tosi jännään kohtaan elämässäni. Tulin nimittäin tiistai-iltapäivänä takaisin Suomeen Washingtonista. Tiistai-illan kirjajulkkarit olivat huikea ja lähes surrealistinen kokemus, kiitos kaikkien paikalle tulleiden ihanien ihmisten, huikeiden sirkus- ja lauluesitysten sekä myös jetlagin sumentamissa aivoissani pyörineistä viikonlopun tapahtumista.

Vietimme viikonlopun yhdessä Rovion Peter Vesterbackan ja Lauri Koutaniemen kanssa White House Education Game Jam -tilaisuudessa. Värkkäsimme uudenlaista oppimisympäristöä oppimispelitilaisuudessa, jossa olimme ainoa USA:n ulkopuolinen tiimi. Maanantaina oli aika surrealistinen olo esitellä viikonlopun tuotoksia Valkoisen talon auditoriossa USA:n johtaville oppimis- ja teknologia-alojen päättäjille.

Oli hurjaa huomata, minkälainen maine Suomella (ja vihaisilla linnuilla) on USA:ssa. Päädyin viikonlopun aikana punaisessa Angry Birds -hupparissa varmaan yli sataan selfie-kuvaan USA:n vaikutusvaltaisimpien johtajien kanssa. En ollut koskaan aiemmin tajunnut, kuinka iso juttu Rovion peli on Suomen ulkopuolella. Ja koko juttu on syntynyt siitä, että kourallinen ihmisiä on uskonut niin paljon tekemiseensä, että on jaksanut yrittää uudelleen ja uudelleen.

Meillä on kaksi voimakasta trendiä käynnissä. Yksi näistä on pelon trendi: maailma muuttuu yhä nopeammin, ja se on pelottavaa. Monet uskovat, että kohta seuraa lopullinen romahdus. Pelon trendi kutistaa. Se tekee maailman pieneksi ja ahdistavaksi.

Toinen trendi on puolestaan toivon trendi. Se saa katsomaan kohti tulevaisuutta ja uskomaan uusiin mahdollisuuksiin. Myös sellaisiin, joita emme vielä osaa nähdä tai edes aavistaa.

En osaa sanoa, kumpi näistä trendeistä vie voiton. Mutta tiedän kirkkaasti, kumpaa haluan itse olla rakentamassa.

Toivo tekee maailmasta suuremman ja kauniimman ja se auttaa meitä rakentamaan uutta. Toivo auttaa meitä näkemään maailman kauniina, jopa kauniimpana kuin se nyt on. Ja sitten tarttumaan toimeen ja tekemään.

Maailma ei ole pysyvä paikka, vaan se on alati liikkeessä. Me emme ole yhtä kuin historiamme. Siitä voimme oppia, ja huomenna teemme asiat fiksummin kuin ennen.

Kaikkiin asioihin emme voi vaikuttaa. Mutta siellä missä voimme, ehkä pitäisi. Tulevaisuus on aina ensin tarinaa. Jos uskallamme unelmoida, pystymme tekemään ihan mielettömän huikeita juttuja. Kunhan vaan sitten tartumme toimeen.

Maailmaa voi nähdäkseni muuttaa kahdella tavalla: muuttamalla ajattelua tai muuttamalla asioita. Ja usein asioita voi muuttaa muuttamalla ensin ajattelua: uskomalla siihen, että uskomatonkin on mahdollista.

Maailmasta vain puolet on totta. Loput perustuu ajatuksiimme, asenteisiimme ja unelmiimme.

Todellisuus on se taustakangas, jolle maalaamme monenkirjavat kuvitelmamme.