Miksi positiiviset tunteet ovat tärkeitä?

Olen aiemmin suhtautunut positiivisuuteen hyvin metodologisesti. Ajattelin, että tunnepohjaisessa positiivisuudessa on jotain epäilyttävää; todellista positiivisuutta kun on orientoitua ongelmatilanteisiin ratkaisuhakuisesti. Viime vuoden alussa tutustuin kuitenkin Barbara Fredricksonin tutkimuksiin. Fredrickson on maailman johtava positiivisten tunteiden tutkija.

Positiiviset tunteet ovat paljon enemmän kuin omaa kivaa.

Yhdessä matemaatikko Marcial Losadan kanssa Fredrickson on pystynyt osoittamaan, että ihmisen optimaalisen toiminnan kannalta positiivisten ja negatiivisten tunteiden suhdeluvun tulisi olla hulppea 3:1. Tämä tarkoittaa siis sitä, että jokaista pelon, kateuden, ahdistuksen tai stressaantuneisuuden tuntemusta kohti pitäisi päivän aikana kokea kolmeen kertaan hämmästystä, ihastusta, huvittuneisuutta tai rakkautta. Luulen, että meille tavallisille tallaajille jo kahden suhde yhteen tuottaa aika paljon ongelmia.

Loistokirjassaan Positivity Fredrikcson maalaa kirkkaan kuvan siitä, miksi positiiviset tunteet ovat niin tärkeitä – ja miksi kyse ei ole vain naminami-hömpästä. Ensinnäkin, kyse on autenttisista positiivisista tunteista. Eli tekopirteällä muikeilulla ei ole sijaa Fredrikcsoninkaan teoretisoinnissa. Toisekseen, positiiviset tunteet vaikuttavat tavattoman monella erilaisella tavalla hyvinvointiin.

Fredricksonin mukaan positiiviset tunteet edesauttavat fyysistä terveyttä ja nostavat jopa immuunivastetta. Positiiviset tunteet auttavat näkemään asiat laaja-alaisemmin ja edesauttavat ketterämpää ongelmanratkaisua. Positiiviset tunteet toimivat myös erittäin tärkeän sosiaalisena sidoksena: psykologi John Gottmanin mukaan kestävissä avioliitoissa positiivisten ja negatiivisten tunneilmaisujen suhde on peräti 5:1.

Ennen kaikkea positiiviset tunteet auttavat ihmisiä kukoistamaan. Losadan tutkimuksissa kävi ilmi, että esimerkiksi suuryritysten johtoryhmissä päti sama 5:1 -suhdeluku kuin Gottmanin avioliittotutkimuksissakin. Menestyneimmät johtajat kannustivat ja kehuivat siis hulppeat viisi kertaa enemmän kuin kritisoivat tai valittivat.

Omalla kohdallani lohdullista on ollut huomata, että Fredricksonin lupaus siitä, että positiivisia tunteita voi kehittää ja omaa suhdelukua petrata vaikuttaisi pitävän paikkansa. Fredrickson tarjoaa tähän jopa oivallisen työkalun positivityratio.com -sivustollaan. Suosittelen tutustumaan. Positiivisista tunteista on paljon iloa. Ja sitä paitsi, onhan se kivaa, kun on kivaa.

12 thoughts on “Miksi positiiviset tunteet ovat tärkeitä?

  1. Positiivisuus luo ympärilleen rakkautta ja rauhaa näin yksinkertaisena faktana sanottuna.Positiivisuus avartaa näkymää mitä näemme edessämme ja luo keveän olon ja mielen. Täytyy käydä tutustumassa positivity.com sivuun.Tekstisi oli ihana piristys 🙂 Hauskaa kevättä ja rakkautta sinulle

  2. Olympiakisoissa nuorempi painonnostaja kysyi ennen nostoa vanhemmalta
    konkarilta, että eikö teillä koskaan sisäinen ääni sano jottei tästä taida
    tulla mitään …

    Kyllä se sanooki, mutta sano sille, että oo hiljaa nyt kun on
    sentään olympialaiset kyseessä …

  3. Monella teekkarikaverilla erityisesti taitaa olla tuo mielipide, että “tunnepohjaisessa positiivisuudessa on jotain epäilyttävää; todellista positiivisuutta kun on orientoitua ongelmatilanteisiin ratkaisuhakuisesti.” Kiitos siis argumenteista, joilla heitä voi yrittää käännyttää positiivisemmiksi Itselleni on ollut tosi mahtava juttu oppia pitämään yllä positiivisia tunteita eikä pitää tällaista tekopirteytenä. Seuraukset ovat tosiaan ihan konkreettisia ja aitoja.

