Miksi Lightneer on olemassa?

Mitä jos voisimme hyödyntää pelejä oppimisessa? Tämä oli kysymys, joka lopulta johti Lightneerin perustamiseen. Eikä vain mitä tahansa pelejä. Mitä jos voisimme koota tiimin maailman parhaista pelisuunnittelijoista luodaksemme uudenlaisia oppimiskokemuksia?

Tutkittuamme näitä kysymyksiä lähes viisi vuotta, perustimme firman. Sen missio on aika kunnianhimoinen. Pysytyisimmekö kehittämään oppimispelejä, jotka olisivat yhtä rakastettuja ja laajasti pelattuja kuin maailman parhaat pelit, kuten Angry Birds, Clash of Clans tai Candy Crush Saga.

Päämäärämme on yksinkertainen.

1

Ihmiset pelaavat mobiilipelejä keskimäärin kaksi tuntia päivässä. Pystyisimmekö ottamaan siivun noista kahdesta tunnista ja suuntaamaan sen toimintaan, joka on tismalleen yhtä hauskaa – mutta jossa samalla opit uusia asioita hiukkasfysiikasta biologiaan, historiasta uusiin kieliin?

2

Me haluamme olla puuttuva lenkki, joka rakentaa epämuodollisissa tilanteisa yhteyksiä oppiaineisiin, jotka eivät välttämättä muuten innostaisi muodollisen opetuksen piirissä. Niin nuoret kuin vanhatkin voivat tutkia vapaasti vaikkapa periodista taulukkoa Lightneerin pelissä. Ei siksi, että he haluavat oppia fysiikkaa – vaan koska peli nyt vaan sattuu olemaan tosi hauska ja mukaansatempaava.

3

Kohdatessaan sitten tällaisia yleensä mutkikkaina pidettyjä aineita muodollisen opetuksen piirissä, esimerkiksi luokkahuoneessa, pelaajat tunnistavat salamannopeasti käsitteitä, jotka ovat tulleet tutuiksi pelin kautta. Sen sijaan, että he kokisivat monimutkaiset aiheet ahdistavina, pelaajat innostuisivat niistä entisestään. Opettaja kun voi kuitenkin kertoa valtavan paljon lisää vaikkapa siitä, mistä atomeissa oikeastaan on kysymys.

4

Näemme pelimme ennen kaikkea siellä, missä päiviä täyttävät mobiilipelit, sosiaalinen media ja muu digitaalinen ajanviete. Tarkoituksenamme on tarjota jotain yhtä hauskaa, mutta niin että se auttaa salaoppimaan valtavasti ideoita ja käsitteitä, joita voi sitten syventää muodollisessa opetuksessa. Tästä syystä emme pidä pelejämme opetuksen työkaluina – vaan ensi sijassa tapana pitää hauskaa ihan uudella tavalla.

Oppimista ei tarvitse hauskuunnuttaa. Oppiminen, silloin kun sitä tapahtuu, on jo sellaisenaan yksi huikeimpia juttuja, mitä ihminen voi kokea. Oppiminen on hauskaa.

Tämän uuden tavan oppia pelien avulla haluamme esitellä maailmalle, alkaen ensimmäisen pelimme julkaisusta. Hiukkasfysiikkapeli BIG BANG LEGENDS julkaistaan tammikuussa 2017.

Teksti on käännös alun perin Lightneerin blogissa ilmestyneestä kirjoituksesta.

Kohti tulevan ajan maailmaa

Nyt on aika jännää aikaa. Tiistaina julkaistiin uusi kirjani Monenkirjavia kuvitelmia. Olen kirjoittanut aika paljon käytännönläheisiä kirjoja. Nyt halusin kirjoittaa pohdiskelevamman, filosofisemman teoksen.

