Liisa ei ottanut uskoakseen, että Valkoinen Kuningatar oli yli satavuotias.*
”En minä voi uskoa sitä!” Liisa huudahti.
”Etkö?” kuningatar sanoi säälien. ”Yritäpä uudelleen. Vedä syvään henkeä ja sulje silmäsi.”
”Ei auta”, sanoi Liisa. ”Ei mahdottomuuksia voi uskoa.”
”Et vain ole harjoitellut tarpeeksi”, sanoi kuningatar. ”Kun olin sinun ikäisesi, harjoittelin joka päivä puoli tuntia. Joskus olin uskonut jopa kuusi mahdottomuutta ennen aamiaista.”
Mahdottomuuksiin uskominen ei vaadi kuin harjoitusta.
*Tarina on peräisin Lewis Carrollin romaanista Liisan seikkailut peilimaassa.
Ajattelun ammattilainen 
Päivitysilmoitus: Tweets that mention Kuinka monta mahdottomuutta ehdit uskoa ennen aamiaista? | Ajattelun ammattilainen -- Topsy.com
Totta, elämä olisi tylsää, jos ei uskoisi mahdottomuuksiin. Jokainen ihminen uskoo mahdottomuuksiin rieumurinnoin! Siihen perustuu mm. keltaisen lehdistön koko olemassaolo. Skandaaleissa osa aina on tätä mahdottomuutta. Samoin kateus saa ihmiset uskomaan mahdottomuuksiin: kyllä siinä jotain perää täytyy olla!
Yksikään ihminen ei lottoaisi, jos miettisi kuinka pieni mahdollisuus on voittaa. Ja aprillijutut saavat suuret massat liikkeelle, jos kerrotaan, että Aurajoen vesi on yön aikana muuttunut viiniksi.
Sadut ovat ihania mahdottomuuksia. Toisaalta tieteiskirjailijat ovat kirjoittaneet usein josain mahdottomuudesta vaikkapa kuumatkasta, joka sitten on toteutunut. Aamu-unelmina mahdottomuuksien ajanttelu virkistää.
Opiskelijamielenosoitusten aikaan vuonna 1968 opiskelijat kirjoittivat Berliinissä yliopiston seinälle: Olkaa realisteja, vaatikaa mahdottomia!
Twitterissä osui vastaan tällainen kommentti: ”Mahdottomat ovat mahdottomia, kunnes ne mahdollistetaan.”
Tästähän on juuri kyse. Se, että pidämme jotain mahdottomana voi kieliä yhtä paljon omasta mielikuvituksen puutteestamme kuin asian todellisesta mahdottomuudestakin.