Bilekuvaskandaali kertoo eniten siitä, mitä ei sanota ääneen

Suomalaiset ovat menettäneet kohtuullisuudentajunsa. Toki on tavallaan lohdullista, että näköjään Suomen suurin ongelma tällä hetkellä on se, että pääministeri tykkää juhlia. Nyt odotetaan henkeä pidätellen koska ”seuraavat kohukuvat” julkaistaan. Samalla kukaan ei tunnu valtamedioissa kysyvän sitä oikeasti olennaista kysymystä:

Mitä sitten?

Siinä, että joku tykkää päästellä höyryjä tanssilattialla tai hengailla somejulkkisten kanssa ei ole mitään laitonta. Siinä ei ole myöskään mitään pahaa, paitsi jos oma arvomaailma sattuu olemaan patapuristinen. Ei, vaikka juhlakuvia julkaistaisiin miljoona. Demokraattisen yhteiskunnan ihanuus on siinä, että vaikka juuri sinä et viihdy klubilla tappiin saakka, sitä ei silti tarvitse kieltää. Ja vaikka juuri sinun mielestäsi joku somevaikuttaja on ”epäilyttävää seuraa”, voi olla että jonkun muun mielestä hän onkin ihastuttava ihminen.

Ei ole myöskään mitään järjellisiä perusteita sille, että pääministerin instituution pitäisi olla kiveen hakattu pesti, jossa tietyt käyttäytymissäännöt sitovat kotiin virkkaamaan kahdeksan jälkeen. Jos sinä olet sitä mieltä, äänestä sen mukaan. Demokratiassa on myös ihan luvallista pöyhiä pölyttyneitä instituutioita. Sitä sanotaan kehitykseksi.

Toki on hyvä, että valtiojohdon keskeisten instituuttien rajanvedoista keskustellaan, ja etenkin turvallisuusasioiden osalta on erityisen tärkeää huolehtia siitä, että meillä on järjelliset protokollat, joiden mukaan toimitaan. Toistaiseksi mutua parempaa näyttöä ei käsittääkseni ole kuitenkaan esitetty siitä, että todellista turvallisuusuhkaa olisi päässyt syntymään.

Suomalainen poliittinen historia on siitä suloista, että meillä on isoja poliittisia skandaaleja vain kourallinen. Yleensä poliitikon eroon on johtanut aito turvallisuusuhka, vallan väärinkäyttö tai vakavista asioista valehteleminen. On jotenkin surullista, että media ja some vaahtoavat nyt siitä, että Sanna Marinin pitäisi erota ”bileskandaalin” takia. Koko ”skandaali” on ainakin toistaiseksi puhtaasti median kehittelemä rahantekokone. Sen todellinen arvo poliitikon toiminnan arvioinnissa on olematon. Sanna Marinin tapauksessa tämä kohu onkin rakenteeltaan hyvin samanlainen kuin taannoinen aamiais-gate. Tikusta tehdään asiaa, kun muusta ei voida.

Jos valtakunnan ykköspoliitikosta ei löydy pahempaa kuraa kuin se, että bilettää somevaikuttajien kanssa, niin se on itse asiassa ihan positiivinen signaali. Samaan aikaan Saksassa liittokansleri on sotkeutunut miljardien pankkisotkuun ja meidänkin ohuesta skandaalihistoriastamme löytyy kuitenkin jokunen tapaus, joissa johtava poliitikko on asemallaan suhmuroinut kavereilleen pullean palkkapäivän.

Marin on luotsannut Suomen läpi kahdesta historiamme suurimmasta kriisistä, ja on nyt kolmannen kynnyksellä. Se, että me kansakuntana kohkaamme jostan bilekuvista kertoo surullista kuvaa pilalle hemmotellusta kulttuuristamme ja verenhimoisesta juorumediastamme. Näiden lillukanvarsien sijaan meidän pitäisi yhdessä tuumin miettiä, miten selviämme tulevan talven energiakriisistä – ja antaa poliitikkojen keskittyä työhönsä typeriin kysymyksiin vastailun sijaan.

