Jokainen lapsi on taiteilija

Pablo Picasson mukaan jokainen lapsi on taiteilija; ongelmana on, kuinka pysytellä taiteilijana, kun kasvamme aikuisiksi. Jokainenhan tietää varmasti hyvin, että tämä pitää paikkansa. Mukulat koheltavat milloin minkäkin uuden virityksen parissa. Aika harvaa aikuista saa kuitenkaan innostumaan uudesta samalla tavalla. Usein ajatellaan, että kyky luovaan ajatteluun asuu geeneissä. Tämä on kuitenkin humpuukia.

Aikuiset eivät ole luovia siksi, että aikuiset ovat liian taitavia.

Kuten koomikko John Cleese linjasi loistavassa luovuutta käsittelevässä puheenvuorossaan, luovuudessa on kyse tavasta tehdä asioita. Ennen kaikkea luovuudessa on kyse siitä, että teet asioita uudella ja jollakin tavalla tarkoituksenmukaisella tavalla.

Aikuisena joudumme harvoin tilanteisiin, jossa pitäisi heittää kaikki vanha osaaminen roskiin ja tarkastella tilannetta uusin silmin. Meille on elinvuosien aikana kehittynyt niin tehokas paketti toimintamalleja, että sen kyseenalaistaminen on harvoin tarpeen. Vai kuka miettii joka aamu uusiksi, miten keittäisi kahvin tällä kertaa? Tai että kävelisikö sitä töihin tänään vaikkapa selkä edellä?

Lapset ovat sen sijaan jatkuvasti uusien haasteiden edessä. Jopa käveleminen on ollut joskus merkittävä luovaa ajattelua vaativa koitos. Se vaan unohtuu siinä vaiheessa kun aivojemme hermoverkot ovat piuhoittuneet riittävän tanakasti pitämään meidät tolpillamme.

Mutta kun maailma muuttuu alati kiihtyvään tahtiin, alamme löytää itsemme yhä useammin lapsen kengistä. Vanhat formaatit eivät toimi. Vielä viisi vuotta sitten loistavasti rullanneet prosessit yskivät kuin viimeistä päivää. Ja eilispäivänä oppimamme tapa ajatella ei sovikaan, kun tulevaisuus on saanut meidät kiinni jo nyt.

Erään suomalaisen pörssiyrityksen johtaja sanoi minulle muutama vuosi sitten, ettei huomisen ongelmia ratkota eilisen keinoin. Ei niin. Ne ratkotaan katsomalla niitä uudesta näkövinkkelistä, lapsen silmin. Jokainen lapsi on taiteilija. Pysytään taiteilijoina aikuisinakin. Kun muutostahti vaan kiihtyy entisestään, on lapsenmielisyys alati arvokkaampaa.

7 thoughts on “Jokainen lapsi on taiteilija

  1. Opiskelen insinööritieteitä tuolla korkeakoululla ja päätin tänävuonna käydä kurssin nimeltä innovointi. Ja syy siihen on yksinkertainen. Kun maailma muuttuu, niin pitää oppia mekanismeja tehdä inkrementaalista ja radikaalia innovointia. Eli oppia katsomaan asioita eri vinkkeleistä.

    Vaikka kuullostaa tylsältä, niin sen idean jälkeen tarvitsee tehdä paljon määrämuotoista työtä päästäkseen maaliin. Eli alussa tarvitsee sitä lapsen ihmettelyä ja sen jälkeeen sitä kovaa työtä.

    Kari…

  2. Päivitysilmoitus: Luovuutta ja hulluutta | Sekalaista höpinää

  3. Ennen muinoin 1970-luvulla ainakin meidän koulussa tätä luomista tasapäistettiin monin tavoin, ei aurinko VOI olla tuossa nurkassa, ruoho on VIHREÄÄ jne. Kyllä tuntui typerältä mutta eivät onnistuneet 😉

  4. Aika harvat aikuiset ovat riittävän rohkeita tekemään asioita uudella tavalla. On helpompi mennä muiden mukana, kuin herättää huomiota uudella toimintatavallaan. Voin vakuuttaa ettei tämä lapsena oleminen ole helppoa.

  5. Päivitysilmoitus: Naula ja vasara, ulos laatikosta | Sekalaista höpinää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s