Tag Archives: positiivisuus

Suomi pystyy mihin vain

22/12/2014

3 kommenttia

Luin viikonloppuna Ruben Stillerin erinomaisen kolumin siitä, miten nykyaikaista ”esitystaloutta” tuntuu riivaavan läpitunkeva vaatimus positiivisuudesta. Valittajia nimitetään Harry Potterin hengessä ankeuttajiksi. Kaikki olisi hyvin ja hienosti kun vaan lakattaisiin valittamasta ja alettaisiin tekemään juttuja.

Samalla kun vaaditaan, että kaikkien pitäisi osata koodata ja varmaan kohta perustaa oma startup-yritys, jää unholaan esimerkiksi Tolstoin ja Tshehovin koko inhimillisen tunneskaalan sisälleen kätkevä ilmaisu. Elämä kun on kuitenkin paljon muutakin kuin läpimurto applikaatiokaupassa.

Ihmettelin sitä, miten painokkaasti olin Stillerin kanssa samaa mieltä. Itse kun olen juurikin alleviivannut positiivisuuden voimaa, pidän Koodi2016-pamflettia mestariteoksena ja Linda Liukasta suomalaisena johtotähtenä. Olen myös sitä mieltä, että jatkuvan kitinän sijaan meidän pitäisi tosiaankin sisuuntua, kääriä hihat ja laittaa tuulemaan.

Asia ei olekaan ihan yksinkertainen. Siitä, että tyhjänpäiväinen kitinä vie kansakuntaa eteenpäin käsijarru päällä ei suinkaan seuraa, että inhimillinen tunneskaala tulisi typistää vain Pepsodent-hymyyn. Päin vastoin, Tolstoi ja Tshehovkin ovat tehneet paljon muuta kuin valittaneet: he ovat teroittaneet kynän, istuneet alas ja alkaneet kirjoittaa.

Kritiikin ei pitäisikään kohdistua negatiivisiin tunteisiin. Niillä on ihan älyttömän tärkeä rooli ihmiselämässä. Jopa niin, että samalla kun luemme Tolstoita tai ihastelemme teatterissa Tshehovia, koemme Aristoteleen Runousopin mukaisia katharsiksen tuntemuksia. Elämä muuttuu jotenkin elävämmäksi kun käytössä on koko tunneskaala.

Elämänlaatua haittaa sen sijaan jatkuva kitinä, joka torppaa liikkeen. Siis tämä iänikuinen ”ei tästä kuitenkaan mitään tule” -virsi. Tänäkin vuonna olen istunut kymmenissä palavereissa, joissa joku selittää ensin innostuneena visiotaan, kun toinen jo rientää torppaamaan: ”joo, mutta haasteena tässä on…” Kyllä, haasteita on vaikka missä. Entä sitten? Mitä jos haasteiden puhki pohtimisen sijaan tehtäisiin ja kokeiltaisiin? Kuka ties haasteet eivät tehdessä ehtisi edes realisoitua.

Kun itse kritisoin negatiivisuutta, en suinkaan kritisoi negatiivisia tunteita, vaan yksisilmäistä innostuksen torppaamista. Asennetta, jota ei paremmin voisi kuvata kuin Alivaltiosihteerin Muutosvastarinta-sketsissä. Muutosvastarinnan sijaan tarvitsemme ratkaisukeskeisyyttä: kykyä tarttua toimeen ja mennä kohti ratkaisua, haasteita pelkäämättä. Tarvitaan suomalaista sisua.

Ratkaisukeskeisyys ei ole pelkkää positiivista ajattelua. Siihen liittyy myös epäkohtien tunnistaminen ja haasteiden huomioiminen. Fokus on ratkaisussa, mutta kuvaan mahtuu muutakin.

Suomi ei ole suinkaan ankeuttajien valtaama. Päin vastoin, kuten Taneli Heikan loistokolumnista käy ilmi, Suomessa on potentiaalia vaikka mihin. Juuri sen tähden, että me emme ole amerikkalaisen mukapositiivisuuden läpitunkemia, vaan osaamme myös nostaa kissan pöydälle tarvittaessa.