Tieteisfiktiota ja syntetisaattoripoppia: ”Aliens Don’t Change Lanes”

Vaihteeksi musiikkijuttuja. Sain kevätkesällä valmiiksi uuden albumin, joka julkaistaan myöhemmin tänä vuonna. Ensimmäinen kappale levyltä, ”Aliens Don’t Change Lanes” on nyt kuultavissa keskeisissä striimauspalveluissa. Täällä esimerkiksi linkit Spotifyyn, Apple Music:iin ja Youtubeen.

Kappale yhdistelee 1980-luvun lauluestetiikkaa ja vähän modernimpaa tuotantosoundia scifi-aiheiseen laulutekstiin. Uudella levyllä on muutenkin pääasiassa tällaisia scifi plus filosofia -tyyppisiä pohdintoja, lisäksi pari instrumentaalia. Tämän tekstin innoittajina ovat olleet etenkin avaruusolioaiheiset leffat kuten Arrival, ET ja Kolmannen asteen yhteys.

Olisi mukavaa jos käyt kuuntelemassa. Jos haluat laittaa jakoon tai kirjoitella tänne ajatuksiasi kappaleesta, niin se olisi myös tosi hienoa.

Tässä vielä kuuntelulinkit:
Spotify
Apple Music
Youtube

Kappaleen sanat löytyvät täältä. Kappaleen taustoista kiinnostuneille, täältä löytyy soittolista, johon olen koonnut sen merkittävimpiä innoittajia.

Lopuksi vielä muutamia arvioita SubmitHub:in Hot or Not -listalta:

“i like this oldschool sints and all mood of track. sound like hight energy italo. I’m absolutely amased!” 100/100

“Amazing song name, great vibe (quite cyberpunky), vocals on point. Originality 100/100” 90/100

“It really reminds of good old 80s disco, there was even a band with an instrumental song which is really similar to this one. Really influenced by the early electronic music from my perspective. Very good stuff!!” 85/100

“super catchy one ! loving that vocal :P” 85/100

Täältä löytyy uusi musiikkiaiheinen verkkosivu: https://www.laurijarvilehto.com

Seuraavassa postauksessa taas lisää ajattelun työkaluja.

Tulevaisuuden muotoilijat

”Slush” tarkoittaa loskaa.

Tai siis tarkoitti. Nyt se tarkoittaa startup-herätyskokousta, joka kokoaa Helsinkiin vuosittain 20 000 toiveikasta yhteen startup-pöhinän äärelle. Suomalainen sää on silloin haastavimmillaan. On pimeää ja märkää. Silti Suomeen matkustavat käytännössä kaikki tärkeimmät startup-maailman vaikuttajat. Slushissa kuunnellaan inspiroivia puheita, tavataan yrittäjiä, sijoittajia ja kavereita, verkostoidutaan – ja bailataan aamutunneille asti lasersäteiden loisteessa.

Vuoden 2017 Slushin tervetulobannerissa luki: ”Nothing normal ever changed a damn thing. Weirdos, step in.” Mikään normaali ei koskaan muuttanut yhtikäs mitään. Kummajaiset, astukaa sisään.

Startup-kulttuuri, ja Slush sen symbolina, on muodostunut etenkin Suomessa vedenjakajaksi. Joko startupeista ollaan ihan poskettoman innoissaan tai sitten niitä vihataan silmittömästi. Normaalisti jälkimmäiseen ryhmään kuuluvat ihmiset eivät kuitenkaan tiedä startupeista oikeastaan mitään. Slushinkin kriitikoista harva on tosiasiassa käynyt tutustumassa startup-tapahtumaan saatikka sitten työskennellyt startup-yrityksessä. Startup-yritykset ovat helppo kohde olkinukkeargumenteille. Niihin liitetty hype kun on helppo käsitteellistää valheellisuutena tai vähintäänkin katteettomana toiveajatteluna.

