5 innostavaa menetelmää lisätä luovuutta arjessa ja työssä

Luovuus on perusinhimillinen ominaisuus joka löytyy kaikilta, samaan tapaan kuin puhuminen ja käveleminen. Jokainen ihminen kykenee toimimaan eri tavalla kun on pakko. Kaikki eivät kuitenkaan ole luovia neroja samalla tavoin kuin kaikki eivät puhu kuin Churchill tai kävele kuin Valentin Kononen. Luovan kyvykkyyden ytimessä ovat luovuuden menetelmät.

Kuten mitä tahansa menetelmiä, myös luovaa kyvykkyyttä voi kehittää harjoittelun kautta. Ennen kuin huomaatkaan, keksit jatkuvasti uusia oivalluksia ja pystyt myös hyödyntämään niitä arjen ongelmanratkaisussa ja uuden kehittämisessä. Harjoittelemalla ajattelupolkujen rikkomista kykenet löytämään nopeammin sovinnaisesta poikkeavia ratkaisuja. Ja antamalla mielellesi inspiraation lähteitä saatat vaikka herätä keskellä yötä uuden loisto-oivalluksen kanssa.

Seuraavassa viisi oman kokemukseni mukaan toimivinta luovan ajattelun siivittäjää.

1. Kirjaa ideat aina ylös

Jokainen saa loistavia ideoita, mutta suurin osa ei koskaan käytä niitä. Miksi? Koska mielemme koostuu itse asiassa kahdesta yksiköstä – tiedostavasta Systeemi 2:sta ja tiedostamattomasta Systeemi 1:stä. Oivallukset perustuvat Systeemi 1:ssä tapahtuviin assosiaatioketjuihin, jotka voivat synnyttää uudenlaisia yhteyksiä tuttujen ajatusten välillä. Aika ajoin nämä oivallukset putkahtavat mieleen, joskus jopa täysin yllättäen. Tietoisen ja tiedostamattoman ajattelun suhdeluku on vähintään 1/280 000, eli jokaista tietoista ajatusta kohti tiedostamaton mielesi käsittelee lähes 300 000 ajatusta kerrallaan. Ei siis ihme, että mieleen putkahtava oivallus saattaa haihtua taivaan tuuliin pienenkin ajatusharhailun ansiosta.

Tähän on kuitenkin olemassa oivallinen lääke: kirjaa ideat aina ylös heti kun ne yllättävät.

Toisin sanoen, pidä aina mukanasi muistivihkoa tai muuta muistiinpanovälinettä. Ja opettele tavaksi asti, että heti kun tiedostamaton mielesi ilahduttaa sinua oivalluksella, pysähdyt, kirjoitat oivalluksen ylös ja jatkat sitten sitä, mitä olit tekemässä. Mitä vahvemmaksi opettelet tämän rutiinin, sitä enemmän alat kerryttää ajan mittaan oivalluksia, joita voit sitten hyödyntää kaikessa luovassa ajattelussasi.

2. Rakenna idea-arkisto

Kun ideoita alkaa kertyä runsaammin, ongelmaksi voi muodostua vaikkapa vuosi sitten ajatelleesi mestarioivalluksen löytäminen. Tässä avuksi on idea-arkiston rakentaminen. Thomas Edison jätti kuoltuaan jälkeensä yli 5 miljoonaa sivua muistiinpanoja. Legendan mukaan hän pääsi käsiksi mihin tahansa niistä vain muutamassa minuutissa. Jutun jujuna on organisoida muistiinpanot niin, että niihin on helppo päästä käsiksi vaikka vuosienkin päästä.

Samalla tavoin kuin ajattelu perustuu assosiaatiotoimintaan, niin myös muistiinpanot kannattaa järjestää erilaisten assosiaatioperiaatteiden mukaan.

Helpoiten tämä onnistuu hyödyntämällä jonkun verkkopilvipalvelun avainsanatoimintoa. Tallenna muistiinpanosi säännöllisesti pilveen, esimerkiksi käyttämällä Bearia, Nimbus Notea tai OneNotea. Anna jokaiselle muistiinpanolle muutama kuvaileva avainsana, esimerkiksi mitä aihealuetta se koskee (kuten kirjallisuus, kuvataide, musiikki, tiede jne.) ja minkä tyyppisestä muistiinpanosta on kyse (esimerkiksi verkkoleike, oivallus, keskustelu jne.). 