Suomalainen asenneilmapiiri on maailmalla matkattuani jollakin tavalla lähes taianomainen. Tarkoitan sitä tarmokkuutta ja sisukkuutta, joka tulee vastaan Suomessa toimiessa joka ikinen arkipäivä. Täällä ei levitellä käsiä, vaan pannaan tuulemaan. Siksi ei oikeastaan ole edes ihme, että Suomi on kärjessä kymmenillä ihmisarvoa, onnellisuutta ja onnistumista mittaavilla maailmanlistoilla.

Elämä ei ole projekti, joka pitää saada suu hymyssä maaliin, vaan tarina, johon mahtuu koko inhimillinen tunnekirjo. Mutta tarina pitää lähteä kertomaan. Sitä varten pitää nousta sohvalta, ottaa kuokka tai kynä käteen ja laittaa tuulemaan. Ja vaikka täällä joskus kitistäänkin, todellisessa suomalaisessa arjessa asialliset hommat hoidetaan. Jokainen tyylillään.

Hyvää joulua & loistavaa ja sisukasta uutta vuotta 2015!

Aitoa elämää

04/04/2013

6 kommenttia

Minusta on järkyttävää, että USA:n psykologien käyttämään diagnostiikkamanuaali DSM-V:een yritettiin salakuljettaa uutena diagnoosina surua. Surua! Eli jos joku läheinen menehtyy, niin sitten vaan tohtorilta troppia, kato. Mutta kun ei elämän ehkä pidäkään olla yhtä ruusuilla tanssimista.

Suru, epävarmuus ja muu vähän ikävä kuuluu elämään siinä missä ilot ja flow-kokemuksetkin.

Ei silti, tässä kohtaa seison kyllä aiempien kirjoitusteni takana. Turhan päiten on höhlä stressata, surra tai huolehtia. Kyyninen perusvire elämässä suitsee näkemästä kaikkea sitä ihanaa, mitä elämällä on annettavana. Pyrkimys positiiviseen tunneilmaisuun töissä ja kotona johtaa parempaan työmenestykseen ja ihanampaan avion auvoon. Ja flow on yhä mielestäni ihmisenä olon perustila: turhautumiseen ja tylsistymiseen tyytyminen on nähdäkseni aika höhlää.

Mutta elämässä on kuitenkin paljon muuta kuin vain positiivisia tunteita ja flow-kokemuksia. Osa jutuista pitää rakentaa rinta rottingilla. Ja toiset taas pitää kokea sellaisenaan – nauttia raakana, niin kuin Henkka Hyppönen sanoisi. Silloin kun elämä koskettaa, kannattaa luullakseni olla sydän ja syli auki – vaikkei ikkunasta sataisikaan kahmalokaupalla pelkkää onnen auvoa.

Tiistain blogikirjoituksessa pohdin elämän tarkoitusta. Twitterissä Henna Holma kysyi, onko tarkoitus sittenkin aito elämä? Nähdäkseni tämä on aika hyvä näkökulma asiaan: elämä, kaikkine polkuineen ja käänteineen, on parhaimmillaan silloin kun se on aitoa.

Mutta mitä ihmettä se aitous sitten tarkoittaa?

Tuplapositiivi

21/09/2012

4 kommenttia

Filosofisuuruus J.L. Austin piti kerran luennon, jossa hän pani merkille, että monissa kielissä kaksi kielteistä ilmaisua muodostavat myönteisen ilmaisun: esimerkiksi ”ei ei-hyvä”. Austin huomautti, ettei kuitenkaan ole olemassa kieltä, jossa kaksi myönteistä ilmaisua muodostaisi kielteisen ilmaisun.

Tähän yleisössä istunut Columbian yliopiston filosofi Sidney Morgenbesser totesi: ”Joo joo.”

PS. Ajattelun ammattilainen lomailee ensi viikon. Seuraava blogipostaus ilmestyy maanantaina 1.10.

