David Cameronin kanssa Britannian hyvinvointipolitiikkaa kehittänyt Stewart Wallis piti viime syksynä Berliinin Falling Walls -konferenssissa loistavan puheenvuoron talouspolitiikasta. Wallis totesi, että talouskasvuun perustuva mittaaminen on tullut tiensä päähän. Jos haluamme kehittää hyvinvointia kannattelevaa politiikkaa, tulee meidän mitata ensi sijassa hyvinvointia. Raha tulee vasta kakkosena.
”You treasure what you measure”, sanoi Wallis osuvasti: arvostamme sitä, mitä mittaamme. Jos mittari on raha, rahakasat kasvavat. Jos mittarina on hyvinvointi, hyvinvointi kasvaa. Kumman varaan haluamme ripustaa politiikkamme?
Ajattelun ammattilainen 
Juuri näin!
Mitkä ovat parhaita jo olemassa olevia mittareita hyvinvoinnille? Entä millaisia uusia mittareita voisimme luoda?
Andy,
Tämä on hyvä ja polttava kysymys. Kuten edellisen kirjoituksen keskusteluissa on käynyt ilmi, aiemmin käytetyt mittarit kuten vauraus tai terveys eivät ole kauhean luotettavia hyvinvoinnin indikaattoreita. Britanniassa ollaan jo aika pitkällä uusien mittarien kehittämisessä. Yksi lupaava mittari on myös esimerkiksi Mihaly Csikszentmihalyin kehittämä reaaliaikainen koetun hyvinvoinnin ja flow’n mittaaminen. Usein, kun ihmisiltä kysytään, ovatko he onnellisia, he vastaavat sosiaalisen vinouman takia ”kyllä”. Csikszentmihalyin nerokas järjestelmä puolestaan kysyy koehenkilöiltä sattumanvaraisina aikoina indikaattorikysymyksiä, jolloin tulokset ovat luotettavampia.
Luulen, että suurin syy siihen, miksi talousmittareita ei ole korvattu onnellisuusmittareilla on siinä, että taloutta on tavattoman helppo mitata, ja onnellisuutta taas ainakin toistaiseksi melko vaikeaa. Mutta on hieno juttu, että asialle on viimein herätty. Eivätköhän ne toimivat mittaritkin löydy kun asiaa tarpeeksi pohditaan.
Jeps, kyllä ne mittarit löytyvät, kun vain tarpeeksi haluamme ne löytää! 🙂
Tehdään Twitter haut ryhmille onnellisuutta ja epäonnellisuutta kuvaaville tai niihin liittyville sanoille vaikka viimeiseltä kolmelta vuodelta. Niistä yhdistettynä trendauskäyrät ja katsotaan miten delta niiden välillä kehittyy, niin saataisiin ainakin hipstereiden maailmankuvan mukainen onnellisuusindeksin aproksimaatio. …tai jotain sen suuntaista.
Piti tulla lisäämään tähän aika napakasti sopiva artikkeli joku tuli juuri vastaan. http://www.telegraph.co.uk/technology/twitter/9208700/Rise-in-public-anger-found-on-Twitter-before-riots.html
Itse painin samojen kysymysten kanssa, nimittäin pienemmässä mittakaavassa. Jatkanko nykyisessä (kohtuullisesti palkatussa) työssäni, missä olen jatkuvasti väsynyt ja huonosti motivoitunut, kuten koko työyhteisö. Vai lähdenkö muihin hommiin, pienemmällä palkalla. mutta ”paremmalla mielenterveydellä”. Päätös ei ole helppo 17 vuoden jälkeen, kun on vielä taloudellinen vastuu perheestäkin.
Toisaalta toivon saavani juuri hakemani työpaikan, toisaalta en…
Samaa mä mietin pitkään ja onhan tässä jo firmaa vaihdettu useaan kertaan. Nykyisessä viihdyn todella hyvin. Ihania ihmisiä. Ja tajuan tasan tarkkaan miten onnekas olen ollut, että sattui tämä porukka kohdalle.
Meikäläinen hyppäsi syövän sairastettuaan pois hullunmyllystä. Ja uskokaa pois, pieni vaatimaton elämäni on onnellisempi nyt kuin koskaan. Lapset on isoja, joten on helppo leppoistaa elämä. Toteutaan itseäni monipuolisemmin kuin koskaan, nautin erämaa retkeilystä, kunnostamme pientä metsätilaamme ja sisustamme kierrätystavaralla. Elämä on minulla vasta nyt alkanut. Olen asunut neljä vuotta korvessa. Välillä laskenkin leikkiä, että parasta mitä elämässäni koskaan on tapahtunut, on se, että sairastuin. Olen luopunut ulkomaanmatkoista, elämme aineellisesti vaatimatonta elämää, mutta olen saavuttan ”ekstaattisia” kokemuksia suomalaisessa erämaassa.
Suoraan sanoen tässä länsimaisessa ihmisen ”talousasiantuntijoiden” johtamassa elämäntavassa ei ole mitään järkeä. Se on kuljettamassa ihmiskuntaa tuhoon. Tarvitsemme integratiivista tiedettä. Humanismi kunniaan!