Tag Archives: elämänlaatu

Kaikki ovat oikeasti vähän outoja

28/10/2013

4 kommenttia

Kaikki ovat oikeasti vähän outoja.

Ongelmana on, että kun suorimme ovesta ulos, alamme esittää normaalia.

Tämän seurauksena luulemme, että kaikki muut ihmiset ovat keskimäärin järkeviä ja harkitsevia, suuttuvat harvoin, puhumattakaan siitä, että päähän pälkähtäisi toisinaan kaikenlaisia kummallisia ajatuksia. Sehän on hullua!

Keskimäärin muut ihmiset tuntuvat toimivan tilanteissa aika rationaalisesti. Kun yhteiskuntaa vielä johdetaan olettamalla, että ihminen on rationaalinen eläin, on sekasotku valmis.

Meidän kykymme vaikuttaa ajatteluumme ja toimintaamme on paljon vähäisempi kuin luulemme. Ja samalla paradoksaalisesti paljon suurempi.

Et voi estää itseäsi ajattelemasta. Yritä vaikka. Edes parhaat zen-munkit eivät tähän pysty. Päähän siis pälkähtää mitä pälkähtää. Itse asiassa mitä enemmän pistät hanttiin, sitä hanakammaksi ajatus kiihtyy.

Samaten mieleen alkaa tunkevaa mielitekoa, sanotaanko vaikka suklaapatukkaa kohtaan, ei saa käskemällä hiljaiseksi. Halulta siipien katkominen on tavattoman vaikeaa. Muutoinhan kaikki olisivat mallin mitoissa.

Ja silti me oletamme, että ne ihmiset, jotka pystyvät pysyttelemään kondiksessa tai pitävät pään kylmänä kriisitilanteissa vaan ikään kuin päättäisivät jokaisen suklaahimon kohdalla, että en syö.

Tosi asiassa me olemme kaikki vähän outoja. Ehkä tekisikin hyvää esittää normaalia vähän vähemmän, niin että näkisimme miten normaalia on oikeastaan olla vähän outo. Että se on itse asiassa ihan okei.

Sinä et ole kuitenkaan sama asia kuin ajatuksesi. Itse asiassa voit vaikuttaa paljonkin siihen, miten ajattelet. Et siihen, mitä päähäsi pälkähtää. Mutta siihen, mitä sitten tapahtuu.

Vaikkei ajattelun käskeminen ole kauhean fiksua, on meillä käytössämme valtavat voimavarat vaikuttaa ajatteluumme. Ajatuksia ei voi komentaa. Mutta niitä voi ohjata. Kunhan ensin tajuamme, ettei se tapahdu sillä tavoin kuin normaalisti luulemme.

Ajatukset ovat kuin joenjuoksuja. Väliin hyppääminen aiheuttaa pärskeitä. Mutta kaivamalla kärsivällisesti uutta uomaa voi ajattelua muuttaa.

Outoa ajattelu tulee olemaan aina, ainakin vähän. Mutta uusia uria uurtamalla päivä päivältä palkitsevampaa.

9 askelta merkitykselliseen ja tulokselliseen elämään

12/11/2012

4 kommenttia

Kuten filosofikollegani Frank Martela linjaa, elämää voi tarkastella projektina tai sitä voi tarkastella tarinana. Tarinaelämä on kokemuksellista hetkessä elämistä. Sen sisältönä ovat pienet kauneuden hetket arjen ja juhlan keskellä.

Elämä projektina keikahtaa puolestaan helposti sokeaksi ylisuorittamiseksi. Tuloksellisuus ja aikaan saaminenkin ovat kuitenkin kivaa silloin kun ne ovat osa jotain upeaa tarinaa.

Nähdäkseni elämällä pitää siis olla tarina – mutta tarina voi olla myös uuden rakentamista tai kokemattomien korpimaiden pioneerina koluamista.

Tuloksellisuus ja aikaansaaminen eivät ole pohjimmiltaan rakettitiedettä. Tärkeintä on ensinnäkin, että teet sitä, mitä rakastat. Ja toisekseen, että teet asioita.

Tässä yhdenlainen kartta siitä, miten asioita saadaan aikaiseksi hauskasti ja tehokkaasti.

1. Tunnustele suuntaasi

Jos et tiedä, minne olet menossa, ei kannata painaa kaasua pohjaan. Kuka tietää, mistä Siperiasta löydät itsesi? Aluksi onkin hyvä pysähtyä miettimään, mitä oikeasti haluat tehdä elämässäsi. Mitkä ovat luonteenvahvuuksiasi? Mitä arvostat kaikkein eniten?

Hyvä kysymys on: mistä haluat, että sinut muistetaan sitten kun on aika lähteä? Tämä on ihmiselämän vaikeimpia kysymyksiä, eikä siihen lopullista vastausta löydä koskaan. On kuitenkin selvästi parempia ja huonompia suuntia matkata. Tutkiskelemalla itseäsi ja maailmaasi löydät ennen pitkää juuri sinulle oikean suunnan.

2. Harhaile rauhassa

Ihmisen ei pitäisi tehdä mitään, mitä hän ei halua tehdä – paitsi jos hän ei halua vielä tehdä mitään, hänen pitäisi tehdä kaikkea. Jos suunta ei ota löytyäkseen vielä, älä masennu. Ala sen sijaan kokeilla rohkeasti kaikkea uutta.