Käännä esiin elämäsi kaunis puoli

22/08/2012

6 kommenttia

Ihmisaivojen biologinen rakenne ohjaa meitä lähtökohtaisesti negatiiviseen ajatteluun. Liskoaivo amygdala pitää huolen siitä, että jos jokin meinaa mennä pieleen, suuntaat jakamattoman huomiosi sitä kohden – ja samalla suljet silmäsi kaikelta siltä, mikä on elämässäsi oikeasti hyvin. Positiivinen ajattelu vaatiikin omaa aktiivisuutta. Onneksi siihen on olemassa monia tieteellisesti perusteltuja menetelmiä.

Asioita voi aina tarkastella monella erilaisella tavalla. Filosofikollegani Markus Neuvonen kehitteli kesän lopulla loistavan menetelmän, jonka avulla voit nopeasti jumpata elämästäsi esiin sen parhaat puolet.

Kutsuttakoon niksiä vaikkapa positiivisuuskartaksi.

Homma toimii näin. Ota A4- tai A3-paperi. Kirjoita sen keskelle esimerkiksi ”Minun elämäni”, ”Positiivisuuskartta” tai muuta vastaavaa. Kirjoittele sen jälkeen ympärille eri elämäsi ydinalueita. Työ, puoliso, lapset, vanhemmat, sukulaiset, ystävät, harrastukset ja niin edelleen. Kirjoita sitten jokaisen ydinalueen ympärille kaikki sellaiset positiiviset asiat, joita niistä tulee mieleesi. Työsi on kenties haastavaa ja siippasi maailman paras kuuntelija. Vanhemmat ovat viisautta täynnä ja harrastukset tuovat säkenöintiä elämääsi.

Menetelmän merkittävin vaikutus ei kuitenkaan liity näihin positiivisiin juttuihin orientointiin, vaan siihen, että käännät myös kurjista jutuista kauniit puolet esiin. Kenties joku kollegasi on ärsyttävä käkättäjä. Tai ehkä töissä on nyt juuri kamalan stressaavaa. Kirjoita nyt myös nämä negatiiviset puolet miellekarttaasi. Mutta ennen kuin lopetat, kirjoita kullekin negatiiviselle asialle ainakin yksi miellekartan haara, joka alkaa sanalla ”mutta”. Kollega on käkättävä, ”mutta toisaalta hänellä on usein hyviä ideoita.” Töissä on stressaavaa, ”mutta toisaalta työt tarjoavat herkullisia uusia haasteita”. Ja niin edelleen.

Lopputuloksena sinulla on kartta, jossa näet elämäsi hyvät puolet, ja käännät myös ensi silmäyksellä huonoista asioista niiden positiiviset puolet esiin. Positiivisuuskartan avulla käännät elämästäsi esiin sen kauniin puolen.

Miksi positiiviset tunteet ovat tärkeitä?

09/05/2012

13 kommenttia

Olen aiemmin suhtautunut positiivisuuteen hyvin metodologisesti. Ajattelin, että tunnepohjaisessa positiivisuudessa on jotain epäilyttävää; todellista positiivisuutta kun on orientoitua ongelmatilanteisiin ratkaisuhakuisesti. Viime vuoden alussa tutustuin kuitenkin Barbara Fredricksonin tutkimuksiin. Fredrickson on maailman johtava positiivisten tunteiden tutkija.

Positiiviset tunteet ovat paljon enemmän kuin omaa kivaa.

Yhdessä matemaatikko Marcial Losadan kanssa Fredrickson on pystynyt osoittamaan, että ihmisen optimaalisen toiminnan kannalta positiivisten ja negatiivisten tunteiden suhdeluvun tulisi olla hulppea 3:1. Tämä tarkoittaa siis sitä, että jokaista pelon, kateuden, ahdistuksen tai stressaantuneisuuden tuntemusta kohti pitäisi päivän aikana kokea kolmeen kertaan hämmästystä, ihastusta, huvittuneisuutta tai rakkautta. Luulen, että meille tavallisille tallaajille jo kahden suhde yhteen tuottaa aika paljon ongelmia.