Startupien käyttövoima on nimenomaan toivo. Usko siihen, että pystymme vaikuttamaan maailmaan, että toiminnallamme on seurauksia, joiden takia maailma on huomenna parempi kuin nyt. Että tänään vasta ajatuksen tasolla oleva firma on viiden vuoden päästä merkittävä tekijä maailmassa. Ehkä se takoo samalla miljardien liikevaihtoa. Startup-kulttuurissa on kyse tulevaisuuden muotoilusta – ei vain tulevan passiivisesta vastaanottamisesta.

Tämä on juuri se, mikä erottaa toiveajattelun toivosta: aito usko omaan asiaan, mitä ikinä se onkaan. Tulevaisuus ei ole jotain, joka odottaa passiivisesti huomisessa. Se on jotain, mitä me kaikki luomme omilla toimillamme, valinnoillamme ja päätöksillämme.

Koska toivo on startupien tärkein polttoaine, eivät startupit ole suinkaan ongelmattomia. Toivo voi myös keikahtaa hybriksen puolelle. Ja joskus – tosin kokemukseni mukaan harvoin – joku ketku voi vedättää toivon kipinä silmissään pitkää päivää tahkovia yrittäjänalkuja. Startup-kulttuuri on myös mitä hämmästyttävin yhteiskunnallinen sulatusuuni ja törmäyspiste. Mitä muuta voi odottaakaan, kun miljoonia – tai miljardeja! – hallinnoivat investointipankkiirit tekevät bisnestä parhaimmillaan vasta lukiosta valmistuneiden intoilijoiden kanssa?

Tulevaisuus on aina ensin tarina – jotain, mitä keksimme ja sitten teemme todeksi. Tässä on startup-kulttuurin ydin. Ensin sellaisten tarinoiden kertominen, joihin voimme rakastua. Ja toiseksi sen taakan kantaminen, että teemme tarinoista tosia, oli tie kuinka myrskyinen tahansa. Ja usko pois, myrskyjä joka ikisen startupin taipaleella riittää enemmän kuin tarpeeksi. Kun vielä enemmistö startupeista epäonnistuu, täytyy sellaisen perustajalla tosiaan olla paria muumia vajaa laakso.

Mutta vaikka startup-taival menisi aivan poskelleen, voi startupin perustaja ainakin kokea tekevänsä jotakin suurta; elää täysillä; ja ainakin yrittää venyä siihen potentiaaliin asti, joka ihan jokaisella ihmisellä on – mutta jonka rajoja harva koskaan selvittää.

Slushissa 20 000 ihmistä kokoontuu valot silmissään tekemään tulevaisuutta todelliseksi. Kysymys kuuluukin, miten nämä 20 000 tulevaisuutta tehdään todellisiksi.

Jokainen startup-maailmaan sukeltanut on ottanut jo ensimmäisen tärkeimmän askeleen: hän on seurannut omaa innostustaan.

Miksi innostuneen ihmisen silmissä sitten loistaa valo? Silloin kun valot ovat päällä, joku on kotona.

Kirjoitus on ote uudesta startupeja käsittelevästä kirjastani Kiitorata – Startup-maailman molemmat puolet (Tammi). Kirjassa käsittelen startup-ilmiötä käytännönläheisestä näkökulmasta ja pyrin avaamaan tasapuolisen kuvan startup-maailman riemuista ja haasteista. Tutustu kirjaan täällä.

Ääripäistä ja ääripäistä

Eilinen Iisalmen sanomien Jyri Paretskoin kirjoitus tolkun ihmisistä oli heittämällä paras kannanotto kiivaana vellovaan maahanmuuttokeskusteluun. Kohkaamisen jalkoihin kun tuntuu jäävän se tosiseikka, että palstatilaa valtaa nimenomaan marginaalinen vähemmistö – eivät kansan ”syvät rivit”.

Suurin osa suomalaisista kykenee keskustelemaan maahanmuutosta ja siihen liittyvistä haasteista ihan normaalisti ilman sormella osoittelua tai vastapuolen kantojen kärjistämistä. Mutta harmillisesti tämä maltillinen enemmistö ei saa palstatilaa, koska filosofinen ”toisaalta ja toisaalta” -pohdinta ei raflaa lööpeissä tai blogeissa yhtä komeasti kuin ”natsit riehuivat Tukholmassa” tai ”mamut vaanivat puskassa”.