Näin voit vuosienkin päästä muistella, että kävit kiinnostavaa keskustelua kuvataiteesta joskus vuonna 2013 tai 2014 – ja haarukoida tuhansienkin muisiinpanojen joukosta juuri sen, jota haet. Olen käyttänyt ideapilveä vuodesta 2008 ja vuosien varrella muistiinpanoja on kertynyt yli 20 tuhatta. Silti pystyn esimerkiksi kaivamaan parissa sekunnissa vaikkapa Los Angelesissa 2013 tekemäni konferenssiesitelmän muistiinpanot, jos haluan palauttaa esitelmän mieleen.

3. Ruoki tiedostamatonta

Kenties paras tapa lisätä luovia oivalluksia on lukea paljon ja matkustaa paljon. Lukeminen (ja leffojen katsominen, musiikin kuuntelu, teatterissa käyminen jne.) synnyttävät runsasta fiktiivisen ja ei-fiktiivisen ymmärryksen syvällistä kirjoa, josta voi syntyä vaikka kokonaisia ajatuksenjuoksuja – tai jos keräät oivalluksesi talteen, jopa uusia kirjoja, näytelmiä tai sävelteoksia.

Meille syntyy helposti käsitys siitä, että ymmärrämme, miten maailmamme toimii – mutta vasta kokemalla todellisuudessa vieraan maan ja kaupungin arjen opimme myös tiedostamattomalla tasolla ymmärtämään, minkälaista on olla toisessa kulttuurissa. Tämä ymmärrys puolestaan ruokkii aivan uudenlaisia assosiaatioita, jotka voivat muodostua minä hetkenä hyvänsä uusiksi oivalluksiksi.

Lukeminen ja matkustaminen synnyttävät syväymmärrystä maailman ilmiöistä, joka on hyödyllistä myös ongelmanratkaisussa.

Jos jokainen päivä seuraa toistaan samanlaisena, on vaikeaa kyetä näkemään arjen ulkopuolelle haastetilanteissa, kun taas syväymmärrys auttaa hahmottamaan myös ongelmatilanteet monipuolisesti.

Lukea voi aina ja kirjoja saa vaikka lähikirjastosta. Matkustaminen ei sen sijaan ole aina mahdollista vaikkapa koronan tai taloustilanteen takia. Mutta matkustaa voi silloinkin – vaikka lähimetsään tai lähikaupunkiin. Jo avaamalla näkökulmia arjessa vaikka tutkimalla kotikaupungin rakennusten kattojen rajaa voit löytää uudenlaista näkökulmaa ilman ensimmäistäkään matkalippua.

4. Harjoita ajatuspolkujen rikkomista

Ajatuspolkujen rikkominen eli lateraalinen ajattelu tarkoittaa sitä, että pyrit tietoisesti rikkomaan pinttyneitä ajattelun rakenteita. Ajatuspolkuja voi rikkoa haastamalla lähtöoletuksia kuten Einstein teki aikanaan kysyessään, mitä jos aika ei kuljekaan aina samaa tahtia. Toinen oivallinen konsti on kuvitella jotain ihan toopea, kuten legendan mukaan aktiivijousituksen kehittäneet insinöörit kuvitellessaan ensin neliskulmaisin renkain varustellun formula-auton.

Ajattelupolkujen rikkomiselle oivallinen harjoitusapu ovat verkosta löytyvät lateraaliset ajatuspähkinät. Täältä löytyy esimerkiksi nippu klassikkopähkinöitä. Voit myös laittaa Googleen hakusanaksi “lateral thinking puzzles” ja ratkoa vaikka pähkinän päivässä ajattelun ketteryyttä kehittääksesi.

5. Opettele luova harrastus

Mikään ei tietenkään ruoki luovuutta kuin luovan harrastuksen opetteleminen. Aloita uuden instrumentin soittaminen, kirjoita runoja, maalaa tai ala vaikka koodata pieniä pelejä Scratchilla. Etsi sellainen harrastus, josta olet aidosti innoissasi ja muista, että alku on aina hankalaa mille tahansa uuden taidon oppimiselle. Kokeile monipuolisesti kaikkea. Jos ei nappaa, siirry eteenpäin.

