Kun virtuaalinen ja todellinen sekoittuvat

Elämme hurjan mielenkiintoista aikaa. Teknologinen kehitys on lähtenyt niin hurjaan kiitoon, että on aika hankala ennustaa, missä olemme esimerkiksi kymmenen vuoden päästä. Minusta on erikoista, että meillä on aivoriihiä, jotka pohtivat Suomen tilaa vuonna 2030. Nykytahdilla saa olla aikamoinen Nostradamus, jos haluaa ennustaa edes kymmenen vuoden päähän – saatika sitten vuoteen 2030.

Eksponentiaalinen kehitys tarkoittaa sitä, että jokainen kehitysaskel tuplaa aiemman tehot. Teknologian kohdalla tämä on ilmeistä: nopeammat tietokoneet mahdollistavat nopeamman laskennan – ja samalla entistä nopeampien tietokoneiden kehittämisen. Verkottumisen nopeutuminen ja helpottuminen mahdollistavat puolestaan ennennäkemättömän ketterää tiedon jakamista – jonka seurauksena verkottuminen nopeutuu ja helpottuu entisestään.

Verrattuna lineaariseen kehitykseen, eksponentiaalisuus tarkoittaa seuraavaa. Jos otat lineaarisesti 30 askelta kotiovelta, olet noin 30 metrin päässä. Jos taas otat eksponentiaalisesti 30 askelta kotiovelta, olet kiertänyt maapallon 26 kertaa.

Eksponentiaalinen kehitys alkaa usein tasankovaiheesta, jolloin kehitystä ei juuri huomaa. Tämä jatkui teknologian kohdalla jonnekin 1800-luvun korville. Sitten alkaa nousukaari, jolloin kehitys kiihtyy; nyt olemme tämän vaiheen loppumetreillä. Lopuksi seuraa hissivaihe. Tässä kehitys ampaisee niin nopeaan juoksuun, että saa pitää hatusta kiinni. Tämä vaihe häämöttää jo horisontissa.

Yksi mielenkiintoisimpia teknologisen kehityksen seurauksia on, että virtuaalinen (siis se, mitä kuvittelemme) ja reaalinen (siis se, mitä oikeasti on) alkavat mennä sekaisin. Tietyssä mielessä näin on toki aina ollut: hyvin ajateltu on jo puoliksi tehty. Mutta nyt tämä ilmiö saa aivan uusia ulottuuvuksia.

Syksyllä Google lanseeraa uudet laajennetun todellisuuden (augmented reality) lasit, Google Glass:in. Samalla 3D-tulostus tulee kovaa vauhtia: tällä hetkellä teknologia on suurin piirtein samassa vaiheessa kuin matriisiprintterit 1970-luvulla.

On vaikea sanoa, onko Google Glass lähempänä Benefonin uraauurtavia 2000-luvun alun kosketusnäyttöpuhelimia – vai onko se iPhonen tapainen markkinoiden mullistaja. Varmaa on vain se, että montaa vuotta ei enää kulu siihen, kun virtuaalitodellisuus ilmassa leijuvinen navigaattorinuolineen ja virtuaalilemmikkeineen integroituu saumattomasti arkeen.

Samaten on vaikea sanoa, milloin 3D-tulostaminen saavuttaa suurin piirtein saman tason kuin värilaserprintterit: tulosteiden vertailukelpoisuuden kaupallisten tuotteiden kanssa. Mutta jo nyt voit tulostaa mukin rikki menneen tilalle, niin kuin 1970-luvulla pystyit tulostamaan esitelmätekstin tai raportin. Ja voi hyvin olla, että kymmenen vuoden päästä tulostamme kodin käyttöesineitä internet-sivuilta päivittäin – niin kuin nykyään voit tulostaa kotona painojäljen kanssa kilpailukykyisiä esitteitä ja jopa valokuvia.

Tässäkin on vasta raapaistu pintaa: nämä teknologiat ovat jo olemassa, ja pian kaupasta ostettavissa. Mutta mitä kaikkia prototyyppejä maailmalla kehitellään tällä hetkellä? Miten olisi haptinen hologrammi – siis hologrammi, jota voit koskea? Tai virtuaalitodellisuuden kanssa yksi yhteen pelaava robotti?

