Oswald-kani oli suosittu animaatiohahmo 1920-luvulla. Hahmon luojalle kävi kuitenkin kalpaten: Universal-studio kaappasi oikeudet hahmoon ja antoi sen luojalle kenkää. Animaatiotaituri oli murheen murtama: läpimurtohahmo oli mennyttä. Aluksi hän ajatteli, ettei ikinä keksisi yhtä iskevää hahmoa kuin Oswald-kanin. Onneksi hänen luovassa mielessään oli kuitenkin yhä ytyä.
Junamatkalla nuoren piirtäjän tiedostamattomassa mielessä alkoi tapahtua. Ajatuksia yhdistelevän assosiaatioperiaatteen nojalla tiedostamattomassa mielessä risteilevät ajatukset puhuvista animaatioeläimistä lyöttäytyivät yhteen lapsuuden lemmikkihiiren synnyttämiin lämpimiin muistoihin. Kesken junamatkan uusi ajatuskimppu pälkähti tietoiseen mieleen kuin salama kirkkaalta taivaalta: puhuva hiiri!
Parikymppinen animaattorinalku luonnosteli hiirihahmon muistivihkoonsa ja mietti, että hahmo tarvitsee vielä nimen. ”Ei tästä tietenkään samanlaista läpimurtoa tule kuin Oswald-kanista”, nuorukainen tuumasi. ”Mutta onpahan minulla ainakin jotain, jolla jatkaa uraani.”
Hahmon nimeksi tuli Mikki Hiiri.
Hmmm…. nyt on pakko kysyä, Disney vai Iwerks?
P.S. Kiitos silmiä avanneesta luennosta. Erityisesti mustiyksikköihin liittyvät ”demot” olivat mieleeni 🙂
Kari,
Tarina liittyy Disneyyn, mutta kyllähän molemmissa hahmoissa myös Iwerksillä oli näppinsä pelissä. 🙂
Ja kiitos itsellesi, oli mukava nähdä Hämeenlinnassa.