Esikoistyttöni luki pari päivää sitten Aku Ankan taskukirjaa nimeltä Raha ratkaisee. Sarjakuvaa hetken selailtuani mieleeni juolahti ajatus siitä, että yhteiskuntaamme on pesiytynyt jotenkin tavattoman epäterve tapa suhtautua rahaan.

Ensinnäkin, oli kuinka hippi tahansa, olisi tärkeää tiedostaa, että rahalla on aika tärkeä rooli länsimaisen markkinataloudessa elävän ihmisen hyvinvoinnin kannalta. Lukuisat tutkimukset ovat osoittaneet, että rahattomuus aiheuttaa onnettomuutta ja huonovointisuutta. Eikä se ole mikään ihme: jos ei pysty maksamaan vuokraa tai ostamaan tarvitsemaansa, on selvää, että stressikierrokset nousevat.

Mutta minusta tuntuu, että yhteiskuntaamme on pesiytynyt koko joukko Aku Ankkoja ja Roope Ankkoja. Ja kumpaakin suhtautumistapaa rahaan ohjaa sama asia: pelko. Koska rahattomuus on niin pelottava asia, siihen pitää suhtautua asianmukaisella vakavuudella.

Aku Ankat polttavat kaiken rahan, joka käsiin päätyy, ja sitten päästään taas tuttuun ja turvalliseen ahdistumisen moodiin. Ei tästä taaskaan tule mitään, ja tottahan toki Hannu Hanhi pokkaa taas palkinnon, koska sillä käy aina niin hyvä tuuri.

Roope Ankat taas haalivat kaiken rahan, joka käsiin päätyy – ja säilövät sen rahasäiliöönsä. Sitten jännitetään, milloin Karhukopla tulee kylään, Milla Magia kärkkyy ensilanttia tai Kulta-Into Pii yrittää viimeisintä yritysvaltaustaan.

Pelko ohjaa siis joko käyttämään resurssin tai haalimaan sitä sairaalloisesti. Pelko on kuitenkin aika hankala aisapari rahalle.

Okei. Rahattomuus tekee onnettomaksi. Mutta tekeekö raha sitten onnelliseksi? Ilmeisesti ei. Lukuisat tutkimukset ovat osoittaneet, etteivät raharikkaat ole juuri sen onnellisempia kuin kohtuullisesti toimeen tulevat. Itse asiassa, rahan tienaaminen tekee elämän pienistä onnen hetkistä vähemän merkityksellistä. Ja rahan tavoittelu se vasta hankala juttu onkin: se ei lisää onnellisuutta millään tavalla, ja vieläpä lisää huonovointisuutta. Onnellisuuden ratkaiseviin tekijöihin ei siis kuulu tilipussin saldo.

Kenties tarvitsisimmekin Akujen ja Roopejen sijaan enemmän Richard Bransoneita. Ja en nyt tarkoita sitä, että meillä kaikilla pitäisi olla 4.6 miljardin taalan nettovarallisuus.

Loistokirjassaan Screw It Let’s Do It Branson, Britannian rikkaimpiin kuuluva yrittäjä, linjaa suhdettaan rahaan. Hän toteaa, ettei ole koskaan ylenkatsonut rahaa. Mutta hän ei ole myöskään koskaan pitänyt sitä pääasiana. Sen sijaan Branson on aina pyrkinyt miettimään, mitä haluaa tehdä, ja miten sillä voi tehdä muille hyvää. Koko Bransonin Virgin-imperiumin motto onkin: ”Have fun, do good – and the money will follow.”

Bransonille raha on resurssi – jotain, mitä tarvitaan jotta voi tehdä hienoja juttuja. Niin kuin julkaista Mike Oldfieldin ja Sex Pistolsin levyjä, perustaa asiakasystävällisen lentoyhtiön – tai nyt, viimeisimpänä, lennättää ihmisiä Maapallon kiertoradalle. Kaikki tämä olisi markkinataloudessa koko lailla konstikasta, jos rahaa ei olisi riittävästi.

Ja tässä onkin avainsana: riittävyys. Raha on resurssi, jonka hyvinvoinnin kannalta keskeisin kriteeri on se, että sitä on tarpeeksi. Ja kuinka paljon on tarpeeksi riippuu siitä, mitä oikeasti haluat kaikkein eniten tehdä.

Frederick Herzberg vertaa rahaa hygieniaan. Jos on yön painajaisten jäljiltä hiestä märkä, on ihanaa käydä aamulla suihkussa. Ja olisi kurjaa joutua lähtemään töihin hiestä nahkeana. Mutta kuka hullu käy aamusuihkussa kahdesti tai kolmesti – ihan vain varmuuden vuoksi?

Raha ei siis ole pääasia – mutta se on silti tärkeä juttu. Se on se polttovoima, jolla saadaan asioita aikaiseksi. Mutta rahalla on todellista painoarvoa hyvinvoinnin kannalta vasta siinä vaiheessa, kun tiedät, minkälaisia asioita oikeasti haluat tehdä. Vasta silloin tiedät, missä oma herzbergiläinen hygieniapisteesi on. Siis kuinka paljon rahaa oikeasti tarvitset.

Aku ja Roope ovatkin pohjimmiltaan yhtä onnettomia, vaikka toisella ei ole mitään ja toinen on maailman rikkain ankka. Kumpikaan ei ole pysähtynyt kysymään, mitä oikeasti haluaa elämällään tehdä. Ja sen tähden kummallakin on akuutti rahaongelma.

Kyllä: raha ratkaisee. Se ratkaisee sen, saadaanko tuloksia aikaan markkinatalouden ajamassa yhteiskunnassa. Raha on kuitenkin tärkeä vain välineenä. Ja jokaisen välineen lopullisen arvon määrää se, mihin sitä käytetään. Onnellisuuden kannalta ratkaisevaa ei siis ole ensi sijassa raha, vaan se, mitä jokainen meistä haluaa kaikkein eniten tehdä.

Ja sen selvittäminen ei muuten maksa yhtikäs mitään.