Ennen ryhtymistäni filosofin uralle työskentelin kymmenisen vuotta ammattisäveltäjänä. Pääasiassa toimenkuvaani kuului säveltämistä TV-ohjelmiin ja mainoksiin sekä äänilevyjen tuottamista. Pääsin työskentelemään suomalaisten huippuartistien ja -muusikoiden kanssa. Urani aikana julkaisin myös kolme sooloalbumia.
Sävelnikkarin ura oli haaveeni 14-vuotiaasta asti. Päätös saattoi olla hieman hätäinen. 25-vuotiaana aloin oivaltaa, ettei musiikki yksin riittänyt kannattelemaan elämääni. Siitä seuranneen etsikkoajan päätteeksi päädyin opiskelemaan filosofiaa ja lopulta nykyiseen pisteeseen johtaneelle tielle. Kutsumukseni kiteytyi entisestään: tieteen parissa voin käyttää aikani täysipainoisesti juuri niihin asioihin, jotka puhuttelevat minua eniten.
Viime syyskuussa menneisyyteni yllätti minut kuitenkin täysin puun takaa. Olin palaamassa kokousmatkalta Englannista ja kuuntelin lentokoneessa julkaisemattomia sävellyksiäni. Lentomatkan aikana kymmenen kappaletta asettuivat sujuvasti peräkkäin: tuloksena oli kiehtova musiikillinen kokonaisuus. Kiitoradan lähestyessä tajusin kuuntelevani neljättä soololevyäni.
En ole ajatellut tehdä paluuta musiikin pariin – kutsumukseni on nykyään toisaalla. Tuntuisi silti vaikealta jättää nämä kappaleet pöytälaatikkoon pölyttymään. Olkoon tämä siis eräänlainen tilinpäätös yhdestä elämänvaiheesta.
Albumi liikkuu tieteiselokuvan ja tieteiskirjallisuuden klassikoiden maisemissa. Isaac Asimovin robottikirjojen teknokaupungeista siirrytään Fritz Langin Metropoliksen sykkeeseen. Jos pidät elokuvamusiikista tai sci-fi-syntetisaattoripopista, lataa albumi Land of Willow City of Steel ilmaiseksi osoitteesta songsworth.com.
Ajattelun ammattilainen 
Kiitos musiikista. Kävin kuuntelemassa levyä – ja itse asiassa tallensin levynkin, mutta missasin sen jonnekin bittiavaruuteen. Aloitin päätösraidasta, koska halusin rikkoa kuparisen ja se toi mieleen Kitaron. Muita mielleyhtymiä olivat jooga, hieronta ja näin Olympialaisten aikaan Arnold Schwarzenegger kantamassa soihtua.
Mika,
Kiitos kommentista! Hauskoja mielleyhtymiä :). Levy liikkuu tosiaankin tukevasti new age -maastossa. Itselleni Kitaron musiikki ei ole kovin tuttua, mutta Jarret ja Vangelisit tuli kyllä kuunneltua nuoruudessani puhki. Kitaro liikkuu käsittääkseni paljolti samanlaisessa maastossa?
Jos albumi hukkui jonnekin, saat tästä linkistä ladattua sen suoraan koneellesi:
http://bit.ly/dvDmO2
Kitaro on joo samanhenkistä. Tosin suosikkini Kojiki on enemmänkin akustista jossa useampi soittaja mukana.
Ascension on kanssa kaunis veto. Kuuntelin aikanaan Hooked on Classicsia ja Ascension on samantyyppistä; ”klassista” rumpukoneen kera. En ole vielä päässyt levyä kuuntelemaan stereoiden kautta. Kiinnostaa tietää onko siinä 3D-vaihekikkailuja? Illuusiojuttuja tarkoitan, ääniä jotka tuntuvat tulevan muualta kuin kaiuttimista?
Mika,
Kuuntelin pätkän tuota Kojikia, ja se on kyllä vaikuttavan kuuloista musiikkia. Täytyy tutustua siihen rauhassa ajan kanssa.
Varsinaisia vaihekikkailuja en ole harrastanut levyllä, mutta kyllä kaikissa raidoissa on muistaakseni käytetty jonkinlaisia stereolevittimiä, vaihelevitettyjä phasereita ja flangereita, joilla stereokuva kasvaa kaiutinlinjan ulkopuolelle. Mutta studiokikkailu on ollut tällä levyllä varmaankin vähäisintä verrattuna aikaisempiin tekemisiini.
Jos muuten 3D-soundit kiinnostavat, niin holofoniikka voi kolahtaa. Nämä ovat mielestäni hurjan vaikuttavia, tosin toimivat vain kuulokkeet päässä:
http://premson.net/sounds.htm
Täytyy kuunnella levyä kuitenkin vielä stereoittenkin kautta jahka tässä ehtii.
Premsonilta en kuullut yhtikäs mitään. 😦
Octave Illusion -testi on kyllä tullut tehtyä. Oli mielenkiintoinen.
http://volyymi.wordpress.com/2010/02/07/kuuletko-harhoja/