Vietimme pitkän viikonlopun vaimoni suvun luona Puolassa. Samalla opin taas arvostamaan sitä, miten hienosti asiat Suomessa ovat. Sunnuntaina satoi vähän tavallista enemmän. Koska Varsovassa ei ole satsattu sadekaivojen hoitoon, tulvivat kadut pian yli äyräiden. Vaimon serkun kotitalon pohjakerros tulvi niin, ettei siellä saanut liikkua sähköiskuvaaran takia. Teinipoika haki parkkipaikalle kanootin ja ryhtyi melomisharjoituksiin. Joillakin moottoriteillä vettä oli kaksi metriä.
Samantapaisiin ilmiöihin kiinnitin huomiota viime syksynä konferenssireissulla Roomassa. Oli kiva palata Helsinkiin, kun julkiset palvelut toimivat tuosta vaan. Mietin myös viime kesänä Moskovassa konferenssijärjestäjän huomiota siitä, että Venäjällä ei olla onnellisia asioiden takia, vaan niistä huolimatta. Saavutetuille eduille tullaan kuitenkin nopeasti sokeiksi. Kuinka moni suomalainen iloitsee rankkasateella siitä, että sadekaivot toimivat?
Suomalainen pessimismi on minusta ihan tolkuttoman outo ilmiö. Vaikka olemme maailman huippumaita ties millä mittareilla mitattuna, epäkohtien löytäminen on suorastaan kansallislajimme.
Business Insider julkaisi taannoin huikean sarjan graafeja viime vuosikymmenten kehityksestä. On ihan käsittämätöntä katsoa, että minkälaisessa maailmassa todella elämme – huolimatta siitä, että yleinen asenneilmapiiri tuntuu sukeltavan alati negatiivisemapan suuntaan. Aseellisten konfliktien ja diktatuurien määrä on romahtanut sadassa vuodessa. Lukutaidottomuus on länsimaissa lähes olematon ilmiö. Ja absoluuttinen köyhyyskin on puolitettu viimeisen kahden vuosikymmenen aikana.
Mutta ainahan sitä keksii syytä valittaa. Washington Post julkaisikin BI:n tilastojen pohjalta irvileukaisen graafisarjan, joka tuhoaa uskosi ihmiskuntaan. Kyseessä ovat tasan samat kuvaajat kuin Business Insiderinkin jutussa. Mutta nyt ne on otsikoitu pessimistisemmin. Aseellisten konfliktien määrä on lisääntynyt viimeisen viiden vuoden aikana. Yli 77-vuotiaiden kuolleisuus on kasvanut dramaattisesti. Ja kioskikirjallisuuden kulutus on kasvanut räjähdysmäisesti.
Lasi voi olla puoliksi tyhjä tai puoliksi täynnä. Tai sitten sen pohjassa voi olla niin ammottava musta aukko, että siitä menee kaikki läpi heittämällä.
Nyt en halua väittää, että pitäisi vetää kehityksen kunniaksi ruusunpunaiset lasit naamalle ja tarkastella maailman epäkohtia ylimielinen virne naamalla. Päin vastoin: maailmassa on yhä paljon asioita, joille täytyy tehdä jotain. Absoluuttisessa köyhyydessä elää yhä satoja miljoonia ihmisiä. Ja jopa Suomessa, jossa asiat ovat globaalisti aivan huipputasolla, on paljon tehtävää.
Mutta pointtini on, että näille asioille täytyy tosiaankin tehdä jotain. Ei riitä vain, että osoittaa epäkohdan. Itse asiassa jatkuva valittaminen on kaikkein vaarallisinta. Epäkohdista nuriseminen kun saa aikaiseksi merkillisen psykologisen reaktion: kun saa sanottua, mikä on pielessä, on asia jo ikään kuin puoliksi hoidettu. Nyt se on sitten ”noiden muiden” hommma fiksata se. Itse voi sitten jatkaa valittamista lämmitetyssä ja viemäröidyssä asunnossa, jossa televisiossa on värit, keittiössä jääkaappi ja hella, jossa hanasta tulee juomakelpoista vettä ja seinästä sähköä ja internet.
