Elämme hurjan mielenkiintoista aikaa. Teknologinen kehitys on lähtenyt niin hurjaan kiitoon, että on aika hankala ennustaa, missä olemme esimerkiksi kymmenen vuoden päästä. Minusta on erikoista, että meillä on aivoriihiä, jotka pohtivat Suomen tilaa vuonna 2030. Nykytahdilla saa olla aikamoinen Nostradamus, jos haluaa ennustaa edes kymmenen vuoden päähän – saatika sitten vuoteen 2030.

Eksponentiaalinen kehitys tarkoittaa sitä, että jokainen kehitysaskel tuplaa aiemman tehot. Teknologian kohdalla tämä on ilmeistä: nopeammat tietokoneet mahdollistavat nopeamman laskennan – ja samalla entistä nopeampien tietokoneiden kehittämisen. Verkottumisen nopeutuminen ja helpottuminen mahdollistavat puolestaan ennennäkemättömän ketterää tiedon jakamista – jonka seurauksena verkottuminen nopeutuu ja helpottuu entisestään.

Verrattuna lineaariseen kehitykseen, eksponentiaalisuus tarkoittaa seuraavaa. Jos otat lineaarisesti 30 askelta kotiovelta, olet noin 30 metrin päässä. Jos taas otat eksponentiaalisesti 30 askelta kotiovelta, olet kiertänyt maapallon 26 kertaa.

Eksponentiaalinen kehitys alkaa usein tasankovaiheesta, jolloin kehitystä ei juuri huomaa. Tämä jatkui teknologian kohdalla jonnekin 1800-luvun korville. Sitten alkaa nousukaari, jolloin kehitys kiihtyy; nyt olemme tämän vaiheen loppumetreillä. Lopuksi seuraa hissivaihe. Tässä kehitys ampaisee niin nopeaan juoksuun, että saa pitää hatusta kiinni. Tämä vaihe häämöttää jo horisontissa.

Yksi mielenkiintoisimpia teknologisen kehityksen seurauksia on, että virtuaalinen (siis se, mitä kuvittelemme) ja reaalinen (siis se, mitä oikeasti on) alkavat mennä sekaisin. Tietyssä mielessä näin on toki aina ollut: hyvin ajateltu on jo puoliksi tehty. Mutta nyt tämä ilmiö saa aivan uusia ulottuuvuksia.

Syksyllä Google lanseeraa uudet laajennetun todellisuuden (augmented reality) lasit, Google Glass:in. Samalla 3D-tulostus tulee kovaa vauhtia: tällä hetkellä teknologia on suurin piirtein samassa vaiheessa kuin matriisiprintterit 1970-luvulla.

On vaikea sanoa, onko Google Glass lähempänä Benefonin uraauurtavia 2000-luvun alun kosketusnäyttöpuhelimia – vai onko se iPhonen tapainen markkinoiden mullistaja. Varmaa on vain se, että montaa vuotta ei enää kulu siihen, kun virtuaalitodellisuus ilmassa leijuvinen navigaattorinuolineen ja virtuaalilemmikkeineen integroituu saumattomasti arkeen.

Samaten on vaikea sanoa, milloin 3D-tulostaminen saavuttaa suurin piirtein saman tason kuin värilaserprintterit: tulosteiden vertailukelpoisuuden kaupallisten tuotteiden kanssa. Mutta jo nyt voit tulostaa mukin rikki menneen tilalle, niin kuin 1970-luvulla pystyit tulostamaan esitelmätekstin tai raportin. Ja voi hyvin olla, että kymmenen vuoden päästä tulostamme kodin käyttöesineitä internet-sivuilta päivittäin – niin kuin nykyään voit tulostaa kotona painojäljen kanssa kilpailukykyisiä esitteitä ja jopa valokuvia.

Tässäkin on vasta raapaistu pintaa: nämä teknologiat ovat jo olemassa, ja pian kaupasta ostettavissa. Mutta mitä kaikkia prototyyppejä maailmalla kehitellään tällä hetkellä? Miten olisi haptinen hologrammi – siis hologrammi, jota voit koskea? Tai virtuaalitodellisuuden kanssa yksi yhteen pelaava robotti?

Elämme hurjan mielenkiintoista aikaa. Olemme luolamaalauksista alkaen halunneet tehdä ajatuksiamme ja kuvitelmiamme todellisiksi. Lähivuosina tämä muuttuu entistä helpommaksi: virtuaalisista maailmoista tulee yhä todellisempia, ja todellisuudesta yhä virtuaalisempaa.

Mutta mitä tämä sitten tarkoittaa ihmisenä olon tai filosofisten todellisuutta koskevien kysymysten kannalta? Minulla ei ole suoraan sanottuna aavistustakaan. Mutta odotan innolla, että pääsen ottamaan selvää.