Masennus tulee iPhonesta

Facebookissa oli aamulla meemi:

Aikuiset: Ennätysmäärä teinejä on masentunut. Mistähän tämä johtuu?
Teinit: Koulu stressaa enemmän kuin koskaan, vanhempamme tuhosivat maailmantalouden, maailma on matkalla kohti totaalista ympäristötuhoa ja nyt pitää vielä sietää jotain hemmetin natsejakin.
Aikuiset: Se johtuu varmaan iPhonesta.

Jaoin meemin salamana, se oli minusta hauska. Viitisen minuuttia myöhemmin tajusin, että ehkäpä meemin aikuiset olivat sittenkin oikeassa.

Ehkä se johtuu sittenkin iPhonesta.

Tai no, ei niinkään iPhonesta vaan sen mahdollistamasta vinksahtaneesta tietotulvasta.

Faktat nimittäin osoittavat, että maailma on paremmalla tolalla kuin koskaan aikaisemmin. Ihmiskunta voi keskimäärin paremmin kuin koskaan aiemmin, ainakin materiaalisilla mittareilla. Absoluuttinen köyhyys on puolitettu. Länsimainen matalapalkkainenkin elää monessa mielessä kuin entisajan kuninkaat. Lämmintä pakkasella, viileää helteellä. Lihaa pöydässä vaikka joka päivä. Pakastin joka pitää jätskin kylmänä vaikka ensi kesään asti. Taulutelkkari, pleikkari, ehkä oma autokin – ylellisyyksiä, joista kunkut eivät osanneet edes unelmoida. Väkivaltaa on vähemmän kuin koskaan aiemmin, samaten sotia. Ja natsitkin ovat pikkiriikkinen vähemmistö, vaikka äänekkäitä ovatkin. Mikä siis mättää?

Satakunta vuotta sitten jos naapuripitäjässä heilui puukkohullu, olisit saanut ehkä tietää siitä parin viikon päästä, jos silloinkaan. Mitä tapahtui sadan kilsan päässä ei olisi kuulunut maailmaasi ollenkaan. Väkivaltaa ja riehumista oli paljon nykyistä enemmän, mutta et olisi koskaan saanut tietää valtaosasta siitä. Nykyään on taas toisin päin. Joku riehuu puukon kanssa vaikkapa Alabamassa, ja seuraavana päivänä lööpit huutavat hyökkäyksen joka ikisen iikan tietoisuuteen. Sitten ajattelet, että on tämä kamala maailma.

Maailmantalous on aina toiminut sykleissä, mutta paremmat lööpit saadaan romahduksista kuin nousukausista. On niitä haasteitakin, niin kuin vaikka ilmastonmuutos. Mutta suurin osa niistä asioista, joista huolehdit tapahtuu tosiasiassa kertaluokkaa pienemmässä mittakaavassa kuin luulet.

Mistä tämä käsitys sitten tulee?

No ensinnäkin joka ikisellä meistä on biologinen perustaipumus korostaa negatiivista. Se on ollut evolutiivisesti näppärää, mutta ei oikein skulaa nykymaailmassa.

Toiseksi, Hesarissa oli hiljan kiinnostava juttu ilmiöstä nimeltä ”nocebo”. Jos ihmiset alkavat huolehtia, sanotaan vaikka kännykkäsäteilystä, se aiheuttaa ihan todellisia fyysisiä oireita. Siis ei se kännykkä. Vaan se huoli.

Kolmanneksi, samaisessa jutussa esiin nostettiin loistokäsite ”huolipuhe”. Kun joka paikassa toitotetaan että kaikki on päin prinkkalaa, ja joka ikisestä väsymysoireesta tulee ekana mieleen, että onkohan tämä nyt sitä työuupumusta, ei ole mikään ihme, että meidän yltäkylläisyydessä ja ennennäkemättömien mahdollisuuksien kanssa elävä yhteiskuntamme oireilee.