Ajatuskapasiteettimme on sen verran rajallinen, että sen varassa on monesti vaikea löytää sormia napsauttamalla, mikä olisi kaikkein kiinnostavinta. Mutta kun alat rohkeasti kokeilla uutta, on vain ajan kysymys, kun törmäät siihen, mitä haluat tehdä.

Valitse vaikka joka kuukausi uusi harrastus tai sivuhomma ja tunnustele, miltä se tuntuu. Pidä kiinni niistä, jotka tuntuvat hyviltä. Anna tylsien touhujen olla.

3. Tutki

Kun alat hahmottaa, mitä haluat tehdä, haali käsiisi kaikki mahdollinen tieto siitä. Googlaa. Selaa Wikipedia-artikkeleita. Juttele kaverien kanssa. Kysy, tunteeko joku alasi gurun. Lue alan lehtiä. Mene kirjastoon ja pakkaa laukkusi täyteen aihetta käsitteleviä kirjoja.

Voin vakuuttaa, että vaikka lukisit normaalisti vain yhden kevyen kesäkirjan vuodessa, löydät itsestäsi salamanräpäyksessä kirjatoukan, kun alat tutustua johonkin sellaiseen aihepiiriin, josta olet oikeasti innoissasi.

4. Omistaudu sille, mikä on kivaa

Maailman menestyksekkäimpiin liikemiehiin kuuluva Richard Branson totesi, että hänelle tekemisen merkittävin kriteeri on se, että on kivaa – ei se, että tienaa paljon rahaa tai edes se, että yritykset menestyvät. Nämä ovat vain resurssi sille, että voi tehdä upeita asioita elämässä.

Niin kuin Steve Jobs sanoi Stanfordin puheessaan, jos huomaat monena aamuna peräkkäin ajattelevasi, ettet halua tehdä, mitä aiot tänään tehdä, muuta jotain. Älä muuta kaikkea kerralla, mutta muuta jotain, vaikka sitten jotain ihan pientä. Näin huolehdit, että pysyt liikkeessä, etkä jää paikoillesi polkemaan elämään, joka ei palkitse.

5. Aseta päämääriä

Kun olet löytänyt suuntasi ja tiedät, mikä on juuri sinusta kivaa, mieti, minkälaiset tavoitteet tukisivat unelmaelämääsi parhaiten. Missä haluaisit olla töissä? Minkälaisessa sosiaalisessa yhteisössä haluaisit elää? Millä paikkakunnalla? Gandhi sanoi: ”Ole se muutos, jonka haluat nähdä maailmassa.” Minkälainen muutos juuri sinä olet?

Ja kyllä, rahallakin on väliä. Mutta taloudellisten tavoitteiden kanssa kannattaa olla siinä varovainen, että asetat ne siihen, mikä tukee unelmaelämääsi – etkä liian ylös. Muuten kaikki aikasi menee helposti rahakasan kasvattamiseen. Yksinäisenä Roope Ankkana elämä on kuitenkin harvoin kovin palkitsevaa.

6. Aseta etappeja

Mark Twain sanoi: ”Onnistumisen salaisuus on aloittamisessa. Aloittamisen salaisuus on siinä, että pilkot suuret tehtävät riittävän pieniin osiin.” Jos tehtävälistalla on vaikka asunnon osto tai työn haku, jää mammuttiprojekti helposti kaiken akuutimman jalkoihin. Niin kuin Facebookin tarkisteluun.

Jaa suurprojektit etappeihin. Missä haluat olla vuoden päästä projektissasi? Entäs kuukauden? Konkretisoi vielä lopuksi jokaiselle projektille yksi konkreettinen toimi, jolla lähdet liikkeelle. Näin pääset alkuun, oli tavoitteesi kuinka valtava tahansa. Maraton-treenikin alkaa ensimmmäisestä juoksuaskeleesta.

7. Seuraa kehitystäsi

Jos etappisi ovat mitattavissa, mittaa niitä. Jos eivät, kirjoita kerran viikossa ylös tuntemuksiasi ja seuraa sitä, miten projektisi etenevät ja etapit tulevat saavutettua.

Oman elämän seurantaan on olemassa valtavan paljon työkaluja. Kokeile päiväkirjan pitämistä. Tee listoja. Käytä jotain verkkopalvelua tai appista. Kokeile vaikkapa oman hyvinvoinnin seurantaan kehitettyä loistavaa Vojo-appia.

Kirjoita säännöllisesti ylös, mikä on mennyt hyvin – ja mitä teet seuraavaksi vielä paremmin. Jos et pääse etappiisi tai epäonnistut, pura ongelma käyttämällä vaikkapa erehdysten hallinta -työkalua. Ja kun onnistut, muista pysähtyä hetkeksi nauttimaan tähtihetkestäsi. Mutta vain hetkeksi. Niin kuin Laotse sanoi: ”Tee työsi, astu sivuun. Siinä on tiesi sisäiseen rauhaan.”

8. Ajattele

On hullua, että tämä listan tärkein kohta tulee vasta nyt. Mutta ajattelin, että siivoan ensin nuo konkreettisimmat apuneuvot pois alta.

Kuten Ralph Waldo Emerson sanoi, jokaisen teon esi-isä on ajatus. Ajattelu on kaiken toimintamme ja elämämme alku ja juuri. Olet sitä, mitä ajattelet.