Kirja käsittelee todellisuuden ja kuvitelmien rajoja. Unia ja unelmia, haaveita ja niiden todeksi tekemistä. Kirjan julkaisu ajoittui tosi jännään kohtaan elämässäni. Tulin nimittäin tiistai-iltapäivänä takaisin Suomeen Washingtonista. Tiistai-illan kirjajulkkarit olivat huikea ja lähes surrealistinen kokemus, kiitos kaikkien paikalle tulleiden ihanien ihmisten, huikeiden sirkus- ja lauluesitysten sekä myös jetlagin sumentamissa aivoissani pyörineistä viikonlopun tapahtumista.

Vietimme viikonlopun yhdessä Rovion Peter Vesterbackan ja Lauri Koutaniemen kanssa White House Education Game Jam -tilaisuudessa. Värkkäsimme uudenlaista oppimisympäristöä oppimispelitilaisuudessa, jossa olimme ainoa USA:n ulkopuolinen tiimi. Maanantaina oli aika surrealistinen olo esitellä viikonlopun tuotoksia Valkoisen talon auditoriossa USA:n johtaville oppimis- ja teknologia-alojen päättäjille.

Oli hurjaa huomata, minkälainen maine Suomella (ja vihaisilla linnuilla) on USA:ssa. Päädyin viikonlopun aikana punaisessa Angry Birds -hupparissa varmaan yli sataan selfie-kuvaan USA:n vaikutusvaltaisimpien johtajien kanssa. En ollut koskaan aiemmin tajunnut, kuinka iso juttu Rovion peli on Suomen ulkopuolella. Ja koko juttu on syntynyt siitä, että kourallinen ihmisiä on uskonut niin paljon tekemiseensä, että on jaksanut yrittää uudelleen ja uudelleen.

Meillä on kaksi voimakasta trendiä käynnissä. Yksi näistä on pelon trendi: maailma muuttuu yhä nopeammin, ja se on pelottavaa. Monet uskovat, että kohta seuraa lopullinen romahdus. Pelon trendi kutistaa. Se tekee maailman pieneksi ja ahdistavaksi.

Toinen trendi on puolestaan toivon trendi. Se saa katsomaan kohti tulevaisuutta ja uskomaan uusiin mahdollisuuksiin. Myös sellaisiin, joita emme vielä osaa nähdä tai edes aavistaa.

En osaa sanoa, kumpi näistä trendeistä vie voiton. Mutta tiedän kirkkaasti, kumpaa haluan itse olla rakentamassa.

Toivo tekee maailmasta suuremman ja kauniimman ja se auttaa meitä rakentamaan uutta. Toivo auttaa meitä näkemään maailman kauniina, jopa kauniimpana kuin se nyt on. Ja sitten tarttumaan toimeen ja tekemään.

Maailma ei ole pysyvä paikka, vaan se on alati liikkeessä. Me emme ole yhtä kuin historiamme. Siitä voimme oppia, ja huomenna teemme asiat fiksummin kuin ennen.

Kaikkiin asioihin emme voi vaikuttaa. Mutta siellä missä voimme, ehkä pitäisi. Tulevaisuus on aina ensin tarinaa. Jos uskallamme unelmoida, pystymme tekemään ihan mielettömän huikeita juttuja. Kunhan vaan sitten tartumme toimeen.

Maailmaa voi nähdäkseni muuttaa kahdella tavalla: muuttamalla ajattelua tai muuttamalla asioita. Ja usein asioita voi muuttaa muuttamalla ensin ajattelua: uskomalla siihen, että uskomatonkin on mahdollista.

Maailmasta vain puolet on totta. Loput perustuu ajatuksiimme, asenteisiimme ja unelmiimme.

Todellisuus on se taustakangas, jolle maalaamme monenkirjavat kuvitelmamme.

Taivas ja helvetti

Osallistuin eilen Terho Puustisen ja Mika Mäkeläisen Taivas+Helvetti -kirjan julkistamistilaisuuteen. Samassa tilaisuudessa esiteltiin myös uusi yrityskonsepti The Pop Up Company.