Keskustelu näyttää poteroituneen kahden vihaisen ja pelokkaan ääripään olkinukkeasemasotaan. Samaan aikaan enemmistö, vaikka haluaisi, ei kykene käymään mielekästä julkista keskustelua, johtuen nykymedian lainalaisuuksista (pähkinänkuoressa: se myy mikä pelottaa tai kiihottaa eniten).

Nämä keskustelun ääripäät ovat siis juurikin ne tahot, jotka joko syyttävät toista osapuolta kategorisesti rasisteiksi tai suvakeiksi. Keskustelun vastakohtaparit eivät siis ole suvaitsevasti argumentoivat ja polttopulloiskijät – tai kääntäen puskaraiskaajat ja isänmaan toivot. Keskustelun ääripäät ovat ne tahot, jotka kategorisesti kieltäytyvät näkemistä, että myös toisin ajattelevilla voi olla hyvät perusteet omille näkökulmilleen.

Alleviivaan vielä: puhun siis nimenomaan käynnissä olevan keskustelun ääripäistä. Näiden poteroituneiden ja äänekkäiden keskustelijoiden lisäksi meillä on nimittäin vielä kaksi vielä  pienempää vähemmistöryhmää: itse polttopullojen heittäjät ja puskissa vaanijat.

Näissä ryhmissä – siis sekä ”natseissa” että ”raiskaajissa” – puhutaan pahimmillaankin vain muutamista kymmenistä ihmisistä. Mutta lööpit ja meidän pelkoreaktoita pään tukkoon sylkevät mantelitumakkeemme synnyttävät kuvan siitä, että polttopulloiskijöitä ja terroristeja vaanii jo joka kulman takana.

Väliaikatiedote: ei vaani.

Idiootteja ja rikollisia on ollut aina. Se, minkä värinen iho heillä on tai mitä hihamerkkejä he tykkäävät kantaa on sivuseikka sille, ettei idiotiaa tai rikollisuutta tule suvaita pätkääkään.

Ja tämän joka ikinen tolkun ihminen ymmärtää.

Sen takia meillä on oikeuslaitos joka huolehtii siitä, että tämä urpoileva porukka otetaan kiinni ja tuomitaan lain kirjaimen mukaan.

Samaan aikaan meidän pitäisi opetella puhumaan rauhallisesti maailmasta, joka on sellaisessa jamassa, että ihmisten vaan pitää päästä pakoon vaikeita oloja – ja että tämä tulee myös synnyttämään levottomuuksia, joita emme ole osanneet ennakoida. Fakta on, että jos laitetaan 30 000 minkä tahansa maan kansalaista puoleksi vuodeksi potkimaan kiviä vieraalle maalle, syntyy ongelmia.

Tähän kysymykseen ei ole helppoa ratkaisua. Mutta keskustelemalla maltillisesti ja rakentavassa hengessä, ratkaisu on varmasti mahdollista löytää.

Miten olisi, laitetaanko olkinuket hetkeksi sivuun ja jutellaan itse asiasta?

Sisun juhlavuosi käynnistyi lauantaina upealla Sisun päivän gaalalla

Tänä vuonna juhlitaan sisun juhlavuotta.

Meillä on edessä ennennäkemättömiä haasteita. Niistä ei selvitä pelkillä juhlapuheilla. Samaan aikaan olemme kansa, joka tunnetaan maailmalla sisustaan: kyvystään nousta ja ylittää mahdottomiltakin tuntuvia haasteita. Voisiko Suomen suunta kääntyä tänä vuonna uuteen nousuun?

Sisun juhlavuosi polkaistiin käyntiin viime lauantaina Korjaamolla pidetyssä Filosofian Akatemian järjestämässä juhlagaalassa. Tilaisuuden aloitti Jonna Tervomaa kappaleella ”Ihme”. Jo ensi nuoteista lähtien laitojaan myöten täyteen pakattu Korjaamon pääsali oli virittäytynyt sisun taajuudelle.