Ennen pitkää löydät varmasti luovan harrastuksen, joka on juuri sinulle nappijuttu.

Nykyaikana verkko on myös täynnä toinen toistaan innostavampia Youtube-videoita taidon kuin taidon oppimiseksi. Tarjolla on myös jos jonkinlaista oppimisalustaa Masterclassista Courseraan. Ja toki vanha kunnon kirjallisuuskin on yhä voimissaan. Alalle kuin alalle löytyy loistavia kirjoja, joiden harjoitteiden kanssa pääset liikkeelle. Googlaa vaikka “best beginner books to learn x”, jossa x voi olla mitä vaan kirjoittamisesta säveltämiseen, koodaamisesta näyttelemiseen – ja lue ensimmäinen kappale heti kun saat kirjan käsiisi.

Luovat harrastukset ovat itsessään antoisia, mutta ne synnyttävät myös rikasta assosiaatioavaruutta, jonka avulla ongelmia on helpompi ratkoa. Jos meinaat jäädä jumiin haasteen kanssa, voit rakentaa hetken pienoismalleja kuten MacGyver-sarjan luoja Lee David Zlotoff, tai soittaa lempikappalettasi viululla kuten Einstein. Mikä tahansa tapa siirtää huomio hetkeksi pois käsillä olevasta ongelmasta tekee tilaa tiedostamattomalle ajattelullesi, ja usein ratkaisu löytyykin kuin itsestään.

Tässä on vasta pintaraapaisu luovan ajattelun mahdollisista menetelmistä. Jos haluat tutustua laajemmin erilaisiin luovan ajattelun työkaluihin, voit tutustua pikkuveljeni Paavon kanssa kirjoittamaamme kirjaan PIM! Olet luova tai vaikkapa Michael Michalkon oivalliseen ajatusniksikirjaan Thinkertoys.

Ymmärtämällä, miten tiedostamaton mielesi synnyttää luovia oivalluksia ja miten pystyt niitä parhaiten pyydystämään ja käsittelemään lisäät luovuutta päivä päivältä enemmän. Luovuus on yksi suurimmista lahjoista, joita ihmisille on annettu – luovuuden lisääminen arjessa tekee elämästä elävämpää.

Resepti hienojen ideoiden alas ampumiselle

Länsimaiden tulevaisuus riippuu käsittääkseni kyvystämme ajatella taitavasti. Yksi keskeinen osa taitavaa ajattelua on kyky ketterään ajatteluun. Siis kyky ajatella niin, miten kukaan muu ei ole vielä ajatellut.

Ihmisen päätä ei ole kuitenkaan viritetty kauhean hyvin uuden ajattelulle.

Jos olet koskaan osallistunut ideointisessioon, tiedät hyvin sen tilanteen, jossa joku alkaa innosta soikeana visioida hurjaakin hurjempaa tulevaisuudennäkymää. Pian joku viisaampi pääsee lataamaan: ”Kyllähän minä periaatteessa olen samaa mieltä, mutta…” Ja sitten seuraa koko joukko perusteita sille, miksi idea ei toimi. Ja kun se on ammuttu alas, tuijotetaan taas tyhjää pöytää.

Tosiasia on, että hyvien ideoiden keksiminen ilman riittävää raakamateriaalia on todella vaikeaa. Tietoinen mielemme hyökkää kiinni salamannopeasti siihen, mitä on näkyvillä. Ja tällöin tiedostamaton mieli ei pysty enää tekemään työtään.

En usko, että kukaan ideointisessioon osallistuva haluaa tieten tahtoen jarruttaa oivaltamista. Mutta ajattelumme perusperiaatteet pitävät siitä huolen.

Ensinnäkin, meillä on halu kontribuoida keskusteluun: siis kantaa oma kortemme kekoon. Tämä saa aikaiseksi sen, että vastalause alkaa muodostua kielen päällä jo kauan ennen kuin edellinen puhuja on lopettanut.

Toiseksi, negatiivinen ajattelu on monin kerroin helpompaa kuin uuden keksiminen. Ei vaadi järin suuria järjen lahjoja sanoa, mikä jossain ideanpoikasessa voi mennä pieleen. Sen sijaan sen mahdollisuuksien hoksaaminen vaatii usein todellista neroutta.

