Kehittyvissä maissa kytee uuden oppimisen uusi aalto

Vietimme viime viikon Kambodzassa Kirkon ulkomaanavun järjestämässä 2nd Finnish Education Forum -tilaisuudessa. Suomesta mukana oli nelihenkinen, Sitran uusi koulutus -foorumissa alun perin tutustunut delegaatio: Esa Suominen, Leena Pöntynen, Laura Vanhanen ja allekirjoittanut.

Phnom Penhissä ensimmäinen vaikuttava tekijä oli kaupungin vastakohtien korostuminen. Katukuvan enemmistö taittoi matkaa kotona rempatuilla mopedeilla ja mopon vetämillä riksoilla eli tuk tukeilla. Samaan aikaan iso osa autokannasta koostui sadan tonnin Lexus RX -katumaastureista ja samanhintaisista Range Rovereista. Köyhyys ja vilkas talouskasvu näyttivät elävän katukuvassa rinta rinnan.

Kambodzan lähihistoria on verisempi kuin monella muulla: 1970-luvulla Pol Potin hirviömäiset punakhmerit tappoivat neljänneksen maan väestöstä – 2 miljoonaa ihmistä! – systemaattisuudella ja raakuudella, joka saa natsit näyttämään kuoropojilta. Verilöylyn kohteeksi joutuivat erityisesti oppineet. Tämä syöksi maan hetkeksi takapajulaksi. Mutta vain hetkeksi.

Koulutusfoorumissa tapasimme nimittäin kymmeniä oppimisennälkäisiä ja edistyshenkisiä kambodzalaisia, jotka innostuivat silminnähden suomalaisten oppimisterveisistä. Keskusteluissa opettajien, opojen ja Kambodzan opetusministerin ja ministeriön väen kanssa korostui optimismi ja tulevaisuususko. Tällä maalla on köyhyydestään huolimatta mahdollisuuksia vaikka mihin!

Valtiosihteerinä ja entisen opetusministeri Krista Kiurun erityisavustajana toiminut Esa Suominen esitteli puheenvuorossaan Suomen kehitystä kehitysmaasta maailman huipuksi vain 70 vuodessa. Kambodzalaisten kanssa käydyissä keskusteluissa päättelimme pian, että maalla on kaikki mahdollisuudet toisintaa Suomen menestystarina. Sillä erotuksella tosin, että siinä missä Suomen kehitys tapahtui vuosikymmenissä, voi Kambodza hypätä yli monta turhaa askelkuviota. Ehkä tällä maalla – ja isolla osalla kehittyvää maailmaa – menee meidän muiden kiinnikuromiseen enää vain kymmenkunta vuotta!

Minulle innostavinta olivat ministeriön, suomalaisten järjestötoimijoiden ja konferenssiosallistujien kanssa käydyt keskustelut huipputeknologian hyödyntämisestä maaseudun opetuksessa. Keskustelut olivat erityisen kiinnostavia ensinnäkin siksi, että maaseudulla eletään yhä suurelta osin ilman sähköä. Koulukirjatkin ovat luksusta. Toisekseen ne olivat kiinnostavia, koska ajatus mobiilioppimisesta sai haasteista huolimatta niin ministeriöväen kuin opettajienkin lähes välittömän kannatuksen. Voi, kunpa täällä koto-Suomessakin suhtauduttaisiin uusiin tuuliin yhtä suurella optimismilla!

Esimerkiksi: voisimme viedä kehittyvälle maaseudulle nipun valmiiksi alustettuja halpoja Android-puhelimia, joihin on asennettu valmiiksi parhaat oppimisohjelmat ja -verkkosivut. Sähköä näihin saataisiin aurinkopaneeleilla. Näin olisi mahdollista saada jo muutaman tonnin investoinnilla aikaan ihan eri kertaluokan tuloksia kuin satsaamalla perinteisiin koulukirjoihin. Ja kun optimismia ja kasvunnälkää riittää, voi olla että tällaisia pilotteja saadaan nousemaan hyvinkin nopeasti.

Matkalta mieleeni jäi pyörimään päällimmäisenä ajatus siitä, että on ihan mahdollista, että oppimisen vallankumous alkaakin kehittyvistä maista. Ne ovat nälkäisiä ja innostuneita kokeilemaan uutta. Ei siis välttämättä suinkaan meiltä. Meillä olisi kaikki materiaaliset edellytykset viedä maailmaa eteenpäin, mutta emme tunnu pääsevän kuin askelen eteen, kaksi taakse alituisen sisäisen nahinan takia. Ehkä meidän edistyksemme onkin tyssännyt siihen, että asiat ovat jo liian hyvin.