Tilaisuuden juontaja Marco Bjurström osoitti illan aikana kerta toisensa jälkeen mieletöntä tilannetajua. Hän kutoi illan puheenvuorot, julkistukset ja taide-esitykset saumattomaksi kokonaisuudeksi.

Illan ensimmäinen pääpuhuja oli sisututkija Emilia Lahti. Emilian määritelmän mukaan sisu alkaa siitä, missä sinnikkyys loppuu. Perinteitä murtavassa puheenvuorossaan Emilia totesi kuitenkin, että sisu ei ole vain jääräpäistä puurtamista. Se on myös rakkautta, paljaana toisten edessä olemista. Tästä rakkaudellisuudesta ja toisten kohtaamisesta kasvoikin yksi koko illan pääteemoista.

Emilian jälkeen näimme videotervehdykset Suomen USA:n suurlähettiläs Bruce Oreckilta, UN Womenin pääjohtaja Phumzile Mlambo-Ngcukalta sekä sinnikkyyttä tutkivalta Pennsylvanian yliopiston professori Angela Duckworthilta.

Ensimmäisen puoliajan aikana julkistettiin myös Monsterin Sisukone, joka auttaa tunnistamaan oman sisuprofiilin, sekä Suomen Rahapajan sisu-aiheinen juhlaraha. Ensimmäinen puoliaika huipentui Syyriassakin asti sisukkaasti vaikuttaneen Sirkus Magentan upeaan pariakrobatiaan.

Toinen puoliaika alkoi Pepe Willbergin esittämällä kappaleella ”Aamu”. Yleisö sähköistyi kuulemaan esitystä seurannutta paneelia, jossa osallistujina olivat Rovion Peter Vesterbacka, CMI:n toiminnanjohtaja Tuija Talvitie, maahanmuutto- ja ammattiosaajavaikuttaja Aleksej Fedotov sekä Emilia. Minä toimin paneelin moderaattorina.

Peter totesi, että ei ole mitään syytä, miksei Suomi voisi kohota jo vuoden 2017 100-vuotisjuhliin mennessä ihan uuteen nousuun. Tujia korosti neuvottelutaitojen keskeisyyttä. Kuka olisikaan parempi auktoriteetti alleviivaamaan neuvottelua, kuin ympäri maailmaa rauhaa rakentava huippuammattilainen?

Oli myös superinnostavaa kuulla, että nyt kymmeniä tuhansia huippuammattilaisia Suomeen vetävä Slush startattiin vuonna 2008 samaisesta salista. Peterin mukaan on ihme, jos Sisun juhla ei vedä vähintään kahtakymmentä tuhatta maailmanmatkalaista Suomeen opiskelemaan sisua vuoteen 2020 mennessä.

Paneelin teemana oli päivittää sisu 2000-luvulle. Aiheeseen sopivasti julkistimme seuraavaksi hurjan Sisu-pastillirasian päivityskampanjan. Jokainen suomalainen voi tänä kevään aikana ehdottaa omaa näkemystään siitä, miltä 2000-luvun Sisu näyttää. Voittavasta designista tulee sitten uuden ajan Sisu-rasia.

Seminaarin ylivoimainen kohokohta oli Pekka Hyysalon tunteita laidasta laitaan herätellyt huippupuheenvuoro. Urheiluonnettomuudessa halvaantunut Hyysalo kun on ehkä maailman kirkkaimpia sisun kasvoja. Hän on määrätietoisen harjoittelun kautta kuntouttanut itsensä niin, että on jopa pystynyt jo juoksemaan yli kahden kilometrin matkan. Horisontissa siintää tavoitteena maraton.