Pelkkä huolehtiminen riittää aiheuttamaan pahoinvointia, vaikka masu olisi kuinka täynnä, katto pään päällä ja puhelinsoiton päässä kokonainen armada bestiksiä. Ja kun media tööttää silmät ja korvat täyteen huolenaiheita, ei ole mikään ihme että päässä alkaa viiraamaan.

Ja mistä se huolipuhe meidän päähämme nykyään hyppää?

No siitä iPhonesta tietty.

Että ehkä se sitten kuitenkin oli se.

Tai ehkä ei pidä ampua lähettilästä. Asiaan kun on olemassa helppo lääke.

Puhelinta kun voi käyttää muuhunkin kuin somesta ja lööpeistä stressaamiseen.

Köyhältä puuttuu tulevaisuus

Emilia Kukkalan toukokuun lopussa julkaistu erinomainen kirjoitus kiinnittää huomion siihen, miten köyhyys lukitsee ihmisen loputtomaan toivottomuuden kierteeseen. Köyhän näkökulma elämään on erilainen kuin keskiluokkaisen, varakkaasta puhumattakaan.

Tutkitusti köyhyys vähentää ihmisen kykyä tehdä päätöksiä ja toimia oma-aloitteisesti. Niin kuin Jani Kaaro Hesarissa toteaa, köyhyys on aivoja syövä loinen.

Tästä syystä oikeistoretoriikassa tyypillinen köyhien syyllistäminen ajelee rytisten metsään. Köyhän mahdollisuudet toimia kun ovat ihan eri tavalla rajalliset kuin varakkaan kauppiksen kasvatin.

Ihmiset eivät ole koneita. Jos köyhyyden poistamiseen riittäisi vain painaa aivoista löytyvää touhukkuuden start-nappia, joka ikinen meistä tekisi sen saman tien kotona surkuttelun sijaan.

Mutta kuka oikeastaan on köyhä?

1990-luvun loppupuolella elelin Helsingissä Oulusta vastamuuttaneena opiskelijapoikana. Erään kerran tilin saldo oli jälleen nollilla. Onneksi yhdeksän neliön opiskelija-asunnossani oli kolikkopurkki, josta kaavituilla viidellätoista markalla sain ostettua nurkkakaupasta purkillisen tonnikalaa ja nuudelipaketin. Nälkä lähti, ja muutaman päivän kuluttua opintotukikin lopsahti tilille.

Opiskeluaikoina rahaa ei juuri ollut. TV-ohjelmat tuli katsottua 11 tuuman pienestä putkiräppänästä ja kotitietokoneena toimi vanha Pentium, joka jaksoi juuri ja juuri pyörittää tekstinkäsittelyohjelmaa. Vaatteet löytyivät UFF:ista.

En kuitenkaan koskaan ajatellut olevani köyhä. Minä olin muusikko. Uskoin vakaasti, että jonain päivänä pystyn lyömään läpi musiikintekijänä, niin kuin sitten kävikin. Raha ei ollut yleensä huomioni keskipisteessä, vaikka joskus tili paukahtikin hetkeksi nollille.

Köyhyyden juurisyynä ei ole niinkään rahan puute vaan puute tulevaisuudesta.

Tämä toivottomuus voi hyvin periytyä isältä pojalle.

Jos elämää kannattelee aate tai usko huomiseen, on huomattavasti helpompaa kestää rajallisia materiaalisia puitteita. Kannattelevan aatteen tai tulevaisuususkon löytäminen on kuitenkin vaikeaa niin pitkään kun keskustelu pyörii lähes tauotta rahan ympärillä.

Vähävaraisen ihmisen identiteetti voi olla köyhä tai työtön. Mutta yhtä hyvin rahaton voi ajatella itseään muusikkona, tutkijana, elämäntaiteilijana, koti-isänä tai vaikkapa startup-yrittäjänä.

Maailmanhistoria on täynnä rahattomia mutta intohimoisia onnensa etsijöitä taiteilijoista kultaryntäyksen pioneereihin. Köyhyys identiteettinä ei siis niinkään seuraa rahan puutteesta, vaan toivon puutteesta.