Elämme hurjan mielenkiintoista aikaa. Olemme luolamaalauksista alkaen halunneet tehdä ajatuksiamme ja kuvitelmiamme todellisiksi. Lähivuosina tämä muuttuu entistä helpommaksi: virtuaalisista maailmoista tulee yhä todellisempia, ja todellisuudesta yhä virtuaalisempaa.

Mutta mitä tämä sitten tarkoittaa ihmisenä olon tai filosofisten todellisuutta koskevien kysymysten kannalta? Minulla ei ole suoraan sanottuna aavistustakaan. Mutta odotan innolla, että pääsen ottamaan selvää.

Eroon Aladobix-kompleksista

Tulevaisuus on paljon parempi, kuin miltä se näyttää menneitä tuijottamalla ja pessimistisesti pahinta odottamalla. Yhteiskuntamme on kuitenkin vähän niin kuin gallialaiskylän päällikkö Aladobix. Rohkea gallialainen kun ei pelännyt mitään muuta, kuin sitä, että taivas putoaa niskaan. Mutta kun ei se putoa.

Päin vastoin, olemme menossa koko ajan parempaan suuntaan.

Me elämme ihmiskunnan historian vaurainta ja rauhallisinta aikaa. Teknologian, yhteiskuntamallien ja lääketieteen kehitys ovat mahdollistaneet huikeita edistysaskeleita, joista takavuosien kuninkaat pystyivät vain uneksimaan.

Teknologian kehitys mahdollistaa yhä useammalle korkean ja laadukkaan elintason. Yhteiskuntamallien kehitys mahdollistaa turvallisen ja tasa-arvoisen elämän suurimmalle osalle länsimaisista ihmisistä. Ennen pitkää tämä kehitys leviää myös kehittyviin maihin. Ja lääketieteen kehitys on mahdollistanut sen, että länsimaisen ihmisen eliniänodote on korkeampi kuin koskaan. Kunhan vaan keksisi, mihin eläkepäivät käyttää.

Voimme suunnata huomion siihen, mikä kaikki on pielessä. Tai sitten voimme tähytä tulevaan ja miettiä, miten teemme asiat pian vielä entistä paremmin. Seuraavan 5–10 vuoden aikana tulemme näkemään huikeita kehitysaskeleita ihmiskunnan historiassa. 3D-printterit ja laajennetun todellisuuden digilasit ovat ihan näppäriä pikku härpäkkeitä. Aivoliittymistä saa jo nykypäivänä ainakin hauskoja leluja, ja avaruusturismikin on pian kannattavaa.

Mutta entäs koko planeetan kattava lukutaito? Globaali ratkaisu vesiongelmaan? Kannettava digitohtori, joka analysoi verinäytteen kentällä muutamassa minuutissa? Massiivisia online-pelejä, jotka ratkovat ihmiskunnan kiperimpiä ongelmia? Tai mitä tuumaisit sellaisista jälkiteollisesta länsimaista, joissa pitkälti jokainen ihminen voisi viettää aikansa sellaisten askareiden parissa, jotka kiinnostavat juuri häntä kaikkein eniten? Kaikilla näillä alueilla tapahtuu jo juuri nyt valtavan paljon. Kymmenen vuoden päästä suuri osa näistä visioista on arkipäivää.

Mutta ei kehitys silti liiku itsestään. Se tarvitsee meitä kaikkia. Jokainen ihminen, joka ponnistelee ja tekee töitä paremman tulevaisuuden eteen myös luo itse parempaa tulevaisuutta. Niin kuin bisnesguru Peter Drucker totesi, paras tapa ennustaa tulevaisuutta on synnyttää sitä itse.

Meillä on edessämme huikea tulevaisuus, kunhan lähdemme rakentamaan sitä ja uskomme siihen, että pystymme tekemään elämästä alati parempaa sekä itsellemme että toisillemme. Mutta vasta orientoitumalla aktiivisesti rakentamaan parempaa tulevaisuutta pääsemme irti turhasta synkistelystä ja Aladobix-kompleksista. Ei se taivas niskaan putoa. Tulevaisuus on paljon parempi kuin luulimme.

