Taivas ja helvetti

Osallistuin eilen Terho Puustisen ja Mika Mäkeläisen Taivas+Helvetti -kirjan julkistamistilaisuuteen. Samassa tilaisuudessa esiteltiin myös uusi yrityskonsepti The Pop Up Company.

Taivas+Helvetti -teoksessa 21 yrittäjää kertoo kokemuksistaan. 18 yrittäjää on onnistunut, niin kuin sokeuduttuaan valosuunnittelijaksi (!) ryhtynyt Jukka Jokiniemi, joka pyörittää nykyään miljoonabisnestä; kymmenien pieleen menneiden pelien jälkeen Angry Birdsin kumppaneineen pyöräyttänyt Niklas Hed; tai peruskoulun keskiarvolla 6.8 pelimaailman huipulle ponnistanut Supercell-guru Mikko Kodisoja.

Mutta kaikki yritystarinat eivät pääty menestystarinoihin. On myös niitä, jotka Berndt von Frenckellin tapaan joutuvat laittamaan lapun vuosisatoja suvussa pysyneen yrityksen luukulle. Mutta edes yrityksen konkurssi ei ole yrittäjälle maailmanloppu. Niin kuin Jari Sarasvuo totesi tilaisuudessa, joskus on kuoltava eläessään jotta voi uudistua.

Tilaisuudessa monet yrittäjät kertoivat kokemuksistaan. Huikeinta antia olivat kaksi alle parikymppistä Nuori Yrittäjyys Ry:n kautta oman yrityksensä perustanutta pojankloppia. Erityisesti Valtteri Vainion loppukaneetti tiivisti kaiken olennaisen yrittäjyydestä. Pian 18 vuotta täyttävä Vainio on perustanut muun muassa peräkärryjä valmistavan yrityksen. Hän totesi: ”Ei mulla mitään muuta viisautta ole kuin että yrittää täytyy vaan kauheasti. Sillä tavalla mä aion pärjätä.”

Mutta tämä on hurja juttu.

Tilaisuudessa lanseerattiin myös The Pop Up Company -niminen uusi yritys. Yrityksen ovat perustaneet Mika Mäkeläinen ja Kari Aalto, ja sen takana on suomalaisen yritysmaailman terävintä kärkeä Risto Siilasmaasta Matti Vanhaseen.

Yhteiskunnallisen yrityksen tarkoituksena on tulla Suomen suurimmaksi nuorisotyöllistäjäksi. Sen päämääränä on ohjata nuoria perustamaan omia pienempiä ja suurempia yrityksiä. Työllistää itsensä; työllistää kaverinsa. Kokeilla kaikenlaista ja katsoa, mistä oma intohimo todella löytyy. Missä oma intohimo todella kohtaa maailman tarpeet.

The Pop Up Company pyrkii madaltamaan jo nyt Suomessa matalalla olevaa yrittäjäksi ryhtymisen kynnystä. Nyt ei tarvita kuin yrittäjäasennetta ja idea; se riittää.

Kun nuori yrittäjänalku keksii vaikkapa, että hän voisi olla innostunut sisustamisesta, voi The Pop Up Company yhyttää hänet yhteen uutta toimistoaan kalustavan pienyrityksen kanssa. Aluksi toimeksianto voi tarkoittaa Ikea-kalusteiden kokoamista; mutta kuka tietää mitä kaikkea uudesta yhteydestä voi versoa, eritoten jos Pop Up -yrittäjä on aitoa intoa täynnä.

Anu Manner tiivisti olennaisesti monien suomalaisten asenteen yrittäjiä kohtaan. Hänen kotonaan yrittäjiä pidettiin ”huijareina, jotka ajavat Mersua rusetti kaulassa”. Tosi asiassa suurin osa nykyajan yrittäjistä on ihan tavallisia ihmisiä; monia heistä ajaa eteenpäin aito intohimo tekemistä kohtaan.

Tunnelma tilaisuudessa oli huippuluokkaa. Satojen ihmisten yleisö otti Savoy-teatterissa esitetyn viestin riemuiten vastaan. Kyllä, me tarvitsemme lisää yrittäjiä. Ei, me emme tarvitse pakkoyrittäjiä, joille työ on raskasta raatamista. Me tarvitsemme lisää innostusta; lisää kokeilun mahdollisuuksia; lisää esimerkkejä siitä, miten onnistutaan. Ja myös siitä, miten epäonnistutaan. Että sekin on ihan okei. Sitten noustaan taas pystyyn ja yritetään uudestaan.

Kaikki eivät voi ruveta yrittäjiksi, eikä kaikkien tarvitsekaan. Mutta ne, joita ajaa polttava intohimo jotakin uuden tekemistä kohtaan – oli kyse sitten peräkärryistä, peleistä tai design-lampuista – mahdollistavat meille ihan uudenlaisen maailman; optimistisen maailman.

Kuulin taannoin, että kulttuurit, joissa keskustelu on dystooppista – siis uhkia maalailevaa – kuihtuvat. Kulttuurit, joissa keskustelu on utooppista – siis tulevaisuudenuskoista – taas kukoistavat. Mutta entäpä jos keskustelu olisikin eutooppista? Utopian etymologia on u-topos, ei-paikka. Eutopian taas eu-topos, hyvä paikka. Siis mitä jos keskustelu olisikin hyvää paikkaa rakentavaa? Keskittyisi siis siihen, mitä voisimme konkreettisesti tehdä juuri nyt, jotta vaikkapa Suomesta tulisi kymmenessä vuodessa eutopia, hyvä paikka?

Taivas+Helvetti -kirjan ja The Pop Up Companyn lanseeraustilaisuudessa mieleen piirtyi uusi eutooppinen Suomi: sellainen paikka, jossa ideat kohtaavat tekijät, ja tekijät kohtaavat teon tarvitsijat.

Nyt vaan kääritään hihat ja aletaan rakentaa eutopiaa. Se on nimittäin täysin tehtävissä.

Hurja juttu.

5 thoughts on “Taivas ja helvetti

  1. Kuulostaa siltä, että tässä voisi olla oikeasti itua! Jopa kaltaiseni dystoopikko näkee tässä innostavan mahdollisuuden uudenlaisen yrityskulttuurin synnyttämiselle. Voisiko hankkeen taustamuskelit samalla tasoittaa byrokratian ja säädösten virkamieskoneiston niin, että nuori kahvilasta haaveileva yrittäjä voisi myydä vaikka patonkeja ilman sairaalatason hygieniavälineistöä? On kiva, että kädet pestään, mutta joku järki voisi olla tarpeen tässä.

  2. Utopia on ajatusrakennelma jostakin, mitä ei vielä ole. Siksi se on ei-paikka, mutta se voi tulla olemassaolevaksi. Ilman utopioita maailma ei muuttuisi. Utopia on sanana niin väärinymmärretty!

  3. “Ei mulla mitään muuta viisautta ole kuin että yrittää täytyy vaan kauheasti. Sillä tavalla mä aion pärjätä.”

    Kyllä yrittäjällä(kin) pitää olla viisautta. Vähintään siltä osin, että ymmärtää paneutua yrityksen operatiivisten toimenpiteiden kriittisimpiin haasteisiin. Tämän pohjalta – mikäli aikaa ja aivokapasiteettia edelleen on käytettävissä – yrittäjän tulisi pohtia mikä on se merkityksellinen kiintotähti, mitä kohti kannattaa kurottautua…

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s