Pekka Hyysalo palkittiin puheenvuoron jälkeen vielä sisukkuudestaan Rahapajan sisu-juhlarahalla numero 1. Tämän jälkeen seurasi illan viimeinen julkistus: tämän kevän ajan ympäri Suomea näkyvät Suomalaisen sisun kasvot. Huippuvalokuvaaja Meeri Koutaniemen kuvaamat tavalliset suomalaiset sisun ilmikuvat näkyvät tämän viikon ajan katukuvassa sekä pitkin kevättä suomalaisessa mediassa.

Tilaisuuden lopuksi esitimme kutsun tarttua toimeen.

Suomi tarvitsee nyt sisua enemmän kuin koskaan. Tarvitsemme sitä, että ylitämme itsemme ei vain kerran, ei vain kahdesti – vaan jatkuvasti uusien arjen haasteiden kohdatessa. Me emme tarvitse kuitenkaan vain jääräpäistä Suo, kuokka ja Jussi -sisua, vaan myös aitoa kohtaamista, rakkautta ja paljaana olemista. Sitä, että uskallamme olla sitä, mitä me aidosti olemme. Eikö siinä muuten olekin meidän toinen kansallisaarteemme, aitous?

Sisu löytyy sieltä, missä sinnikkyys loppuu. Sieltä, missä tie näyttää kääntyvän pystyyn ja haaste tuntuu mahdottomalta. Se on se kohta, jossa meissä jokaisessa on vielä vähän enemmän kuin mitä päälle päin näkyy, tai mitä edes itse olemme uskaltaneet unelmoida.

Sisu on, niin kuin filosofi William James sen sanoi, ”toinen henki”, varavoima joka meistä kaikista löytyy silloin kun sitä kipeimmin tarvitaan. Otetaan nyt suomalainen sisu käyttöön ja pannaan tuulemaan.

Tänä vuonna Suomi ylittää itsensä.

Lue lisää Sisun juhlavuodesta täältä.

Musiikkivideoita kaukaisille planeetoille

Keskiviikkona julkaistun Launchland-levyn yhteyteen on tehty myös muutama hauska musiikkivideo. Näistä mielestäni onnistunein on Youtube-klipeistä tehty inspiraatiovideo The Wild, jossa kerrotaan tarinoita siitä, miten esimerkiksi Albert Einstein, Steve Jobs, Leonardo da Vinci ja Richard Branson ovat ponnistaneet vaatimattomista olosuhteista uskomattomiin lopputuloksiin.

Campion’s Flower ja Silent Planet ovat puolestaan stop motion -animaatiotekniikalla toteutettuja filmejä. Ensimmäisessä pääroolissa ovat avaruuslegot, ja tarina perustuu löyhästi Alastair Reynoldsin loistoromaaniin House of Suns. Jälkimmäinen tarina taas lienee kaikille tuttu, ja sankareina ovat origami-linnut.

Musiikkia kaukaisille planeetoille

Tänään julkaistiin uusi Songsworth-albumi Launchland. Launchland-levyn kappaleissa on kyse kirjoista. Tai oikeastaan kirjoista ja elokuvista, mutta erityisesti kirjoista. Kirjat ovat yksi niistä mielikuvitusmaailmoista, joissa vierailen säännöllisesti.

Näistä maailmoista ykkösenä ovat minulle olleet jo pikkupojasta alkaen tieteiskirjallisuuden avaamat tähtitarhat.

Kyseessä ei tosin ole varsinaisesti soundtrack-levy. Ennemminkin olen kalastellut kirjahyllyni ja muistojeni kätköistä kappaleille sellaisia mielleyhtymiä, joita ne ovat minussa herättäneet.

Yksi kappaleista muistuttaa minua Léon sarjakuva-albumi Aldebaranin valtamerellisistä näkymistä, ja niinpä se sai nimensä teoksen mukaan. Toista kirjoittaessani aloin lukea Hannu Rajaniemen loistokirjaa Quantum Thief. Se kiidättää mielikuvitukseni marsilaisille toreille, jossa aikakerjäläiset yrittävät pyydystää vielä yhden viimeisen hetkenlyönnin elääkseen normaalia elämää. (Sikäli kuin elämää transhumanistisessa tulevaisuuden Marsissa voi nimittää normaaliksi.)