Kolmanneksi, ajattelumme on tavattoman vastustuskykyistä. Yksi parhaiten tunnetuista ajattelun vinoumista on nimeltään vahvistusvinouma, confirmation bias. Se tarkoittaa, että kun olet kerran päättänyt olla jotain mieltä, sitten olet sitä mieltä. Ja ihmismieli keksii kyllä jälkikäteen oivat syyt siihen, miksi näin on.

Kaikki tämä tapahtuu sosiaalisessa tilanteessa salamannopeasti. Ei siinä ehdi edes kissaa sanoa, kun halu kontribuoida, kyky nähdä negatiiviset puolet ja taipumus vahvistaa omaksuttuja kantoja sitovat kasaan jauhopommin, joka tukkii urheimmankin pellepelottoman suun alta aikayksikön.

Mikä siis avuksi?

Tässä muutama idea. Jos kielenpäällä alkaa kutitella argumenttipommi, vedä pari kertaa syvään henkeä ja kysy: antaako tämä jotain lisäarvoa sille, mistä kaveri nyt puhuu? Usein hyvä indikaattori on, jos aiot aloittaa puheenvuorosi sanomalla ”minun on pakko sanoa…” tai ”tämä on kyllä hyvä, mutta…” Tällöin on hyvä pitää suu supussa vielä hetken aikaa.

Toiseksi, mieti, onko sanomallasi nimenomaan positiivista käyttöarvoa. Joka ikinen ideanpoikanen on ongelmia täynnä, ja vaikka se saattaa sinusta tuntua mukavalta, ei ongelmien osoittamisesta ole ideoinnin alkuvaiheessa juurikaan hyötyä. (Tilanne on sitten ihan toinen, kun aletaan vaikkapa kasaamaan ensimmäistä prototyyppiä.)

Ja kolmanneksi, muista, että vaikka sinä olet ihan varma siitä, että olet oikeassa, yhdeksän kertaa kymmenestä kyseessä on ajattelun vinouma, ei oma nerokkuutesi.

Hyviä ideoita kasvatetaan vain, jos ideanpoikaset saavat aluksi mekastaa vapaasti. Anna poikasten räpistellä niin pitkään, että joku niistä löytää lopulta tuulta siipiinsä.

Valittamisen ihana kamaluus

Valittaminen on kautta aikain ollut suosittu kansanhuvi. Usein ongelmiin on helpointa hakea syypäätä jostakin oman elämän ulkopuolelta. Valittaminen ja toisten syyttely saavat aivojen dopamiiniradat hyrräämään, ja tulee sellainen fiilis, että on saatu jotakin aikaiseksi.

Valittaminen pääsee ihan uusiin ulottuvuuksiin, kun voidaan valittaa yhdessä. Mikään ei yhdistä ihmisiä niin kuin yhteinen vihollinen. On vaan niin ihana vihata jotain. Valittamisen ongelma on kuitenkin siinä, että vaikka siitä tulee hetkeksi hyvä olo, siitä seuraa harvoin mitään hyvää.

Valittamalla kuilu toisiin ihmisiin syvenee entisestään. Alkujaan pikku kränät syvenevät ylitsepääsemättömiksi dogmaattisiksi ristiriidoiksi. Lopulta niiden ratkaiseminen tuntuu teoreettiselta mahdottomuudelta. Vaikka valittaminen sitoo valittajat yhteen, se erottaa heidät muusta yhteisöstä.

Kaikkein pahin seuraus valittamisesta on se, että se huijaa meitä ajattelemaan, että asialle on nyt sitten tehty jotain. Kun on saanut purkaa sydäntään työpaikan kahvihuoneessa tai baaripöydässä, tuntuu siltä, että asiat ovat muuttuneet. Mutta harvoin ne oikeasti ovat.

Jos valittamisen sijaan tarttuisikin toimeen ja menisi juttelemaan hankalalle kollegalle, lähtisi oikeasti äänestämään seuraavissa kunnallisvaaleissa, puhuisi asiat vihdoin suoriksi pomon kanssa tai vaikka soittaisi ahdistuneelle ystävälle ja pyytäisi kahville, alkaisi tapahtua. Asiat nimittäin harvoin muuttuvat, jollei niille oikeasti joku tee jotain. Valittajalle tuo joku on usein kuitenkin joku muu kuin minä itse.

