Raja: rakkauden sanottamisesta

Menin vähän yli 11 vuotta sitten naimisiin parhaan ystäväni kanssa. Olen yhä aika häkeltynyt siitä, kun väitetään, että avioliiton tunnelataus haihtuu ensimmäisten aviovuosien aikana. Olen yhä vähintään yhtä lätkässä Lauraan kuin seurustellessamme, ehkä vielä enemmän.

Ongelmana tunteiden sanoittamisessa on, että karkeasti ottaen suomalaisen miehen tunnesanasto on: ”jee, pöö”. Ehkä hyvänä päivänä vielä ”olet ihana” ja ”olet rakas”. Saman sanaston veivaaminen vuodesta toiseen alkaa kuitenkin jossain vaiheessa puuduttaa. Ja silti: ei sydän voi vaietakaan.

Vuosi sitten kesällä keksin, että jos oma sanavarasto ei riitä, ehkä apua löytyisi runokirjoista. Suorin Kampin Suomalaiseen ja nappasin hyllystä mukaan kesälukemiseksi Tommy Tabermannin rakkausrunoja ja kokoelman Eino Leinon klassikoita. Ehkä runojen rantalukemisesta olikin apua tunteiden sanottamiseen. Mutta samalla tajusin, että vaikka sanoja olisi kuinka, jää todellinen tunneviesti aina sanojen tuolle puolen.

Kun olimme tunteneet vasta vähän aikaa, kirjoitin pienen runon, joka alkoi suurin piirtein näin: ”Tänään piirrän tähän rajan; se erottaa meidät vielä tänään kahdeksi ihmiseksi.”

Nyt rajaa ei enää ole.

Raja

Joskus toistakymmentä vuotta sitten kirjoitin sinulle:
”Tänään piirrän tähän rajan”

Se erotti meidät kaksi, mut samalla ennustin
Että jonain päivänä rajaa ei enää oo

En tiedä milloin sen rajan viime rippeet haihtuivat
Oliko se silloin kun meistä tuli yksi
Vai kun meistä tuli monta
Nyt rajaa ei enää ole

En aina osaa olla sulle niin hyvä kuin ansaitset
Mutta olet silti siinä

Sanat loppuvat aina kesken kun yritän kertoa
Kuinka rakas ja ihana ja hyvä sä mulle oot

En tiedä milloin…

Yritin lukea runokirjoja, Leinoa ja Tabermannia
Että saisin lisää sanoja

Mutta ei se sanojen määrällä ratkea, vaan sillä mitä jää
Sanojen taakse piilemään

En tiedä milloin…

Tykkään katsoa sua kun sä nukut
Sä oot niin kaunis, tai ainahan sä oot
Mutta iltaisin mun sydämeni täyttyy onnesta
Kun vaan olet siinä lähellä

Hanki itsellesi loistava menneisyys

Pelasin keväällä erinomaista Psychonauts-tietokonepeliä. Siinä nuori Razputin-poika seikkailee pelihahmojen mielissä ja suorittaa monenlaisia tehtäviä. Yksi Razputinin tehtävistä on emtionaalisen painolastin (emotional baggage) selvittely. Pitkin pelihahmojen mielten syövereitä on ripoteltu itkeviä matkalaukkuja, jotka piristyvät vasta, kun ne saavat oikeanlaisen nimilapun. Peliä pelatessani aloin miettiä, miksei samaa voisi soveltaa oikeassakin elämässä.

Muistojen tunnelataus riippuu siitä, miten suhtaudut niihin.

Aikani asiaa pohdittuani kokeilin uutta harjoitusta. Kirjoitin ensin ylös sellaisia muistoja, jotka mieleen pompatessaan aiheuttavat kurjan olon. Niin kuin sen, että olin ala-asteella koulukiusattu. Aloin miettiä, miten tällaiset negatiiviset muistot saisi piuhoitettua uusiksi. On ihan turhaa, että teen itselleni kurjan mielen muistelemalla kaksikymmentäviisi vuotta sitten tapahtuneita asioita.

Uudenlaisella nimilapulla vanha muisto muuttuu kuitenkin positiiviseksi. Pidin ala-asteella kovasti matematiikasta ja olin aika kova puhumaan. Kun olin vielä melko pullea, oli yhtälö valmista kauraa koulukiusaajille: suupaltti pullukka nörtti kun loistaa koululuokassa kuin ankka keskellä Senaatintoria.

Mutta mitä jos samaa asiaa tarkastelisikin toisin? Matemaattinen innostus kääntyi myöhemmin loogis-analyyttisiksi taidoiksi. Ja suupalttiudesta on paljon iloa luennointityössä. Näiden taitojen juuret ovat juuri tuossa samassa ajassa. Mitä jos tarkastelisinkin yhdeksänvuotiasta Lauria puhetaitoisena matemaattisena lahjakkuutena koulukiusatun suupaltin nörtin sijaan? Faktat tarjoavat mahdollisuuden kumpaankin näkökulmaan. Jälkimmäinen saa pahalle tuulelle. Edellisestä taas tulee hyvä mieli.

