Tag Archives: TED

Oppimisen vallankumous

11/04/2012

25 kommenttia

Katsoin pääsiäisen alla Khan Academyn perustajan Salman Khanin ällistyttävän TED-puheen. Siinä Khan esitteli verkkosivustollaan saamiaan oppimistuloksia. Khan Academyn oppimistulokset ovat täysin linjassa tässäkin blogissa esiteltyjen tutkimuslähtöisten periaatteiden kanssa: synnynnäistä lahjakkuutta ei ole olemassa, ja kun lapset pääsevät työskentelemään omassa tahdissaan flow-kanavassa, joka ikinen oppii!

Khanin mallissa perinteinen oppimistapahtuma käännetään nurin niskoin.

Kuten Khan linjaa, normaalisti opettaja käyttää suurimman osan ajastaan esitellen oppiainesta, josta oppilaat saavat käyttöönsä vain murto-osan. Samalla se aika, jolloin oppilaat todella tarvitsisivat asiantuntevaa ihmiskontaktia, käytetään kotona. Todellista ongelmanratkaisua lapset joutuvat puurtamaan yksin kotona ilman apua.

Toisekseen, kun lapset testataan, he ovat kukin omalla yksilöllisellä kehitysasteellaan. Nykykoulu kirjoittaa tämän kuitenkin kiveen ja eteenpäin jatketaan riippumatta siitä, kuinka hyvin kukin asiansa hallitsee. Tilanne on hieman sama, kuin pyöräilemään opeteltaisiin niin, että joidenkin lasten kohdalla eteenpäin mennään kun on vasta opittu kääntämään etupyörää vasemmalle. Koulun oletus siitä, että lapset jakautuisivat osaamiseltaan Gaussin käyrälle johtuu juuri siitä, että kullakin hetkellä näin tosiaan on.

Jos lapset saavat sen sijaan oppia omaan tahtiinsa, ei mitään Gaussin käyrää ole. Tällöin joka ikisestä tulee kympin oppilas ennen pitkää! Khanilla on näyttää kovaa dataa tämän tueksi: verkkosivusto kerää oppimistuloksia laajalta oppilasjoukolta. Eräässä kaaviossa nähtiin, että jos koe pidettiin kuukauden kuluttua oppimisen alkamista, monet lapset olivat osaamisen häntäpäässä ja näyttivät hitailta ja tyhmiltä. Kahdessa kuukaudessa nämä samat lapset olivatkin kehittyneet luokan kärkiosaajiksi!

Khanin menetelmä perustuu siihen, että koko koulun asetelma käännetään nurinpäin. Lapset tutustuvat oppiainekseen omaan tahtiin kotonaan. Kotitehtävinä on siis lähinnä innostavia videoita, joita lapset voivat tutkia silloin kun se parhaiten omaan viretilaan sopii. Luokkahuoneessa tehdään sitten tehtäviä. Samalla opettaja näkee Khan Academyn rajapinnasta, kuka osaa ja kuka ei – ja hän voi suunnata huomionsa niihin oppilaisiin, jotka apua todella tarvitsevat.

Lisäksi hän näkee, ketkä oppilaista osaavat jo apua tarvitsevien alueen hyvin. Opettaja voikin ohjata asian osaavan oppilaan neuvomaan sen kanssa vielä kamppailevaa. Näin kumpikin oppilas syventää osaamistaan entisetään, eikä kolmenkymmenen mukulan luokkahuonekaan ei ole ongelma. Opettaja voi suunnata resurssinsa juuri sinne, missä ne oppimstuloksen kannalta ovat tarpeellisia.

Tämä ei ole tieteiskirjallisuutta. Tämä on todellisuutta jo Khanin vetämissä pilottikouluissa ympäri USA:ta. Tämä voi olla todellisuutta tänään myös suomalaisissa kouluissa: Khan Academyn saa käyttöön parilla hiiren klikkauksella.

Tulevaisuuden koulussa ei ole lahjakkaita ja lahjattomia oppilaita. Tulevaisuuden koulussa on oppilaita, joista joka ikinen on mestari niissä asioissa, jotka juuri häntä kaikkein eniten kiinnostavat. Tieteellinen tutkimus on osoittanut tämän jo pari kymmentä vuotta. Nyt Khan Academy näyttää sen toteen käytännössä. Oppimisen vallankumous on käynnistynyt.

Onko tärkeää olla kiva ihminen vai hyvä ihminen?