Valittaminen on tavattoman helppoa. Siksi kai se on niin suosittua. Mistä tahansa asiasta kun keksii pienellä pään raapimisella jotain huomauttamista ja korjattavaa. On ihan eri kertaluokan koitos keksiä uusia toimintamalleja ja ratkaisuja. Kuka tahansa pystyy sanomaan nopeasti, mikä kaikki maailmassa mättää. Mutta kuka osaa sanoa, miten monimutkaiset ongelmat oikeasti korjataan – ja näyttää vielä esimerkkiä tarttumalla toimeen?

Mutta mitä minä tässä oikeastaan valitan? Kai sitä pitää olla filosofi, jotta päästään valittamisessa tällä tavalla uusiin ulottuvuuksiin: metavalittamiseen, eli valittamisesta valittamiseen.

On valittamiselle oma paikkansakin. Joskus tekee ihan hyvää päästää höyryjä ulos.

Kunhan ei jää levy päälle.

Luovan ajattelun ja mestarillisen päätöksenteon salainen ase

Luova ajattelu ja taitava päätöksenteko ovat sukulaisia siinä, että kumpikin niistä edellyttää tiedostamattoman mielen työskentelyä. Ihminen pystyy tietoisesti käsittelemään noin 40 bittiä informaatiota sekunnissa. Tiedostamattomassa mielessä jauhaa kunakin sekuntina kuitenkin vähintään 11.2 miljoonaa bittiä prosessoiva huikea ajattelun apparaatti. Kiire ja stressi ajavat tekemään nopeita päätöksiä. Luovan ajattelun ja mestarillisen päätöksenteon takaa löytyy kuitenkin kaikkien mestariajattelijoiden tuntema salainen ase:

Aika.

Jos ideoita tai päätöksiä pitää synnyttää heti eilen paineen alaisena, jää päätöksenteon käyttöön vain murto-osa koko ajattelun kapasiteetista. Tällöin kaikki ajattelu siivilöidään rääpälemäisen 40 bitin tietoisen mielen läpi, ja on sataprosenttisen varmaa, että valtaosa toimintamahdollisuuksista jää huomaamatta.

Jos sen sijaan otat päätöksenteolle aikaa, siirtyy komento pian tiedostamattomalle mielellesi. Aivokuoresi miljoonien bittien laskentateho alkaa tehdä selvää vaihtoehdoista, ja ennen kuin huomaatkaan, päähäsi pälkähtää oivallus.

Huippukoomikko John Cleese kertoo loistavasta päätöksentekotekniikasta, jolla saat käyttöösi myös tiedostamattoman ajattelun koko kapasiteetin. Ota päätöksenteolle niin paljon aikaa kuin mahdollista. Päätä siis, että teet päätöksen – mutta teet sen vasta sitten kun on aivan pakko. Tutustu päätettävään asiaan liittyviin tekijöihin ja ongelmakohtiin. Anna sitten asian olla. Kun nykyhetken ja päätöksenteon hetken väliin jää riittävästi aikaa, saa tiedostamaton mielesi pureskella ongelmaa rauhassa. Näin käytössäsi on tuhansia kertoja enemmän prosessointivoimaa, kuin jos puristaisit päätöksen kasaan tässä ja nyt.

Tee jotain, mitä ei ole koskaan tehty aikaisemmin

Joel istuskeli portlandilaisessa kahvilassa. Yhtäkkiä paikalle ilmestyi vanha, noin 80-vuotias herrasmies. Mies silmäili, kun Joel työskenteli Macbookillaan.

”Pidätkö Maceista?” kysyi herrasmies sitten.
”Joo.”
”Minusta iPadit ovat ihan kauheita. Niillä ei voi tehdä sellaisia asioita, joita ei ole koskaan tehty aikaisemmin.”
”Vai niin”, sanoi Joel. ”No mitäs sinä olet tehnyt, jota ei ole tehty aikaisemmin?”
”Minä keksin tietokoneen”, sanoi vanha mies.

Tässä vaiheessa Joel oli varma siitä, että vanhusparka oli tärähtänyt. Kun mies esittäytyi Russell Kirschiksi, Joel googlasi nopeasti, mistä on kysymys. Löytyi tämä Wikipedia-sivu.