Olen suoraan sanottuna vähän neuvoton sen suhteen, mitä asialle pitäisi tehdä. Tietysti ensinnäkin pitäisi rakentaa sosiaaliturvajärjestelmä, joka turvaisi kaikille tolkullisen taloudellisen perustan elämälle. Mutta se ei vielä riitä.

Meidän pitäisi myös keksiä, miten usko parempaan huomiseen koskisi joka ikistä suomalaista sen sijaan, että se on keskimäärin vain varakkaampien etuoikeus.

Sanon keskimäärin, koska aina rahakaan ei poista köyhyyttä.

Saksan rikkaimpiin kuulunut pankkiiri Adolf Merckle menetti pörssikeinottelussa kolmanneksen omaisuudestaan. Mercklen nettovarallisuus kutistui vaivaiseen kahdeksaan miljardiin euroon. Hän ei kestänyt menetystään vaan heittäytyi junan alle ja kuoli.

Myös rikas voi olla köyhä.

It’s not all about the money, dum dum dada dum dum

Helsingin Sanomissa oli sunnuntaina erinomainen juttu nykykapitalismin perusajatuksesta: voiton tavoittelusta. Suomessahan asian kanssa on menty niin pitkälle, että voitontavoittelu on kirjailtu ihan lakiin asti. Osakeyhtiölain viidenteen pykälään nakuteltu ohjelmanjulistus ohjaa yrityksen pyrkimään lisäämään omistajiensa vaurautta. Osakeyhtiön tarkoitus on tuottaa voittoa osakkeen omistajille.

Kuten Hesarin jutussa kerrottiin, pykälän alkuperä juontaa 1950-luvun Chicagoon, erityisesti taloustieteilijä Milton Friedmaniin. Chicagon koulukunnasta innoituksensa saaneiden taloustieteilijöiden perusteesi oli, että yritys, joka tavoittelee useampaa kuin yhtä asiaa ei tavoittele yhtikäs mitään. Ensi silmäyksellä ihan fiksun kuuloinen idea.

Yrityksen pitäisi tuottaa voittoa omistajille ennemmin kuin johdolle, koska muuten johto käärisi rahat taskuunsa. Asiakas ei voi olla pääroolissa, koska silloin hinnat pitäisi pudottaa pohjalukemiin.

Työntekijät – herra paratkoon – nyt eivät missään tapauksessa voi olla keskeinen juttu yrityksen johtamiselle. Silloinhan joka ikiselle Tanelille etsittäisiin suojatyöpaikka kynsin hampain. Kehitys jysähtäisi paikalleen.

Näin siis omistajien voitto on ihanan elegantti ja selkeä tavoite, johon jokaisen yrityksen pitäisi pyrkiä.

Järkeily tuntuu pistämättömältä. Siinä on kuitenkin yksi julkilausumaton olettama, jonka kyseenalaistaminen pistää Chicagon korttitalon humisemaan tuulessa. Ikään kuin yrityksen menestyksessä olisi kysymys pelkästä rahasta.

2009 julkaistussa Harvard Business Review’n huippuartikkelissa selvitettiin, mistä tulos syntyy. Siis se osakkeenomistajien tavoittelema voitto.

No, eihän tulos tupsahda mistään taivaasta lahjana, josta voidaan maksaa bonukset pois ja jakaa loput osinkoina. Tulos on aina jokin osuus yrityksen liikevaihdosta. Liikevaihto puolestaan tulee asiakkaalta. Mutta miksi asiakas tuotteesta tai palvelusta maksaa? Siksi että se on halvempi kuin kilpailijalla? Höpsis.

Asiakastyytyväisyys nousee ihan muista tekijöistä kuin hinnasta. Kuten HBR-artikkelissa osoitetaan, sen ytimessä on ostetun tavaran tai palvelun koettu arvo. Ihmisethän maksavat ihan tolkuttomia summia jostain maaliroiskeesta kankaalla. Tuskin motivaationa on se, että viereisessä huutokaupassa on toisen taiteilijan teos tarjolla vielä tyyriimpään hintaan.