Epäkohtien tunnistaminen on tärkeää, mutta se ei riitä. Se on myöskin ihan perhanan viehättävää. Toimimattoman tunnistaminen on äärettömän paljon helpompaa kuin uuden ratkaisun keksiminen. Samalla se stimuloi prikulleen samoja aivojen palkintojärjestelmiä kuin aikaan saaminenkin. Valittaminen on addiktoivaa.
Uuden keksimisen hankaluudesta huolimatta ehdottaisin kuitenkin, että pyrkisimme valittamisen ohella miettimään myös ratkaisuehdotuksia. Jos jokin on pielessä, sille pitää tehdä jotain. Mutta mietitään sitten ihan oikeasti, mitä tehdään – eikä jäädä vaan suremaan sitä, että maailmassa on virhe.
Ratkaisuehdotusten löytäminen on muuten monin verroin helpompaa, kun pää ei ole viritetty taistele-tai-pakene -tilaan – johon sen valittaminen syöksee alta aikayksikön. Yksi hyvä niksi positiivisen ongelmanratkaisukapasiteetin lisäämiseen olisikin keskittyä ajoittain myös siihen, missä olemme onnistuneet.
Voisimmekin hieman useammin pysähtyä myös miettimään sitä, miten niin älyttömän monet asiat ovat jo nyt hurjan hienosti. Me olemme kehittyneet niin kansakuntana kuin globaalistikin aivan hurjaa vauhtia viimeisen sadan vuoden aikana. Vaikka ajattelumme perusvinoumat toista uskottelevatkin, ennen ei todellakaan ollut paremmin.
Pidetään tahti yllä, ja kun vastaan tulee ongelma, ratkaistaan se. Me pystymme siihen kyllä.
Ajattelun ammattilainen 
Kiitos, veit sanat suusta, terveisin maailman matkaaja 😀 !!!
Valittamisen kulttuuri on vallilla nykyisin niin mediassa, yrityselämässä kuin yksityiselämässäkin.
Uutisissakin valtaosa aiheita on sitä, miten surkeasti meillä menee kaikin puolin, kuitenkin suuri osa yrityksistä porskuttaa ihan hienosti. Suomessa ei vaan oikein kukaan uskalla sanoa, että hyvin menee ja ensi vuonna vielä paremmin !
Viisaita sanoja. Juurikin oli vaimon kanssa samasta aiheesta puhetta aamulla.
Ihan sama ärsyttää. Aina täytyy hoitaa asiat negaation kautta.
Juu, ongelman näkeminen on ensimmäinen askel ongelman ratkaisemiseen. Turhan usein matkanteko kohden ratkaisua päättyy ongelman päivittelyyn.
Olen asunut nyt vuoden verran Kentuckyssa Yhdysvalloissa. Viihdyn täällä erinomaisesti mutta olen saanut huomata että täällä on oikeastaan vain kaksi asiaa, jotka todella ovat paremmin kuin Suomessa. Nuo kaksi asiaa eivät ole kuitenkaan vähäpätöisimmästä päästä: Ilmasto ja kanssaeläjät (kaikella rakkaudella suomalaiset, olen itse myös suomalainen).
Ilmasto siksi, ettei pitkää talvea ole ja kaunista kesäsäätä riittää täällä huhtikuun lopulta lokakuulle. Kanssaeläjät siksi, että ihmiset ovat yleisesti todella ystävällisiä sekä palvelualttiita ja yleinen ilmapiiri on yritteliäs ja kannustava. Kukaan ei kokoajan valita jostakin vaan asioista löydetään hyvät puolet. Jos joku menestyy, hänen vähintäänkin annetaan menestyä – ellei jopa kannusteta. Ainakaan ei kyräillä että ”ylpeilepä vaan, kyllä sä seuraavaan kuoppaan sitten kompastut…”.
