Tyhmä ei ole enää tyhmä

Yksi järkyttävimpiä löydöksiä, joihin olen viime vuosina törmännyt, on tämä: tyhmiä ihmisiä ei ole olemassa. On vain ihmisiä, jotka osaavat jo ja ihmisiä jotka eivät osaa vielä. Oppiminen on silta jälkimmäisestä edelliseen.

Tärkein taito, jonka koulu voi opettaa, on oppia oppimaan. Nykyaikana päähän päntätyillä faktoideilla ei ole arvoa sen enempää sivistyksen kuin arjessa toimimisenkaan kannalta. Keskeisempää on ymmärtää, mistä tietoa saadaan tarvittaessa, miten sitä pitää arvioida ja mitä sillä voi tehdä.

Oppiminen on kahden asian funktio: altistuksen ja kiinnostuksen. Jos ei ole opittavaa, ei oppimista tapahdu. Mutta vaikka kuinka altistettaisiin, jos oppilaan tarkkaavaisuus harhailee, ei oppimista tapahdu tällöinkään. Oppilas, joka ei ole kiinnostunut opittavasta asiasta vaikuttaa tyhmältä: hänhän pärjää huonommin kuin ne, joita homma nappaa.

Oppimaan opettavan koulun tärkein tehtävä on herättää jokaisen oppijan kiinnostus oppimista kohtaan. Huomaa: en tarkoita, että jokaisen oppijan pitäisi olla kiinnostunut ihan kaikesta. Mutta jokaiselle pitäisi löytää oma juttu tai kaksi, jotka innostavat päivästä toiseen oppimaan uutta ja selvittämään lisää.

Kiinnostuksen voi herättää monella tavoin. Yhä paras tapa herättää oppijan kiinnostus on innostunut ja innostava opettaja. Monet Nobelistit muistelevat kaiholla fysiikan tai kemian opettajaansa, joka sytytti aikanaan kipinän omaa oppialaa kohtaan. Mutta opettajakaan ei voi olla aina innostunut kaikesta.

Tässä apuun tulee uuden oppimisen työkalupakki. Kaikki ne monipuoliset menetelmät, joilla oppiaines voidaan esittää niin, että se aidosti kiinnostaa oppijaa. Pelit, leikit, videot, verkko-oppimisalustat ja muut uuden oppimisen menetelmät voivat tehdä aiemmin puisevasta oppiaineksesta aidosti innostavaa.

Esimerkiksi koodaaminen tuskin innostaa suurta joukkoa oppilaita, jos se opetetaan puisevien kirjatehtävien avulla. Jos sen sijaan oppijat käyttävät vaikkapa Scratch-koodauspeliä oppimiseen, voi mukuloita olla vaikeaa saada irti koodikoneista.

Nähdäkseni tehokas tapa lisätä oppimisen innostavuutta on myös antaa oppilaiden opettaa itse. Opettaminen syventää omaa ymmärrystä. Ja innostunut oppilas voi sytyttää myös muiden kiinnostuksen oppimista kohtaan ihan samalla tavoin kuin innostunut opettajakin.

Siinä vaiheessa kun koulu osaa aidosti innostaa ihmiset oppimaan oppimaan, ei tyhmiä oppilaita enää ole. Silloin kun ihminen on aidosti kiinnostunut oppimastaan, on vain ajan kysymys, että hän syventää ymmärrystään ja parantaa osaamistaan.

Tulevaisuuden koulussa tyhmä ei ole enää tyhmä.

Tulevaisuuden koulussa on vain niitä, jotka osaavat jo, ja niitä, jotka osaavat ihan kohta.

Kukin omalla tavallaan.

Kirjoitus on alun perin julkaistu Sitran Uusi koulutus -blogissa. Lisää aiheesta SuomiAreenalla. Tervetuloa mukaan 17.7.