Varaa siis aikaa päivittäin tai ainakin viikoittain sille, että ajattelet. Siis vain ajattelet – et räplää älykännykkää tai selaa päivän lehteä samalla. Annat siis ajatuksen juosta omaan tahtiin, tutustut omaan tiedostamattomaasi ja kirjoitat tarvittaessa uudet oivallukset ylös.

On käsittämätöntä, ettei ihmisillä ole nykyaikana aikaa ajatella. Varaa aluksi vaikka vain puoli tuntia viikossa pelkälle ajattelulle. Huomaat heti muutoksen hyvinvoinnissasi. Puolen vuoden päästä näet myös tuloksia.

9. Palaa säännöllisesti kohtaan yksi

Elämä ei ole projekti – elämä on tarina. Ja tarinoissa on käänteitä, taitekohtia ja uusia alkuja. Ihmisen elämä kulkee harvoin yksiä kiskoja pitkin kehdosta hautaan. Vuoden, enintään kahden välein onkin tästä syystä hyvä pysähtyä ottamaan uudestaan suuntaa ja miettimään, mitä oikeasti haluat.

Ennen kaikkea on tärkeää pohtia sitä, mikä tekee juuri sinun elämästäsi merkityksellisen. Miten voit elää elämääsi niin, että sinulla on pääasiassa todella hyvä olla – ja samalla palvelet toisia ihmisiä parhaalla mahdollisella tavalla tuottamalla heille iloa tai hyötyä?

Jokainen ihminen on arvokas ja jokainen elämä on tärkeä. Jokainen elämä on myös merkityksellinen. Ennen kaikkea, elämällä on merkitys, kun annat sille merkityksen.

PS. Tällä viikolla vietetään Ajattelun viikkoa. Tutustu viikon tapahtumiin täällä.

Miksi ihmeessä yhteiskunnan perusyksikkö on kuluttaja?

22/10/2012

13 kommenttia

Minusta on älytöntä, että ihmisistä puhutaan jatkuvasti kuluttajina. Tarkoittaako tämä sitä, että kuluttaminen on inhimillisen olemassaolon keskipiste? Meidän tarkoituksemme maailmassa on siis maksimoida talouskasvu ja haalia enemmän kamaa kuin naapurilla. Ja mitä päämäärää varten?

Eikö elämässä ole tärkeämpiäkin päämääriä kuin kuluttaminen?

Itseisarvoinen kulutus ei lisää onnellisuutta tai hyvinvointia. Päin vastoin, se voi aiheuttaa jopa pahoinvointia. Jokainen turha tavara vastuuttaa siitä huolehtimiseen ja kuormittaa ajattelua. Liika omaisuus voi myös saada vauhkoon tilaan, kuten taannoisessa Quora-kyselyssä selvisi: uusmiljonääri tietää hyvin olevansa onnettomampi kuin ennen rikastumistaan. Silti rahoista luopuminen on mahdoton ajatus. Siellä, missä on sydämesi on aarteesi. Mutta missä ihmisen sydän oikeasti herää loistoon?

Voisiko ihminen olla ennemminkin kokija? Siis sellainen olento, joka ottaa jokaisesta hetkestä sen parhaat puolet irti. Pysähtyy nauttimaan linnunlaulusta. Auttaa mummon tien yli. Haistelee tuoretta kahvikupillista pari minuuttia ennen ensimmäistä hörppyä? Elää hetkessä ja nauttii joka hetkessä täysin rinnoin.

Tai voisiko ihminen olla onnellistuja? Sellainen, joka etsii itselleen oikeaa paikkaa maailmassa, merkityksellistä sisältöä. Ihminen, joka tähyää tulevaan ja haaveilee paremmasta maailmasta. Katsoo taaksepäin sitä, mikä on jo nyt mennyt hienosti, ja mitä virheistä voi oppia. Semmoinen otus, joka etsii ympärilleen aidosti rikastavia ihmisiä ja pyrkii tekemään toisille hienoja asioita.

Tai ehkäpä ihminen on sittenkin tekijä? Tämä viehättää minua jotenkin näistä vaihtoehdoista eniten. Mitä jos yhteiskuntamme perusyksikkö olisikin sellainen, joka muuttaa omilla toimillaan tulevaisuudenhaaveensa myös todellisiksi. Selvittää, missä oma sydän sykkii voimakkaimmillaan, missä voi tehdä eniten upeita juttuja. Käyttää päivisin tuntikaupalla aikaa siihen, että muuttaa maailmaa paremmaksi ja jättää pienen jäljen maailmankaikkeuteen? Sellainen, joka voi kuolinvuoteellan todeta, että on hyvä lähteä: jätin tämän paikan paremmaksi, kuin minä sen löysin.

Minun mielestäni kaikki kolme vaihtoehtoa ovat aivan loistavia. Ihminen voi elää upeaa ja palkitsevaa elämää niin kokijana, onnellistujana kuin tekijänäkin. Mutta kulutus? Kuluttaminen tekee hyvää vain silloin kun silläkin on tarkoitus.

Sinä olet loistava juuri sellaisena kuin olet

13/04/2011

10 kommenttia

Oma-apukirjallisuus on nykyään merkittävä kirjallisuudenhaara, josta löytyy niin perusteetonta hömppää kuin aidosti toimivia ja testattuja ratkaisujakin. Oma-avun eli self-help:in ytimessä on muutos: miten juuri sinä voit muuttua paremmaksi ihmiseksi. Minua on kuitenkin jo tovin vaivannut tämä oma-avun perusteesi. Miksi oikeastaan pitäisi muuttua?