Loistokirjassaan Positivity Fredrikcson maalaa kirkkaan kuvan siitä, miksi positiiviset tunteet ovat niin tärkeitä – ja miksi kyse ei ole vain naminami-hömpästä. Ensinnäkin, kyse on autenttisista positiivisista tunteista. Eli tekopirteällä muikeilulla ei ole sijaa Fredrikcsoninkaan teoretisoinnissa. Toisekseen, positiiviset tunteet vaikuttavat tavattoman monella erilaisella tavalla hyvinvointiin.

Fredricksonin mukaan positiiviset tunteet edesauttavat fyysistä terveyttä ja nostavat jopa immuunivastetta. Positiiviset tunteet auttavat näkemään asiat laaja-alaisemmin ja edesauttavat ketterämpää ongelmanratkaisua. Positiiviset tunteet toimivat myös erittäin tärkeän sosiaalisena sidoksena: psykologi John Gottmanin mukaan kestävissä avioliitoissa positiivisten ja negatiivisten tunneilmaisujen suhde on peräti 5:1.

Ennen kaikkea positiiviset tunteet auttavat ihmisiä kukoistamaan. Losadan tutkimuksissa kävi ilmi, että esimerkiksi suuryritysten johtoryhmissä päti sama 5:1 -suhdeluku kuin Gottmanin avioliittotutkimuksissakin. Menestyneimmät johtajat kannustivat ja kehuivat siis hulppeat viisi kertaa enemmän kuin kritisoivat tai valittivat.

Omalla kohdallani lohdullista on ollut huomata, että Fredricksonin lupaus siitä, että positiivisia tunteita voi kehittää ja omaa suhdelukua petrata vaikuttaisi pitävän paikkansa. Fredrickson tarjoaa tähän jopa oivallisen työkalun positivityratio.com -sivustollaan. Suosittelen tutustumaan. Positiivisista tunteista on paljon iloa. Ja sitä paitsi, onhan se kivaa, kun on kivaa.

Pelko ja positiivinen ajattelu

27/02/2012

8 kommenttia

Minua pelottaa aika usein. Olen sillä tavalla neuroottinen, että mietin tämän tästä, mitä ihmiset minusta ajattelevat; riittävätkö rahat ensi kesällä; osaanko vetää uuden koulutuksen riittävän hyvin; osaanko toimia oikein uusia ihmisiä kohdatessani.

Myös esiintyminen pelottaa. Vaikka olen vetänyt sellaiset 150 koulutusta ja useamman tusinaa akateemisia konferenssiesitelmiä, jännitän silti yhä esiintymistä. Mitä tärkeämpi esiintyminen on minulle, sitä enemmän kädet tärisevät. Mutta vaikka minua pelottaa, lähden yhä uudelleen puhumaan. Pelkääminen on normaalia. Mutta sen ei tarvitse estää toimintaa. John Waynen sanoin:

Rohkeus on sitä, että pelkäät kuollaksesi – mutta nouset silti satulaan.

Viime aikoina minulta on kysytty usein positiivisen ajattelun merkityksestä. Olen tässä blogissa kirjoittanut positiivisuudesta paljon, mutta viimeaikaisessa kiinnostuksessa syynä liene se, että alleviivaan aika painokkaasti positiivisuuden merkitystä uudessa kirjassani. Kysymys on sikäli mielenkiintoinen, että minun perustemperamenttini on oikeastaan aika negatiivinen. Luontainen taipumukseni on murehtia asioista ja huolehtia huomisesta. En siis tarvitse kirjassa esittelemiäni menetelmiä siksi, että olen niin positiivinen – vaan juuri siksi, että en ole.

Esimerkiksi huolehtimisen selättävällä Tik Tak -menetelmällä tai erehdysten jälkeen apua tarjoavalla erehdysten hallinnalla on elämässäni merkittävä rooli. Tällaiset menetelmät pitävät huolen siitä, että vaikka luontainen taipumukseni on murehtia, pystyn monesti kampeamaan itseni kerta toisensa jälkeen murheen alhosta takaisin ratkaisukeskeisen ajattelun piiriin. Ongelmien tuijottaminen kun vain lisää stressikierroksia. Nähdäkseni vasta keskittymällä ratkaisuun on mahdollista saada asioita aikaiseksi.

