Lisää virtaa arkeen Markuksen nerokkaalla 5L-kaavalla

Tutkijakollegani Markus Neuvonen kehitti taannoin loistavan muistisäännön akkujen lataamiseen. Lukuisissa tutkimuksissa on osoitettu, että työpäivän katkaiseminen puolilta päivin nostaa työtehot pilviin. Keskelle työpäivää pyhitetty lepohetki nostaa tuottavuuskäyrät ihan uusiin ulottuvuuksiin verrattuna hampaat irvessä pitkin päivää puurtamiseen.

Markuksen kaavaan kuuluu viisi L-alkuista asiaa. Tee jokin seuraavista aina puolen päivän aikaan, ja viretilasi nousee ennennäkemättömään iskuun.

Luonto

Luonnossa liikkuminen tasaa aivotoimintaa ja vakuuttaa aivojemme primitiiviset alueet siitä, että olemme turvassa. Lintujen laulu tai aava meri kun toimivat signaalina siitä, ettei petoja ole näköpiirissä. Tutkimuksissa on selvinnyt, että ADHD-lapset, jotka viettivät aikaa puistossa tai metsässä kävellen saavat luonnossa oleilusta yhtä paljon apua kuin ADHD-lääkityksestä.

Lepo

Amerikkalainen bisnesguru Tony Schwartz neuvoo huippujohtajia ottamaan keskellä päivää puolen tunnin nokkaunet. Puolen päivän tienoille osuu väsähdyspiikki, ja jos siinä kohtaa jatkamme puurtamista, jää jaksaminen loppupäiväksi pohjalukemiin. Nokkaunet ponkauttavat viretilan takaisin huipulle. Muista kuitenkin, ettei paljoa puolta tuntia pidempään kannata torkkua, koska silloin uni vie mukanaan.

Liikunta

Terve mieli elää terveessä ruumiissa. Liikunta ei pelkästään lataa akkuja vaan pitää myös kropan paremmassa iskussa. Näin jaksat pidempään sekä iltapäivällä että vuosirenkaiden karttuessa.

Leikki

Amerikkalainen leikkitutkija Stuart Brown on osoittanut, että leikki on keskeinen osa kaikkien eläinlajien toimintaa. Leikki lataa akkuja ja kehittää uutta osaamista. Leikki ei ole vain lasten työtä – vaan leikkisyys kuuluu myös terveen aikuisen elämään.

Läsnäolomietiskely

fMRI-tutkimuksissa on selvinnyt, että mietiskely vaikuttaa välittömästä aivotoimintaa rauhoittavasti. Mietiskelemällä vaikka viisikin minuuttia saat palautettua rauhallisen olotilan ja nostettua viretilaa. Koeta vielä vaikkapa metta bhavana -mietiskelyä, jossa toivot hyvää niin lähimmillesi kuin vihamiehillesikin.

3 thoughts on “Lisää virtaa arkeen Markuksen nerokkaalla 5L-kaavalla

  1. Asia on taas ihan oikeaa, mutta pakko puuttua yhteen perusteluun, joka johtaa hieman iltalehtilinjalle. Yksittäinen metsäkävelytutkimus on luotettava ja this is it -tapa verrata lääkkeitä ja yhden pienen kävelyn vaikuttavuutta niinkin moniselkoisessa ilmiössä kuin adhd?

  2. Tässä alkuperäinen Journal of Attention Disorders -lehdessä julkaistu paperi:

    Click to access Walk_in_the_Park-1.pdf

    Suora lainaus paperista:
    ”Effect sizes were substantial (Cohen’s d =.52 and .77, respectively) and comparable to those reported for recent formulations of methylphenidate.” (Metyylifenidaatti on lääkeaine, jota myydään mm. Ritalin-nimellä aika merkittäviä määriä.)

    Mutta olet ilman muuta oikeassa siinä, että kyseessä on monimutkainen ilmiö. Medikalisoituneessa yhteiskunnassa tämä löydös on kuitenkin mielestäni aika merkittävä.

  3. Mindfulnessin ym. meditoimisen vaikutukset ovat tosiaan fenomenaalisia. Hassua on että vasta kun niiden vaikutukset geeneihin ja aivojen toimintaan on pystytty osoittamaan, ihmiset ovat alkaneet uskoa että siitä on jotain hyötyä. Totta ihmeessä kaikkella mitä ihminen kokee on vastineensa aivoissa, eihän se ole periaatteessa mahdollistakaan kokea rentoutuvansa jos aivot ovat neuropsykologisessa shokkitilassa (kuten esim. intensiivisen koulutuspäivän jälkeen).

Vastaa käyttäjälle Lauri Jarvilehto Peruuta vastaus

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s