Saan usein kuulla paikallisilta kuinka he ihailevat suomalaista luontoa, koulujärjestelmää, äitiysvapaita tai lomia. Moni ihmettelee miksi ihmeessä jätimme tuon ihmemaan, josta he ovat kuulleet niin uskomattoman hyviä asioita ja muutimme tänne, vieläpä pienten lasten kanssa.
Suosittelisin jokaiselle suomalaiselle ulkomaille muuttamista vaikka vain vähäksikin aikaa (oikeastaan ihan mihin tahansa), jotta todella huomaisimme kuinka hyvin asiat kotimaassamme ovat. Epäkohdat ovat todellakin usein omassa päässämme.
Olen asunut eräissä köyhissä maissa, jotka jäävät elintasossa ja kehityksessä jälkeen Suomesta, mutta eivät kansalaiset valita samalla tapaa. Tosin valittaminen on kiellettyä, koska sananvapautta ei ole. Kun tulee Suomeen, panee merkille raskaan ilmapiirin, jossa tuomitaan milloin mikin taho, esim. poliittinen puolue, hallitus, media jne. Se johtunee siitä, että meillä on kuitenkin sananvapaus ja voimme puhua epäkohdista. Kun avaa aamun lehden, niin aamukahvi menee väärään kurkkuun, kun toimittaja kertoo, kuinka kauheita ihmisiä me suomalaiset olemme ja kuinka huonosti asiat ovat Suomessa.
Käytämme sananvapautta hyväksemme valittamalla. Ehkä yksi syy mielenterveysongelmiin ja itsemurhiin on negatiivinen ilmapiiri. Ilmapiirin ei tarvitsisi olla negatiivinen tai positiivinen, mutta se voisi olla neutraali. Ei tarvitsisi koko ajan olla voimakkaasti puolesta tai vastaan. Asiat eivät ole mustavalkoisia.
Kerran eräs tuttavani ihmetteli, että miksi vain Suomessa näkyy kaduilla rappioalkoholisteja. On maita, joissa alkoholistit hirtetään. Olisiko se parempi keino? On maita, joissa on valtavat slummit eikä ihmisillä mitään oikeuksia. Nämä ”vain Suomessa” -puhujat eivät juuri ole matkustaneet Euroopan ulkopuolella ja Euroopassakin vain Champs-Elyseellä ja Oxford Streetillä.
Eihän Suomikaan ole täydellinen, mutta asiat järjestyvät aika hyvin ja niitä järjestetään kaiken aikaa, mikä tietenkin aiheuttaa taas valituksia ”kun mikään ei toimi”.
Tätä blogia pidän positiivisena siksi, että se tarjoaa ratkaisuehdotuksia.
Saattaahan asia kuitenkin olla niinkin, että juuri se ainainen valittaminen ja epäkohtien löytäminen on johtanut menestyvään yhteiskuntaan, jossa viemäritkin toimivat. Tai sitten ainainen valittaminen johtuu siitä että olemme tottuneet hyvään. Mutta mistä se hyvä on tullut? Miksi joku on työskennellyt sen eteen?
Mm. tutkijat Juha Siltala ja Jorma Hänninen ovat pohtineet suomalaisessa kulttuurissa esiintyviä vaatimuksia: toisaalta edellytetään menestymistä, mutta toisaalta ei sallita menestyjän mentaliteettia eikä menestyksestä iloitsemista. Kuluneella viikolla olen miettinyt kun olen lukenut kolumneja ja lehtijuttuja opetuslaitoksemme ja tiedeyhteisömme vioista, kuka oikeasti motivoituu uudistumaan ongelmissa tarpovien (itse)ruoskijain käsittelyssä. 😀