”We’re not in Kansas anymore, Toto”

Viimeiset viisi vuotta on kohkattu finanssikriisistä ja alati syvenevästä maailmanlaajuisesta lamasta. Syynä ovat milloin Wall Streetin bisneskettujen ahneus, milloin poliitikkojen kehnot päätökset. Vaikuttaa kuitenkin siltä, että viime vuosien kuohunnalle on olemassa paljon yksinkertaisempi syy – mutta sellainen, josta ei valitettavasti voi osoittaa ketään sormella:

Kehitys

Voi tuntua hurjalta väittää kehitykseksi mullistuksia, joiden seurauksena työttömyys on lisääntynyt tai kokonaiset kansakunnat kiikkuvat konkurssin partaalla. Tosi asiassa iso osa näistä mullistuksista on kuitenkin seurannut nähdäkseni ennen kaikkea nopeista muutoksista niin teknologian kuin yhteiskunnallisenkin kehityksen alueilla.

Iso osa länsimaista teollisuutta on siirtynyt itään. Vaikka poliitikkoja voi tietysti syyttää siitä, etteivät he ole suojanneet kotimaisia työpaikkoja riittävän taitavasti, mitä vaihtoehtoja heillä on lopulta ollut? Jos amerikkalainen kilpailija valmistaa hilavitkuttimen kahdeksan kertaa halvemmalla Kiinassa, on vaikeaa puolustaa Pihtiputaalla sijaitsevaa tehdasta.

Sama teollisuusmurros on kuitenkin johtanut yhteiskunnalliseen muutokseen, jossa idän tehdasoloja tarkastellaan monin verroin aiempaa yksityiskohtaisemmin. Kiinalaistehtaat ovat länsimaisten yhteisöjen tarkassa syynissä. Väärinkäytökset uutisoidaan välittömästi ja niihin jopa joskus puututaankin. Luulen, että kiinalainen teollisuustyöntekijä on nyt paljon paremmassa asemassa nyt kuin vaikkapa kaksikymmentä vuotta sitten, kun länsimaat vähät välittivät hänen kohtelustaan.

Kiinalaistehtaat puolestaan tuottavat alati tehokkaammin teknologiaa, jonka avulla on ollut mahdollista synnyttää vaikkapa sosiaalisen median avulla diktaattoreita vallasta syösseitä kansannousuja. Tiedonvälityksen nopeutuminen ja sosiaalisen median kehittyminen ovat myös johtaneet siihen, että poliitikkojen on aiempaa vaikeampaa valehdella kansalle: lupausten rikkomisesta jää kiinni alta aikayksikön, kun edellisen vaalikauden videoitu puhe löytyykin Youtubesta.

Teknologinen kehitys mahdollistaa myös lähitulevaisuudessa radikaaleja läpimurtoja niin informaatioteknologian kuin ihmisten hyvinvoinninkin saralla. Jo nyt Applen Siri ja Googlen puheentunnistus mahdollistavat tietokoneen kanssa sujuvan juttelun. Ei mene kuin muutama vuosi, niin tietokoneille jutustelu on arkipäivää. Viiden vuoden päästä meillä on älylaseja ja 3D-printtereitä. Kymmenessä vuodessa itsestään ajavia autoja.

Informaation kulun nopeutuminen auttaa puolestaan myös kehittyviä maita koskevien ongelmien ratkaisua. On aivan mahdollista, että jo meidän elinaikanamme kehittyvien maiden keskeisimpiin ongelmiin – vesi, ruoka ja koulutus – löydetään aivan uudenlaisia ja aiemmin mielikuvituksellisilta vaikuttaneita ratkaisuja, kuten Peter Diamantidis ja Steven Kotler linjaavat teoksessaan Abundance: The Future is Better Than You Think.

Kehitys on myös johtanut siihen, että länsimaalainen ihminen voi olla usein käymättä töissä nääntymättä silti nälkään. Jos työpaikka on mennyt alta Kiina-ilmiön takia, ei se todennäköisesti tule enää takaisinkaan. Lähitulevaisuudessa on todennäköistä, että esimerkiksi asiakaspalvelualat ja jopa assistentin työt siirtyvät yhä useammin robotin hoitoon.