12/03/2012

11 kommenttia

Suosikkitelevisiosarjassa House MD päähenkilö Gregory House on misantrooppinen lääkäri, joka tarkastelee ihmisiä mielenkiintoisina lääketieteellisinä mysteereinä. Tohtori House ei juuri välitä siitä, miltä potilaista tuntuu. Eipä häntä juuri kiinnosta edes tavata heitä, jollei se ole aivan välttämätöntä. Siitä huolimatta nerokas House pelastaa ennätysmäärän ihmishenkiä. Vaikka House onkin ajoittain täysin käsittämätön sekopää, pystyy hän kuitenkin tekemään osaamisellaan paljon hyvää.

Onko tärkeää olla kiva ihminen – vai hyvä ihminen?

Elämme yhteiskunnassa, jossa jokaisen ihmisen pitäisi olla tavattoman mukava ja sosiaalinen. Temperamentteja on kuitenkin moneen lähtöön. Yhdeltä hymy irtoaa luonnostaan aamun alusta lähti. Toinen taas joutuu pinnistelemään saadakseen suustaan edes pihauksen uusia ihmisiä kohdattaessa. Temperamentista riippumatta ihmiset voivat kuitenkin mielestäni löytää paikkansa maailmassa. Kaikkien ei tarvitse olla kivoja. Riittää, että tekee jotain oikein.

Professori Martin Seligman kertoo TED-videossaan ystävästään Lenistä. Len on, kuten Seligman toteaa, ”kuollut kala”. Hän ei puhu eikä pussaa. Vuosikausien psykiatrikäyntien jälkeen tohtorit joutuivat nostamaan kädet ilmaan ja toteamaan, ettei Len juuri muuksi muutu. Hän ei vain ole hauska mies. Siitä huolimatta Len työskentelee päivät pitkät flow-tilassa työssään pörssimeklarina, sekä bridge-harrastuksensa parissa. Vaikka hän ei ole mukava kaveri, hän on kuitenkin löytänyt paikkansa yhteiskunnassa ja nauttii elämästään täysin rinnoin – omalla tavallaan.

Steve Jobsista liikkuu myös paljon kielteisiä tarinoita. Tuittupäinen toimitusjohtaja kun saattoi antaa hississä väärin tervehtineelle kenkää, tai saada itkupotkuraivarit, jos joku muu uskaltautui tussitaululle. Jobsissa voimakas temperamentti yhdistyi vahvaan intohimoon ja peräänantamattomuuteen. Vaikka on selvää, ettei Jobs ollut maailman mukavin ihminen, hän pystyi kuitenkin myös omalla omituisella tavallaan tekemään merkityksellisiä asioita.

Fiktiivinen tohtori House, pörssimeklari Len ja teknovisionääri Jobs ovat kaikki ihmisiä, jotka eivät ole erityisen mukavia. Jokaisessa tapauksessa epäsosiaalisuuden taustalla on ainakin osin temperamentti. Jokainen näistä hahmoista palvelee kuitenkin omalla tavallaan yhteistä hyvää: he ovat löytäneet paikan yhteiskunnassa, jossa he osaavat toimia jollakin tavalla oikein.

Ihmistemperamentteja on monenlaisia, ja rohkenisin väittää, että se, kuinka mukavia itse kustakin kehittyy riippuu pitkälti temperamentista. Mutta tarvitseeko ihmisen edes olla mukava – vai riittääkö, että on edes jollakin tavalla hyvä ihminen?

Tieteen avoimuus ja internet

21/09/2011

3 kommenttia

Tieteen ideaali on tuottaa avoimia tuloksia. Tästä huolimatta tieteen tuloksia julkaisevat lehdet repivät artikkeleistaan kosmisia kiskurihintoja. Ongelma on merkittävä akateemiselle maailmalle, puhumattakaan siitä, että monet tieteelliset tulokset ovat yliopistojen ulkopuolella toimivien ei-akateemisten maailmantutkijoiden ulottumattomissa. Ratkaisua haetaan open access -julkaisuista, joihin tieteilijät voivat – maksua vastaan – tarjota tuloksiaan muiden luettaviksi. Toistaiseksi tämä vaihtoehto ei ole kuitenkaan ottanut oikein tuulta siipiinsä.

Toinen vaihtoehto löytyy piratismista. Hiljattain Aaron Swartz onnistui lataamaan hulppeat 4.8 miljoonaa akateemista artikkelia suositusta JSTOR-palvelusta. Seurauksia puidaan oikeussalissa. Tieteen Pirate Bayta odotellessa on internetiin onneksi noussut myös lukuisia uusia tiedon saarekkeita, joilta tuoreinta tietoa saa ihan laillisesti, kiikuttamatta silti viimeisiä pennosiaan ahneiden lehtitalojen taskuun.