On todella innostavaa miettiä ratkaisuja kehittyvien maiden uuden oppimisen tarpeisiin. Samalla toivoisin, että myös me suomalaiset heräisimme siihen, että maailma muuttuu kovaa vauhtia ympärillämme. Jos tuudittaudumme omaan erinomaisuuteemme tai likinäköiseen saavutettujen etujen paaluttamiseen, voi olla, että 70 vuoden kovan työn saavutukset jäävät unholaan – ja vielä hetki sitten kehitysmaina pitämämme kaukomaat menevät ohi vasemmalta ja oikealta.

Ideaalitilanne olisi kuitenkin se, että voisimme kehittää uutta oppimista yhdessä kehittyvien maiden kanssa, rakentamalla pilotteja ja testaamalla uusia ratkaisuja niin kotona kuin muuallakin.

Maailmamme on tällä hetkellä kiikun kaakun tämän jatkuvan muutospaineen takia. Puhaltamalla yhteen hiileen, satsaamalla oppimiseen ja ottamalla rohkeasti uusia askeleita eteenpäin, me pärjäämme hienosti. Niin kotona kuin Kambodzassakin.

Tyhmä ei ole enää tyhmä

Yksi järkyttävimpiä löydöksiä, joihin olen viime vuosina törmännyt, on tämä: tyhmiä ihmisiä ei ole olemassa. On vain ihmisiä, jotka osaavat jo ja ihmisiä jotka eivät osaa vielä. Oppiminen on silta jälkimmäisestä edelliseen.

Tärkein taito, jonka koulu voi opettaa, on oppia oppimaan. Nykyaikana päähän päntätyillä faktoideilla ei ole arvoa sen enempää sivistyksen kuin arjessa toimimisenkaan kannalta. Keskeisempää on ymmärtää, mistä tietoa saadaan tarvittaessa, miten sitä pitää arvioida ja mitä sillä voi tehdä.

Oppiminen on kahden asian funktio: altistuksen ja kiinnostuksen. Jos ei ole opittavaa, ei oppimista tapahdu. Mutta vaikka kuinka altistettaisiin, jos oppilaan tarkkaavaisuus harhailee, ei oppimista tapahdu tällöinkään. Oppilas, joka ei ole kiinnostunut opittavasta asiasta vaikuttaa tyhmältä: hänhän pärjää huonommin kuin ne, joita homma nappaa.

Oppimaan opettavan koulun tärkein tehtävä on herättää jokaisen oppijan kiinnostus oppimista kohtaan. Huomaa: en tarkoita, että jokaisen oppijan pitäisi olla kiinnostunut ihan kaikesta. Mutta jokaiselle pitäisi löytää oma juttu tai kaksi, jotka innostavat päivästä toiseen oppimaan uutta ja selvittämään lisää.

Kiinnostuksen voi herättää monella tavoin. Yhä paras tapa herättää oppijan kiinnostus on innostunut ja innostava opettaja. Monet Nobelistit muistelevat kaiholla fysiikan tai kemian opettajaansa, joka sytytti aikanaan kipinän omaa oppialaa kohtaan. Mutta opettajakaan ei voi olla aina innostunut kaikesta.

Tässä apuun tulee uuden oppimisen työkalupakki. Kaikki ne monipuoliset menetelmät, joilla oppiaines voidaan esittää niin, että se aidosti kiinnostaa oppijaa. Pelit, leikit, videot, verkko-oppimisalustat ja muut uuden oppimisen menetelmät voivat tehdä aiemmin puisevasta oppiaineksesta aidosti innostavaa.

Esimerkiksi koodaaminen tuskin innostaa suurta joukkoa oppilaita, jos se opetetaan puisevien kirjatehtävien avulla. Jos sen sijaan oppijat käyttävät vaikkapa Scratch-koodauspeliä oppimiseen, voi mukuloita olla vaikeaa saada irti koodikoneista.

Nähdäkseni tehokas tapa lisätä oppimisen innostavuutta on myös antaa oppilaiden opettaa itse. Opettaminen syventää omaa ymmärrystä. Ja innostunut oppilas voi sytyttää myös muiden kiinnostuksen oppimista kohtaan ihan samalla tavoin kuin innostunut opettajakin.

