Aloita nyt

Keittiön kaappimme olivat taannoin päässeet kaameaan siivoon. Muutaman kuukauden ajan puhuimme vaimoni kanssa siitä, kuinka kaapit pitäisi siivota, jotta esimerkiksi teepussit löytäisi murojen ja pastapakettien alta. Aina oli kuitenkin jotakin “tärkeämpää” tekemistä. Esimerkiksi Facebookin tarkistamista.

Myönnettäköön, että kaappien siivoamisessa on kohtalainen urakka. Mistään maratonin juoksemisesta ei kuitenkaan ole kyse. Ongelmana ei  ollutkaan itse työ, vaan sen aloittaminen. Kuinka ollakaan, tämän ongelman ratkaisu on tavattoman yksinkertainen.

Jos jotain pitää tehdä, aloita nyt.

Tekemiseen liittyy merkillinen kynnys. Lenkille lähteminen on monin verroin työläämpi koitos kuin itse lenkin juokseminen. Mieli keksii yhden toisensa jälkeen vakuuttavampia tekosyitä, miksi ovesta ei tulisi sännätä ulos. Mutta kun etuovi pamahtaa takana kiinni, on siitä eteenpäin helppo juosta kilometrikaupalla.

Ihmisen toiminta koostuu ennalta harjaantuneista prosesseista. Kun prosessi on lähtenyt käyntiin, sen eteneminen ei ole pelkästään helppoa, vaan lähes välttämätöntä. Käyntiin lähtenyttä prosessia on nimittäin aika vaikea pysäyttää. Kokeile vaikkapa lakata puhumasta kesken lauseen ilman mitään syytä, niin näet mitä tarkoitan.

Uuden prosessin käynnistäminen vaatii kuitenkin aina ponnistuksia. Ja mitä epätavallisemmasta tai vaativammasta prosessista on kyse, sitä vaikeampi se on saada käyntiin. Kun kone viimein jyrähtää käyntiin, se hyrrää kuitenkin useimmiten omalla painollaan siihen asti, että homma on pulkassa.

Keittiön kaappeihin tepsi lopulta yksinkertainen niksi. Sen sijaan, että olisimme ryhtyneet järjestämään kaikkia kaappeja kerralla, purin yhden ainoan hyllyn sisällön ruokapöydälle. Kun prosessi oli kerran lähtenyt käyntiin, ei sitä olisi enää pysäyttänyt mikään – ehkä maanjäristystä lukuun ottamatta. Hylly toisensa jälkeen tyhjeni kuin itsestään. Pian kaappiurakka oli valmis.

Isot asiat syntyvät pienistä asioista; pienet asiat syntyvät tehdyistä asioista. Tehdyt asiat taas täytyy joskus aloittaa. Aloita nyt.

6 thoughts on “Aloita nyt

  1. Aloittamalla juuri nyt ja tekemällä tänään jonkun sellaisen tehtävän, jonka voisi jättää huomenna tekemättä, saa hyvän mielen itselle ja ympäristölle.

    Näin ollen, lähdenkin tästä ulos kävelylenkille ja yllätän tyttöystäväni syksyisillä lehdillä. Tai siis lähden kohta, kun Isännän ja koiran käytöskoulu loppuu televisiosta….

  2. Päivitysilmoitus: 5 yksinkertaista askelta tavoitteesi saavuttamiseen | Ajattelun ammattilainen

  3. Yksi simppeli, mutta peevelin toimiva niksi on myös siirtyminen kielteisestä passiivista myönteiseen aktiiviin.

    Ihminen ajattelee: ”Pitäisi siivota kaappi.” Menee jopa niin pitkälle, että ottaa asian puheeksi puolison kanssa. Puoliso vastaa: ”Äh, totta vie niin pitäisi.” Toimenpide lykkääntyy kuukaudella, toisella, kolmannella…

    Toi sisältää kaksi virhettä: a) ’pitäisi’ ei nimeä toimijaa, vaan lykkää vastuun toiminnasta jollekulle nimettömälle toiselle, ja b) ’pitäisi’ myös kehystää toimenpiteen varsin ikäväksi pakkopullaksi.

    Miten olisikaan käynyt, jos dialogi olisi alkanut näin: ”Nyt haluaisin siivota kaapin. Kulta, haluaisitkos auttaa?”

    Nykyään yritän narauttaa itseni passiivisesta, kielteisestä ajattelusta. Vaatii tarkkaavaisuutta ja sitä, että tietää mitä ajattelustaan etsii, mutta kummasti aikaansaavuus on kohentunut – ilman että sapettaa.

    • Markus,

      Loistoniksi! Omaa toimintaa voi tosiaan ohjata hyvin monilla tavoin vaikuttamalla omaan ajatteluun.

      Sisäinen passiivi on tosiaankin aika petollinen ajoittain. Ja samaten negatiivinen ja lannistava ajattelu kannattaa pyydystää hyvissä ajoin, ennen kuin se alkaa vaikuttaa toimintaankin.

  4. Päivitysilmoitus: Tuotteistaminen on tiedon ulkoistamista sen kehittäjästä | Yhdessä Menestyminen

  5. Päivitysilmoitus: Bisnesmahdollisuudet löytyvät läheltä | Yhdessä Menestyminen

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s