Huippuyliopistot Cambridgesta Yaleen, Berkeleysta Stanfordiin ovat alkaneet julkaista luentosarjojaan ilmaiseksi verkossa. Applen sponsoroimasta loistavasta iTunesU-palvelusta voit ladata maksutta kokonaisia vuosikursseja haluamastasi aiheesta. Periaatteessa voit ottaa omatoimisesti haltuun vaikkapa kokonaisen Stanfordin tai Berkeleyn tutkinnon oppiaineksen. Tämä on todellista tiedon demokratiaa.

Myös Academic Earth -palvelu tarjoaa lukuisia tasokkaita luentoja ja luentosarjoja, joiden avulla voit laajentaa tietojasi ja osaamistasi. Samaan aikaan kuulut TED-videot levittävät kansantajuisessa muodossa huipputieteilijöiden upouusia tutkimustuloksia parinkymmnenen minuutin lennokkaissa videoluennoissa. TED-videoiden avulla voit tutustua niin taloustieteeseen kuin kvanttimekaniikkaankin.

Yksittäiset tieteentekijät julkaisevat myös nykyään niin sanotun itsearkistointiklausuulin nojalla omia papereitaan: on tosin jotenkin tragikoomista, että vasta nyt on saatu tapeltua pystyyn pykälä, jonka nojalla ilmaiseksi oman hengentuotteensa lehtitalolle luovuttanut tutkija saa jakaa sitä myös itse ilman oikeussalin pelkoa. Samaten nettiin on ilmestynyt lukuisia kokoomasivustoja, jotka niputtavat yhteen valtavan määrän merkittäviä tekijänoikeuden ulkopuolelle jääneitä läpimurtoartikkeleita. Esimerkiksi Christopher Greenin Classics in the History of Psychology on kerrassaan lyömätön tiedonlähde.

Myös Stanfordin yliopiston ylläpitämä Stanford Encyclopedia of Philosophy kokoaa yhteen varsinaisen filosofisen tiedon aarreaitan. Ensyklopediaan on valikoitu maailman huippuosaajien tarkkanäköisiä papereita laajalti eri filosofian osa-alueilta – ja kaikki ilmaiseksi.

Lopuksi, monet läpimurrot tulevat ilmi ensimmäistä kertaa sosiaalisen median kautta. Yliopistojen ja tieteentekijöiden Twitter-syötteistä käy ilmi läpimurtotuloksia jo kauan ennen kuin ne löytävät tiensä lehden sivuille. Ja tiedeblogit ja –portaalit kokoavat yhteen päivittäin uudet ilmestyneet tulokset.

Vaikka pääsy itse alkuperäisartikkeleihin onkin yhä ajoittain hankalaa, alkavat tieteen tulokset olla viimein aidosti avoimia. Tulokset ovat yhä useammin kaikkien saatavilla, ja mikä parasta, vieläpä yhä useammin sellaisessa muodossa, ettei niitä ymmärtääkseen tarvitse olla triplatohtori. Internet on tuonut todellisen tieteellisen avoimuuden askeleen lähemmäs todellisuutta.

Kutsumus ja yhteiskunta

01/12/2010

7 kommenttia

Olen kirjoittanut tässä blogissa aika paljon kutsumuksen merkityksestä. Nähdäkseni kenenkään ei tulisi tehdä sellaisia asioita, jotka eivät ole joko itsessään palkitsevia tai tähtää itsessään palkitseviin lopputuloksiin.

Oravanpyörässä juokseminen ei edesauta sen enempää yksilön onnellisuutta kuin yhteisön toimivuuttakaan.

Tästä huolimatta meille on iskostettu lapsesta pitäen, että elämä on rankkaa, ja erityisesti työ on tervanjuontia, joka on hoidettava, jotta saadaan pötyä pöytään. Näin monet päätyvät käyttämään valtaosansa elämästään sellaisten askareiden parissa, joilla ei ole itselle suurta merkitystä.

Osallistuin marraskuussa järjestettyyn TEDxProacademy-tapahtumaan. Puheenvuoroni käsitteli erityisesti teknologian vaikutusta tulevaisuuden peruskouluun. Linjasin joukon erilaisia oppiaineita, joista tulevaisuuden laajennetulla mielellä varustettu koltiainen voisi hyötyä. Lisäksi jo peruskoulussa tulisi nähdäkseni pureutua lapsen temperamentista kumpuavaan kutsumukseen. Koulun tulisikin keskittyä kunkin ihmisen kohdalla yksilöllisiin vahvuuksiin.