”Saat aikaiseksi sen, mitä päätät ryhtyä tekemään”, totesi Kirsch. ”Tee sellaisia asioita, joita ei ole koskaan tehty aikaisemmin.”

Oswald-kani

Oswald-kani oli suosittu animaatiohahmo 1920-luvulla. Hahmon luojalle kävi kuitenkin kalpaten: Universal-studio kaappasi oikeudet hahmoon ja antoi sen luojalle kenkää. Animaatiotaituri oli murheen murtama: läpimurtohahmo oli mennyttä. Aluksi hän ajatteli, ettei ikinä keksisi yhtä iskevää hahmoa kuin Oswald-kanin. Onneksi hänen luovassa mielessään oli kuitenkin yhä ytyä.

Junamatkalla nuoren piirtäjän tiedostamattomassa mielessä alkoi tapahtua. Ajatuksia yhdistelevän assosiaatioperiaatteen nojalla tiedostamattomassa mielessä risteilevät ajatukset puhuvista animaatioeläimistä lyöttäytyivät yhteen lapsuuden lemmikkihiiren synnyttämiin lämpimiin muistoihin. Kesken junamatkan uusi ajatuskimppu pälkähti tietoiseen mieleen kuin salama kirkkaalta taivaalta: puhuva hiiri!

Parikymppinen animaattorinalku luonnosteli hiirihahmon muistivihkoonsa ja mietti, että hahmo tarvitsee vielä nimen. ”Ei tästä tietenkään samanlaista läpimurtoa tule kuin Oswald-kanista”, nuorukainen tuumasi. ”Mutta onpahan minulla ainakin jotain, jolla jatkaa uraani.”

Hahmon nimeksi tuli Mikki Hiiri.

Mummon kalkkunarullat

Mummo osasi tehdä herkullisia kalkkunarullia. Aina ennen uuniin laittamista mummo leikkasi rullasta päädyt pois. Kun tytär oppi tekemään kalkkunarullia, hän teki niin kuin mummo opetti, päätyjen leikkaamista myöten. Myös tyttärentytär oppi myös aikanaan tekemään kalkkunarullia.

Kerran tyttärentytär kysyi äidiltään, miksi tarkkaan ottaen kalkkunarullista pitää leikata päädyt pois. ”Koska niin mummo aina teki”, vastasi äiti. Mummolassa kyläillessään äiti kysyi puolestaan mummolta, miksi päätyjen leikkaamien oli niin keskeinen osa mummon herkullista kalkkunarullareseptiä.

Siinä häärätessään mummo vastasi: ”No kun minun patani oli niin pieni, ettei se rulla olisi mahtunut siihen muuten!”

Luovan ajattelun pulautustekniikka

Ensinnäkin, lupaan että tämä julkaisutulva tyrehtyy tämän jälkeen hetkeksi. Mutta tässä vielä yksi juttu: ylihuomenna ilmestyy uusi Songsworth-nimellä julkaistava albumi Launchland. Levy sisältää 10 science fiction -kirjallisuuden inspiroimaa syntikkapop-kappaletta. Se löytyy esimerkiksi iTunesista ja ilmestynee ennen pitkää myös Spotifyyn. Jos haluat, voit ladata levyn myös maksutta täältä keskiviikosta lähtien.

Levyn syntyhistoria on minulle aika epätavallinen.

Olen liputtanut tässä blogissa paljon luovan ajattelun prosessimallin puolesta. Nähdäkseni luovaan ajatteluun liitetään aivan turhaan kaikenlaista mystiikkaa, vaikka kyseessä on perimmillään taito, joka löytyy jokaiselta pikkulapselta itsestään, ja jonka voi aikuisenakin opetella uudelleen. Tutkiessani luovan ajattelun mestareiden, kuten Da Vincin ja Edisonin, elämänkertoja, kävi selkeästi ilmi, että luova ajattelu on usein ennen kaikkea fiksua työtä – ja aika vähän mystistä inspiraatiota. Tämän prosessin työkaluja on koottu Filosofian Akatemian Luovan työn oppaaseen. Nämä ovat samoja työkaluja joiden avulla kirjoitin esimerkiksi väitöskirjani ja tammikuussa ilmestyneen esikoiskirjani.