Itse asiassa ihmiset ovat keskimäärin tyytyväisempiä saadessaan maksaa arvostamastaan tuotteesta paljon. Miten muuten Applen tai Mercedeksen tapaiset luksusbrändit pysyisivät pystyssä kun kilpailijat polkevat hintoja? Tai miten Stockmann jauhaa satoja miljoonia HOK-Elantoa suurempaa liikevaihtoa, vaikka liiketiloja on vain murto-osa?

Asiakastyytyväisyys nousee siitä, että ihminen arvostaa ostamaansa tuotetta. Ja ihminen on siitä outo otus, että saa kiksejä päästessään myös osoittamaan arvostustaan mielestään hienoja asioita kohtaan. Esimerkiksi latomalla pätäkkää pöytään.

Mutta henkilöstötyytyväisyys on vielä asiakastyytyväisyyttäkin mielenkiintoisempi juttu. Kyllä, jos firma tuottaa markkinoiden ainoat maidot, se on ihan yksi lysti minkälaiset hapannaamat sitä valmistavat tai tarjoilevat. Kauppa käy kyllä, kunhan tarjonta kohtaa kysynnän. Mutta auta armias kun markkinoille tuleekin kilpailija. Tällöin se firma, joka tuottaa asiakkaalle jotain ekstraa jää voittajaksi.

Tässä avainasemassa on – yllätys yllätys – henkilöstötyytyväisyys. Tätä löydöstä tukevat lukemattomat viime vuosina parrasvaloihin nousseet hämmästyttävät yritysmenestykset Southwest Airlinesista Zapposiin, Koneesta Futuriceen. Esimerkiksi miljardiyritykseksi kasvaneen Zappos-verkkokenkäkaupan ykkösarvo on työntekijöiden onnellisuus.

Työhönsä leipiintynyt ei jaksa innostua venymään kauhean pitkälle tuottamaan huipputuotteita, huippuluokan asiakaskohtaamisesta nyt puhumattakaan. Sen sijaan työstään pitävä, ammattiylpeyttä tunteva ja innostunut huipputekijä vääntää tehdaspajassa jokaisen tuotteen viimeisen päälle, tai kohtaa asiakkaan konttorissa hymyssä suin. Ei siksi, että siitä saa bonuksen. Vaan siksi, että se on kivaa.

Kun asiakas sitten kokee tuotteesta tai palvelusta voimakkaita tunteita, hän tulee asiakkaaksi toisenkin kerran. Kuka ties suosittelee vielä kavereilleen.

Yksisilmäisesti voiton tekemiseen keskittyvä yritys on aika pian pulassa, jollei se huomioi niitä tekijöitä, joista voitto syntyy. Ne ovat asiakas, tuote ja viime kädessä henkilöstö.

Näistä kaikkein keskeisin on se, jota voiton tavoittelussa yleensä kohdellaan kaikkein pahiten kaltoin: ne ihmiset, jotka yrityksen viime kädessä muodostavat. Siis työntekijät.

Tulos syntyy liikevaihdosta. Liikevaihto tulee asiakkaalta. Asiakas asioi, jos on tyytyväinen. Asiakas on tyytyväinen, jos tuote pelaa kuin häkä, tai asiakaskohtaaminen jättää lämmön sydämeen. Ja tätä taikatemppua on aika hankala pyöräyttää ilman sitä, että tuotteesta tai asiakaskohtaamisesta vastaava ihminen voi hyvin.

Omituista kyllä, mutta nyt näyttäisi siis siltä, että menestyksekkään osakeyhtiön tärkein tehtävä on itse asiassa henkilöstön hyvinvoinnin lisääminen.

Ainakin sillä tavalla tehdään tolkuttoman hyvää bisnestä.

Nyt duunia niin kuin olisi jo!

Perjantain Nyt-liitteessä akateemiset ylikouluttautuneet ihmiset esittivät huomioitaan siitä, miltä tuntuu, kun lahjakkaanakaan ei kunnon töitä heru. Tämä keskustelu on kuitenkin nähdäkseni pahasti vinksallaan.

Taustalla pyörii ajatus siitä, että kun olet opintosi tehnyt, töiden pitäisi tupsahtaa itsestään syliin.