Jos koulutamme lapsemme kutsumuksellisiksi asiantuntijoiksi, rakennamme samalla yhteiskuntaa, joka koostuu verkottuneista alojensa intohimoisista tuntijoista. Nämä verkottuneet ekspertit tekevät työnsä loistavasti siksi, että he rakastavat sitä, mitä tekevät – eivät kuitatakseen jättibonukset tai saavuttaakseen toimistohuoneen ylimmästä kerroksesta.

Kutsumuksellisuuden tavoittelu ei ole tärkeää vain yksilön hyvinvoinnin kannalta. Se on keskeistä myös, jos haluamme synnyttää yhteiskunnan, jossa ihmisillä on aidosti hyvä olla.

PS. TEDx-puheenvuoroni julkaistiin eilen verkossa. Voit katsoa videon täältä.

Oppia ikä kaikki?

29/10/2010

10 kommenttia

Sugata Mitra on kuulu Intiassa järjestämistään Hole in the Wall -kokeista.* Näissä Mitra on jättänyt tietokoneen paikallisten lasten käyttöön vailla ohjeita. Samalla on seurattu, kuinka lapset oppivat.

Eräässä koejärjestelyssä Mitra asensi köyhälle alueelle tietokoneen, jossa opetettiin englanniksi kovan tason bioteknologiaa. Alueen lapset eivät osanneet sanaakaan englantia, ainoastaan äidinkieltään tamilia. Mitra asensi koneen ja jätti lapset sen pariin oman onnensa nojaan.

Pian yksi lapsista omaksui opettajan roolin, ja ryhmänä lapset alkoivat perehtyä tietokoneelle tallennettuun informaatioon – huolimatta siitä, etteivät he edelleenkään ymmärtäneet sanaakaan siitä, mitä ruudulla luki. Muutamaa kuukautta myöhemmin Mitra palasi takaisin ja kysyi, mitä lapset olivat oppineet.

“Emme mitään”, yksi lapsista vastasi.
“Sen ohella, että ongelmat DNA:n kaksiintumisessa aiheuttavat perinnöllisiä tauteja, emme ole ymmärtäneet yhtään mitään”, hän jatkoi sitten.

*Katso Mitran inspiroiva TED-puhe täältä.

3 onnellista elämää

26/04/2010

4 kommenttia

Katsoin taannoin Martin Seligmanin loistavan luennon vuoden 2004 TED-kokouksesta. Seligman on positiivisen psykologian nimellä kulkevan tieteensuunnan yksi merkittävimpiä taustahahmoja tälläkin blogilla usein vilahdelleen amerikanunkarilaisen Mihaly Csikszentmihalyin ohella. Seligman esitteli luennollaan kolme tapaa elää onnellista elämää.

1. Iloinen elämä

Yksinkertaisin ratkaisu hyvinvointiin on tämä: voit hyvin, kun tuntuu hyvältä. Tätä hyvinvoinnin muotoa antiikin kreikkalaiset nimittivät hedoniaksi. Hedonistisen koulukunnan suurimpia oppi-isiä oli samoslainen, sittemmin Ateenassa vaikuttanut Epikuros. Äkkiseltään tämä ratkaisu vaikuttaa niin ilmeiseltä, että ihmetyttää, mistä kaikki onnellisuushömppä oikein kumpuaa.

Pelkkä hyvien tunteiden kokeminen ei kuitenkaan riitä kovinkaan kauaskantoiseen hyvinvointiin. Tunnepohjainen hyvinvointi on ongelmallista ainakin kahdesta syystä. Ensinnäkin, ihminen reagoi erilaisiin elämäntilanteisiin erilaisin tuntein. On siis käytännössä mahdotonta tuntea pelkästään positiivisia tunteita. Toisekseen, hyvät tunteet turruttavat. Kun tuntuu vähän aikaa hyvältä, tunnetila normalisoituu, ja hyvää tahtoo lisää. Dopamiinikoukussa kiikkuva tarvitsee aina astetta isomman annoksen. Pelkkä nautinnosta toiseen kirmaaminen ei synnytä pitkäkestoista hyvinvointia.

Myös hyviä tunteita voi kuitenkin jalostaa. Tähän puree hyvin ainakin kaksi konstia. Läsnäolo, eli hyvien tunteiden tiedostaminen ja arvostaminen silloin kun on hyvä olla, tehostaa tunnepohjaista hyvinvointia. Positiivinen ajattelu puolestaan synnyttää useammin positiivisia tunnereaktioita. Siksi erityisesti hedonistin kannattaa vältellä kyynisyyttä. Tunnetrippailu ei kuitenkaan vielä takaa hyvää elämää. Se vaatii syvällisempää ymmärrystä.