Pelko on normaalia. Sille ei kuitenkaan tarvitse antaa valtaa. Positiivisen ajattelun menetelmät mahdollistavat sen, että vaikka kuinka kädet tärisevät, uskallat silti nousta satulaan yhä uudestaan.

Äänestätkö jonkin puolesta – vai jotakin vastaan?

01/02/2012

10 kommenttia

Minä en ole kovin poliittinen eläin. Siitä huolimatta tuumin pitkään, pitäisikö minun kantaa korteni kekoon kirjoittamalla tästä vaalihuumasta. Vaikka olen ollut näistä vaaleista innoissani, on ongelmana ollut se, että kumpikin ehdokkaista on mielestäni kelpo presidenttikandidaatti. Siksi en ole halunnut päätyä osoittelemaan ketään sormella ottamalla kantaa.

Kuten maanantaina kirjoitin, tällaiset kannat (myös omani) on usein tanakasti paalutettu. Siksi argumentointi kuihtuukin usein tyhjänpäiväiseksi juupas-eipäs -nokkapokaksi. Maanantaina tajusin kuitenkin mielestäni tärkeän jutun. Näissä vaaleissa äänestetään nimittäin joko jonkin puolesta tai jotain vastaan. Pelkkä vastustaminen on kuitenkin mielestäni aika tyhmää.

Jos määrittelet itsesi sen kautta, mitä vastustat, et koskaan tule itseksesi.

Pelkkä vastustaminen ei rakenna yhtään mitään. Vasta siinä vaiheessa kun seisot jonkin asian puolesta, on asioita mahdollista viedä eteen päin. On myös tärkeää huomioida, että jonkin puolesta oleminen ei tarkoita sitä, että on toista vastaan. Eli presidentinvaaleissakin voi äänestää ehdokastaan vastustamalla toista: siksi, ettei halua että toinen tulee valituksi. Tai sitten voi äänestää ehdokastaan kannattamalla, ottamatta kantaa kilpailevan kandidaatin pätevyyteen. Tässä kolmannen poissuljetun laki ei siis päde.

Minä äänestin yhteisöllisen Suomen puolesta. Se tarkoittaa sitä, että äänestin sen puolesta, että ainaisten vastakkainasetteluiden sijaan ottaisimme vierasta kädestä ja miettisimme, mitä voimme yhdessä tuumin saada aikaan – niin perussuomalaiset kuin vihreät, niin vasemmistolaiset kuin kokoomuslaisetkin.

Äänestin rohkean Suomen puolesta. Olimme edelläkävijöiden joukossa, kun uskalsimme valita naispresidentin. Uskallammeko nyt olla uranuurtaja ja valita ensimmäisenä valtiona koko planeetalla keulahahmoksi miehen kanssa elävän miehen?

Äänestin innostuneen Suomen puolesta. Sellaisen Suomen, joka pysäyttää Rautatieaseman laulamalla Finlandiaa, kerää suomalaiset eturivin taiteilijat sytyttämään jäähallillisen kansakuntaa ja kokoaa sosiaalisessa mediassa ennen näkemättömän yhteisen poliittisen rintaman.

Ja lopuksi, äänestin ennakkoluulottoman Suomen puolesta. Minun ääneni meni sen puolesta, että vaikka kaikki muut ympärillä päivittelisivät sitä, miten kamalia juntteja kilpailevan puolueen kannattajat ovat, osaisimme ostaa junalipun sahalle ja käydä paiskaamassa kättä erilaisen ihmisen kanssa.

Äänestin sellaisen Suomen puolesta, jossa erilaisuus ei pelota, vaan sitä yritetään ymmärtää. Sellaisen Suomen, jossa jokainen katsoo omaan tulevaisuuteensa ja seisoo rohkeasti oman asiansa puolesta – olematta toista vastaan.

Mahdotonta!

02/12/2011

1 kommentti

Kun alkuperäistä Macintosh-tietokonetta kehitettiin 1980-luvun alussa, eräällä prototyypillä kesti todella pitkään käynnistyä. Steve Jobs kysyi tietokonetta kehittävältä insinööriltä, saisiko hän höylättyä 10 sekuntia pois käynnistysajasta.