Suhde omaan toimintaan voidaan jakaa karkeasti kahteen luokkaan.

Alun perin kuluttajatutkimuksesta lainatut maksimaattorin ja satisfaattorin käsitteet kuvaavat näitä kahta luokkaa hyvin. Maksimaattori on oma-apukirjallisuuden kohderyhmää. Hän pyrkii jatkuvasti ylittämään itsensä ja kehittymään päivä päivältä paremmaksi. Hän ei ole koskaan ihan tyytyväinen itseensä – aina voisi tehdä jotain paremmin.

Satisfaattorille puolestaan riittää, että asiat ovat suurin piirtein hyvin. Ei sillä nyt ole niin väliä, jos vatsanseutu vähän pullottaa, jos kokeet menevät keskimäärin läpi, tai jos välillä pitää käydä huuhtelemassa arkistressi baarissa alas. Pääasia on, että asiat menevät kuitenkin ihan kivasti.

Oma-apukirjallisuus on maksimaattoreiden maksimaattoreille suuntaamaa kirjallisuutta. Ongelmana on, että harva maksimaattori tajuaa, että myös satisfaattoreita on olemassa. Jokainen ihminen ei ole välttämättä tyytymätön omaan elämäänsä, vaikkei olisikaan aktivoinut sisäistä sankariaan. Mutta yhteiskunnan kehittyessä yhä suosiollisemmaksi maksimaattoreille, tulee satisfaattoreille tukalat olot.

En tiedä, onko tässä viime kädessä kyse temperamenttierosta vai opitusta tavasta suhtautua. Oma kokemukseni antaa jonkinlaista anekdotaalista tukea edelliselle; nähdäkseni oma temperamentti kannattaa tässä asiassa tunnistaa ja toimia sen mukaan. Taistelin pitkään omaa maksimaattoriuttani vastaan. Lopulta olen kuitenkin joutunut myöntämään, että en ole taipuvainen tyytymään kovin helposti. Tämän ymmärtäminen on helpottanut elämää hurjasti. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että oma toimintatapani olisi ainoa oikea.

Ei kaikkien ole pakko ylittää itseään. Jos sinusta elämäsi tuntuu hyvältä sellaisenaan, nauti siitä. Jopa maksimaattorillekin voi ripaus tyytyväisyyttä tehdä toisinaan hyvää. Jos temperamenttisi ohjaa sinua pyrkimään jatkuvasti parempaan, lainaa hetkeksi malli satisfaattorilta: hyväksy itsesi sellaisena kuin olet. Muutos ei ole aina paras ratkaisu. Joskus on ihan hyvästä hyväksyä itsesi – olit sitten maksimaattori, satisfaattori tai jotain aivan muuta. Sinä olet loistava juuri sellaisena kuin olet.

Mitä positiivinen ajattelu oikein on?

11/04/2011

23 kommenttia

Luin hiljattain Richard Bandlerin kirjoittaman ”neurolingvistisen ohjelmoinnin”, NLP:n, käsikirjan. NLP on maailmalla suosiota saanut ja kritisoitu oma-apumenetelmä. Bandler ei juuri vaivaudu perustelemaan menetelmiään. Sen sijaan hän kritisoi auliisti nykypsykologiaa ja toteaa ykskantaan, että hänen omat menetelmänsä toimivat huolimatta tieteellisen näytön puutteesta; todistusaineistoksi hän tarjoaa kourallisen kepeitä anekdootteja.

Bandlerin NLP putoaakin nähdäkseni jonnekin Tony Robbinsin oma-avun ja Rhonda Byrnen Salaisuus-hutun välimaastoon. Erityisen huolestuttavaa NLP:ssä on sen hyvin Byrnen sukuinen länsimainen materialistinen epäetiikka: “saat sen, mitä sinä haluat!”

Olen viime aikoina kokeillut erilaisia kriittisen ajattelun menetelmiä, ja huomasin lukevani Bandlerin teosta erittäin kriittisesti. Puolessa välissä kirjaa olin jo luovuttamassa. Perusteetta tarjotut toinen toistaan villimmät mielikuvaharjoitukset nostivat lähinnä karvat pystyyn – etenkin kun lukupöydällä on vieressä verrokkina viime aikojen kovaa neurotiedettä ja mielenfilosofiaa.

Kriittinen ajattelu on kuitenkin vaarallinen ase.

On niin helppoa tuudittautua esimerkiksi ajattelemaan, että koska Bandlerilla ei ole kunnollista tieteellistä taustaa, koska menetelmät vaikuttavat lähinnä hypnotisoijan kikkailulta, koska Bandler itse näyttää Batman-elokuvien Pingviiniltä, eivät menetelmät voi toimia. Kritiikki ohjaa huomion siihen, mikä ei toimi. Ongelmana on, että tällöin usein sivuutetaan se, mikä toimii.

Niin kuin monessa oma-apumenetelmässä, myös NLP:ssä on nimittäin paljon sellaista, joka toimii. Ihmismieli toimii assosiaatioiden kautta ja Bandlerin kehittämät menetelmät hyödyntävät tätä mielen luonnetta paikoin hyvinkin tehokkaasti. Voin hyvin kuvitella, että esimerkiksi pelkotiloista kärsivä ihminen voi löytää helpotusta erilaisista mielikuvaharjoituksista.