6 thoughts on “Tyhmä ei ole enää tyhmä

  1. Lapseni kävivät aikoinaan Montessorikoulua, jossa ala-asteella oli kolme rinnakkaisluokkaa, kolme 1-2-3 luokkaa. 7-9 -vuotiaiden vuorovaikutus oli mahtavaa nähdä ja todeta. Lapsenlapseni käyvät nyt samaa koulua. Luokkajako on toisenlainen, mutta periaate sama: lasten yhteistyö ja oppiminen/tiedonjaon ilo inspiroivassa ympäristössä inspiroivien opettajien asiantuntevalla johdolla. Tämä Ruotsissa (Göteborg), jonka koululaitosta yleisesti ottaen pidetään katastrofina. Poikkeus vahvistaa säännön 🙂

  2. Koulun tärkein tehtävä on todellakin opettaa oppimaan! Hyvä, että tämä asia nostetaan esille! Vaatii vielä paljon, että nykyisistä opetustavoista ja jäykästä mallista luovutaan ja päästään yksilöllisempään oppilaan ohjaamiseen. Nuoreni olisivat tarvinneet koulussa hieman lisäohjausta, mutta sen järjestäminen ei onnistunut. Käytännösä panostus olisi ollut vain muutamia tukiopetustunteja tai kertaustehtäviä, joita myös luokan- tai aineenopettaja olisi voinut antaa. Sehän ei käynyt päinsä. Olisi pitänyt olla erityisopen tunteja, joiden saaminen oli mahdotonta.

  3. Kiitos kirjoituksestasi, Lauri!

    Tämä aihe on yksi intohimon kohteistani. Minun näkemykseni on, että oppimisen halu on ihmisen perusolemusta. Jokainen lapsi on utelias ja haluaa oppia kunhan hän saa oppia itselleen sopivalla tavalla eikä tätä luontaista halua jäykin menetelmin ja asentein tukahduteta. Inhoan sanaa oppilasaines, jonka taakse joissakin kouluissa mennään koulujen välisissä vertailuissa. Suuri osa aikuisistakin on säilyttänyt oppimisen innon, vaikka sitä ei ehkä aina olekaan parhain tavoin edistetty.

    Uskon myös ihmisen – niin lapsen kuin aikuisenkin – rajattomaan kapasiteettiin. Kiinnostukset ja taipumukset tietenkin ohjaavat, mihin kukin kapasiteettinsa käyttää, mutta jokaisessa sitä riittää vaikka muille jakaa – mikä onkin tutkimustenkin mukaan yksi loistava tapa oppia 😊.

    Täytyy todeta, että nykykoulussakin on paljon loistavia opettajia ja opetustapoja. Sielläkin esim. erityisen tuen saaminen näyttää olevan usein enemmän tahdosta kuin resursseista kiinni. Voin lämpimästi kiittää omien lasteni koulua Kannelmäen peruskoulua, jossa lapsia kannustetaan ja tuetaan sekä akateemisen että taito- ja taideaineiden oppimisessa mielestäni erinomaisella tavalla.

    On hienoa, että tyhmiä ihmisiä ei enää ole. On vain erilaisia tapoja oppia, opettaa sekä erilaisia kiinnostuksia ja taipumuksia.

    Oppivaa kesää toivottaen
    Arja Parpala 😊

  4. Suomalaisen koulutuksen ydinajatus on tasa-arvo. Sosiaalinen ja sukupuolinen. Tästä pitää pitää huoli, eli arvoista on kyse. Vanhempani pääsivät pienviljelijäperheistä opiskelemaan yliopistoon stipendeillä ja lainoilla, minulle oli opiskelu 80-luvun alussa jo miltei ilmaista. Poikani opiskeli peruskoulussa ja sittemmin yliopistossa, tekee uraa taiteilijana. Yksinhuoltajana en olisi jenkkisysteemissä ikinä kyennyt kustantamaan hänen koulutustaan. Sivistys säilyköön! Opettajana on, muutes, hyvä olla, kun arvostetaan tätäkin ammattia.

  5. Ihmisille sanellaan yläpuolelta mitä ja miten heidän pitää oppia, ja sitten ollaan yllättyneitä kun he ovat vastahakoisia. Ja koska aikuiset ihmiset ovat usein hölmöjä, he keksivät aivan hemmetin pinnallisen ratkaisun: pakataan tämä sama informaatio huippustimuloivaksi ärsykeyrjöksi – kyllä kai ne sitten alkavat tykätä koulusta? Valitettavasti perimmäisin ongelma on syvemmällä: siinä että oppimisen tahti ja sisältö sanellaan yläpuolelta eikä lähde lapsesta itsestään.

  6. Kauniisti ajateltu, täytyy myöntää. ”Kyky ja halu” uudelleen muotoiltuna. Toisaalta realismi tulee aina vastaan: ”vielä” tarkoittaa usein tosiasiallisesti tilannetta ”ei koskaan” koska riittäviä ajallisia ym. oppilaan oppimisen edellyttämiä resursseja ei ole käytettävissä nyt eikä reaalisesti koskaan.

    Mitä opimme tästä?

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s