Kun CV-klinikalla kerran neuvottiin laittamaan A4-arkille opinnot, työkokemus ja kielitaito, pitäisi ansioluettelon massapostituksella herua työpaikka viimeistään viikon kuluttua. Ja sitten ihmetellään kun puhelin ei soi.

Samaan aikaan on jännä seurata esimerkiksi Aalto-yliopiston yrittäjäporukoita. Aalto Venture Garagen parikymppiset tulevat yrittäjäohjukset eivät laita ansioluetteloitaan menemään ja tuijota sitten vihaisesti puhelinta. Sen sijaan he hakkaavat kellon ympäri kasaan yritysideoita ja pommittavat yrityspomoja Nalle Wahlroosista Jorma Ollilaan niin kauan, että audienssi heruu. Ennen pitkää yksi toisensa jälkeen löytääkin jonkin väylän, jota pitkin pääsee elämässä eteen päin.

Ei millään pahalla aaltolaisia kohtaan, mutta eivät he ole yhtään sen synnynnäisesti lahjakkaampia kuin Helsingin yliopiston politiikan opiskelijatkaan. He vain tekevät tässä työnhakuasiassa jotain olennaisesti oikein.

Tarkoitan sitä, että nykyaikana erityisesti akateemisessa työnhaussa korostuu entisestään kaksi asiaa: oma aktiivisuus ja kyky joustavaan ja luovaan ajatteluun. Kukaan ei tule hakemaan sinua kotoa töihin, sama se vaikka kaapissa pölyttyisi tuplatohtorin tutkinto. Mutta ahkeruuskaan ei riitä, jos menetelmät ovat kehnot.

Jos sen sijaan mietit, mitä oikeasti haluat tehdä, selvität, miten sinun alallasi asiat oikeasti toimivat – miten töitä saadaan, mitä töissä arvostetaan – ja tartut sitten aktiivisesti toimeen, saat aivan taatusti koulutustasi vastaavaa työtä. Esimerkiksi ansioluettelon lähettäminen on aivan turkasen huono konsti saada hommia. Sen sijaan oman alan yritysten ovia koputtelemalla irtoaa työpaikka monin verroin helpommin. Menemällä itse paikan päälle moninkertaistat mahdollisuutesi saada töitä.

Jos työnantaja saa postissa 200 Times New Roman -fontilla printattua CV:tä, ja yksi hakija pamahtaa paikalle hymyillen ja tarmoa täynnä, ei tarvitse paljoa nopalla heittää, kuka saa pestin. Kaikkein taitavimmat työnhakuketut eivät edes odota RekryForumille ilmaantuvaa pestiä – vaan miettivät, mihin haluaisivat päästä töihin, ja käyvät esittäytymässä jo kauan ennen kuin paikka aukeaa. Kun sitten oikeanlaista tekijää kaivataan, muistuu iloinen ja energinen kandidaatti mieleen, eikä pesti välttämättä edes päädy julkiseen hakuun. Jos vielä avaat horisonttia esimerkiksi huomioimalla yrittäjyyden mahdollisuutena, ei työllistymisen mahdollisuusavaruudella ole enää loppua.

Työllistymisessä valta on viime kädessä sinulla itselläsi. Ottamalla selvää toimivista menetelmistä ja tarttumalla sitten toimeen et voi lopulta kuin onnistua.

Näin rakennat aamulehden, jossa on vain loistavia juttuja

Aamu alkaa mukavasti Hesarin tai muun aamulehden parissa. Ongelmana on kuitenkin, että harva se aamu lehti tööttää kahvit väärään kurkkuun toinen toistaan synkemmillä uutisilla milloin mistäkin maailman kolkasta. Lisäksi iso osa lehden sisältämistä uutisista on yksinkertaisesti tylsiä.

Tässä yksinkertainen tapa rakentaa digitaalinen aamulehti, joka sisältää ainoastaan innostavia ja piristäviä juttuja. Näin päivä käynnistyy heti alkumetreiltä innostavasti, mutta pysyt silti hyvin uutispulssissa mukana.