Taivas+Helvetti -teoksessa 21 yrittäjää kertoo kokemuksistaan. 18 yrittäjää on onnistunut, niin kuin sokeuduttuaan valosuunnittelijaksi (!) ryhtynyt Jukka Jokiniemi, joka pyörittää nykyään miljoonabisnestä; kymmenien pieleen menneiden pelien jälkeen Angry Birdsin kumppaneineen pyöräyttänyt Niklas Hed; tai peruskoulun keskiarvolla 6.8 pelimaailman huipulle ponnistanut Supercell-guru Mikko Kodisoja.

Mutta kaikki yritystarinat eivät pääty menestystarinoihin. On myös niitä, jotka Berndt von Frenckellin tapaan joutuvat laittamaan lapun vuosisatoja suvussa pysyneen yrityksen luukulle. Mutta edes yrityksen konkurssi ei ole yrittäjälle maailmanloppu. Niin kuin Jari Sarasvuo totesi tilaisuudessa, joskus on kuoltava eläessään jotta voi uudistua.

Tilaisuudessa monet yrittäjät kertoivat kokemuksistaan. Huikeinta antia olivat kaksi alle parikymppistä Nuori Yrittäjyys Ry:n kautta oman yrityksensä perustanutta pojankloppia. Erityisesti Valtteri Vainion loppukaneetti tiivisti kaiken olennaisen yrittäjyydestä. Pian 18 vuotta täyttävä Vainio on perustanut muun muassa peräkärryjä valmistavan yrityksen. Hän totesi: ”Ei mulla mitään muuta viisautta ole kuin että yrittää täytyy vaan kauheasti. Sillä tavalla mä aion pärjätä.”

Mutta tämä on hurja juttu.

Tilaisuudessa lanseerattiin myös The Pop Up Company -niminen uusi yritys. Yrityksen ovat perustaneet Mika Mäkeläinen ja Kari Aalto, ja sen takana on suomalaisen yritysmaailman terävintä kärkeä Risto Siilasmaasta Matti Vanhaseen.

Yhteiskunnallisen yrityksen tarkoituksena on tulla Suomen suurimmaksi nuorisotyöllistäjäksi. Sen päämääränä on ohjata nuoria perustamaan omia pienempiä ja suurempia yrityksiä. Työllistää itsensä; työllistää kaverinsa. Kokeilla kaikenlaista ja katsoa, mistä oma intohimo todella löytyy. Missä oma intohimo todella kohtaa maailman tarpeet.

The Pop Up Company pyrkii madaltamaan jo nyt Suomessa matalalla olevaa yrittäjäksi ryhtymisen kynnystä. Nyt ei tarvita kuin yrittäjäasennetta ja idea; se riittää.

Kun nuori yrittäjänalku keksii vaikkapa, että hän voisi olla innostunut sisustamisesta, voi The Pop Up Company yhyttää hänet yhteen uutta toimistoaan kalustavan pienyrityksen kanssa. Aluksi toimeksianto voi tarkoittaa Ikea-kalusteiden kokoamista; mutta kuka tietää mitä kaikkea uudesta yhteydestä voi versoa, eritoten jos Pop Up -yrittäjä on aitoa intoa täynnä.

Anu Manner tiivisti olennaisesti monien suomalaisten asenteen yrittäjiä kohtaan. Hänen kotonaan yrittäjiä pidettiin ”huijareina, jotka ajavat Mersua rusetti kaulassa”. Tosi asiassa suurin osa nykyajan yrittäjistä on ihan tavallisia ihmisiä; monia heistä ajaa eteenpäin aito intohimo tekemistä kohtaan.