Siinä vaiheessa kun koulu osaa aidosti innostaa ihmiset oppimaan oppimaan, ei tyhmiä oppilaita enää ole. Silloin kun ihminen on aidosti kiinnostunut oppimastaan, on vain ajan kysymys, että hän syventää ymmärrystään ja parantaa osaamistaan.

Tulevaisuuden koulussa tyhmä ei ole enää tyhmä.

Tulevaisuuden koulussa on vain niitä, jotka osaavat jo, ja niitä, jotka osaavat ihan kohta.

Kukin omalla tavallaan.

Kirjoitus on alun perin julkaistu Sitran Uusi koulutus -blogissa. Lisää aiheesta SuomiAreenalla. Tervetuloa mukaan 17.7.

Tehdään Suomesta maa, jossa kaikki rakastavat oppimista

Elämme haastavia aikoja.

Vaikka viime aikoina on puhuttu paljon lamasta tai taantumasta, ei tämä kuvaa nykytilaa oikein. Nyt ei ole kyse siitä, että talous olisi jämähtänyt paikalleen jonkin yksittäisen makrotason tekijän, kuten energiakriisin, valuuttakriisin tai finanssikriisin, takia.

Talous ei kasva, koska kokonaiset toimialat sukeltavat alati kiivaammin muuttuvassa globaalissa markkinassa. CD-levyt ja VHS-nauhat ovat jo historiaa. Pian sitä ovat myös paperiteollisuus ja taksitolpat. Vähän myöhemmin muutoksen jalkoihin jäävät älykännykät ja taulutelevisiot, vähittäistavarakauppa ja pienesineteollisuus. Ne korvataan virtuaalilaitteilla, robottilennokeilla ja 3D-printtereillä.

Moni ennen paikallinen ilmiö on nyt globaali, puhutaan sitten kilpailusta, työelämästä, tiedon saatavuudesta tai vaikkapa tasa-arvosta tai eriarvoisuudesta. Työelämä on murroksessa: keskiluokkainen työ vähenee, ja paine itsensä työllistämisen lisääntyy.

Teknologinen kehitys ja digitalisaatio muuttavat ja haastavat kiihtyvässä tahdissa sekä työtä että koulutusta – ajatellaanpa nyt sitten robotisaatiota, oppimateriaalien muotoja, tiedon jakamisen mahdollisuuksia ja oppimispaikkoja. Maailma monimutkaistuu ja moniarvoistuu. Mutkistunut maailma tekee päätöksenteosta vaikeampaa. Systeeminen ajattelu nostaa päätään.

Nämä muutokset tapahtuvat seuraavan 15 vuoden aikana. Ne ovat kaikki kivuliaita murroksia yhteiskunnallemme. Niiden seurauksena on täysin mahdollista, että suurin osa nykyaikana keskeisestä ammattitaidosta muuttuu täysin hyödyttömäksi. Ainoa tapa selviytyä alati nopeammin muuttuvassa maailmassa on oppia oppimaan.

Uuden koulutuksen yhteinen visio

Kun maailma ja yhteiskunta muuttuvat, on koulutuksenkin muututtava. Jotta koulutuksen muutos ei ole vain sopeutumista ympäristön muutokseen, on muutoksella oltava suunta ja tahtotila. Koulutus tarvitsee vision.

Uusi koulutus -foorumi muotoili suomalaisen koulutuksen vision näin: tehdään Suomesta maa, jossa kaikki rakastavat oppimista.

Visiomme taustalla on ajatus koulutuksesta, joka auttaa ja tukee jokaista omien vahvuuksiensa löytämisessä. Maassa, jossa kaikki rakastavat oppimista, jokainen oppii ja kehittyy läpi elämän. Rakkaus oppimiseen on halua kehittyä. Se on sisäistä yrittäjyyttä ja kykyä valjastaa oma osaaminen myös työelämän käyttöön. Ilman oppimishalua ei voi syntyä uutta, ja yhteiskunnallisella tasolla rakkaus oppimiseen tuokin hyvinvointia ja kilpailukykyä.

Maassa, jossa kaikki rakastavat oppimista, opettajat ovat valmentajia ja ohjaajia. Opettajia ja mentoreita löytyy myös opettajakunnan ulkopuolelta. Oppimiseen ja osaamisen kehittämiseen osallistuvat kaikki – puhutaan sitten yksilöistä tai instituutiosta.