Kun pääsin yli kritiikkikeskeisestä lukuasenteestani, kokeilin muutamaa Bandlerin menetelmää, ja sain niillä heti ihan mielenkiintoisia tuloksia aikaiseksi. Eniten riemuitsin kuitenkin siitä, että kun suhtauduin kirjaan ratkaisukeskeisesti, löysin jopa sinänsä epäilyttävästä ja eettisesti paikoin kestämättömästä lähdemateriaalista hyviä ja uudenlaisia toimivia ratkaisuja.

Positiivinen ajattelu ei tarkoita sitä, että hurahdetaan kerran puolessa vuodessa viimeisimpään oma-apuhömppään ja niellään kaikki, mitä syötetään. Positiivinen ajattelu ei tarkoita kyvyttömyyttä erotella jyvät akanoista, toimivaa toimimattomasta.

Positiivinen ajattelu tarkoittaa kykyä suunnata huomion pääpaino ratkaisuun, ei ongelmaan. Jokaisessa menetelmässä on omat ongelmansa, ja vaikka en voi kritiikittä NLP:n puolesta liputtaakaan, on siinäkin osasia, joista voi oikeasti olla hyötyä.

Lukemalla teosta yksisilmäisen kriittisesti, pyrkimällä osoittamaan, miksi se ei toimi, ei jää enää paukkuja sen tunnistamiseen, mikä toimii. On valtavan helppoa sanoa, mitä jokin ei ole. Positiivisen näkökulman rakentaminen on monin verroin työläämpää. Keskittymällä siihen, mikä toimii, voi kuitenkin jopa materialistisesta oma-apuhömpästä löytää uusia ja mielenkiintoisia ajatuksia ja menetelmiä.

TV:n katselu on naamioitua seinän tuijottamista

21/03/2011

14 kommenttia

En ole omistanut televisiota lähes kymmeneen vuoteen. Luovuin aikanaan töllöstä ulkomaille muuttaessani. Suomeen palatessa ei uutta värkkiä tullut enää ostettua. Huomasin televisiottomassa elämässä pian hurjan eron elämänlaadussa. Ennen päivittäin riivannut turhautuminen loisti nimittäin poissaolollaan.

Aloin miettiä, mistä TV-visailuista ja muusta kanavantäytteestä syntyvä turhautuminen johtuu. Vaikka Haluatko miljonääriksi -ohjelman tarkoituksena oli juurikin selättää tylsyys, seurasi siitä tosi asiassa samanlainen olo, kuin jos olisin tuijottanut tunnin valkoista seinää. Pahinta oli, että monesti puolessa välissä TV-visaa järki käski pistää töllöttimen kiinni. Käsi vain ei totellut.

Tutkimustulokset vahvistavat oletuksen: TV:n katselu on naamioitua seinän tuijottamista.

Herbert Krugmanin tutkimuksissa kävi ilmi, että television katselu synnyttää jo muutamien kymmenien sekuntien altistuksen jälkeen aivoissa niin sanottuja alfa-aaltoja. Alfa-aallot liittyvät passiivisuuteen ja rauhallisuuteen. Eli vaikka ruudulla sattuu ja tapahtuu, aivot luulevat, että edessä tönöttää tyhjä seinä. Tulokset ovat sen mukaiset: viihdeannoksen jälkeen on olo on kuin aidanseipäällä.

Tämä ei tietenkään tarkoita, että kaikki töllöstä tuleva olisi vain puhdasta höttöä. Jos ruudulla näkyvä sisältö puhuttelee muuten, voi töllön tuijottaminen olla mitä palkitsevinta. Krugman tutki myös television ja oppimisen suhdetta: televisio on mitä oivallisin passiivisen oppimisen väline. Katsomalla esimerkiksi Olipa kerran elämää opit kuin varkain tuntemaan ihmisruumiin anatomiaa.

Televisio tarjoaa parhaimmillaan välineen mitä huikeimpiin elämyksiin ja oppimiskokemuksiin. Itse töllö on vain väline – sisältö on se, joka ratkaisee. Nykyaikana myös internet on alkanut onneksi hiipiä passivoivan televisiovirran tontille. Monessa kodissa läppäri toimittaakin töllöttimen virkaa. On aivan eri asia katsoa laatuohjelmia YLE Areenasta, katsoa innostavia elokuvia Voddlerista tai tilata CDON:sta loistosarjojen DVD-bokseja, kuin turruttaa kuuppaa hötöisessä kanavavirrassa.

Iso osa kanavoiden syytämästä ohjelmistosta ei anniltaan eroa juuri seinän tuijottelusta. Siksi on tärkeää, että valitset itse katsomasi sisällön omien mielenkiinnon kohteidesi ja intohimojesi mukaan. Jos kanavapäällikkö tekee valinnan puolestasi, voit olla varma, että vietät ison osan elämästäsi seinää tuijotellen.

