Näin sanoi mestari Zhuang: ”Suuri ymmärrys on laajaa ja kiireetöntä; pieni ymmärrys on ahdasta ja kiireistä”.
Nykyaikana on muodikasta kehittää ja mitata kaikkea maasta taivaisiin. Riskinä ajattelun taitojen kehittämisessä on, että myös tästä tulee eräänlainen suorite. Kuinka monta taitoa olen tässä kuussa oppinut? Kuinka taitava olen arvokartoituksessa? Entäpä ajattelunhallinnassa? Ajattelun työkalut mahdollistavat toki monenlaista ajattelun kehittymistä. Mutta yksi ydintaito on ylitse muiden: kiireetön ja rauhallinen ajattelu itsessään.
Yksi keskeisimmistä ajattelun taidoista on pohdiskelu.
René Descartes kehitteli aikanaan kuuluisan ”ajattelen, siis olen” -ajatelmansa istuskelemalla takan ääressä vahapalloa pyörittelemässä. Monet suuret ajattelijat ovat käyttäneet merkittävästi aikaa vain ajatteluun. Aikanaan eräs valmentamani pörssiyhtiön liketoimintajohtaja kertoi minulle varaavansa joka aamu kalenteriinsa kaksi tuntia aikaa ajattelulle ennen kuin työpäivä alkaa.
Kyky pohdiskella on arvokkaimpia ajattelun työkaluja. Pohdiskelu on kuitenkin helpommin sanottu kuin tehty nykyaikaisessa suoritearjessa. Jokapäiväisen elämän hektisyys, pikaviestinten plim-äänet ja loppumaton askaretulva ohjaavat tuumaustuokioiden sijaan pyrkimään saamaan mahdollisimman monta tehtävälistan kohtaa maaliin päivän aikana. Ajatus siitä, että pystyisi kaiken keskellä vielä pohdiskelemaan voi tuntua aika surrealistiselta.
Pohdiskelu on oivallinen tapa lisätä itseymmärrystä, keksiä uusia oivalluksia ja antaa ajatuksen lentää.
Se edellyttää aktiivista ajatttelua. On hämmästyttävää, kuinka vähän meillä on loppujen lopuksi aikaa vaan ajatella. Ennen vanhaan edes bussi- ja junamatkat mahdollistivat ikkunaan nojailun ja ajatuksen juoksun, mutta nykyään nämäkin hetket täyttyvät älylaitteen tapittamisesta.
Jotta nykyaikaisessa hektisessä arjessa olisi mahdollista pohdiskella, sille täytyy tehdä aikaa. Varaa kalenteriisi vaikka ilta tai pari viikossa ensi alkuun ja buukkaa sinne esimerkiksi pari-kolmekymmentä minuuttia aikaa ajattelulle. Istu mukavaan nojatuoliin tai muualle, missä saat olla rauhassa. Varaa viereen muistivihko ja kynä kiinnostavien ajatusten varalle. Kaada lasi yrttiteetä tai viileää vettä. Laita puhelimen ajastin soimaan valitsemasi ajan kuluttua ja laita sitten puhelin äänettömälle.
Jos kotonasi on äänekkäitä kanssa-asukkeja, voi olla hyödyllistä käyttää ääntä vaimentavia kuulokkeita tai korvatulppia. Voit myös kuunnella jotain rauhoittavaa taustaääntä kuten meren kohinaa tai tuulen huminaa.
Ja sitten: nojaa taaksepäin ja anna ajatuksen juosta.
Aluksi pohdiskelu voi tuntua omituiselta etenkin jos sellaista et ole ennen aktiivisesti harrastanut. Jo muutaman kerran jälkeen huomaat kuitenkin, että mieleen alkaa tulla toinen toistaan kiinnostavampia ajatuksenjuoksuja. Aina kun mieleesi juolahtaa jotain kiinnostavaa, pysähdy, kirjaa ajatus ylös muistivihkoosi ja jatka sitten ajattelua. Ajattelu perustuu muistojälkien verkostomaiseen luonteeseen ja voi olla, että pian olet jo aivan jossain toisessa ajatuksessa kuin mistä aloitit.
Kun alat tottua pohdiskeluun, voit laajentaa siihen käyttämääsi aikaa aluksi vaikka tuntiin illassa ja ottaa sessioita useammin, esimerkiksi joka toinen ilta. Pian huomaat, että mielesi virittyy jo nopeasti pohdiskeluun. Viikkojen kuluessa myös muistivihkosi alkaa täyttyä toinen toistaan kiinnostavammista ajatuksista.
Kaikista ajattelun taidoista kyky kiireettömään ajatteluun on kenties yksi hedelmällisimmistä.
Ajattelun ammattilainen 
Ajelen pyörällä ympäri Hollanin maaseutua. Ajaessa on mahdotonta tehdä muuta kuin katsella, ajatella ja kuunnella kirjoja. Teen kaikkea kolmea. Usein varaan kirjan tai ongelman ajattelua varten.
Ihan söpöä pohdintaa ja sopivasti ajanhenkeen sopivaa. Voin taata, että mainitun pörssiyhtiön johtajan jokapäiväinen pohdiskeluaika ei ole työn tuottavuuden näkökulmasta parasta aikaa…koska kyky toimeenpanna on taidoista arvokkain ja harvinaisin.
Olen tästä hieman eri mieltä. Jos jollakin on ilmiömäinen kyky toimeenpanna, mutta hän toteuttaa tehokkaasti aivan vääriä asioita, kääntyy aikaansaaminen loppujen lopuksi organisaatiota vastaan. Antamalla aikaa ajattelulle on mahdollista myös tunnistaa olemassa olevissa rakenteissa ja toimintatavoissa piileviä valuvikoja ja korjata niitä.
Stephen Covey:tä mukaillen: ei riitä, että hakkaa puita tehokkaasti – niitä pitää hakata oikeassa metsässä.
Samaa mieltä Lauri Järvilehdon kanssa tuosta aiemmasta kommentista. Aikansa ottava ajattelu, jota laiskuudeksikin voisi luulla, johtaa parhaisiin tuloksiin. Hieman asian vierestä, mutta tavallaan ajan ottamiseen ja laiskuuteen liittyen, muistan lukeneeni jutun toisen maailmansodan aikaisesta saksalaisesta kenraalista (ei nyt puututa maailmansotaan, Saksaan, tuhoon, kuolemaan, jne.) siitä näkökulmasta, että minkälainen esikuntaupseeri on ”tuloksellisuuden” kannalta paras.
Kyseinen kenraali jakoi esikuntaupseerit seuraaviin ryhmiin: laiska ja kyvytön, toimelias ja kyvytön, toimelias ja kyvykäs sekä laiska ja kyvykäs. Paras näistä oli hänen mielestään laiska ja kyvykäs, koska tällainen upseeri pyrkii saavuttamaan annetut tavoitteet mahdollisimman vähällä työllä ja resurssien käytöllä eli tehokkaasti.
Pahin vaihtoehto on toimelias ja kyvytön, koska tällainen upseeri saa aikaan enemmän tuhoa omissa joukoissa kuin kukaan vihollinen. Laiska ja kyvytön on periaatteessa harmiton, toimelias ja kyvykäs taas ei välitä tavoitteiden saavuttamisen kustannuksista eli tuhlaa resursseja.