Rakenna aluksi itsellesi kollektiivinen alitajunta käyttämällä Twitter-palvelua. Ohjeet löydät täältä. Jos sinulla on jo Twitter-tili, rakenna kollektiivinen alitajunta käyttämällä Twitterin listatoimintoa. Valitse listalle noin viisikymmentä sellaista twiittaajaa, jotka tuottavat mielestäsi jatkuvasti innostavaa sisältöä. Anna listan nimeksi vaikkapa ”laajennettu mieli”.

Kun olet rakentanut Twitteriin laajennetun mielesi, rekisteröidy Paper.li -palvelun käyttäjäksi. Rakenna sitten Paper.li -lehtesi joko Twitter-tilistäsi tai laajennettu mieli -listastasi. Palvelu rakentaa kollektiiviselle alitajunnallesi sanomalehden tapaisen käyttöliittymän. Näin saat joka aamu luettavaksi innostavia uutisia, jotka liittyvät juuri sinun mielenkiinnon kohteisiisi.

Oman laajennetun mieleni pohjalta rakennetun Paper.li -lehden löydät täältä.

PS. Jos haluat ottaa laajennetusta mielestäsi kaiken irti, tutustu Filosofian Akatemian Laajennettu mieli -oppaaseen. Voit ladata oppaan maksutta täältä.

Kierojen kiinalaisten goji-juonet

Helsingin Sanomat uutisoi taannoin näyttävästi, että kohumarja gojista on löytynyt sallitut rajat ylittävä määrä torjunta-aine asetamipridiä. Pääasiassa Kiinassa tuotettu kuivattu marja on niin sanotun superfood-liikkeen merkittävimpiä lippulaivoja. Sitä mainostetaan ihmelääkkeenä ties mihin vaivaan, ja se sisältää huomattavasti monia vastaavia ruoka-aineita enemmän hyödyllisiä hivenaineita. Kakkoseksi goji taitaakin jäädä vain takametsiemme mustikalle.

Kuinka ollakaan, kaupan hyllyltä saatavat gojit onkin siis pumpattu täyteen myrkkyjä kierojen kiinalaisten maanviljelijöiden toimesta. Vai ovatko?

Hämmästyttävää kyllä, asialehtenä pidetty Hesari käyttää uutisoinnissaan iltapäivälehdistä tuttua asemoinnin retorista keinoa.

Nostamalla esiin, että tutkitut marjat sisältävät raja-arvon ylittävän määrän torjunta-ainetta Hesari synnyttää mielikuvan marjojen myrkyllisyydestä. Sivumennen artikkelissa kuitenkin mainitaan, että marjojen asetamipridipitoisuudet pidetään tavallista alhaisempina siksi, että ihmiset saavat muusta ruoasta niin suuria määriä tätä torjunta-ainetta.

Kuinka ollakaan, kirsikoille sallitaan asetamipridiä 0.2 mg / kg. Tavallisen kotimaisen kurkun sallittu asetamipridimäärä on 0.3 mg / kg. Salaatille puolestaan sallitaan torjuntamyrkkyä hulppeat 5 mg / kg. (Lähde.) Tullilaboratorion testaamissa marjoissa asetamipridipitoisuus oli puolestaan ollut enimmillään 0.067 mg / kg – siis lähes 75 kertaa vähemmän kuin kotimaisessa maatiaissalaatissa! (Lähde.) Tästä huolimatta moni kokeiluhenkinen jättää nyt gojimarjan hyllyyn, ja santsaa kenties tilalle kurkkua, kirsikoita tai salaattia. Ja jos korvaat goji-kourallisen kurkulla saat kehoosi yli neljä kertaa enemmän torjunta-ainetta, kuin ihmemarjoja popsien.

Jättämällä mainitsematta olennaisia vertailukohtia pystytään argumentin voimaa tehostamaan huomattavasti. Näin sanomalehti synnyttää svengaavia otsikoita ja myy lehtiä metritavarana. Säväyttävän lehtijutun sivutuotteena voidaan myös vaikuttaa merkittävästi ihmisten kulutustottumuksiin.