Kolmasluokkalainen esikoistyttömme kertoi tänään, että kouluun oli tullut uutena 6.-luokkalainen poika, jota muut luokkakaverit kiusasivat. Hänet oli lopulta siirretty Montessori-luokalle. Montessorit kun eivät kuulemma kiusaa.
Minusta tämä on ihan veretseisauttava signaali peruskoulustamme. On ihan päätötä, että me pidämme yhä koulukiusaamista välttämättömänä pahana osana koulunkäyntiä, kun se ei selvästikään sitä ole.
Koulukiusaaminen on hämmästyttävä ilmiö ainakin kolmesta syystä: ensinnäkin, sen yleisyyden takia; toiseksi, kuinka voimattomilta me sen edessä vaikutamme; ja kolmanneksi, kuinka yksinkertaista koko ongelma olisi pyyhkiä historiaan.
Ratkaisu on tässä: innostunut lapsi ei kiusaa.
Turhautunut ihminen etsii ulospääsyä ahdistuksestaan hinnalla millä hyvänsä. Kun heikompaa luokkakaveria monottaa polveen, kokee ainakin saavansa jotakin aikaan. Etenkin jos muu osa koulupäivästä koostuu kuoliaaksi tylsistyttävistä luennoista ja huonosti sujuvat kokeet muistuttavat uudestaan ja uudestaan omasta riittämättömyydestä.
Missä vaiheessa me heräämme siihen, ettei turhautumisen ja tylsistymisen kuulu olla osa täyspainoista oppimista? Kun ihmisellä on vapaus kokeilla uutta ja kun häntä kannustetaan ja kannatellaan nimenomaan vahvuuksien kautta, ei kiusaamiselle jää tilaa.
Juuri näin toimii Montessori-pedagogiikka: 1., 3. ja 5.-luokkalaiset ja 2., 4. ja 6.-luokkalaiset tutkivat ja ihmettelevät yhdessä ja kasvavat kukin omien vahvuuksiensa kautta.
Professori Kirsti Lonka totesi eilen järjestetyssä Sail for Good -tilaisuudessa, että jonkun kettutytön pitäisi vapauttaa nykykoululaiset koppioppimisesta.
Mitä jos aletttaisiin rakentaa aidosti innostavaa ja vahvuuksiin keskittyvää koulua? Montessorista olisi hyvä ponnistaa vauhtiin.
Koppioppimisen aika on ohi.
Ekapiano soittopaikan perustaminen youtube. Se erinlainen tapa oppia soittamaan tavalla jolla jokainen oppii.
Olen myös aina kompannut Montessoria. Hän ymmärsi perusasia, mutta sitä pitäisi kehittää edelleen ja jatkaa siitä mihin hän jäi.
Maria M:n huoneentaulu on yksinkertaisuudessaan niin nerokas: ’Auta minua tekemään se itse’ sanoo lapsi. Syteemin oppimismateriaalit ja työtavat luovat samalla lapselle mahdollisuuden kokea kompetenssia, yhteenkuuluvuutta ja autonomiaa… en yhtään ihmettele, ettei siinä ilmapiirissä ilmene kiusaamista niin paljon tai ainakaan sellaisena kuin monessa muuussa kouluympäristössä.
Ymmärtääkseni hallituksen ajatukset ilmiöoppimisesta tähtäävät tällaisiin suuntiin. Keskustelu on vaan täysin juuttunut leikkaamisiin. Niitähän kuitenkin kohdistetaan joka taholle!
Mielestäni kiusaamisen ongelma ei kuitenkaan ratkea kääntämällä katse toisaalle eli antamalla kiusaajalle mielekästä puuhaa. Luulen että kiusaamisen ongelma syntyy välineellisestä suhtautumisesta toiseen ihmiseen. Tämä suhtautuminen lähtee meistä aikuisista ja etenee meidän kautta lapsiin. Yhteiskuntamme arvot taas vaikuttavat vahvasti meihin aikuisiin. Julkisuudessa tärkeimmät arvomme tuntuvat olevan kilpailukyky, luovuus, tuottavuus, tehokkuus, jne. Kasvatuksen päämäärät pitäisi keskustella syvällisesti, aikaa käyttäen auki ja miettiä, onko kasvatuksen tärkein päämäärä lisätä Suomen kilpailukykyä vai ihmisten välistä hyvinvointia.