2. Hyvä elämä

Jatkuva läsnäolo, flow-kokemus, mahdollistaa huomattavasti nautintokeskeisyyttä kauaskantoisemman hyvinvoinnin. Tätä kreikkalaiset nimittivät puolestaan eudaimoniaksi. Sen merkittävin puolestapuhuja lienee ollut itse Aristoteles. Flow-tilan voi saavuttaa, vaikka elämän ulkoiset puitteet olisivat suorastaan hirviömäiset. Tästä todistavat esimerkiksi Viktor Franklin kokemukset toisen maailmansodan aikaiselta keskitysleiriltä.

Flow nousee siitä, että teet merkityksellisiä asioita ja toimit jatkuvasti oman osaamisesi optimitasolla. Elämä on siis jatkuvasti haastavaa – mutta ei liian haastavaa. Flow-tilassa työskentelevä ihminen on kuin pieni lapsi: täysin läsnä omassa tekemisessään, uppoutuen siihen haltioituneena. Aika kulkee kuin siivillä, ja kokemus omasta itsestä loistaa poissaolollaan.

Hyvä elämä on kutsumuksellista elämää. Hyvä elämä on sellaista, että voit keskittyä omiin intohimon kohteisiisi ja tuottaa sitä kautta hyötyä myös muille. Hyvä elämä vastaa maksiimiin: ”Kutsumuksesi on siellä, missä intohimosi kohtaa maailman tarpeet.” Kun toimit kutsumuksellisesti, toimit myös useammin flow-tilassa.

Flow-tilaa voit edesauttaa keskittymällä itsellesi tärkeisiin toimiin ja tekemällä työmuistiin tilaa. Edelliseen puree esimerkiksi ydintoimilistan tekeminen. Jälkimmäisessä voit puolestaan ottaa avuksi ajattelunhallinnan. Sitä varten voit ladata Filosofian Akatemian maksuttoman oppaan täältä.

3. Merkityksellinen elämä

Seligmanin tutkimusten mukaan kestävin hyvinvointi nojaa kokemukseen oman elämän merkityksellisyydestä. Ihmiset, jotka kokevat elämänsä olevan aidosti osa jotain suurempaa kokonaisuutta pesevät onnellisuusmetriikassa niin nautintotrippailijat kuin flow-tilassa leijailevat intohimoiset ahertajatkin.

Oman elämän merkityksellisyyttä voi hakea monelta kantilta. Yksille merkitys löytyy uskonnon kautta. Toiset taas kokevat suurta yhteenkuuluvuutta edesauttamalla toisten ihmisten hyvinvointia. Ja kolmannet taas omistavat elämänsä tieteelle tai taiteelle.

Olennaista tässä lienee tiedostaa ihmisenä olon loistava paradoksi: ihminen kun on yhtäältä pikkiriikkisen pieni rääpäle, ja toisaalta suuren suuri ja ainutlaatuinen ihme. Ketään meistä ei voi nostaa jalustalle toisten yläpuolelle: kun katsotaan Alfa Centaurista, olemme kaikki tavattoman pieniä tomumajoja. Siksi yhteenkuuluvuus jonkin itseämme isomman kanssa on niin tärkeää.

Ja kuitenkin jokainen on oma ainutlaatuinen yksilönsä – suorastaan oma yksilöllinen maailmankaikkeutensa – omine intohimoineen, toiveineen, lahjoineen ja päämäärineen. Jokainen ihminen synnyttää uuden ja ainutlaatuisen näkökulman maailmaan.

Jossakin kohtaa sitä yksilöllisyyttä, joka tekee juuri sinusta juuri sinut asuu se merkitys, joka tekee elämästäsi itseäsi suuremman. Elämäsi saa merkityksen, kun löydät oman kutsumuksesi ja oman paikkasi maailmassa. Viime kädessä elämäsi saa merkityksen, kun annat sille merkityksen.

Rohkenen esittää lopuksi pienen veikkauksen. Voi hyvin olla, ettei Seligmanin analyysi kata kaikkia vaihtoehtoja. Siirryttäessä hedoniasta eudaimoniaan, eudaimoniasta merkitykselliseen elämään – kuka voi sanoa, ettei matka jatku vielä siitäkin?

PS. Filosofian Akatemia järjestää 12.6.2010 klo 12–18 Helsingissä lennokkaan ja innostavan kesäseminaarin nimeltä LEINO – Onnellisuus ja merkitys. Lataa seminaarin esite ja ilmoittaudu täältä.