Kohtele toista kuin vertaistasi – älä kuten kaltaistasi

07/03/2011

6 kommenttia

Kristillinen versio kultaisesta säännöstä kuuluu: “Kaikki, mitä te tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää se heille”. George Bernard Shaw on kuitenkin osuvasti huomauttanut, ettei toisille kannata tehdä sitä, mitä haluaa itselleen tehtävän – kaikki eivät välttämättä pidä samoista asioista. Siksi kultaisesta säännöstä kannattaakin kenties käyttää buddhalaisten ja taolaisten kieltävää versiota: älä tee toiselle sitä, mitä et halua itsellesi tehtävän.

Emme ole samanlaisia. Mutta olemme saman arvoisia – joka ikinen meistä.

Kun olin noin viisivuotias, minua raivostutti suunnattomasti aikuisten tapa suhtautua minuun. Kotona ravanneet tädit ja sedät hössöttivät kimittävällä äänellä: “Hellan lettas kun sinä olet kasvanut, sinähän olet jo iso poika.” Lässyttämällä aikuinen kaivoi henkisen kuilun väliimme, ja häneen oli mahdotonta suhtautua järkevästi. Aikuisen kohtaaminen oli merkittävän enemmistön kohdalla todella vaivaannuttavaa.

Ukkini oli kuitenkin toista maata. Muistan pienestä pitäen, kuinka hän esimerkiksi esitteli minulle kärsivällisesti kellonsa toimintaa – äänenpainoin, joita hän olisi voinut käyttää kollegansa kanssa kiperästä ongelmasta keskustellessaan. Huolimatta siitä, että kellotaulu oli minulle suuri mysteeri, ukki opasti minuutti- ja tuntiviisareiden saloihin. Hän ymmärsi, että vaikka en vielä tiedä kaikkea, mitä hän tietää, se ei vähennä ihmisarvoani lainkaan.

Me olemme kaikki hurjan erilaisia. Yksi tietää kaiken autoista, toinen viihtyy taas differentiaalikalkyylin parissa. Kolmannelle hepat voivat olla se juttu, ja neljäs tykkää saippuasarjoista. Tapamme suhtautua asioihin – se, mistä pidämme, ja mistä emme pidä – vaihtelee tietysti ihmisestä toiseen, samaten se, mitä osaamme. Siksi toista ei pidä kohdella kuin hän olisi kaltaisesi.

Mutta iästä, koosta, taidoista tai tukan väristä riippumatta joka ikistä ihmistä tulisi kohdella kuin vertaistasi. Näin riippumatta siitä onko kyseessä kävelemään opetteleva vaahtosammutin vai suuryrityksen tirehtööri. Ihmisarvo on vakio: se on jokaiselle sama. Kohtele siis toista kuin vertaistasi – älä kuten kaltaistasi.

Miksi arkirutiinit ovat tärkeitä stressittömälle elämälle?

19/01/2011

6 kommenttia

Japanilaisessa teeseremoniassa teenjuonti on tiivistetty taiteenlajiksi. Teeseremoniassa jokainen teen nauttimisen vaihe suoritetaan harkiten kuin itämaisessa taistelulajissa. Teeseremonia etenee tarkkaan harkitun kaavan kautta, jokaiseen työvaiheeseen keskittyen.

Meillä länsimaissa päivät täyttyvät puolestaan sinne tänne hötimisestä ja hampaat irvessä kirveenvarren puristamisesta. Yksi syy tähän on rutiinien puute. Taistelulajeissa ja teeseremoniassa liikkeet on hiottu äärimmilleen niin, ettei niissä ole mitään turhaa. Ne myös suoritetaan samalla tavoin kerrasta toiseen. Länsimaissa taas rutiinit koetaan mekaanisina ja pakottavina.

Rutiinit ja rituaalit ovat kuitenkin stressittömän elämän tukiranka.

En tarkoita sitä, elämän pitäisi olla kellon tarkkaa puurtamista kahdeksasta neljään – länsimaissa tyypillinen rutiinien vierastaminen lieneekin juuri tehdastyön peruja. Usein ajatellaan, että rutiinit tekevät elämästä tylsää ja kaavamaista. Rutiinittomuus johtaa kuitenkin nopeasti kaaokseen, jossa toiminta koostuu reaktioista päälle kaatuvien seinien väistämiseksi.

Mitä enemmän pystyt rutinoimaan arjen tavallisia askareita, sitä jouhevammin arki myös sujuu. Rutiinit tiivistävät ja optimoivat toistuvia askareita. Näin aikaa vapautuu myös enemmän yllättäville ja spontaaneille toimille.

Jos siis teet tiettyjä arkiaskareita tai työvaiheita toistuvasti päivittäin ja viikoittain, kehitä niihin menetelmä. Kirjoita paperille ne työvaiheet, jotka kukin askare vaatii, ja mieti, voitko eliminoida rutiinistasi turhia työvaiheita.

Näin ohjelmoit mielesi toimimaan jouhevasti aina näissä tilanteissa niin, että et joudu keksimään pyörää joka kerta uudelleen. Sen sijaan aina tuttuun toimeen tarttuessasi naksahdat automaattisesti sujuvaan flow-tilaan, jossa etenet vaihe kerrallaan kohti toimesi päätepistettä.

Ja kun homma on kerran hyvin suunniteltu, on myös varaa irrotella. Spontaaniuskin on paljon helpompaa ja nautinnollisempaa silloin, kun seinät eivät uhkaa kaatua päälle.