Oppiminen nousee opettamisen ohi keskiöön. Oppimisympäristö laajenee koulun ja oppilaitosten seinien ulkopuolelle. Oppiminen tapahtuu entistä enemmän ilmiöpohjaisesti todellisissa ympäristöissä. Paikallisella tasolla tämä voi näkyä vaikkapa oppimiskylinä ja tiivistyneenä yhteistyönä, jossa yrittäjät, erilaiset kuntapalvelut, järjestöt, taitelijat ja oppilaitokset kohtaavat. Oppimisesta tulee kokeilevaa. Oppiminen on yhteisöllistä ja avointa.

Maassa, jossa kaikki rakastavat oppimista, koulutus ei tapahdu putkessa. Nykyisen kaltaiset raja-aidat oppiaineiden, ikäluokkien, koulutusasteiden, oppimisen tapojen ja ammattien välillä eivät raamita oppimispolkua.

Koulutus hengittää monimutkaista maailmaa. Se on osa suurempaa systeemiä. Koulutuksen tulee paitsi sopeutua, myös ottaa koppia muuttuneista osaamistarpeista. Se hyödyntää uusia ratkaisuja, muuttaa muotoaan joustavasti ja osallistuttaa uuden rakentamiseen. Uusi koulutus rakentaa tulevaisuuden tekijöitä.

Matka alkaa nyt

Foorumilla kuulluissa asiantuntijapuheenvuoroissa on tullut esille, että koulutusjärjestelmä uudistuu hitaasti. Matkaa on taitettavana paljon.

Etenkin suomalainen hallinto rakentuu ajatukselle ennustettavasta maailmasta, jossa asiat ja olosuhteet ovat tiedossa, ja ratkaisumallit kehitettävissä tiedon pohjalta. Monimutkaisessa maailmassa, jossa jo elämme, vanhat toimintamallit eivät enää riitä, eivätkä totutut ratkaisumallit toimi. Nyt pitää kokeilla – ja keskittyä siihen, mikä toimii! Aloitetaan nyt. Päämääränä maa, jossa kaikki rakastavat oppimista.

Kuvittele, että luokkahuoneissa on normaalia kun kolmekymmenpäinen oppilasjoukko nojautuu eteenpäin silmät loistaen innostavan opettajan ohjauksessa. Keski-ikäinen insinööri opettelee uutta kieltä tai uutta oppialaa puistonpenkillä mobiilipelin avulla. Alakouluikäiset kokoontuvat työpajahalleihin rakentamaan pienryhmissä Lego-palikoista itseohjautuvia robotteja.

Kaikki tämä on jo nyt mahdollista. Kaikki tämä on jo nyt todellista: uutta oppimista tapahtuu jo nyt ympäri maailmaa pienissä keskittymissä. Nyt meidän pitää jakaa uusi oppiminen tasaisesti koko yhteiskuntaamme.

Eric Hoffer sanoi: ”Muutoksen maailmassa oppijat perivät maan, samalla kun oppineet huomaavat olevansa täydellisesti valmistautuneet maailmaan, jota ei ole enää olemassa”.

Jos haluamme selvitä alati nopeammin muuttuvassa maailmassa, meidän on opittava oppimaan. Ja koska oppiminen on kovaa työtä, meidän pitää päästä käsiksi aidosti innostavaan ja kannustavaan oppimiseen.

Meidän pitää tehdä Suomesta maa, jossa kaikki rakastavat oppimista. Muuten meidän käy hullusti.

Uusi koulutus-foorumi loi kevään 2015 aikana vision suomalaiselle koulutukselle: ”Maa, jossa kaikki rakastavat oppimista.” Se jakautuu kolmeen teemaan: 1) Uusi koulutus tunnistaa jokaisen vahvuudet; 2) Uusi koulutus luo tulevaisuuden mahdollisuuksia; 3) Uusi koulutus uudistuu yhdessä rakentaen.

Foorumin lopputuotokset esitellään yleisölle Rakkaudesta oppimiseen -tapahtumassa Tiedekeskus Heurekassa 4.6.2015. Tilaisuuteen voi osallistua myös verkon välityksellä.

Kirjoitin tekstin Milma Arolan kanssa koko Uusi koulutus -foorumin puolesta. Teksti on alun perin julkaistu Sitran Uusi koulutus -blogissa.