Pasi ja Pena olivat taannoin matkalla aamukokoukseen Penan autolla. Koska Penan edellinen ilta oli sujunut kosteissa merkeissä, Pasi istui auton ratissa. Liikennevaloihin seisahtuessaan Pasi ja Pena innostuivat kinaamaan siitä, onko Tina Turner parempi laulaja kuin Bruce Springsteen. Valojen vaihtuessa automaattivaihteisiin tottumaton Pasi kaasutti liikaa ja jysäytti auton edellä ajavan perään. Pena järkyttyi uudenkarhean Bemarinsa puskurin vääntyessä kuprulle: ”Miksi sinä nyt noin teit?”

Vääntynyttä peltiä tarkastellessaan Pasia harmitti varmaan vielä Penaakin enemmän. Pasi ei suinkaan jysäyttänyt tarkoituksella autoa edellä ajavan perään. Päin vastoin, Pasin tarkoituksena oli kuljettaa auto ehjänä perille. Pasin mielessä pyöri siis ihan samanlainen ajatus: ”Miten tässä nyt näin kävi?”

Tietyssä mielessä sekä Pasi että Pena ovat tilanteen uhreja. Toki Pasi oli ajattelematon keskittyessään kinasteluun autoilun sijaan. Mutta syy-yhteyssuhde tapahtuneen vahingon ja Pasin pyrkimysten välillä on olematon. Jos Pasilta kysytään, ”Miksi teit noin?” Pasi voi vain vastata: ”En tiedä.” Onko syy siis Pasin ensinkään?

Iso osa toiminnastamme perustuu pyrkimyksiimme. Silloin voimme vastata miksi-kysymykseen yksiselitteisesti: ”Miksi ajoit kokoukseen?” ”Koska halusin päästä perille.” Sen sijaan omista pyrkimyksistämme riippumattomat haverit eivät nouse omasta toimijuudestamme. Ne johtuvat siitä, että emme osaa toimia syystä tai toisesta riittävän hyvin. Mokaaminen ei siis johdu omasta syyllisyydestä – vaan pohjimmiltaan osaamattomuudesta. Tällöin sormella osoittamisen ja rankaisemisen sijaan voisi olla paikallaan miettiä, miten vastaavalta tilanteelta vältytään tulevaisuudessa.

Silti päädymme harva se päivä syyttelemään toisiamme arkipäiväisistä kohelluksista. Kun sormi osoittaa kohti, syntyy nopeasti ristiriitatilanne. Sen sijaan, että ihmeteltäisiin yhdessä tuumin, miten tilanne saadaan korjattua, aletaan etsiä syypäätä. Mokan aiheuttaja tuntee kuitenkin, että häntä syytetään aiheetta. Niinpä hän joutuu paaluttamaan puolustusasemiaan. Samalla maito pysyy maassa, kun kukaan ei vaivaudu sitä syyllisen etsinnältä siivoamaan.

Usein todellista syyllistä ei kuitenkaan ole.

Aika monet elämän pienet haverit aiheutuvat ajattelemattomuudesta ja harkitsemattomuudesta. Aiheutunet haverit kannatta korjata ja niistä kannattaa ottaa ennen kaikkea opiksi. Kuten Bertrand Russellin sanotaan sanoneen: ”Ihmisen ei tule tehdä samaa virhettä kahdesti. Valikoima on sen verran runsas.” Todellinen syypää löytyy kuitenkin vain silloin, kun joku on tarkoituksella toiminut väärin. Muulloin vahingolla on vain uhreja.

Kokonaan toinen juttu on kantaa vastuu omista kohelluksistaan. Mutta siitä lisää myöhemmin.