“Mahdotonta!” totesi insinööri. Fysiikan lait ovat mitä ovat, eikä niitä noin vain kierretä.

Jobs kysyi tällöin yllättäen, voisiko insinööri edes yrittää, jos ihmishenkiä olisi kyseessä. Hieman kiemurrellen insinööri sanoi, että kai hän silloin voisi yrittää.

Jobs nappasi tussin ja alkoi kirjoittaa valkotaululle. Jos Macintosheja myytäisiin viisi miljoonaa kappaletta, ja käynnistäminen veisi joka päivä kymmenen sekuntia vähemmän, tarkoittaisi ajansäästö suurin piirtein viiden miljoonan tunnin säästöä vuodessa. Se tarkoittaisi sitä, että vajaa kymmenen ihmiselämää säästyisi vuodessa. Kymmenessä vuodessa ihmishenkiä säästyisi lähes sata.

Pari viikkoa myöhemmin kone käynnistyi kaksikymmentä kahdeksan sekuntia nopeammin.

Miksi positiivisuus on tärkeää?

30/11/2011

15 kommenttia

Maanantain blogikirjoituksessa kirjoitin siitä, että on olemassa kahdenlaista positiivisuutta. Tekopirteä muikeilu on lähinnä ärsyttävää, ja pahimmassa tapauksessa jopa tuhoisaa. Mutta ratkaisukeskeinen ajattelu – siis optimistinen elämänasenne – on nähdäkseni erittäin tärkeää hyvinvoinnin kannalta.

Positiivisuus kannustaa rikkomaan rajoja.

Jos lähtöasenne on negatiivinen, eli ongelmakeskeinen, ei motivaatio pysy pitkään korkealla vastoinkäymisten yllättäessä. Kun tulee takapakkia, on negatiivisella elämänasenteella helppoa jäädä soimaamaan itseään tai toisia. Tällöin huomio kiinnittyy siihen, mikä meni pieleen – ei siihen, miten tästä päästään eteenpäin.

Positiivisella asenteella on sen sijaan mahdollista tarkastella tulevaa uusin silmin. Vaikka nyt tulikin takapakkia, ei se tarkoita sitä, että tähän pitäisi tyytyä. Päin vastoin: omilla toimilla on valtavan paljon vaikutusta omalle hyvinvoinnille.

Negatiiviselle asenteelle on tyypillistä vastoinkäymisistä surkuttelu ja tulevaisuudesta murehtiminen. Nämä reaktiot tulevat muikeimmallekin bumtsibumille itsestään, eikä niitä kannatakaan torjua. Mutta ei niihin kannata jäädä vellomaankaan. Kuten positiivisen psykologian kärkitutkija, professori Barbara Fredrickson on tutkimuksissaan havainnut, positiivisten ja negatiivisten tunteiden suhteen tulisikin olla hyvinvoinnin kannalta 3:1.

Positiivinen asenne tarkoittaa nykytilanteen hyväksymistä: nyt kävi näin. Lisäksi se tarkoittaa uskoa tulevaan: kun vaan löydän oikean tavan toimia, tulevaisuus järjestyy varmasti hyvin. En välttämättä tiedä vielä, miten asia hoidetaan. Mutta kunhan pohdin ja kokeilen riittävästi, uusi ratkaisu löytyy kyllä.

Positiivinen asenne auttaa kurkottamaan tähtiin ja uskomaan tulevaan. Kuten Walt Disney aikanaan teroitti: “Mahdottoman tekeminen on oikeastaan aika mukavaa.”

Positiivisuudesta ja positiivisuudesta

28/11/2011

18 kommenttia

Sain viime viikolla tuttavaltani luettavaksi uuden Bright-sided -teoksen arvostelun. Kirja pui kriittisesti viime vuosina yleistynyttä positiivisen ajattelun kulttuuria, ja erityisesti amerikkalaisille tyypillistä muikeilua vaikeidenkin asioiden kohdalla: jos saat potkut, sinun täytyy pitää sitä mahdollisuutena – surkuttelu on kiellettyä!

