Miksi positiiviset tunteet ovat tärkeitä?

Olen aiemmin suhtautunut positiivisuuteen hyvin metodologisesti. Ajattelin, että tunnepohjaisessa positiivisuudessa on jotain epäilyttävää; todellista positiivisuutta kun on orientoitua ongelmatilanteisiin ratkaisuhakuisesti. Viime vuoden alussa tutustuin kuitenkin Barbara Fredricksonin tutkimuksiin. Fredrickson on maailman johtava positiivisten tunteiden tutkija.

Positiiviset tunteet ovat paljon enemmän kuin omaa kivaa.

Yhdessä matemaatikko Marcial Losadan kanssa Fredrickson on pystynyt osoittamaan, että ihmisen optimaalisen toiminnan kannalta positiivisten ja negatiivisten tunteiden suhdeluvun tulisi olla hulppea 3:1. Tämä tarkoittaa siis sitä, että jokaista pelon, kateuden, ahdistuksen tai stressaantuneisuuden tuntemusta kohti pitäisi päivän aikana kokea kolmeen kertaan hämmästystä, ihastusta, huvittuneisuutta tai rakkautta. Luulen, että meille tavallisille tallaajille jo kahden suhde yhteen tuottaa aika paljon ongelmia.

Loistokirjassaan Positivity Fredrikcson maalaa kirkkaan kuvan siitä, miksi positiiviset tunteet ovat niin tärkeitä – ja miksi kyse ei ole vain naminami-hömpästä. Ensinnäkin, kyse on autenttisista positiivisista tunteista. Eli tekopirteällä muikeilulla ei ole sijaa Fredrikcsoninkaan teoretisoinnissa. Toisekseen, positiiviset tunteet vaikuttavat tavattoman monella erilaisella tavalla hyvinvointiin.

Fredricksonin mukaan positiiviset tunteet edesauttavat fyysistä terveyttä ja nostavat jopa immuunivastetta. Positiiviset tunteet auttavat näkemään asiat laaja-alaisemmin ja edesauttavat ketterämpää ongelmanratkaisua. Positiiviset tunteet toimivat myös erittäin tärkeän sosiaalisena sidoksena: psykologi John Gottmanin mukaan kestävissä avioliitoissa positiivisten ja negatiivisten tunneilmaisujen suhde on peräti 5:1.

Ennen kaikkea positiiviset tunteet auttavat ihmisiä kukoistamaan. Losadan tutkimuksissa kävi ilmi, että esimerkiksi suuryritysten johtoryhmissä päti sama 5:1 -suhdeluku kuin Gottmanin avioliittotutkimuksissakin. Menestyneimmät johtajat kannustivat ja kehuivat siis hulppeat viisi kertaa enemmän kuin kritisoivat tai valittivat.

Omalla kohdallani lohdullista on ollut huomata, että Fredricksonin lupaus siitä, että positiivisia tunteita voi kehittää ja omaa suhdelukua petrata vaikuttaisi pitävän paikkansa. Fredrickson tarjoaa tähän jopa oivallisen työkalun positivityratio.com -sivustollaan. Suosittelen tutustumaan. Positiivisista tunteista on paljon iloa. Ja sitä paitsi, onhan se kivaa, kun on kivaa.

”Se oli vitsi”

Muistan tapauksen ala-asteelta. Luokan pullukka odotti yksinään välitunnin loppumista. Samassa koulukiusaaja pamahti paikalle ja tokaisi: “Mitä läski?” Pullukka purskahti itkuun ja karkasi paikalta. Kun opettaja kysyi, mikä on hätänä, hän kertoi tapahtuneesta. Koulukiusaaja puolestaan totesi, ettei pullukalla ole huumorintajua: “sehän oli vitsi!”

Huumori ei ole hauskaa silloin kun sillä on uhri.

Tätä samaa retorista metkua käytetään myös aikuisiällä tämän tästä. Joku sanoo jotain ikävää tai loukkaavaa, ja sitten kun joutuu vastaamaan syytökseen, vedotaankin vastapuolen huumorintajuttomuuteen. Esimerkiksi viimeaikaisessa poliittisessa keskustelussa tämä konnankoukku on noussut ennenäkemättömään huutoon. Huumorin funktio on kuitenkin viihdyttää, eli tuottaa mielihyvää. Silloin kun sanat satuttavat, ei ole kyse huumorista – vaan henkisestä väkivallasta.

Vaikka kulttuurissamme usein niin ajatellaan, sanat eivät ole harmittomia. Kerran ääneen sanottu lause saattaa jäädä elämään ihmisten mielissä, vaikka se kuinka peruttaisiin jälkikäteen. Ja samalla tavalla “vitsikäs” loukkaus tekee tuhoaan, vaikka sitä kuinka seliteltäisiin jälkikäteen.

Ihminen on viime kädessä tässä asiassa hurjan yksinkertainen otus. Kauniit sanat aiheuttavat mielihyvää. Ja naljailut ja ilkeilyt puolestaan pahoittavat mielen – vaikka nahka olisi kuinka kovetettu. Sanat aiheuttavat aivoissa verkottuneita reaktioita, jotka ulottuvat myös tunnesäätelystä vastaaville aivoalueille. Kauniit sanat sytyttävät positiivisen tunnereaktion ja nostavat mielihyvähormonien tuotantoa. Naljailu puolestaan tööttää verenkierron täyteen kortisolia ja muita stressihormoneita.

Tämän takia olisikin tärkeää pyrkiä ennen kaikkea positiiviseen ilmaisuun niin kotona kuin töissäkin. Maailman johtaviin avioliittotutkijoihin kuuluva John Gottman havaitsi tutkimuksissaan, että kestäviä avioliittoja yhdisti yksi erityinen asia: positiivisten ja negatiivisten tunneilmaisujen suhde oli 5:1.

Keskittämällä keskustelu kohteliaisuuksiin ja aitoon huumoriin, on kaikilla hyvä olla. Naljailuun ja piikittelyyn perustuva perhe- tai työelämä ei tee viime kädessä kenellekään hyvää: päin vastoin, jatkuvassa stressitilassa toimiminen johtaa ennen pitkää sydän- ja verenkiertosairauksiin ja pahimmillaan jopa syöpään.

Ja vitsit: hyvä vitsi on sellainen, joka naurattaa kaikkia asianomaisia.