Emotionaalisen painolastin setvimiseksi nimittämäni tekniikka kuuluu samaan kognitiivisen uudelleenjärjestelyn tekniikoiden sarjaan kuin aiemmin esittelemäni erehdysten hallinta ja tik tak -menetelmäkin. Se toimii näin: kirjoita ensin ylös kaikki sellaiset muistot, joista tulet pahalle tuulelle. Mieti sitten, miten voisit tarkastella samaa asiaa positiivisesti. Mitä hyvää muistamistasi tapahtumista on seurannut? Millä tavoin ne ovat vaikkapa vahvistaneet luonnettasi tai ajatteluasi? Tai voisitko löytää samalta ajanjaksolta jotain muuta positiivista, joka kannattelee elämääsi? Kirjoita nyt kunkin muiston alle uusi ja positiivinen tapa suhtautua siihen. Näin rakennat mieleesi kokonaan uudenlaisen, positiivisten muistojen verkoston aiempien negatiivisten muistojen sijaan.

Rakentamalla suhtautumistapasi kielteisiin muistoihisi uudelleen muunnat ne ahdistavista ajatusmadoista miellyttäviksi ja piristäviksi tuulahduksiksi menneisyydestä. Näin et myöskään joudu enää rypemään menneessä, vaan voit siirtää katseesi kohti tulevaa. Piuhoita siis muistosi positiivisiksi ja hanki itsellesi loistava menneisyys.

Miksi positiiviset tunteet ovat tärkeitä?

Olen aiemmin suhtautunut positiivisuuteen hyvin metodologisesti. Ajattelin, että tunnepohjaisessa positiivisuudessa on jotain epäilyttävää; todellista positiivisuutta kun on orientoitua ongelmatilanteisiin ratkaisuhakuisesti. Viime vuoden alussa tutustuin kuitenkin Barbara Fredricksonin tutkimuksiin. Fredrickson on maailman johtava positiivisten tunteiden tutkija.

Positiiviset tunteet ovat paljon enemmän kuin omaa kivaa.

Yhdessä matemaatikko Marcial Losadan kanssa Fredrickson on pystynyt osoittamaan, että ihmisen optimaalisen toiminnan kannalta positiivisten ja negatiivisten tunteiden suhdeluvun tulisi olla hulppea 3:1. Tämä tarkoittaa siis sitä, että jokaista pelon, kateuden, ahdistuksen tai stressaantuneisuuden tuntemusta kohti pitäisi päivän aikana kokea kolmeen kertaan hämmästystä, ihastusta, huvittuneisuutta tai rakkautta. Luulen, että meille tavallisille tallaajille jo kahden suhde yhteen tuottaa aika paljon ongelmia.

Loistokirjassaan Positivity Fredrikcson maalaa kirkkaan kuvan siitä, miksi positiiviset tunteet ovat niin tärkeitä – ja miksi kyse ei ole vain naminami-hömpästä. Ensinnäkin, kyse on autenttisista positiivisista tunteista. Eli tekopirteällä muikeilulla ei ole sijaa Fredrikcsoninkaan teoretisoinnissa. Toisekseen, positiiviset tunteet vaikuttavat tavattoman monella erilaisella tavalla hyvinvointiin.

Fredricksonin mukaan positiiviset tunteet edesauttavat fyysistä terveyttä ja nostavat jopa immuunivastetta. Positiiviset tunteet auttavat näkemään asiat laaja-alaisemmin ja edesauttavat ketterämpää ongelmanratkaisua. Positiiviset tunteet toimivat myös erittäin tärkeän sosiaalisena sidoksena: psykologi John Gottmanin mukaan kestävissä avioliitoissa positiivisten ja negatiivisten tunneilmaisujen suhde on peräti 5:1.

Ennen kaikkea positiiviset tunteet auttavat ihmisiä kukoistamaan. Losadan tutkimuksissa kävi ilmi, että esimerkiksi suuryritysten johtoryhmissä päti sama 5:1 -suhdeluku kuin Gottmanin avioliittotutkimuksissakin. Menestyneimmät johtajat kannustivat ja kehuivat siis hulppeat viisi kertaa enemmän kuin kritisoivat tai valittivat.

Omalla kohdallani lohdullista on ollut huomata, että Fredricksonin lupaus siitä, että positiivisia tunteita voi kehittää ja omaa suhdelukua petrata vaikuttaisi pitävän paikkansa. Fredrickson tarjoaa tähän jopa oivallisen työkalun positivityratio.com -sivustollaan. Suosittelen tutustumaan. Positiivisista tunteista on paljon iloa. Ja sitä paitsi, onhan se kivaa, kun on kivaa.