Oppia ikä kaikki?

Sugata Mitra on kuulu Intiassa järjestämistään Hole in the Wall -kokeista.* Näissä Mitra on jättänyt tietokoneen paikallisten lasten käyttöön vailla ohjeita. Samalla on seurattu, kuinka lapset oppivat.

Eräässä koejärjestelyssä Mitra asensi köyhälle alueelle tietokoneen, jossa opetettiin englanniksi kovan tason bioteknologiaa. Alueen lapset eivät osanneet sanaakaan englantia, ainoastaan äidinkieltään tamilia. Mitra asensi koneen ja jätti lapset sen pariin oman onnensa nojaan.

Pian yksi lapsista omaksui opettajan roolin, ja ryhmänä lapset alkoivat perehtyä tietokoneelle tallennettuun informaatioon – huolimatta siitä, etteivät he edelleenkään ymmärtäneet sanaakaan siitä, mitä ruudulla luki. Muutamaa kuukautta myöhemmin Mitra palasi takaisin ja kysyi, mitä lapset olivat oppineet.

“Emme mitään”, yksi lapsista vastasi.
“Sen ohella, että ongelmat DNA:n kaksiintumisessa aiheuttavat perinnöllisiä tauteja, emme ole ymmärtäneet yhtään mitään”, hän jatkoi sitten.

*Katso Mitran inspiroiva TED-puhe täältä.

10 thoughts on “Oppia ikä kaikki?

  1. Päivitysilmoitus: Tweets that mention Oppia ikä kaikki? | Ajattelun ammattilainen -- Topsy.com

  2. Hauska ja kallis kokeilu. Mutta mitä siinä saavutettiin: tottakai lapsilla oli hauskaa puuhailla tietokoneen kanssa! Ja oppivatkin muutamia sanoja englantia. Hyvässä oppimisessa ehkä kuitenkin on tarkoitus oppia myös ja ennen kaikkea sitä, mitä joku asia tarkoittaa ennemminkin kuin oppia papukaijamisesti toistamaan joku fraasi englanniksi.

    Ryhmässä oppimista ja tiedon etsintää on toki harjoitettu suomalaisessa koulussa koko peruskoulun ajan. Tietokoneen kanssa näpertely ei aina auta kovinkaan paljon. Sen sijaan kyllä meillä Suomessa on tapahtunut aivan ilman ketään gurua hiukan vastaavaa kuin tuossa filmillä: ensimmäisten tietokoneiden ilmestyttyä koteihin alkoivat lapset heti tutustua niihin, kenellä sellainen vempain vain oli. Usein kaverit olivat mukana ja mitä tapahtuikaan: koneen käyttäjinä lapset olivat yhtäkkiä taitavampia kuin vanhemmat, kouluissa oppilaat opastivat opettajia!

    Onko Google mukana tuossa Mitra-gurun kokeilussa?

    • Arvoisa Eläkeläinen,

      Suosittelen katsomaan linkkaamani TED-videon. Kyse on enemmästäkin kuin hauskuuttelusta. Tässä lapset oppivat spontaanisti ja ilman opettajaa hyvin laajoja ja vaativia oppikokonaisuuksia. Tutkimustulokset ovat, syystä, kyseenalaistaneet klassiset oppimiskäsitykset.

      Mitran tutkimukset eivät käsittääkseni ole myöskään kovinkaan kalliita. Yksi vanha PC ja muovinen suojus, sekä yhden tutkijan palkkio ei käsittääkseni ole nykyajan LHC- ja geenisekvensointitutkimuskentällä varsinaisesti kallista :).

  3. Tuo on kyllä säväyttävä video.

    Mielestäni tämä on hyvä esimerkki siitä, miten tärkeää uteliaisuus ja innostus ovat oppimisen kannalta. ”Lapset oppivat sen mitä he haluavat oppia.”

    Netissä on maailman parasta osaamista youtube -videoina ja blogipostauksina. Lapset (ja aikuiset) pitää vain ohjata oikeiden asioiden pariin.

    • Touko,

      Kiitos kommentista! Osaaminen leviää tosiaan nykyään ihan uusiin sfääreihin, kiitos verkkovideoiden. Tästä on muuten myös mielenkiintoinen TED-video, jossa TED-kuraattori Chris Anderson esittelee, miten ihan pienet lapset oppivat jo huikeita taitoja pelkkien Youtube-videoiden pohjalta:

  4. Hieno esimerkki. Mitra esitteli casea livenä Online Educa Berlin – konferenssissa muutama vuosi sitten ja täytyy sanoa, että se on kaikkien aikojen mieleenpainuvin & puhuttelevin esitys, jonka olen nähnyt. Toimii edelleen!

  5. Aivan loistava video ja erinomainen puhuja. Itse olen huomannut, että lapset/nuoret käyttävät tietokonetta pelaamiseen, mesettämiseen ja jotkut jopa musiikin lataamiseen (hieman karrikoiden 🙂 ). Eli osallistuvat sosiaaliseen mediaan, mutta istuvat yksin koneellaan. Koulujen tietokone-opetus on heikoissa kantimissa, kun opetussuunnitelmassa ole huomioitu sitä, että konetta osataan jo käyttää paremmin kuin opettaja, ja silti yritetään opettaa tietokoneen käyttöä alkaen eri laitteiston osista ja tiedostojen kopioinnista lähtien. Juuri Mitran tavalla, siirtymällä netin hyväksikäyttöön tiedonhaun ja oppimisen apuna, ryhmissä, päästäisiin paljon pidemmälle ja nopeammin. Nyt meillä on kuitenkin kasvamassa sukupolvi, jolle netti on vain paikka viettää aikaa, mutta sitä ei osata hyödyntää.
    Kuten 80-luvulla elektroniikan opettajani sanoi paperisista manuaaleista; kaikkea ei tarvitse opetella ulkoa, tärkeää on tietää mistä manuaalista vastaus löytyy. Nyt meillä on valtava manuaali sormenpäissämme, ja siellä on vastaus melkein kaikkiin kysymyksiin. Lapsille pitää vain näyttää, kuinka sieltä kysytään.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s