Kaikkein merkityksellisin rooli tällä albumilla on walesilaisella Alastair Reynoldsilla. House of Suns on kenties paras tieteiskirja, jonka olen koskaan lukenut. Sen käsittämätön mittakaava ja rohkeus jätti minut hölmistyneeseen tilaan, josta en ole aivan toipunut vieläkään. Galakseja käsittävä Campionin ja Purslanen eriskummallinen rakkaustarina on jollakin tavalla aivan uniikki.

Toinen Reynoldsin maailmoihin liittyvä sävellys, albumin lopettava “Approaching Delta Pavonis” liittyy puolestaan hänen debyyttikirjaansa Revelation Space. Kun avaruusalus Nostalgia for Infinity lähestyy Delta Pavonis -tähteä, kirjan tapahtumat ovat vasta käynnistymässä. Mutta alku on nähdäkseni erinomainen paikka myös lopetukselle. Reynoldsin rooli on levylle merkittävä myös siksi, että hän on vastuussa levyn kansitaiteesta. Sain Twitterin kautta yhteyden kirjailijaidoliini, ja hän antoi luvan käyttää maalaamaansa upeaa avaruusaiheista teostaan levynkantena!

Viime kädessä tässä musiikissa on kyse mielikuvituksesta. Ne maailmat, joissa mieleni on harhaillut ovat jättäneet leimansa, ja se leima näkyy ja kuuluu näissä kappaleissa. Toivon, että Launchland onnistuu kiidättämään myös sinun mielikuvituksesi uusiin maailmoihin.

Toivon, että albumi antaa sinulle kimmokkeen lähettää mielikuvituksesi kohti tähtiä – ja antaa sen laskeutua maailmoihin, joita kukaan ei ole nähnyt aikaisemmin!

Lataa albumi ilmaiseksi täältä.

In memoriam Steve Jobs 1955–2011

Keskiviikkona 5. lokakuuta 2011 maailma menetti hyvän miehen. Applen perustaja ja pitkäaikainen pääjohtaja Steve Jobs hävisi viimein vuosia kestäneen kamppailunsa syövän kanssa. Jobsia kiiruhdettiin jo vertaamaan suuriin 1800- ja 1900-lukujen suuriin innovaattoreihin Edisoniin ja Einsteiniin – ja syystä. Jobsin ainutlaatuinen ja tinkimätön näkemys ja lahjakkuus ovat muuttaneet maailmaa pysyvästi.

Steve Jobs oli visionääri, joka osasi hyödyntää laajaa osaamistaan monipuolisesti edistääkseen ihmiskunnan hyvinvointia. Applen alkuperäinen visio olikin: “To make a contribution to the world by making tools for the mind that advance humankind.” – Antaa panos maailmalle tekemällä mielen työkaluja, jotka edistävät ihmiskuntaa. Jobs ei epäröinyt soveltaa villejäkään ideoita innovaatiotyössään. Tietokoneet saivat aikanaan kirjasintyypit siksi, että Jobs oli opiskellut collegesta pois jäätyään kalligrafiaa.

Steve Jobs oli myöskin ainutlaatuinen liikemies. Hänen pelisilmänsä yhdistettynä peräänantamattomuuteen ja tinkimättömyyteen nosti Applen monien vastoinkäymisten kautta lopulta pörssiarvolla mitattuna maailman arvokkaimmaksi yritykseksi.

Steve Jobs ei kuitenkaan ollut vain visionääri ja liikemies. Jobs oli ennen kaikkea intohimoinen ihminen, joka suhtautui kaikkeen tekemiseensä suurella rakkaudella. Jobs oli ymmärtänyt jo varhain, ettei elämässä ratkaise maine ja mammona. Tärkeintä on löytää ne asiat, joilla on eniten merkitystä. Vuonna 2005, vuosi syöpädiagnoosinsa jälkeen, Steve Jobs piti koskettavan puheen Stanfordin yliopiston valmistujaisjuhlissa. Puheen otsikko on: “Kuinka elää, ennen kuin kuolet.” Puheessa Jobs totesi näin:

Sinun täytyy löytää se, mitä rakastat. Tämä pätee niin työhösi kuin rakastajiisikin. Työsi on suuri osa elämääsi, ja ainoa tapa olla todella tyytyväinen työhösi on tehdä upeaa työtä. Ainoa tapa tehdä upeaa työtä on tehdä työtä, jota rakastat. Jos et ole löytänyt sitä vielä, jatka etsimistä – äläkä tyydy vähempään. Kuten kaikissa sydämen asioissa, tiedät heti, kun löydät sen. Ja kuten kaikissa upeissa suhteissa, tämäkin vain paranee vanhetessaan. Jatka siis etsimistä – älä tyydy vähempään, kuin mitä juuri sinä ansaitset.

Steve Jobs eli niin kuin opetti. Elämällään hän rikasti lukemattomien muiden ihmisten elämää ennennäkemättömällä tavalla. Samalla hän antoi myös huikean esimerkin siitä, minkälaista ihmiselämä voi parhaimmillaan olla

Steve Jobs, kiitos huikeasta panoksestasi ihmiskunnalle. Me muistamme sinua.

Uusia blogeja

Avasin helmikuun alussa muutaman uuden blogin. Ajattelun ammattilainen toimii yhä pääasiallisena blogosfäärin tukikohtanani. Näissä uusissa blogeissa päästään käsiksi hieman erilaisiin kysymyksiin.

Pilvilammas
pilvilammas.fi

Pilvilammas keskittyy pareidoliana tunnettuun havaintopsykologian ilmiöön. Pareidolia tarkoittaa sitä, että tulkitsemme jonkin havainnon luovalla tavalla “väärin”. Tuttu pareidolian muoto on lampaiden näkeminen pilvissä – tästä siis blogin nimi, Pilvilammas.

Pilvilammas on kuvablogi. Julkaisen siinä lähinnä iPhone-kamerallani ottamiani vastaan tulleita pareidolia-kuvia. Jokainen blogissa julkaistava kuva on nähtävissä mielestäni jollakin mielenkiintoisella uudella tavalla. Esimerkiksi pala kotimme laminaattilattiaa näyttää ihan puun takaa kurkkivalta gorillalta. Ja asfaltilla lojuva värikuula on puolestaan ilmetty Pac Man.

Laajennetun mielen aivoriihi
extendedmind.org

Laajennettu mieli -aivoriihi on ryhmä teknologian ja tieteen osaajia, joita kiinnostaa Andy Clarkin ja David Chalmersin laajennetun mielen hypoteesi. Pyrimme ymmärtämään laajennetun mielen ilmiöitä paremmin, sekä ideoimaan, minkälaista laajennetun mielen teknologiaa olisi mahdollista kehittää.

Laajennettu mieli -aivoriihen blogi ei ole pelkästään oma blogini: blogiin kirjoittavat myös muut aivoriihen jäsenet. Blogin tarkoituksena on myös kytkeä tutkimustyötämme kansainväliseen tutkimuskenttään. Laajennettu mieli on sikäli uudenlainen tutkimusala, että siinä kansanvälistä akateemista keskustelua käydään myös blogien kautta.

Songsworth
songsworth.com

Musiikkiblogi Songsworth on oikeastaan jo vuoden vanha, mutta aktivoitunut taas tänä keväänä. Ehdin pitää taukoa sävellyshommista runsaan vuoden, mutta viime aikoina uusia biisejä on alkanut syntyä, lähinnä iltaisin lasten mentyä nukkumaan. Julkaisen uusia kappaleita blogissa tasaisen epätasaisesti.

Songsworth-projektissa pääsen puuhastelemaan kahden rakkaan intohimoni kanssa: musiikin ja science fictionin. Uudet kappaleet ovat saaneet vauhtia erityisesti Alastar Reynoldsin ja Dan Simmonsin kirjoista. Jos olet kiinnostunut hankkeen taustoista, tutustu vaikka tähän vuosi sitten julkaistuun haastatteluun.