Tekstin kriittiset huomiot amerikkalaistyyppistä mukapositiivista muikeilua ja sen ääri-ilmentymiä, kuten australialaista hömppäbestselleriä The Secretiä kohtaan, ovat toki perusteltuja. Mutta teksti nosti silti karvani pystyyn. Arvostelun loppupuolella kirjoittaja nimittäin niputtaa positiivisen psykologian samaan pakettiin Ophrahin ja The Secretin kanssa. Katsokaas, kyllä psykologian pitää olla ongelmakeskeistä – tieteeseen nyt viho viimeisenä saa sotkea mukaan jotain niin epäilyttävää kuin positiivisuutta.

On kuitenkin olemassa kahdenlaista positiivisuutta.

Secretin ja Ophrahin edustama amerikkalaistyyppinen muikeilu on tuhoisaa siksi, että vaikka se saattaa kannustaa superonnistujia menestymään entisestään, se syyllistää syrjäytyneitä ja masentuneita: ”Sinulla menee huonosti siksi, että et osaa ajatella positiivisesti!” Tässä, niin kuin jokaisessa svengaavassa valheessa, on toki totuuden siemen: positiivinen ajattelu auttaa saamaan tuloksia aikaiseksi tehokkaasti. Yksisilmäinen positiivinen ajattelu on kuitenkin vaarallista, niin kuin yllä linkatussa kritiikissä hyvin huomioidaan.

Tällä ei kuitenkaan ole mitään tekemistä positiivisen psykologian kanssa. Positiivinen psykologia kun ei ole mitään oma-apuhömppää tai australialaista tosi-TV-johdannaista. Siinä on kyse erittäin arvostetusta tieteenalasta, jonka edustajiin kuuluu huippunimiä maailman parhaimmista yliopistoista kuten Harvardista.

Positiivisen psykologian ykkösnimi, professori Martin Seligman linjaa oppisuunnan peruskiven teoksessaan Authentic Happiness näin: perinteisesti psykologia on keskittynyt hoitamaan mielen ongelmia – siis sitä, mikä voi mennä pieleen. Positiivinen psykologia siirtää painopisteen hyvinvointiin: miten ihminen voisi voida oikeasti hyvin. Tässä voikin kysyä, kumpi lähestymistapa on parempi: ongelmien hoitaminen sitten kun ne ovat syntyneet, vai niiden ehkäiseminen ennen kuin ne pääsevät edes alkuun? Toki ongelmien hoitaminenkin on tärkeää, mutta nähdäkseni painopisteen pitäisi kuitenkin olla aina ensisijaisesti toimivien toimintamallien löytämisessä niin, ettei ongelmia pääsisi edes syntymään.

Tästä syystä linkkaamani kritiikki on nähdäkseni vielä tuhoisampaa kuin Secretin kaltainen positiivisuushömppä. Se sallii ihmisille mahdollisuuden tuudittautua ajatukseen siitä, että turha tässä on mitään yrittää, kun ei mistään mitään kuitenkaan tule. Tällaisesta passiivisesta asenteesta tulee itseään toteuttava profetia: kun mitään ei yritä, ei mitään saavutakaan.

Aito positiivisuus on ratkaisukeskeistä ajattelua, jossa katse pidetään päämäärissä ja tavoitteissa – mutta myös ongelmat huomioidaan silloin kun niitä matkan varrelle sattuu. Kuten positiivisen psykologian kärkitutkija, professori Barbara Fredrickson linjaa teoksessaan Positivity, positiivisuus ei ole Pollyanna-tyylistä ”naminami, ihanaa!” -tyyppistä muikeilua. Myös negatiivisille tunteille on tärkeä roolinsa elämässä. Mutta keskittymällä positiivisesti ratkaisuihin ja jalostamalla positiivisia tunteita on elämä huomattavan paljon syvällisempää ja merkityksellisempää kuin jos joka taitteessa pyrkisimme vain kiinnittämään huomion siihen, mikä on pielessä.