5 elämänvinkkiä Ludwig Wittgensteinilta

03/01/2011

2 kommenttia

Erikoislaatuinen wieniläisfilosofi Ludwig Wittgenstein valittiin hiljan 1900-luvun merkittävimmäksi filosofiksi. Eikä mikään ihme: sen ohella, että Wittgenstein tutki eläessään lähes kaikkia olemassa olevia filosofian aloja, hän toimi myös kolmen 1900-luvun merkittävimmän analyyttisen filosofiansuuntauksen supersankarina.

Wittgensteinin oma elämä oli värikäs, eikä aina niin kovin esimerkillinenkään. Hän kuului yhteen itävallan varakkaimmista suvuista. Kotona ravasi kuuluisuuksia Maurice Ravelista Gustav Klimtiin. Perhe oli kuitenkin kaikkea muuta kuin onnellinen: kolme Wittgensteinin veljistä teki itsemurhan. Myös Wittgensteinin ahdistuneisuus pulpahteli ajoin pintaan, aiheuttaen vastoinkäymisiä.

Tästä huolimatta Wittgensteinin viimeiset sanat kuolinvuoteellaan olivat: ”Kertokaa heille, että olen elänyt loistavan elämän.” Seuraavat viisi vinkkiä avartanevat hieman, miten elää loistava elämä Wittgensteinin tapaan.

1. Tee sitä, mitä rakastat

Wittgenstein opiskeli alun alkaen lentokoneinsinööriksi. Hänen matemaattis-loogiset taipumuksensa eivät kuitenkaan jääneet huomaamatta, ja pian hän itsekin ymmärsi, ettei hänen kutsumuksensa ajanut häntä koneiden pariin.

Lopulta Wittgenstein päätyikin Cambridgen yliopistoon kuulun Bertrand Russellin oppilaaksi. Siellä hän ymmärsi, että hänen sydämensä paloi juuri filosofiaa kohtaan. Loppu onkin sitten historiaa.

2. Etsi parhaat mahdolliset opettajat

Wittgensteinin innostuttua logiikasta hän hakeutui aluksi saksalaisen huippuloogikko Gottlob Fregen oppilaaksi. Frege vierasti kuitenkin intensiivistä nuorukaista, ja ohjasi tämän Bertrand Russellin oppiin. Russellin oppilaana Cambridgessa Wittgensteinin kutsumus syttyi todelliseen liekkiin.

Cambridgessa Wittgenstein pääsi työskentelemään myös Alfred North Whiteheadin ja G.E. Mooren kaltaisten filosofian supertähtien parissa. Cambridgen mestariajattelijoilta Wittgenstein sai oman ajattelunsa peruskiven. Russell sanoi jopa kerran kirjeessään, että jos joku tulee jatkamaan hänen työnsä loppuun, se on juuri Wittgenstein.

Voidaan ajatella, että näin juuri kävikin: Wittgensteinin ensimmäinen pääteos Tractatus logico-philosophicus on eräänlainen johdonmukainen päätös Russellin ja Whiteheadin kuulun Principia Mathematican pelinavaukselle. Tämä suoritus olisi ollut tuskin mahdollinen ilman maailman parhaita opettajia.

3. Laita itsesi täysillä likoon siihen, mitä teet

Wittgenstein oli täysin peräänantamaton kaikessa mihin hän ryhtyi, oli kyse sitten asepalveluksesta, filosofian tutkimuksesta, talon suunnittelusta tai peruskoulun opettajan työstä. Ensimmäisessä maailmansodassa Wittgenstein hakeutui aina vaarallisimpiin tehtäviin ja laittoi itsensä täysillä peliin omasta henkiinjäämisestään välittämättä. Hän ansaitsikin useita kunniamitaleita sodan aikana.

Hänen ensimmäinen pääteoksensa, Tractatus logico-philosophicus, syntyi pitkälti sodan tuoksinassa kirjoitetuista muistikirjoista. Loogisen atomismin filosofiasuuntauksen huipputeos on kattava kiteytys 1900-alun keskeisimmästä loogis-analyyttisestä filosofisesta ajattelusta.

Wittgenstein oli täydellisyydentavoittelussaan niin peräänantamaton, että suurin osa hänen teoksistaan on julkaistu postuumisti: Wittgenstein veti toisen merkkiteoksensa, Filosofisten tutkimusten, käsikirjoituksen painosta 1946, koska ei ollut siihen vielä aivan tyytyväinen. Se julkaistiinkin vasta hänen kuolemansa jälkeen vuonna 1953. Huolimatta monista keskeneräisistä töistä, Wittgensteinin peräänantamattomuus näkyy hänen ajattelunsa selkeydessä ja kirkkaudessa.

4. Tee välillä jotain aivan muuta

Julkaistuaan Tractatuksen vuonna 1921 Wittgenstein katsoi filosofisen tutkimuksen tulleen päätökseensä. Cambridgessa tuolloin vallinneen loogisen atomismin puitteissa näin pitkälti olikin: Wittgensteinin mukaan logiikka rajaa merkityksellisiksi vain yksinkertaiset väitelauseet, kuten ”kissa on pöydällä”. Oikeasti tärkeät elämänongelmat, kuten kysymykset hyvyydestä, kauneudesta tai elämän merkityksestä, jäävät merkityksellisen kielenkäytön ulkopuolelle.