Tämän uuden levyn syntytarina oli kuitenkin toisenlainen. Minulla on aika pitkät juuret musiikin parissa. Ennen tutkijanuraa toimin liki kymmenen vuotta säveltäjänä ja musiikkituottajana. 2000-luvun alkupuolella tajusin kuitenkin, että minulle vielä kutsumuksellisempaa on tämä tutkijantyö. Lisäksi musiikkimakuni on hiukkasen outo: pidän erityisesti tieteiselokuvamusiikista ja syntikkapopista, kuten Vangelisista ja Jean-Michel Jarresta.

Viime vuosina olen tehnyt hurjan vähän uutta musiikkia. Mutta vaikka en ole tehnyt aktiivisesti töitä musiikin parissa, tekee tiedostamaton mieleni töitä, halusin sitä tai en.

Viime vuoden maaliskuussa vaimoni lähti viikoksi Puolaan ja jätti mukulat minun hoivaani. Muutamaa päivää ennen vaimon lähtöä paine tehdä musiikkia oli kasvanut niin suureksi, että jouduin virittämään olohuoneen nurkkaan pienen musiikkinurkkauksen. Nykyaikana yksi syntetisaattori ja laptop riittävät hurjan pitkälle.

Vaimon lähdettyä reissuun tiedostamattomassa mielessä työstyneet aihiot alkoivat yhtäkkiä pulpahdella hurjaa tahtia ulos. Kun olin saanut lapset nukkumaan, laitoin sekvensserin päälle. Biisit syntyivät kuin itsestään. Neljäntenä tai viidentenä iltana olo oli lähinnä epäuskoinen, kun näytti siltä, että musiikin virta ei ota tyrehtyäkseen. Kahdeksan päivän kuluttua minulla oli 9 kappaletta kasassa. Lisäsin joukkoon vielä yhden edellisenä syksynä tekemäni biisin. Lopuksi vein levyn Suomen ehkä parhaimman konemusiikin masteroijan Pete Salosen käsittelyyn, ja albumi oli valmis.

Ammattiurallani pitkäsoiton tekeminen kesti keskimäärin kolmesta kuuteen kuukautta. Tämä putkahti maailmaan lähes kokonaan kahdeksassa päivässä. Filosofikollegani Karoliina nimitti myöhemmin menetelmää pulautustekniikaksi, ja siltä se tosiaan tuntui: biisit pulahtivat maailmaan kuin itsestään. Musiikki oli hioutunut tiedostamattoman mieleni huomassa valmiiksi, ja se piti enää tuottaa kuultavaksi. Kädet juoksivat koskettimistolla kuin itsestään.

Uskon yhä, että useimmiten luova ajattelu toimii parhaiten prosessina. Mutta joskus myös pulautustekniikka voi toimia. Jos toimit alan parissa, jonka tunnet kuin taskusi, vastusta kiusausta uuden työn tekemiseen niin pitkään, että sinun on aivan pakko tarttua toimeen. Vaikka luova työ onkin normaalisti 99% perspiraatiota, on myös inspiraatiossa joskus laivalasteittain taikaa!

Keittolounaalla keksijäneron kanssa

Thomas Edisonilla oli uutta työntekijää palkatessaan tapana viedä ehdokas
keittolounaalle. Jos työnhakija suolasi keittonsa ennen maistamista, Edison jätti
työnhakijan palkkaamatta. Hän ei halunnut palkkalistoilleen ihmistä, jolla on liian vahvoja ennakkokäsityksiä.

Lopulta Edison keräsi ympärilleen Menlo Parkin laboratorioonsa aikansa terävimmät tutkijat. Myös tulokset olivat sen mukaiset.

5 menetelmää, joilla puristat ideoistasi mestariteoksen

Lukemattomat luovan työn mestarit ovat noudattaneet tavattoman yksinkertaisia menetelmiä hioessaan mestariteoksiaan. Samat menetelmät löytyvät niin Da Vinciltä, Edisonilta kuin Hemingwayltäkin. Tässä viisi menetelmää, joiden avulla hiot luonnoksesi raakajalokivestä säkenöivän timantin.