  4. Hei, väittelin 17.2.2012 ”positiivisen työilmapiirin vaikutuksesta palveluliiketoiminnan tulokseen”. Toisten auttaminen, kunnioitus, kiitollisuus, epäitsekkyys mahdollistavat työyhteisöissä positiivisten tunteiden syntymisen ja sitä kautta yksilön hyvinvoinnin lisääntymisen ja tuottavuuden kasvun. Jokainen kohtaaminen on mahdollisuus vaikuttaa toisen ihmisen kokemukseen ja luoda hänelle positiivistä merkitystä. Jokainen ihminen on tärkeä ja jokaisella on oma paikkansa.
    jos haluat lukea lisää väitöskirjastani ja ajatuksistani, katso:
    http://www.posemotions.com

  5. Kiitos, Lauri! Muistetaan myös, että vaikeat (tai haastavat tai ”negatiiviset”) tunteet ovat nekin tärkeitä, mutta eri tavoin. Vihan, surun tai pelon tunteita ei pidä kuopata tai jättää huomiotta, vain koska pitäisi pyrkiä olemaan positiivisilla tunteilla latautunut. Vaikeat tunteet kertovat meille täyttymättömistä tarpeista. Hyväksy tunteet, tunnista tarpeet, tee asialle jotain. Ja sieltä sitä positiivista tunnetta taas sitten puskeekin! 🙂

  6. Kiitos Lauri muistutuksesta. Mutta eikö ole aika ihmeellistä, että meidän täytyy todistaa jatkuvasti, että positiiviset tunteet ovat tärkeitä ja oikeutettuja, eikä mitään hömppää ? Ei siksi, etteikö positiivisten tunteiden arvosta jo olisi näyttöä, vaan siksi että onko meillä oletus, että positiivisissa tunteissa on jotain vikaa ja negattiviset tunteet ovat niitä oikeita tunteita.

    Vaikuttaako asiaan, että ihminen on tosiaan kovin herkkä negatiivisille tunteille – vaaditaan monta positiivista tunnetta kumoamaan yksi negatiivinen tunne 3-5-7 eri lähteissä. Olemme kuitenkin aika harvoin tilanteessa jolloin positiiviset tunteet ylittävät noin selvästi negatiiviset tunteet ainakin jos emme tietoisesti kiinnitä huomiota postitiivisien tunteiden lisäämiseen. Vaikka olen yrittänyt joitain vuosia harjoitella asiaa ja saanut selvää parannusta aikaan, en kyllä vielä pääse millään 3:en tuossa Fredriksonin testissä.

    Mikähän suuruinen vaikutus on sillä, että esimerkiksi uutisissa vain negatiiviset asiat ovat oikeita uutisia – ja kun tätä kuuntelee koko ikänsä ei se voi olla vaikuttamatta merkittävästi.

  7. Uutisilla on suuri merkitys. Olin jossain vaiheessa aivan tietoisesti uutislakossa juuri hyvinvointilähtöisistä syistä ja muistan hämärästä jonkun proffankin kertoneen toimivansa samalla tavalla. Tällä hetkellä tosin maailman asiat ovat liian jännittävästi että malttaisin olla niitä seuraamatta.

  8. Päivitysilmoitus: 10 lyhyttä ajatusta | Ajattelun ammattilainen

  9. Päivitysilmoitus: Viiden suhde yhteen, positiivista työskentelyä | Sekalaista höpinää

  10. Taitaa olla jing&jang. Erityyppiset ihmiset saavat energiaa ”näkemällä” asiat kontroloimatta joko positiivisesti tai negatiivisesti. Hyvyyden on kuitenkin voitettava muuten… Pekka Himangan luennossa aikoimaan Mäntyharjulla hän sanoi opettavasti, että jokaisen ihmisen on itse tehtävä positiivisia ”hätkähdyksiä”. Se on valinta kysymys miltä haluaa asioiden näyttävän. Kokemuksesta olen samaa mieltä. Hyvyys tuottaa hyvää. Hyviä asioita, tunnetta alkaa kokea joka suunnasta. Ehkä elämänymmärrys hyväntekijällä lisääntyy? Se luo positiivista energiaa itselle ja ympöristöön. Ymmärtää pitää, mutta ei tarvitse hyväksyä jos siltä tuntuu.

  11. Päivitysilmoitus: Sekalaista höpinää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s