Pitäisikö poliitikkojen siis kieltää robotit ja suojata sihteerien työt? Vai olisiko järkevämpää alkaa jo nyt miettiä, millä tavoin omista mielenkiinnon kohteista ja omasta intohimoisesta toiminnasta voisi synnyttää jotain uutta ja arvokasta yhteiskunnalle – kenties tavalla, jota kukaan ei ole edes tullut vielä ajatelleeksi. Onnekkaimpia eivät nähdäkseni ole ne, jotka selvisivät YT-neuvotteluista ja jatkavat suuryrityksessä stressiputkessa puurtamista. Onnekkaimpia ovat ne, jotka ovat potkut saatuaan pystyneet tunnistamaan oman todellisen intohimonsa – ja laittamaan sen likoon, kuten vaikkapa ex-nokialaisten kokoon panemassa Jollassa.

Vaikka nykykehitys vie monelta vanhan työpaikan alta, mahdollistaa se kuitenkin myös sen, että yhä useammalla on mahdollisuus pysähtyä miettimään, mitä oikeasti haluaa elämällään tehdä. Elinikäinen duuni stressitasot päivittäin tappiin vetävässä tehdas- tai konttorityössä ei lisää kenenkään elämänlaatua. Mutta jos nyt rakennamme uutta yhteiskuntaa oikein, kenties tulevaisuudessa yhä useampi tekeekin työtä oman intohimonsa ja kutsumuksensa ohjaamana.

Minusta näyttää kovasti siltä, että kehitys – oli se sitten hyvää tai huonoa – kulkee eteenpäin alati kiihtyvää vauhtia. Viisi vuotta sitten kukaan ei ollut vielä Facebookissa, ja älypuhelimia pidettiin tyhjänpäiväisenä muoti-ilmiönä. Kymmenen vuotta sitten Wikipedia oli vasta aloittanut, ja televisiot olivat pienen pesukoneen kokoisia laatikoita. Viisitoista vuotta sitten Alta Vista oli johtava hakukone, ja laskut maksettiin pankissa tilisiirrolla. Tällä hetkellä olemme jonkinlaisessa kehityksen aallonpohjassa, vaikeasa ja kivuliaassa murrostilassa, josta meillä on kuitenkin mahdollista suunnata kohti aivan uudenlaista maailmaa.

En usko, että nykytilanne on taantuma, josta palataan takaisin vanhaan malliin, kunhan taloustilanne tästä vähän tokenee. Nykytilanne on ennemminkin teolliseen vallankumoukseen rinnastettava radikaali rakennemurros, jonka avulla voimme parhaassa tapauksessa synnyttää uudenlaisen, intohimoisesta toiminnasta ja teknologisesta innovaatiosta ammentavan maailman. Kaikki avaimet tähän ovat olemassa. Kyse on viime kädessä siitä, mihin me nyt laitamme toivomme kiinni. Nyt tarvitaan nähdäkseni tappiomielialan sijaan ennen kaikkea luovaa ja ketterää ajattelua – ja uskoa ihmiseen.

Luulen kuitenkin, että menimme tästä mihin menimme, vanhaan ei ole enää paluuta. Mihin ikinä aallonpohjasta noustaankaan, sieltä ylös päästyämme maailma näyttää varmasti aika erilaiselta kuin ennen. Niin kuin Dorothy sanoi Ozin ihmemaahan päädyttyään: ”Emme ole enää Kansasissa, Toto hyvä.”

Tieteen kehityksen arvaamattomuudesta

Vuonna 1900 fysiikan parissa ansioitunut lordi Kelvin piti luennon, jossa hän ilmoitti, että tietomme maailmankaikkeuden toimintaperiaatteista on lähes aukotonta. Kelvin esitti, että ymmärryksemme fysiikan peruslaeista on tullut käytännössä valmiiksi. Vain kaksi pienen pientä pilvenhattaraa leijaili enää fysikaalisen tietämyksen taivaalla.

Nämä kaksi pientä pilveä olivat Michelsonin ja Morleyn eetterin olemassaoloa tutkinut koeasetelma, sekä mustan kappaleen säteilyn ongelma.

Einsteinin ratkaisusta Michelson-Morley -ongelmaan syntyi erityinen suhteellisuusteoria.

Max Planckin ratkaisu mustan aineen ongelmaan synnytti puolestaan kvanttimekaniikan.

Nämä kaksi teoriaa mullistivat lopullisesti käsityksemme maailmankaikkeuden toimintaperiaatteista.

Tieteen kehitys on joskus koko lailla arvaamatonta.