1. Muokkaa, muokkaa, muokkaa

Yksi luovan työn palkitsevimmista hetkistä on viimeisen pisteen lyöminen. Kun työ on ensimmäistä kertaa kokonaisuudessaan näkyvillä, on tuloksena säännönmukaisesti julmetun hyvä olo – oli sitten kyse opinnäytteestä, sävelteoksesta tai maalauksesta. Useimmiten työn ensimmäinen kokonaisvaltainen versio on kuitenkin vasta karkea luonnos siitä mestariteoksesta, johon pystyisit pienellä vaivalla yltämään.

Tästä syystä hyvä nyrkkisääntö onkin, että kun olet saanut työsi ensimmäisen version valmiiksi, muokkaa sitä ainakin kolme kertaa. Vaikka olisit aivan varma, että tämä on nyt tässä, kannattaa työ käydä läpi kolmeen kertaan – löydät varmasti yhtä sun toista parannettavaa jokaisella editointikierroksella.

2. KISS

Lyhenne KISS tulee sanoista ”Keep It Simple, Stupid”. Kuten Albert Einstein on sanonut, kaikki tulee tehdä niin yksinkertaisesti kuin mahdollista, mutta ei yksinkertaisemmin. Pyri siis työtäsi muokatessasi noudattamaan seuraavaa sääntöä: jos jonkin osan voi poistaa, se pitää poistaa.

Luova teos ei ole kokoelma nokkelia oivalluksia, vaan kokonaisuus, jossa jokainen elementti tukee toistaan. Tästä syystä onkin tärkeää poistaa työstä kaikki sellaiset elementit, jotka eivät ole työn kannalta olennaisia. Ylimääräinen krääsä vie vain huomion pois pääasiasta.

3. Kill Your Darlings

Tämä luovan työn jalostamisen sääntö lienee yksi eniten väärin ymmärretyistä. Monet luulevat, että tässä kohtaa olisi tuhottava työstä kaikki hyvä – ja jättävät siksi tämän tuiki tärkeän säännön huomiotta. Kill Your Darlings on kuitenkin ohjenuora, joka seuraa samasta seikasta kuin edellinenkin: luova työ ei ole nokkeluuskokoelma, vaan eheä kokonaisuus.

Jos jäät jatkuvasti onnittelemaan itseäsi mestarillisesta tekstinpätkästä tai siveltimenvedosta, vie se huomion pois työstäsi kokonaisuutena. Siirrä neronleimauksesi takaisin idea-arkistoosi ja hyödynnä sitä jossakin tulevassa teoksessasi. Nykyisessä työssäsi idea-armaasi vain varastaa huomion muilta oivalluksiltasi.

4. Pyydä kommentteja

Joka ikisellä ihmisellä on ainutlaatuinen näkökulma maailmaan. Tästä syystä onkin usein hedelmällistä pyytää kommentteja työstäsi ennen kuin annat sille viimeisen silauksen. Näin saatat löytää sellaisia tapoja jalostaa työtäsi, joita et olisi itse koskaan tullut ajatelleeksi.

Anna työsi tarkasteltavaksi esimerkiksi kolmelle erilaiselle ihmiselle. On kuitenkin tärkeää huomata, että kuuntelet kritiikkiä nimen omaan sinun alaasi ymmärtäviltä ihmisiltä. Hiphoppari osaa tuskin arvioida heviballadisi kitarariffejä. Ja kognitiotieteilijän voi olla hankala sulatella poststrukturalistisen pro gradusi sanankäänteitä.

5. Ota aikaa

Kun olet muokannut työtäsi, siivonnut siitä epäolennaisuudet pois ja pyytänyt siitä kommentteja, ota vielä hetki aikaa ennen kuin viimeistelet työn. Siirrä työ sivuun ja lomaile, tai aloita seuraava hanke. Palaa vanhan työn pariin vaikkapa viikon tai parin päästä.

Luovan työn jalostamisvaiheessa huomio kiinnittyy usein yksityiskohtiin. Tällöin on pian vaikeaa nähdä metsää puilta. Siirtämällä työn syrjään unohdat, mihin yksityiskohtiin kiinnitit huomiota. Näin pystyt palaamaan työsi pariin kokonaisuutena.

Jos haluat, anna työllesi vielä viimeinen silaus. Ja sitten onkin aika nauttia luovan työsi hedelmästä.

PS. Jos haluat tutustua lähemmin luovan työn menetelmiin, lataa tästä maksutta Filosofian Akatemian Luovan työn opas.