Ensinnäkin, lupaan että tämä julkaisutulva tyrehtyy tämän jälkeen hetkeksi. Mutta tässä vielä yksi juttu: ylihuomenna ilmestyy uusi Songsworth-nimellä julkaistava albumi Launchland. Levy sisältää 10 science fiction -kirjallisuuden inspiroimaa syntikkapop-kappaletta. Se löytyy esimerkiksi iTunesista ja ilmestynee ennen pitkää myös Spotifyyn. Jos haluat, voit ladata levyn myös maksutta täältä keskiviikosta lähtien.

Levyn syntyhistoria on minulle aika epätavallinen.

Olen liputtanut tässä blogissa paljon luovan ajattelun prosessimallin puolesta. Nähdäkseni luovaan ajatteluun liitetään aivan turhaan kaikenlaista mystiikkaa, vaikka kyseessä on perimmillään taito, joka löytyy jokaiselta pikkulapselta itsestään, ja jonka voi aikuisenakin opetella uudelleen. Tutkiessani luovan ajattelun mestareiden, kuten Da Vincin ja Edisonin, elämänkertoja, kävi selkeästi ilmi, että luova ajattelu on usein ennen kaikkea fiksua työtä – ja aika vähän mystistä inspiraatiota. Tämän prosessin työkaluja on koottu Filosofian Akatemian Luovan työn oppaaseen. Nämä ovat samoja työkaluja joiden avulla kirjoitin esimerkiksi väitöskirjani ja tammikuussa ilmestyneen esikoiskirjani.

Tämän uuden levyn syntytarina oli kuitenkin toisenlainen. Minulla on aika pitkät juuret musiikin parissa. Ennen tutkijanuraa toimin liki kymmenen vuotta säveltäjänä ja musiikkituottajana. 2000-luvun alkupuolella tajusin kuitenkin, että minulle vielä kutsumuksellisempaa on tämä tutkijantyö. Lisäksi musiikkimakuni on hiukkasen outo: pidän erityisesti tieteiselokuvamusiikista ja syntikkapopista, kuten Vangelisista ja Jean-Michel Jarresta.

Viime vuosina olen tehnyt hurjan vähän uutta musiikkia. Mutta vaikka en ole tehnyt aktiivisesti töitä musiikin parissa, tekee tiedostamaton mieleni töitä, halusin sitä tai en.

Viime vuoden maaliskuussa vaimoni lähti viikoksi Puolaan ja jätti mukulat minun hoivaani. Muutamaa päivää ennen vaimon lähtöä paine tehdä musiikkia oli kasvanut niin suureksi, että jouduin virittämään olohuoneen nurkkaan pienen musiikkinurkkauksen. Nykyaikana yksi syntetisaattori ja laptop riittävät hurjan pitkälle.

Vaimon lähdettyä reissuun tiedostamattomassa mielessä työstyneet aihiot alkoivat yhtäkkiä pulpahdella hurjaa tahtia ulos. Kun olin saanut lapset nukkumaan, laitoin sekvensserin päälle. Biisit syntyivät kuin itsestään. Neljäntenä tai viidentenä iltana olo oli lähinnä epäuskoinen, kun näytti siltä, että musiikin virta ei ota tyrehtyäkseen. Kahdeksan päivän kuluttua minulla oli 9 kappaletta kasassa. Lisäsin joukkoon vielä yhden edellisenä syksynä tekemäni biisin. Lopuksi vein levyn Suomen ehkä parhaimman konemusiikin masteroijan Pete Salosen käsittelyyn, ja albumi oli valmis.

Ammattiurallani pitkäsoiton tekeminen kesti keskimäärin kolmesta kuuteen kuukautta. Tämä putkahti maailmaan lähes kokonaan kahdeksassa päivässä. Filosofikollegani Karoliina nimitti myöhemmin menetelmää pulautustekniikaksi, ja siltä se tosiaan tuntui: biisit pulahtivat maailmaan kuin itsestään. Musiikki oli hioutunut tiedostamattoman mieleni huomassa valmiiksi, ja se piti enää tuottaa kuultavaksi. Kädet juoksivat koskettimistolla kuin itsestään.

Uskon yhä, että useimmiten luova ajattelu toimii parhaiten prosessina. Mutta joskus myös pulautustekniikka voi toimia. Jos toimit alan parissa, jonka tunnet kuin taskusi, vastusta kiusausta uuden työn tekemiseen niin pitkään, että sinun on aivan pakko tarttua toimeen. Vaikka luova työ onkin normaalisti 99% perspiraatiota, on myös inspiraatiossa joskus laivalasteittain taikaa!