Koska filosofia ei enää palvellut tarkoitustaan Wittgensteinin elämässä, hän vetäytyi Itävallan maaseudulle opettamaan pikkukylän ala-asteen oppilaita. ”Välivuosinaan” Wittgenstein suunnitteli myös talon siskolleen sekä hääräsi muiden pikkuaskarten parissa. Polte filosofiaan syttyi uudelleen 1920-luvun lopulla. Wittgenstein palasikin filosofisen tutkimuksen pariin vasta vuonna 1929, lähes kymmenen vuoden tauon jälkeen.

5. Keskity olennaiseen

Vaikka Wittgenstein oli sukutaustaltaan Itävallan varakkaimpia miehiä, hän ei juurikaan perustanut rikkauksistaan. Hän antoi perintönsä sisaruksilleen, koska ”rikkaita rikkaudet eivät enää voi vahingoittaa”. Hän asui koko elämänsä askeettisesti pienissä ja karusti sisustetuissa asunnoissa, eikä hän myöskään välittänyt maallisesta tunnustuksesta.

Wittgensteinin elämän keskiössä oli aina hänen tutkimustyönsä. Pankkitilin saldolla tai titteleillä ei ollut itävaltalaisfilosofille merkitystä. Hän keskittyi siihen, mikä oli kaikkein olennaisinta hänen elämässään.

Kenties juuri tästä syystä ahdistuneisuuteen ja melankoliaan taipuvainen itävaltalaisnero koki lopulta eläneensä loistavan elämän: hänen elämänsä oli läpeensä merkityksellinen ja keskittynyt juuri niihin asioihin, joita Wittgenstein itse piti eläessään tärkeimpinä.

3 antoisan elämän kulmakiveä uudelle vuodelle

20/12/2010

5 kommenttia

Uuden vuoden kolkuttaessa ovelle tulee helposti tarkasteltua omaa elämää ja mietittyä uusia linjanvetoja. Tässä kolme vinkkiä, jotka toimivat nähdäkseni antoisan ja onnellisen elämän kulmakivinä.

1. Tee sitä, mitä rakastat

Hyvän elämän ytimessä on toiminta. Ihminen ei tule onnelliseksi siitä, mitä hänellä on, eikä liioin siitä, mitä hän on. Ihminen tulee onnelliseksi erityisesti silloin, kun arki pitää sisällään antoisaa ja ilahduttavaa toimintaa.

Tästä syystä on hyvä tutkia omaa elämää ja miettiä, miten voisi tehdä arjellaan juuri sitä, mitä rakastaa kaikkein eniten. Yhtälössä on kaksi osaa: selvittää ensin, mikä on oikeasti tärkeää, ja järjestää sitten asiat niin, että voit tehdä juuri sitä. Tässä avuksi on esimerkiksi oman siilikonseptin selventäminen.

2. Rakasta sitä, mitä teet

Vaikka löytäisit kutsumuksesi ytimen ja unelmiesi duunin, ei elämä ole aina ruusuilla tanssimista. Arkeen kuuluu myös paljon sellaista, mikä ei ole palkitsevaa itsessään – vaikka olisit päässyt tekemään juuri niitä asioita, joista aina unelmoit.

Tässä onkin tärkeää asennoitua oikein siihen, mitä teet. Pystymällä linkkaamaan toimintasi itsellesi tärkeisiin päämääriin muuttuu tervanjuontikin pian merkitykselliseksi. Räntäsateessa juokseminen palkitsee tuskin itsessään ketään, mutta osana maratontreeniä se on kuin onkin antoisaa. Samaten rankka varastoduuni voi olla kaikkea muuta kuin kutsumuksellista, mutta taipaleena reitilläsi kohti sydämesi määräämää suuntaa voi jopa raadanta muuttua mielekkääksi.

Voit joko tehdä sitä, mitä rakastat – tai voit asennoitua siihen mitä teet linkkaamalla sen itsellesi merkityksellisiin päämääriin. Näin voit rakastaa sitä, mitä teet, vaikka se olisikin välillä vaikeaa.

3. Epäonnistu, nouse ylös, yritä uudelleen – ja tällä kertaa eri tavalla

Erityisesti suomalaisessa yhteiskunnassa pelätään epäonnistumista. Epäonnistumisen pelko lamauttaa meidät, emmekä saa toimittua. Kuinka ollakaan, tällöin olemmekin jo epäonnistuneet. Teddy Rooseveltin mukaan paras päätös on oikea päätös. Toiseksi paras päätös on väärä päätös. Ja huonoin päätös on olla tekemättä päätöstä laisinkaan.

Epäonnistuminen on myös yksi tehokkaimpia tapoja oppia. Tunnistamalla, mikä meni vikaan ja tekemällä asiat ensi kerralla eri tavoin keräät alati kasvavaa työkalupakkia, jonka avulla saat aikaan juuri niitä tuloksia, jotka ovat sinulle tärkeitä.

Albert Einsteinin mukaan hulluuden määritelmä on tehdä asiat toistuvasti samoin ja odottaa erilaisia tuloksia. Tästä syystä onkin hyvä kehittää menetelmä, jonka avulla voit korjata toimintaasi ja hyödyntää opin silloin kun asiat eivät mene aivan putkeen. Tässä auttaa esimerkiksi erehdysten korjaaminen.

Lisää vinkkejä onnellisuuden ja antoisan elämän siivittämiseen löydät Filosofian Akatemian Onnellisuus-oppaasta. Lataa se maksutta täältä.