Tunnelma tilaisuudessa oli huippuluokkaa. Satojen ihmisten yleisö otti Savoy-teatterissa esitetyn viestin riemuiten vastaan. Kyllä, me tarvitsemme lisää yrittäjiä. Ei, me emme tarvitse pakkoyrittäjiä, joille työ on raskasta raatamista. Me tarvitsemme lisää innostusta; lisää kokeilun mahdollisuuksia; lisää esimerkkejä siitä, miten onnistutaan. Ja myös siitä, miten epäonnistutaan. Että sekin on ihan okei. Sitten noustaan taas pystyyn ja yritetään uudestaan.

Kaikki eivät voi ruveta yrittäjiksi, eikä kaikkien tarvitsekaan. Mutta ne, joita ajaa polttava intohimo jotakin uuden tekemistä kohtaan – oli kyse sitten peräkärryistä, peleistä tai design-lampuista – mahdollistavat meille ihan uudenlaisen maailman; optimistisen maailman.

Kuulin taannoin, että kulttuurit, joissa keskustelu on dystooppista – siis uhkia maalailevaa – kuihtuvat. Kulttuurit, joissa keskustelu on utooppista – siis tulevaisuudenuskoista – taas kukoistavat. Mutta entäpä jos keskustelu olisikin eutooppista? Utopian etymologia on u-topos, ei-paikka. Eutopian taas eu-topos, hyvä paikka. Siis mitä jos keskustelu olisikin hyvää paikkaa rakentavaa? Keskittyisi siis siihen, mitä voisimme konkreettisesti tehdä juuri nyt, jotta vaikkapa Suomesta tulisi kymmenessä vuodessa eutopia, hyvä paikka?

Taivas+Helvetti -kirjan ja The Pop Up Companyn lanseeraustilaisuudessa mieleen piirtyi uusi eutooppinen Suomi: sellainen paikka, jossa ideat kohtaavat tekijät, ja tekijät kohtaavat teon tarvitsijat.

Nyt vaan kääritään hihat ja aletaan rakentaa eutopiaa. Se on nimittäin täysin tehtävissä.

Hurja juttu.

Missä lymyää uusi vihainen lintu?

Minua on ihmetyttänyt viime aikoina talouslehdistöön pesiytynyt vihaisen linnun metsästys. Samalla kun into Nokiaa ja jättiyrityksiä kohtaan on laantunut, on huomio siirtynyt kansainvälistä suursuosiota nauttivan Rovion menestystarinaan. Siinä missä takavuosina jahdattiin uutta Nokiaa, on talousgurujen tähtäimessä nyt seuraava Angry Birds.

Tämä on erityisesti harmillista siksi, että rahavirrat suunnataan juuri tällaisten menestystarinoiden mukaan. Tosi asiassa menestys ei kumpua formaatista – ei sen enempää kännykkäjätiksi päivittyneestä kumisaapastehtaasta, kuin hupiprojektista kansainväliseksi sukseeksi ponnahtaneesta pelipajastakaan. Elinkelpoisia kopioita mahtuu maailmaan yksi, enimmillään kaksi, kuten Al Ries opasti takavuosien loistoteoksessaan Focus. Uudet läpimurrot kumpuavat aidosta innostuksesta, osaamisesta ja, kuten Edison aikanaan teroitti, kovasta työstä.

Nähdäkseni suomalaisen innovaatiopolitiikan tulisikin päivittyä hakemaan ennen kaikkea kutsumuksellisesti ja rakkaudella omaan työhönsä suhtautuvia uusia tekijöitä. Sen sijaan, että rahahanat avataan aina uusimman villityksen mukaan, olisi hyvä, että tukea suunnattaisiin ennen kaikkea innostuksen ja osaamisen mukaan.

Angry Birds yllätti suomalaisen bisneskentän täysin puun takaa. Uusi vihainen lintu löytyy tuskin pelipajasta. Se löytyy yhtä yllättävän nurkan takaa, jostain, missä joku värkkää lähes koko valveillaoloaikansa rakastamansa asian parissa – oli sitten kyse 3D-printtereistä tai paperilennokeista. Läpimurto ei synny formaatteja kopioimalla. Läpimurto syntyy intohimosta.