Suomalaiset ovat menettäneet kohtuullisuudentajunsa. Toki on tavallaan lohdullista, että näköjään Suomen suurin ongelma tällä hetkellä on se, että pääministeri tykkää juhlia. Nyt odotetaan henkeä pidätellen koska ”seuraavat kohukuvat” julkaistaan. Samalla kukaan ei tunnu valtamedioissa kysyvän sitä oikeasti olennaista kysymystä:
Mitä sitten?
Siinä, että joku tykkää päästellä höyryjä tanssilattialla tai hengailla somejulkkisten kanssa ei ole mitään laitonta. Siinä ei ole myöskään mitään pahaa, paitsi jos oma arvomaailma sattuu olemaan patapuristinen. Ei, vaikka juhlakuvia julkaistaisiin miljoona. Demokraattisen yhteiskunnan ihanuus on siinä, että vaikka juuri sinä et viihdy klubilla tappiin saakka, sitä ei silti tarvitse kieltää. Ja vaikka juuri sinun mielestäsi joku somevaikuttaja on ”epäilyttävää seuraa”, voi olla että jonkun muun mielestä hän onkin ihastuttava ihminen.
Ei ole myöskään mitään järjellisiä perusteita sille, että pääministerin instituution pitäisi olla kiveen hakattu pesti, jossa tietyt käyttäytymissäännöt sitovat kotiin virkkaamaan kahdeksan jälkeen. Jos sinä olet sitä mieltä, äänestä sen mukaan. Demokratiassa on myös ihan luvallista pöyhiä pölyttyneitä instituutioita. Sitä sanotaan kehitykseksi.
Toki on hyvä, että valtiojohdon keskeisten instituuttien rajanvedoista keskustellaan, ja etenkin turvallisuusasioiden osalta on erityisen tärkeää huolehtia siitä, että meillä on järjelliset protokollat, joiden mukaan toimitaan. Toistaiseksi mutua parempaa näyttöä ei käsittääkseni ole kuitenkaan esitetty siitä, että todellista turvallisuusuhkaa olisi päässyt syntymään.
Suomalainen poliittinen historia on siitä suloista, että meillä on isoja poliittisia skandaaleja vain kourallinen. Yleensä poliitikon eroon on johtanut aito turvallisuusuhka, vallan väärinkäyttö tai vakavista asioista valehteleminen. On jotenkin surullista, että media ja some vaahtoavat nyt siitä, että Sanna Marinin pitäisi erota ”bileskandaalin” takia. Koko ”skandaali” on ainakin toistaiseksi puhtaasti median kehittelemä rahantekokone. Sen todellinen arvo poliitikon toiminnan arvioinnissa on olematon. Sanna Marinin tapauksessa tämä kohu onkin rakenteeltaan hyvin samanlainen kuin taannoinen aamiais-gate. Tikusta tehdään asiaa, kun muusta ei voida.
Jos valtakunnan ykköspoliitikosta ei löydy pahempaa kuraa kuin se, että bilettää somevaikuttajien kanssa, niin se on itse asiassa ihan positiivinen signaali. Samaan aikaan Saksassa liittokansleri on sotkeutunut miljardien pankkisotkuun ja meidänkin ohuesta skandaalihistoriastamme löytyy kuitenkin jokunen tapaus, joissa johtava poliitikko on asemallaan suhmuroinut kavereilleen pullean palkkapäivän.
Marin on luotsannut Suomen läpi kahdesta historiamme suurimmasta kriisistä, ja on nyt kolmannen kynnyksellä. Se, että me kansakuntana kohkaamme jostan bilekuvista kertoo surullista kuvaa pilalle hemmotellusta kulttuuristamme ja verenhimoisesta juorumediastamme. Näiden lillukanvarsien sijaan meidän pitäisi yhdessä tuumin miettiä, miten selviämme tulevan talven energiakriisistä – ja antaa poliitikkojen keskittyä työhönsä typeriin kysymyksiin vastailun sijaan.
Ajattelun ammattilainen 
Kyllä instituutioita pöyhivät etupäässä ne, jotka eivät koskaan ole ymmärtäneet instituution merkitystä. Sen huomaa tavasta, millä pöyhitään. Turha yrittää korjata laitetta, jos ei ymmärrä sen toimintaa. Siitä jää pöydälle vaan kasa muttereita ja sitten se ei ainakaan toimi.
”Marin on luotsannut Suomen läpi kahdesta historiamme suurimmasta kriisistä, ja on nyt kolmannen kynnyksellä.”
Kertaisitko vielä konkreettisesti mistä kriiseistä juuri hän on luotsannut Suomen läpi? Vai olisiko niin, että hän on antanut Suomen ajelehtia kriisistä toiseen, seuraavia odotellessa – teflontakki päällään ja bilekengät jaloissaan?
Mielestäni paljon relevantimmat kysymykset pääministerille voisivat liittyä ruoan riittävyyteen, energian saatavuuteen, täysin holtittomaan velkaantumiseen, mielipuoliseen rahan syytämiseen ulkomaille,… vai onko niihinkin patenttivastaus kysymyksen muodossa: ”Mitä sitten?”
”Kertaisitko vielä konkreettisesti mistä kriiseistä juuri hän on luotsannut Suomen läpi?”
Koronakriisi ja Ukrainan sodan syttyminen. Molemmissa suomalainen päätöksenteko on ollut pääasiassa nopeaa, proaktiivista ja ainakin koronan osalta myös enimmäkseen tehokasta. Jos verrataan vaikka finanssikriisin aikaiseen pankkien hännystelyyn ja saamattomuuteen, nykyhallitus on tehnyt erinomaista kriisinhallintatyötä.
”Mielestäni paljon relevantimmat kysymykset pääministerille voisivat liittyä ruoan riittävyyteen, energian saatavuuteen, täysin holtittomaan velkaantumiseen, mielipuoliseen rahan syytämiseen ulkomaille,… vai onko niihinkin patenttivastaus kysymyksen muodossa: ”Mitä sitten?””
Ei ole. Nämä ovat juuri niitä poliittisesti keskeisiä kysymyksiä, joihin nyt pitää keskittyä.
Kaikki juorulehtikohkaaminen on pois siitä kaistanleveydestä, jota päättäjät juuri nyt tarvitsevat fiksuja ratkaisuja tehdäkseen.
Oleellista on se että tällaiset näennäisskandaalit vievät huomion asioista joita pitää oikeasti kritisoida. Sekä myös se, että nämä jauhojutut juontavat juurensa sylttytehtaalle, salaliittokanaville, joista ne ponnistavat ylilautojen kautta reaalielämään, jossa korkeinta valtaa maassamme käyttävä henkilö joutuu teettämän huumetestit. Pelottavaa miten huono suodatuskyky suomalaisilla on tällaisille vaikuttamiselle. Se, jos jokin, uhkaa kansallista turvallisuuttamme.
On syönyt uskoa Hesariin. Teki spontaanisti mieli lopettaa tilaus, mutta valitettavasti (!) lehdessä on hyviäkin artikkeleita, niin vielä tässä kohtaa ei onnistu.
Tässä touhussa pitäisi ennen kaikkea katsoa Ylen suuntaan. Jatkuva videonpyörettely jopa iltauutisissa, ilman sanomista kuka on kuvien levittelyn takana. Mitä tarkoittaa lähdesuoja ? Yleveroa voisikin laskea, samoin tulospalkkaus yhtiössä poistaa.